Sivun näyttöjä yhteensä

10. syyskuuta 2016

Vaikea malttaa


Sain mielestäni hyvän hinnan Lumix-laitteistani. Mihin vaihdan, sitä mietin kaksi vuotta. Kesän jälkeen kameralaitteiden kokonaisvuokrat osoittivat, ettei tässä toimi taloudellisuus.

Canonin ja miksei Sonyn kiinnostavien esimerkkien jälkeen ei tietenkään ollut kuin kaksi vaihtoehtoa, Nikon d600 tai d810. Isoin ammattirunko D4 ei käynyt mielessä. Ei minulla ole siihen rahaa eikä tarvetta. Työkoneet tehdään sellaisilla mitoituksilla että se sitten näkyy, tuntuu ja painaa. En rupea käymään Caterpillarilla kaupassa, vaikka sillä pääsisi suoraan metsän läpi ja tulisi parin vuoden polttopuutkin valmiiksi.

Keskustelin eilen Paten kanssa. Ei hänkään käytä isoa kaivuria yksityisajoihin, vaikka on niin taitava, että voisi hyvin näyttää Xbox-nuorille esimerkkiä.

Eli ratkaisuni oli Nikon d750. Siinä on täysi kenno eikä sen kanssa epäonnistuminen ole koneen vika. Objektiivina on tietenkin 28-300. Juuri Nikon sai aikoinaan nimeä itselleen valmistamalla maailman huonoimman zoom-linssin. Siitä on hyvin pitkä aika. Jotkut puhdasoppisuuden harjoittajat ujostelevat zoomeja edelleen. Ehkä siihen ei ole aihetta. Minun silmilläni tämä piirtää 50 millistä saman kuin kiinteä. Vertailukohdat on kesältä ja keväältä.

Ykkössyy on täysin tunteenomainen eli sitä ei kuuluisi tunnustaa. Nikon, jossa on siis vanhastaan Sonyn valmistama FX-kenno, on päätynyt sellaiseen väripalettiin ja tehdasasetuksiin, jotka miellyttävä minua oikein kovasti.

Käytännössä se tarkoittaa, ettei raakakuvien (nef eli siis raw) valkotasapainoon tarvitse lainkaan kajota.

Kaikille muillekin tyhmille suosittelen muuten ainakin uusimman Photoshopin päivityksen yhteydessä tulleita lyhyitä opetusvideoita. Häpesin silmät päästäni, kun näin, että suoraan raakatiedostonruudun yläreunasta voi tehdä hyvin monta pikku säätöä hyvin nopeasti. Jos sitten joutuu patchaamaan kuvasta esimerkiksi kunnanjohtajan kirkon kiviaidaksi, se käy Fotarin puolelle leikiten.

Saatuani joukon kameran keskeisiä säätöjä suunnilleen kohdalleen katselin nytkin aamulla saalistani. Tuo usva ja vielä jotenkin huterat hattarat varhaisen aamun taivaalla miellyttää minua kovin, enkä ole ennen oikein saanut siitä kuvia edes käsisäädöillä, koska kamera kampeaa kohti normaaleja arvoja. Eikä usvan värissä ja näkyvässä rakenteessa ole mitään normaalia.

Eilen tietenkin lapsetti ja oli otettava käsivaralta muutama potretti herkkyyksillä ISO 6 400 ja 12 500. Testien mukaan tällä vehkeellä jo sadan tuhannen ylittävä herkkyys tuottaa järjellistä jälkeä, joten ei tähän tosiaan paljon valoa tarvitse.

Joka miehen unelma on paketista esiin ottamani suomenkielinen käyttöohja, 508 sivua. Se on hyvä aloittelijalle, koska Nikon on vähän samanlainen kuin Mersu, jossa kaikki vivut ja varret tuntuvat olevan väärässä paikassa, kunnes käy ilmi, että ne päinvastoin ovatkin oikeassa paikassa.

Seuraavaksi tuleekin vaikeampia teknisiä kysymyksiä. Pohjanmaa-hankkeeni sai uutta vauhtia, kun lukija lähetti lainaan skannattavaksi Etelä-Pohjanmaan puhelinluettelon 1926-1927.

Outoa ettei paikallishistorioissa ja vastaavissa ole otettu huomioon tätä valtavaa tietomäärää. Nyt työn alla olevassa on kyllä se puute, ettei siinä ole tilaajien eli puhelimen omistajien osoitteita. Tiedän. Jossa on esimerkiksi Vaasan osoitekalenteri. Sellaisia julkaistiin vuosikymmeniä.

Historiaan liittyvä kysymys on, oliko meillä ghettoja ja slummeja.

Alustava vastaukseni on täysin vastoin vallitsevaa mielipidettä, että kyllä oli, molempia, ja myös maaseudulla.

Maalla täytyy tietää aika paljon. Kylä, jokin Kauhavan Hirvijoki, voi olla suhteellisen etäällä kirkosta ja etenkin rautatiestä, mutta silti hyvin vanhaa ja vankkaa perua.

Jo monta kymmentä vuotta ”viipurilaiset” ovat olleet mielestään iloisia kunnon ihmisiä. Viipurin kaupungin ja maalaiskunnan raja kulki melkein todfellisen keskustan läpi. Kaupungin ylläpitäminen oli kallista. Pienituloisista tai satunnaisansioitten varassa elävistä ei ollut maksamaan kansakouluja, lääkäreitä, vesilaitosta, viemäreitä…

Rautatie oli jossain luokkaraja – tästä kirjoittelimme hiljan. Mutta rautatiet ovat myöhäisiä ja ne linjattiin erilaisten oikkujen ja suhdanteiden mukaan. Tästäkin menee alle kilometrin päästä ”silakkarata”, joka oli tarkoitus rakentaa pohjoisemmaksi niin että Helsingistä pääsisi mahdollisimman suoraan Turkuun.

Väitetään että linjaukseen liittyi hämäräperäisiä asioita ja että muun muassa Espoon ja Kirkkonummen maitotilalliset pitivät puolensa. Täältähän pääsi junalla meijerin ovelle. Jordbrukarrnas Mjölkcentral, monen mielessä vielä ”Hankkijan talo” Lasipalatsin kulmalla oli päätepiste. Lahti on niin omituinen paikka – katso verkosta peruskarttaa – että kumma kun sinne ylimalkaan saatiin rautatie. Salpausselällä on kumpujen lisäksi vaikka mitkä määrät kuoppia.

Helsingissä erittäin pahamaineista seutua oli Roobertinkatu ja Uudenmaankatu, ja näin oli jo ennen rautatietä ja siis Sörnäisten tehtaita. Toinen silmätikku oli Katajanokka, kunnes Venäjän valtio keksi rakennuttaa sinne upseereilleen asunnot.

Mutta kun mietin, miten soittaisin vanhan puhelinluettelon ilmoittamaan numeroon päätoimittaja J.O. Ikolalle, ei se tunnu onnistuvan, kun en tiedä, mikä on valtion puhenlinumero.

Muistin aikaan ensin veivattiin puhelinta ja kun kotikeskus – tunsin sen tädin – vastasi, sanottiin ”valtio”. Ennen pitkää toinen täti vastasi ”valtio – riks”. Ja sitten sanottiin että vaikka Viipuriin sille ja sille, vaikka puhelu maksoikin kolme markkaa kahdeksankymmentä penniä minuuttia, ja tietenkin toisen mokoman, jos sen otti pikana.

Ja jo muutaman tunnin kuluttua puhelu tuli! Eikä kenttä kaatunut. Kauhavalla ”kenttä” oli ilmasotakokulun normaali kutsumanimi.

17 kommenttia:

  1. Vanhoista puhelinluetteloista saa mielenkiintoista tietoa siitä, oliko esimerkiksi Herkkusuun kahvila 50 vuotta sitten osoitteessa Asemakatu 9.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keikkailetko myös rodeoklovnina vai teetkö pelkkiä lastenjuhlia? Sirkusta piisaa.

      Poista
  2. Voi. Juuri kun olin päässyt eroon kameranvaihtokuumeestani! Jos sittenkin Nikon. Vai olisiko kuitenkin. Vaimolle sanon, että huippuedullinen tarjous oli, melkein ilmainen! Olisi vääryys olla ostamatta.

    VastaaPoista
  3. Nikoneissa on virtakytkin ainoassa oikeassa paikassa, enkä ymmärrä mikseivät kaikki muut valmistajat ole kopioineet ratkaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lienee Pentaxilta kopioitu, nimittäin tuo virtakytkimen toiminta ja paikka.

      Poista
  4. Terve Jukka!Kiitos mielenkiintoisesta kamerajutusta. Valokuvaus lopahti itselläni kinofilmin jäätyä historiaan. Haluaisin jatkaa... Mutta nyt tekee mieleni kommentoida elokuun 30. päivänä julkaisemaasi blogia KUULUISIA LAPSIA.
    Tästä olisi mielenkiintoista keskustella. Ihmeen vähän kommentteja kirjoitettiin!Luulisi pedagogejkin askarruttavan.
    Miksi vastustat periaattellisesti ihmisen pyrkimyksiä parantaa ja kehittää itseään? Kas,eikö elämän tarkoitus olekaan jalostuminen, (vaikka joku voi tehdä sitä paholaisenkin hyväksi.) Et olisi ikinä voinut esimerkiksi kuulla Bachin musiikkia ellei suuri joukko soittajia ja laulajia olisi ottanut pyrkimyksekseen parantaa ja kehittää itseään.
    Tarkoittaako periaatteellinen vastustamisesi sitä, ettei ihminen ymmärrä hyvän ja pahan eroa? Ja että paha on ihminen kuitenkin, ymmärrystä vailla? Vai sisältyykö tähän omahyväisyyden pyrkimys, josta Mika Waltari kritisoi kristittyjä? Jumala löytää meidät silloin kun me häntä tarvitsemme ilman, että pyrimme häntä kohti.

    VastaaPoista
  5. Lahdesta rautatien rakentajien oli sujuva jatkaa entistä rantapenkkaa myöten Pietaria kohti muistaen vanhaa ohjetta: "Tie tehkää suoraksi, te laaksot notkot nouskaa, te vuoret vaipukaatte tasaisiks' sileiksi."

    Kartalla Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  6. Minä lapsena 50-luvun alussa soitin Lapuan keskuksen tädille ja sanoin 'isunkankahalle' ja sieltä se Isu vastasi. Numeronkin muistan 166 (kai?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunta oli 200, meille oli 198. Luetella piti vakaasti pitäen tauot - numeroiden - väleissä, muuten meni minne meni kun 'tietotoimiston' fröökynät olivat ruotsinkielisiä.

      Poista
  7. Rannikkoseutu Helsinki-Pietari välillä on niin pehmeää savikkoa, ettei sinne pystynyt mitään junarataa haaveilemaankaan. Vielä nykyäänkin varomaton kaivurikuski voi saada kaivurinsa vajoamaan syvälle tuohon savikkoon.

    Lahtea puolsi myös vesistö, eli Päijänne. Sitä pitkin saatiin tavarat kätevästi Lahteen, ja siitä eteenpäin taas rataa pitkin Helsinkiin.

    Salpausselkä on kieltämättä kumpuinen ja kuoppainen, mutta sen tasoittaminen radan alta onnistui käsipelillä. Sora kun tottelee lapiota.

    VastaaPoista
  8. Pietarissa ei uskottu pienituloisiin. Eroa on, voisi olla kiva tehdä aiheesta kursorinen tutkimus, kaupunkien psykofyysinen olemus asujainten kannalta paikallisleivonnaisten populariteetin funktiona. Viipurinrinkeli on kuvaava tässä, mikä siinä muka on niin hyvää? Melko mauton ja vie tilaa. Vesirinkeliksihän tuota kutsutaankin. Sacherkakku on ilmiömäisen hyvää, aina. Joulutorttu on kaiketi natsien keksimä ja pirun vaarallinen sen luumuhillon polttaessa kitalaen niin että rakkojen roikaleet roikkuvat suussa viikon. Erittäin edistyksellistä - ettenkö sanoisi - mutta en suostu syömään niitä mikrotettuina enää. Lanttukukko on toinen seikka. Kokonaan täysin toinen ja muu juttu. Se on ravintovalintojen aatelia, retkieväiden kuningas ja lisäksi namia piimän kera. Mistä sitä saa tähän aikaan? (klo 22.20) Ei siis pakasteena vaan uunituoreena, kyllä elämä voi sitten olla toisinaan aivan kauhean kovaa. Ajatelkaas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei leviä niin nopeasti kuin väärä tieto: joulutortut muka Hitlerin keksintö! Tortun muoto on tuuliviiri tai tähti., ja se on ollut helppo keksiä jo ajat sitten.
      Swastikalla on taas tuhansien vuosien historia.
      http://www.bbc.com/news/magazine-29644591

      Poista
    2. Kaikki natsien keksimä ei voi olla Hitlerin ansiota? Joulutortyyri voi olla vanhempaakin perua. Pirulliseksi minä sen hehkuvan sisuksen nimesin. Melko vanha keksintö, mitä?

      Poista
  9. Minulla kun on vain tämä lehvetin d-morses 1X. Niin kehua voi raastoa. Kurkottimena siinä on - no tietysti - eloxgrupin 3-330 millin megha. Taustavaloon kun tujauttaa... voi veikkoset! Kanttorinrouvankin vaikka hän kielsi niin kun kuvasin niin tuli pyöreät raamit zultan zeit -zivulle. (Vaikka, täytyy tunnustaa amatööri kun olen, niin jäi JANG säädin Prolan päälle, heh, heh!) Mutta jos siis ihan tosissaan puhutaan, niin lopetetaan tähän. Paitsi sen tietysti pitää lisätä, että CLera-confik.sys näppäintä EI PIDÄ painaa! Edes VAHINGOSSA. Koska silloin...

    kuvat, joita kuvaat, alkavat tuijottaa sinua takaisin. (Hyvin totisina.)

    VastaaPoista
  10. Eräässä kuvaamista käsittelevässä blogissasi kerroit kahdesta tunturista, joista voi ottaa hyviä valokuvia. Olen lähes neljäkymmentä vuotta miettinyt keinoa sellaiseen. Saana ja Nattaset ovat helpohkoja, mutta itse tunturia en ole onnistunut kuvaamaan, vain tunturin kuvan, profiilin. Olen siis kyvyttömänä päätynyt myöntymään hankkeen mahdottomuuteen. Vain jotkut ilmasta kuvatut filmit/videot voivat antaa lähes oikeintuntuisen käsityksen tuntureista. Lukisin mielelläni tarkempaa selostusta onnistumisestasi.

    Muutoin ajattelen, että vain joku Cezanne voisi välittää kokemuksen tunturissa olemisesta. Itse en sitä kaluston kehittymisestä huolimatta onnistu tekemään.

    VastaaPoista
  11. On se hyvä, kun ei tarvitse välittää teknisistä hienouksista, korkeintaan huolehtii vain käden vakaudesta, kun ottaa kännykällään "sieviä kuvia" (poika osti minulle paremman, "kun kerran kuvaat niin paljon")ja lähettää joskus jonkun onnistuneen jollekin lapselleen, lapsenlapselleen tai vaikka kälylleen kuvatervehdyksenä: "tällaista puutarhassa nyt on". Ainakin parilta pojaltanikin saan vastaukseksi kuvan, mutta yleensä vähän villimmästä luonnosta, vaikkapa: "Mikä sieni tämä on?" Vastauksenkin uskaltaa lähettää: "pannulle vain suoraan", sillä nämä nykyiset kännykkäkuvat ovat ainakin yhtä selviä kuin parhaissa sienikirjoissa.
    Ei ennen ollut tällaista hauskaa puuhastelua! Sosiaalistavaakin vielä.

    Aamulla otin oikein korean kuvan, jossa on etualalla ikkunalaudalla siskoni tekemä sininen keramiikkarasia ja kaksi pikkuenkeliä, sellaisia tyttösiä, vieressä keltainen begonia ja ulkona valkeiden puutarhatuolien takana aamuauringon ensi säteiden kirkastamia kultapiiskuja ja niiden takana synkänvihreät mänty ja lehtikuusi, niiden välissä ja takana sitten aamu-usvaa. Ei se mikään taideteos ole mutta mukava muisto.

    Siitä sainkin idean: kaikki sisareni käsityöt on kuvattava vaikka kotinäyttelyksi: keramiikka, neulokset, yhtenä kappaleena kudotut tai virkatut mekot ja puserot, myssyt ja elegantit hatut, kansallispuvut, joihin hän kutoi kankaatkin, liinavaatteet, matot ynnä muut. Kuinka sitä ei ennen ole tullut ajatelleeksi?
    Virike ja sysäys tuli kai täältä blogista - ne äidin käsityöt ja aamusumu - joten kiitoksia! EG

    VastaaPoista
  12. Haitissa kun soittaa ulkomaille pitää sanoa myös ”valtio – riks”, ja mielummin espanjaksi. Pitää siinä sanoa muutakin. Puhelut sieltä Eurooppaan olivat kalliita, ja veivät tuhottomasti aikaa, voi olla että näin nettiyhteyksien aikana skypellä ovat halvempia. Siitä on aikaa kun viimeksi siellä kävin (1976). Sen muistan että puhelut Helvettiin olivat halpoja, koska ne oli paikallispuheluja.

    VastaaPoista