Sivun näyttöjä yhteensä

8. syyskuuta 2016

Sana takaisin



 Olen ollut pariin kertaan sitä mieltä, että Antony Beevor on tarpeeton ihminen. Jotkut lukijat ovat sitä mieltä, että sotatarinoita on jo tarjoiltu aivan liikaa ja että olisi aika antaa kuolleiden haudata elävänsä.

Beevor on kirjoittanut koko toisesta maailmansodasta ja lisäksi Stalindgradista ja Berliinistä sekä Normandian maihinnoususta ja Ardennien vastaiskusta.  Ja muutakin.

Näitä kaikkia aiheita on kukaties käsitelty paremmin moniaalla.

Silti väittäisin, että erinäisten tapahtumien tunteminen on paikallaan. Useat onnettomat ajat, kuten 1914 ja 1939 ovat alkaneet siitä, että liian moni on liian tosissaan arvellut ihmisten tulleen paremmiksi, oppineen jotain ja että niin ollen sellainen asia kuin sota on mahdoton. Rauhat on tehty iskulauseella ”ei enää koskaan sotaa”.

Terijoen salavasta pidän puuna. Eräs mies kuitenkin koki huonon puolen. Puu on pehmeänlaista ja oksat kovia repeämään, kuten monien pajun sukuisten. Hän oli näet huolellisesti harkittuaan päättänyt hirttäytyä. Syynä olivat taloudellinen ahdinko, yleinen näköalattomuus, elämän arvattavuus ja vielä sydänsurut.

Hän järjesti itselleen Terijoen suuren ja komean rautatieaseman ratapihalta pätkän köyttä, ripustautui köysi kaulassaan salavaan ja potkaisi. Mutta oksa petti, köysi katkesi ja jalkaankin vielä sattui.

Kaikin puolin ja syystä vimmastuneena hän palasi kämpille, joutui liikekannalle pannuksi, Talvisotaan Summaan, kapiaiseksi Kankaanpäähän, upseerikouluun samalle paikkakunnalle ja niin poispäin.  Myöhemmin hänestä tuli arvostettu lukuisien luottamustoimien haltija, erinomainen perheenisä ja rakastava puoliso.

Jos tällä hetkellä kysytään, jokainen vastuullinen henkilö vakuuttaa, että sota Euroopassa on mahdottomuus, vaikka sellaista sotaa on käyty jo pitkään Ukrainassa.

On myös sanottu, että ensimmäinen maailmansota oli vanhan vallan viimeinen korahdus, joka lopetti sääty-yhteiskunnan. Sen asian voi nähdä kyllä myös toisin.

Beevor osoittaa monien muiden tavoin, ettei ihmisten kyky arvioida asioita väärin ole kadonnut eikä liioin halu rääkätä toisia ihmisiä. Ellei selvää syytä ole, sellaisia keksitään.

Puheena olevan kirjoittajan ansio on tekstin eläväisyys. Ardenneissa ja Normandiassa hän tuntuu myös suorastaan halukkaalta kuvailemaan englantilaista ja amerikkalaisten harjoittamia hullutuksia.

Hän osaa myös piirtää tilanteita. Normandian bocage, usein kivi- tai pensasaitojen ympäröimä rämeikkö, soveltui hyvin huonosti sodankäyntiin. Amerikkalaisista erikoismaininnan saavat teksasilaiset nuoret miehet, joilla oli hyvin harjoiteltu kyky ampua kaikkea, mikä liikkui. Kovin useissa tapapauksissa se oli oma naapuriporukka eli sievistellen ”ystävällistä tulta”. Myös ilmavoimat saa osansa. Saksalaisia oli taivaalla tuskin lainkaan. Rynnäköinti kohdistui välillä joko pakeneviin siviileihin tai omiin osastoihin.

Beevor suorastaan innostuu kertoessaan niistä vaarallisista mielipuolista, joita liikkui marsalkkoina ja kenraaleina ja kenraalisotamarsalkkoina molemmilla puolilla.

Erikoisen löylytyksen kohde näyttää oleva marsalkka Montgomery. Hänestä onkin anottu, että hän saattoi olla esimerkki tuolloin tuntemattomasti asperger-tyyppisestä henkisten ongelmien ryhmästä.

Montgomeryllä oli kyky arvata aivan väärin. Hän arveli ihailijoikseen sellaisia alaisiin, jotka eivät todellisuudessa kestää samassa huoneessa hänen kanssaan viittä minuuttia. Lisäksi hän luultavasti luuli olevansa jonkinlainen jumal’olento.

De Gaullea Eisenhower ja Churchill lienevät sanoneet pahemmaksi viholliseksi kuin Hitler. Kertomuksista päätellen mielipide on ymmärrettävä.

Patton oli tunnetusti hullu, mutta toisaalta aikaansaava henkilö. Ja sitten oli niitä muita ja lisäksi vahingollisia perinteitä. Briteistä sanotaan, että heidän aselajiylpeytensä oli sitä luokkaa, että kuorma-autoa ei autettu ojasta, koska sellaiset tehtävät kuuluivat pioneereille eivätkä jalkaväelle.

Kuva kansojen kohtaamisesta, esimerkiksi ranskalaisista tasapainoilemassa tämän kaiken keskellä, on satuttava ja liikuttava.

Itse sodan kuvauksiin kyllästyneet voisivat ottaa katseltavakseen Beevrin kirjan ”Paris after the liberation”, joka kuvaa siis sodan jälkeisiä vuosia, tai erittäin korkealla ymmärryksen ja kirjoittamisen tasolla Tony Judtin kirjaa ”Postwar”.

Yksi kysymyksistä on hyvin painava. Löytyykö sille ilmiölle selitystä, että kysymys kommunismista ja etenkin myönteinen suhtautuminen Moskovaan vangitsi niin totaalisesti ranskalaisten niin sanottujen intellektuellien ja englantilaisistakin osan mielikuvituksen ja mielen?

Historia on jälkiviisautta. Jälkiviisauden valossa reaalisella sosialismilla ei sittenkään ollut sellaista ajatukselliselta sisältöä, jonka selvittely tuntuisi esimerkiksi nyt mielekkäältä.

Mutta sitä selviteltiin ja samalla oltiin tietoisia siitä, että tulevaisuus on Moskovan ja menneisyys pian romahtavan Amerikan.

Tässä mielessä menneiden asioiden kertaaminen ja miettiminen vertautuu joskus puhtaisiin alusvaatteisiin.

Turhaa hienoutta, ehkä, mutta tuntuu hyvältä.

15 kommenttia:

  1. "Yksi kysymyksistä on hyvin painava. Löytyykö sille ilmiölle selitystä, että kysymys kommunismista ja etenkin myönteinen suhtautuminen Moskovaan vangitsi niin totaalisesti ranskalaisten niin sanottujen intellektuellien ja englantilaisistakin osan mielikuvituksen ja mielen?"

    Sekä Churchillin että Rooseveltin lähipiirissä oli lukuisia kommunisteja, jotka aitojen agenttien tapaan raportoivat Moskovaan. Stalinin oli helppo käydä heidän kanssaan kolminkeskisiä neuvotteluja tietäen etukäteen kahden muun agendat. C ei päässyt tapansa mukaan yllättämään ja S joutui teeskentelemään olevansa yllättynyt.

    Niin vannoutuneita nämä petturit olivat aatteelleen, että osaa heistä ei häirinnyt edes Stalinin ja Hitlerin välinen pakti, joka meillä tunnetaan Molotov-Ribbentrop sopimuksena.

    "Amerikkalaisista erikoismaininnan saavat teksasilaiset nuoret miehet, joilla oli hyvin harjoiteltu kyky ampua kaikkea, mikä liikkui. Kovin useissa tapapauksissa se oli oma naapuriporukka eli sievistellen ”ystävällistä tulta”. "

    Vietnamin sodassa amerikkalaiset lentäjät joutuivat varomaan ohjuksien ampumista ennen kuin olivat omin silmin varmistaneet että kyseessä oli viholliskone. Varsinkin sodan alussa omatunnuslaitteisiin ei luotettu. Oli häiriöitä ja vikakoodeja aseteltu.

    Persianlahden sodissa tilanne oli korjaantunut. Omia ei ilmataisteluissa ammuttu vaikka niitä oli runsaasti ilmatilassa. Usein AWACsit, josta johdettiin merkitsivät kohteet vihollisiksi jo niiden noustessa kentiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omien ampumaksi tulleet ovat yhtälailla sankarivainajia kaikkialla. Blue-on-blue ei ole harvinaistunut vielä siinä määrin kuin julkisuuteen tulee. Medioissa se käydään, sota. Siellä omat ampuvat siekailematta, usein saadakseen työn joka ei näemmä helpolla lopu.

      Poista
  2. Erich Maria Remarquen "Länsirintamalta ei mitään uutta" (saks. Im Westen nichts Neues) piti ehkäistä kaikki (tulevat) sodat, koska se (romaani) osoitti miten järjetöntä sodankäynti on.

    Niinkuin tietysti onkin. Mutta eivät kirjat mitään lopeta, yllyttävät enempi.

    Ps. Minä pidän Remarqueelta (en minä tiedä miten Hän taipuu?) "Yö Lissabonissa" kirjasta. Se nurkkan ahdistetun rotanelämä, särkyneen peilin symboli, odotus ja ahdistus, meri on joka puolella; Lissabonista ei pääse eteen eikä taakse. - Em mä muista mitä siinä kirjassa tapahtui? kuvittelen vaan, että muistan. Kyllä siinä jotain tapahtui kun se jäljen minuun on jättänyt? - Samannimisen elokuvan nimittäin näin kun olin noin 14 -vuotias (virhearvio +- 2 v), ja se mielestäni ei ollut hyvä leffa.

    VastaaPoista
  3. Kommunistit käsitääkseni todella ansioituivat Ranskan vastarintaliikkeessä.

    En ole tarkistanut väitettä usemmasta lähteestä.


    MafH

    VastaaPoista
  4. Tämä blogisti on ainakin kovin mieltynyt menneisyyden, varsinkin sen sotien muisteluun ja jonkunlaiseen kommunismikompleksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ja mainio yhteensattuma on, että tämä blogisti on ammatiltaan historian eli menneisyyden tutkija väiteltyään aikoinaan kulttuurihistorian oppiaineesta filosofian tohtoriksi ja opetettuaan samaa ja lähiaineita Turun yliopistossa.
      Kommunismikompelski on huono sananvalinta. Kysymys on kommunismin aatteen pitkäaikaisesta ja perustellusta vastustamisesta. Tämä huonoihin arvauksiin ja heikkoihin tietoihin perustuva ajatuskasauma on aiheuttanut paljon pahaa ja tekee sitä edelleen, vaikka nimitykset poikkeavat- Yksi vastustamani perusajatus on historiallinen välttämättömyys, joka kuinka ollakaan on perustelevinaan jonkun joukkion tai henkilön valta-aseman.

      Poista
    2. Ei millään pahalla, kaikki kunnia suurelle tietomäärälle, mutta eikö tuo kommunismikin ole jo vähän liian kaluttu luu. Vielä olisi aikaa siirtyä ajatuksellisesti avarammille aloille ja unohtaa koko jutun kaivelu ja tarkastella vaikkapa tämän päivän finanssikapitalismin tuhotöitä. "Tule jo pois sieltä kuopasta arkkeologi . . ." /Sama Anonyymi.

      Poista
    3. Näin juuri, Kemppi! "Historiallinen välttämättömyys" oli juuri se teema joka minuakin aikoinaan (70-luvun taiteilijapiireissä H:kissä) kovasti houkutti ja luulen, että kovimpia "änkyröitä" se kiehtoo edelleen. Turusta puheenollen täällä on julkaistu juuri mainio teos: Punainen Turku, suosittelen!
      Riuskin terv. pekka s-to.

      Poista
    4. Toinen prof. emer., Antti Eskola, toteaa uusimmassa kirjassaan (2016) mm.:

      "Vääryyksiähän maailmassa riittää, samoin kiistoja siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Koko kapitalistinen markkinatalous on minusta suuria vääryyksiä tuottava kone."

      Olisiko siis niin, prof. K., että tämän maailman meno näyttäytyiksen juuri sen mukaan, mistä vinkkelistä sitä on tottunut tarkastelemaan, ilman mitään "absoluutteja".

      Poista
    5. >Koko kapitalistinen markkinatalous on minusta suuria vääryyksiä tuottava kone.

      Sama pätee myös edustukselliseen demokratiaan. Tuotoksena muunmuassa korruptoituneita poliitikkoja.

      Mutta se vasta ihmeellistä onkin kuinka tällaisia ilmiselviä tosiasioita joltakulta kuultuaan moni älykäskin ihminen on sitten heti oitis valmis vaihtamaan sen vielä suurempiin vääryyksiin ja kauheuksiin, kunhan vain kertoja lupaa että näillä keinoilla lopulta saadaan parempaa ja hienompaa, vedoten johonkin vakuuttavan kuuloiseen mutta lähemmältä tarkastelulta päättömään perusteluun.

      Poista
    6. Kannattaa ehkä lukea myös Eskolan 60- ja 70-luvun kirjoja, jotta huomaisi kuinka teräviä ja oikeaan osuneita hänen poliittiset mietteensä noin ylipäätään ovat. Ei uskoon tulo vanhoilla päivillä tarkoita, että ihminen olisi viisastunut ja näkökyky pidentynyt - pikemminkin päinvastoin.

      Poista
    7. Mainittu kapitalismin kritiikki liittyy Eskolan uusimmassa kirjassa muistaakseni kohtaan, jossa hän ankarasti arvostelee nykyhallituksen vanhusten hoitoa koskevaa politiikkaa (eli "tahtotilaa", saattaisi pääministeri Sipilä upeasti vetäistä sana-arkustaan). Vanhukset "saneerataan" vanhainkodeista (jos kuka niitä tarvitsee) kotiinsa tai "tehostetun palveluasumisen" piiriin. Tottahan meidän kaikkien nyt on ymmärrettävä pitää ensisijaisena silmämääränä "tehostettua palveluasumista" tarjoavien kotimaisten tai kansainvälisten sijoittajien etua. Tokihan sitä puoltavat mielipiteet ne vasta ovat teräviä ja oikeaan osuneita, ja siitä "markkinakin" tykkää. Fyi, Eskola!

      Poista
  5. Neuvostoliitto romahti. Mitä Moskovan tulevaisuus tuo tullessaan? Jotain kauheaa? Hesari ohjeisti katsomaan World Oder dokumentin propagandana informaatiosodan oppien mukaisesti. Neuvostiliiton aikana kaikki oli selvää. Yhdysvallat hyvä Neuvostoliitto paha. Kaksituhattaluvun alussa venäläiset vitsailivat, että on se Amerikka kumma maa, kun siellä ei edes vaalien jälkeen tiedetä kuka valittiin presidentiksi - meillä se tiedetään jo ennen vaaleja. Tänä päivänä, jos Putin valitaan vaaleilla presidentiksi, on se uskottavampi tulos, kuin Yhdysvaltain vaalitulos. Valta-asetelma Yhdysvalloissa on alkanut saamaan Neuvostopiirteitä. Pankki- ja sotateollisuus on muuttunut kasvaimeksi, joka imee mehut kansasta. Neuvostoliitossa "kommunistinen" eliitti keskittyi samaan. Mikä on Amerikan tulevaisuus - eihän Neuvostoliitonkaan pitänyt romahtaa.

    Ukrainan sota on Venäjän aggression syytä ja sitä pitää rangaista vai Lännen uskomatonta hölmöilyä vallankaappauksineen.

    Putin on todistellut Krimin aggressiota kansainvälisen oikeuden mukaiseksi. Ketä tässä pitäsi uskoa?
    http://scholarship.law.upenn.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=2360&context=faculty_scholarship

    VastaaPoista
  6. Tykkäsin Beevorin Pariisista kovasti - sehän oli vielä vaimon kanssa tehty yhteiskirjoitusprojekti. Judtia on käännetty vain se Huonosti käy maan, mikä on myynyt huonosti, mikä todistaa, että Judt on asian ytimessä. Saisivat kääntää sen Postwarin ja muutakin kiinnostavaa olisi. Silti, eipä ne Snyderin hyvien kirjojenkaan myynnit ilmeisesti kovin kummoisia ole.

    VastaaPoista
  7. "korahdus, joka lopetti sääty-yhteiskunnan. Sen asian voi nähdä kyllä myös toisin." Olisiko toisin nähden sotaseikkailulla pyristelty säilömään sääty-yhteiskuntaa ? Sota hävittiin Suomea myöten 1918 ja kesäkuusta eteenpäin alkoi rauentua elo täksi hyvinvointivaltioprojektiksi. Miina Silllanpää ja Tanner ministereistä nousee mieleen ja Fagerholm. Taisi olla Kela hänen. Siinä oli kullekin omat tilit eikä tätä kollektivismia, joka sen turbomutaatiossa Ilmarisessa. Kansa-yhtiöhän sen takalaudan sitten testasi. Piti.

    Uusi säätyläistö kuuluu syntyneen. Ne ovat niitä MBA-hemmoja. Siksiköhän eivät juuri häiritse, kun ammateissa ja töissä siis, klo 8 - 17. Huippuälyihmisiä mutta toistaiseksi vielä tarvitsevat kädellisiäkin -siksi työllistamistalkoot.

    Helsingin Juhlaviikot lienevät näiden seurusteluelämän näyttämöitä. Klassisen musiikin rahoista kantaa huolta itse Sixten Korkman tä 9.9.HS. Paremmin maksavien aitio olisi yksi tapa saada fyrkkaa ja hajurakoa. Olavinlinnassa taitaa sellainen parvi ollakin? Ihan kiva.

    Musiikkitalosta osuutensa rahoitti Yle Pasilan asuinrakennusoikeutta myymällä eli kaupungin maapankista, mikä oli ay-sosiaalidemokratiasta finanssikapitalismiksi ojentautuvan anti-yhteiskunta politiikan askelia. Rahaa syntyy onnellisten huveihin leikkisillä innovaatiolla. Voi piloillaan tilata asiantuntijalta kolmiosta Eduskuntatalo-HS-KPMG/EY/PwC näppärän lain tähänkin yliajoon. Leimat muotijuridiikkatoimistoista -ja vot. Jo pelittää.

    Ai substanssia, sanoisin että asuinrakennuskiristys-privilegiot voisi hoksata tulkita johdannaisjuonteen sisältäneiksi, arvostaa nykyarvoonsa, palauttaa niitä Musiikkitalon taseeseen. Sitten myytäisiin tämä taserä jollekin parista sadasta lisenssioidusta pankista tai perustetaan yksi lisää, free entry liberalismi tällä alalla, ei asumisessa -paitsi linnuilla.

    Taseen vastapuolelle tulee automaattisesti ja Keskuspankin varmistamana laillista eli pakkohyväksyttävää tavallista rahaa. Sillä jo soittaa pitkään. Kassan huvetessa annan uuden ilmaisen vihjeen.

    Ei sijoituspankkitoiminta tätä kummempaa ole. Jos olisi, ei se olisi perinjuurin taas kerran muuttanut todellisuutta vajaassa puolessa miehenijässä. Kuulin asian John Lawlta. Mississippikuplan mies aika tarkkaan 300 vuoden takaa.

    Law otti vanhat kronikat elävistä kaupunkivaltioista Venetsia/Amsterdam täydestä ja sovelsi Ranskan valtakuntaan. Se oli sellaista barbariaa ammoin tuo nyttemmin niin kriittinen historiatiede, joka armeliaasti Lawn unohtaakin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista