Sivun näyttöjä yhteensä

4. syyskuuta 2016

Urhoollinen porsas




Kissa Kirnauskis ja Kukko Punaheltta olivat rakentaneet metsään talon ja rupesivat asumaan. Mutta tiedättekös että metsässä yöllä ripisi ja rapisi?

Kissa Kirnauskis ja Kukko Punaheltta sitä miettimään. ”Entä jos siellä hiipivät Karhu Mesikämmen ja Susi Hukkanen?” Kissa Kirnauskis sanoi. ”Ne tulevat syömään meidät”, sanoi Kukko Punaheltta.

Mutta päivällä metsästä pienen puron vanhalta sillalta kuului kipitystä, näin:”Kipi-kipi-kipi-kipi.”

Se oli porsas ja se oli niin nälissään ja laiha, että tuskin on mokomaa nähty. Sen kärsäkin oli kuin nappula.

Kissa Kirnauskis ja Kukko Punaheltta kutsuivat porsaan vieraaksi itselleen, ja sitten ne kertoivat, kuinka ne pelkäsivät yöllä.

Porsas sanoi:” Ei hätä ole tämän näköinen. Tuokaa minulle vähän syötävää. Minä olen Porsas Urhea, enkä minä pelkää mitään.”

No tuotiin sitten ruokia ja Porsas Urhea söi kattilallisen perunoita ja kaksikymmentäneljä voileipää ja sitten se röyhtäisi tyytyväisenä ja sanoi:” Nyt miehet makuulle.”

Ja Kissa Kirnauskis loikkasi uunille ja Kukko Punaheltta lensi lehahti orrelle, mutta Porsas Urhea pani maata kirjavalle matolle oven eteen. Ja sitten ne nukkuivat.

Mutta yöllä, kun linnut olivat vaienneet ja vanha pöllövaari lensi lekutti kuun edestä, ovea alettin kiskoa ja jyskyttää.

”Avatkaa ovi!”, ulkoa huudettiin. ”Me täällä olemme, Karhu Mesikämmen ja Susi Hukkanen, ja nyt teidät otti ohraleipä.”

”Vai ohraleipä”, mutisi Porsas urhea, joka oli nyt syönyt ja lihonut niin että sen kärsäkin oli kuin nuija.

Ja kun se nousi ja käveli ovelle, sen sorkkien alta kuului koputus näin: ”Kopu-kopu-kopu-koo!”

”Mitäs miehiä sitä ollaan?” Porsas Urhea kysyi niin että kallio kajahti ja kuu meni pilveen.

Ennen kuin kumpikaan jyskyttäjistä tointui, Porsas Urhea aukaisi suunsa ja ärjäisi:” Röh!”

Se ärjäisi ”röh” niin hurjalla äänellä, että Karhu Mesikämmen ja Susi Hukkanen hermostuivat heti, kääntyivät ympäri ja pötkivät pakoon täyttä karkua.

Ne säikähtivät niin että juoksivat maapallon toiselle puolelle, eivätkä tulleet sieltä enää koskaan takaisin.

Mutta Kissa Kirnauskis, Kukko Punaheltta ja Porsas Urhea panivat pöydän koreaksi ja syötyään ne lauloivat ja soittivat, ja voi olla, että Porsas Urhea tanssikin niin että lattialankut paukkuivat.

Sen pituinen se.

Ja ellet usko tätä todeksi, omapahan on asiasi.



 = = = = = = = = = = =



Tämän kansansadun kuuluisa versio on Martti Haavion, mutta se on lähellä eri hakuteosten perustyyppejä. Itse käytän Aarne – Thompsonin teosa ja Ashlimania (kuva).

Tämä on oma versioni. Toinen suuri suosikki olisi ”Onnen tupa”, joka on sekin hyvin kansainvälinen.

Suomalaisista versioista ihailen Haavion lisäksi Joel Lehtosta (Ilvolan juttuja) ja vanhaa Salmelaista.

15 kommenttia:

  1. Hurjin on kuitenkin sotakontekstista ammentava, 50 -luvulla ilmestynyt kirjailijanimi Väinö Väkkärän (Yrjö Ruutu) «Sankariporsaan uljas urotyö».
    -Risto Eräsaari

    VastaaPoista
  2. Vaan vanhoilla päivillään Porsas Urhea monasti kertoili kavereilleen nauttineensa aterian päälle aina kohtuullisen ryypyn semiotiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoin kiitämme, sillä tälle olen naureskellut koko päivän pitkän, ja miettinyt tekstin tiiviyttä. Kai mä tänkin joskus luin mutten erään laittanut.

      Poista
  3. "Hyväpä hyvä, sanoi Nasu Saparoinen. Tehdään sitten kolminurkkainen talo."

    Tuon lauseen innoittamana rakensin aikoinaan kesäpaikkaan kolminurkkaisen pikkulan. Se on kestänyt paikallaan yli 40 vuotta, kattohuopa on uusittu pariin otteeseen. Oven päällä on nykyisin kyltti: Ladys Room.

    Katto-Kassisen ihailija Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  4. Onnen tupa oli yksi esikoisen suosikeista. Kerran hän oli "maalannut" lipaston vauvavoiteellaan, ja juuri kun aioin sanoa siitä muutaman valikoidun sanan, hän aurinkoisesti ilmoitti:"Nyt on tämä Onnen Tupa valmis!" - Pidin huomautukset sisälläni.

    Robertson Davies on minunkin lempikirjailjoitani. Herkullisia ihmisiä, mainiota kieltä.
    Sirpa Taskinen

    VastaaPoista
  5. Muistelisin, että kärsä oli kuin pakettinappula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kuin lyijykynä" taisi olla Haavion kärsä.

      Poista
  6. Upeampi kuin uskoisi.

    HALLANTIE

    VastaaPoista
  7. Pienten koululaisten kanssa harrastimme viime viikolla juuri samaa, laadittiin vaihtoehtoinen versio tai loppu tutulle perinteiselle sadulle. Välillä syntyy helposti hurjiakin versioita. Ei Kemppinenkään näytteestä päätellen ole vielä ihan aikuisten maailman pilaama.

    Kirjailija Harri Tapperhan kertoi löytäneensä oman virkkeensä oppilaiden aineista (tyyliin: "Missä kurkien aura on?").

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kerran talviharjoitusleiri eikä kellään tietenkään oikeita pateja. Rynsesterinpentele jäi terhakan taimen oksaan. Olisi tullut kirjailupakko (Missä teidän aseenne on?) mutta kirjoitin tositapahtumaan uuden lopun.

      Täälläpä oltuna on tullut hassua lausetta, vaikkapa: Ymmärtääkö ymmärtävänsä? tai: Tietääkö olevansa tomppeli vai ymmärtääkö? Pidän paradokseja sisältävistä lauseista ja sanapareista. Eräs parhaista on taiteilijatutun keksintö: Ei saa koskaan olla liian ennakkoluuloinen.

      Sanalla voi sitoa tai päästää. Sitä ei kannata kadottaa, se on kuitilla ja palautettava lähtiessä. Jos se katoaa joudutaan järjestämään etsinnät.

      Poista

  8. Mauri Antero Numminen elää sinä mitä parit viime blogit ja kommentit janoavat Pepsin sijaan. Hän lyö leikiksi mutta osuu totuuden kultasuoneen. Kirottua. Juuri työskenneltyämme itsemme tosikoiksi lyödään tällainen hahmo kunniatohtoriksi, ensin toki Åbo Akademiissa jonka vielä kykeni sivuuttamaan kahtakin kautta. (Valitse omasi.) Mutta että Helsinginkin.

    Kuinkahan monta useamman kunniatohtoriuden miestä maasta löytyy jos poislukisi status- ja sponsorihenkilöt (=pressat, laitosperustajaministerit) ja rajoittuisi softan alueeseen? Siis taiteeseen ihmisen ilmentäjänä, ja sen taiteen ja ns. tieteen tositekijöihin todellisuuden paljastajina tai vihjaajina ja syvyyksien äärelle saatajina. Taitaapa M.A. Numminen jäädä harvalukuiseen seuraansa.

    Siitä Eduskuntatalon puistosta, kun eilenkin tv-Nyyperissä. Hormoonihurmioitunut doupping nuorukainen hiplasi luuttua ja muuta ja ilkkui ohikulkevia asiainhoitajia itsensä kadottamisesta. Nyt osat voisi vaihtaa. Pannaan tutkimustietomuistiota pläpräävä kansanedustaja penkille, toinen käsi twitterillä. Ja ohitse kulkevat eduskuntataloremontin duunareita ja musiikkitaloon menijöitä puoliseitsemältä ja muita kiirehtijöitä kukin omassa arjessansa.

    Ja likilaskuisen yhteiskuntapannukakun sokeroija kansanedustaja-sotuvirkailija istuu penkillä lumoutuneena itsestänsä todellisuuden määrääjäfantasioissaan noille lainalais-ohikulkijoille joille hän taikahui… eikun pykälä-koukulla todellisuutta loukottaa. Oikeasti hänen narsismihumalansa ei kiinnosta ihmisiä sen vertaa kuin nuorukaisen soidinmenot neitinsä kanssa.

    Politiikka putosi kärryltä jo alkuperäisessä MA versiossa ja ehdottamassani uusfaabelissa se tulisi Pahana sutena tai sikana. Taide tepsii tarkimmin ja napsii suupaloja todellisuudesta ihan elävien ja keskellämme elävien aikaistemme avulla. Ihan toisin kuin tieteensä kuivaamien asiantuntijoiden surkeat yritelmät, high t… haitakkeet talon tai kehon tai lastenkasvatuksen alueilla. Onneksi mielen underground on kallonsa suojassa aina jollakulla MA:lla. Tyhmääkin hän ravistelee hereille -jos ei muuten niin puristaen: miksi pirusta nämä yliopistolaakerit.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  9. Eloisasti kerrottu.

    Kun en vielä ollut lukutaitoinen, äitini kertoili minulle vanhoja kansansatuja ruokaa laittaessaan, "omana versionaan", mutta lienee ollut sen Salmelaisen pohjalta, muistelen, että meillä oli se "Suomen kansan satuja ja tarinoita." EG

    VastaaPoista
  10. Sadusta puuttuu Pöllö Pököpää, jonka pesäpuun juurella mökki sijaitsi. Aivan lopussa pöllö tuumasi, että "onkos tuo nyt laitaa".
    Muuten Aksel Airolla oli tapana sanoa, kun rintamalta tuli hätäinen puhelu, että "ei hätä ole tämän näköinen". Sydänliitolla oli äskettäin kampanja "Hätä on tämän näköinen", jossa kannustetaan äkillisen rintakivun saanutta soittamaan heti numeroon 112. Kukaan liiton liittohallituksessa ei kuitenkaan tuntenut Porsas Urhea -satua eikä siis sanonnan alkuperää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pärkkele, duoda." kuiskasi sotalesken lapsen kehdon äärellä Nikke Pärmi, itkaisten.

      Kun hätäensiapukouluttajan viimeksi olin tilaisuudessa tavata kertoi hän että hätäkeskukseen tulee tajuttoman ja hengittämättömän potilaan paineluelvytyksen alettua soittaa ja sanoa ensimmäiseksi ELVYTYSTAPAUS / ELVYTYSPOTILAS ettei mene arpajaisiksi kuka selviää hengissä. Tämän tulee tapahtua käyttäen reippaasti komentoa "soittakaa yksi-yksi-kaksi!" käyden itse paineluelvyttämään.

      Kuutisen vuotta sitten EA -lääkäreiden konferenssi Nizzassa päätti että tekohengitystä ei tule yrittää, verenpaine romahtaa vaihdoksissa mikäli elvyttäjä toimii yksin. Kahden ammatikseen työskentelevän suhteen on toisenlainen ohjeistus mutta se ei koske ns. yleisöä. Siellä julkistetaan uusimpien tekniikoiden ja ohjeiden käytäntöjä ja sovitaan kansainvälisesti noudatettavista menettelyistä. Kuutisen vuotta sitten tuli tämä ohjeistus käyttöön.

      Älköön kukaan alkako puhelimen näpelöinnillä vaan tarkistakaa puolikupsahtaneen hengitys, ellei kuukahtanut hengitä, aloittakaa paineluelvytys. Tätä tehdessänne komentakaa reippaasti lähistön pällistelijöitä soittamaan hätäkeskukseen että Elvytyspotilas ynnä muut luritukset, missä, ja kuka ja muut jutut joista ei ole niin väliksi kunhan pitää yhteyden hätäkeskukseen kunnes saa luvan lopettaa. Hommaa tietysti jatketaan kunnes apu saapuu paikalle. Helppoa. Kahdesti kirjoitettu, luulisi riittävän.

      Kirjallisuudesta satuillakseni:
      Nalle Puh, neljäs luku, jossa I-haa menettää hännän ja Puh löytää sen. Pöölön ovikello, jumatsuikka! Tää on ihan mun lempilukuja näistä kirjoista, aina ollu. Niistäkin voi toipua vaikka se on melko hidasta eivätkä pääse muut hyötymään vaikka ilmoittautuisivat vapaaehtoiseksi. Melko häijyä, varsinkin antikvariaattien kannalta.

      Kampanja on sodan terminologiaa, erään uuden näkee syövän parissa käytävän kamppailun tuloksina mainostauluissa kaupungilla. Eivät ilahduta ja ovat siten tehokkaita. Pelotevaikutuksella on hyötynsä. Tuon alfa-merkin väriksi on valittu metallinhohtoinen messingin väri, syytä en tiedä. Mieleen tulee torviorkesteri, sen tiedän miksi sillä olen vaskimusiikin ja varsinkin marssien ystävä.

      Oletteko muuten kuulleet merkittävästä vallankumouksesta jolla ei ollut valittua laulua? Meillä sellaista edustaa hiljainen kapselikorkin rasahdus. Määristä ollaan olevinaan huolissaan mutta se on teeskentelyä eli sitä sisäpolitiikkaa. Älkää kysykö sisäpolitiikan retuperäisyydestä. Se on tietysti vallattomuuden liikakäytön seuraus. Hiljaksiin kumoillaan. Ikävää asiassa on että jos suomalaisilta yritettäisiin ottaa viina, viini ja olut pois tulisi vallankumous. Kansan janoa ei sammuta sana eikä raha, Jumala yksin tietää milloin suomalaiset saavat kännihurmion halunsa hillittyä teeskentelyn ja sievän hiprakan asteelle mutta on kuuleman mukaan kertonut Sylville että ei Urhon siitä tarvitse olla huolissaan, kerro sellaiset terveiset että ei minun aikanani.

      Poista
  11. Puis(s)a kuului kalakka kun metsässä puuhasteli Kaisa Pulakka. Elikä mainioäänisellä (ja muutenkin mainiolla) toimittaja Kaisa Pulakalla on radiossa meneillään mielenkiintoinen ohjelma lastensaduista: http://areena.yle.fi/1-3560655

    VastaaPoista