Mielirikos

Vastustan arvonlisäveroa.

Onko tämä rikos?

Nykyisessä laissa on kohtia, jotka johtavat toisiin tuloksiin kuin käytännössä väitetään. Itse laki on hyvä; jopa tuloveroa sopivampaa on ottaa valtiolle rahaa oikeustoimista eli siitä kohdasta, jossa raha muutenkin liikkuu.

Toisaalta on ongelma, että tuo vero on kaikille sama. Minusta on miellyttävä ajatella, että ihminen tarvitsee tietyn määrän rahaa elämiseensä ja vastuidensa hoitamiseen. On paikallaan, että ylijäämällä yritetään myös hankkia lisää rahaa. Itse asiassa juuri tuo on taloudellisen järjestelmän perusteita ja tähän kaatuu teoreettinen sosialismi. Tienaamistaitoisten verottaminen sinisenköyhiksi vie kaikilta mahdollisuudet

Myös rahan myynnin pitäisi kannattaa. Nollakorko on vaikea tilanne. Nautin siitä kyllä itse, koska olen laitattanut remontin tavalla, joka ei ole kulutusta vaan sijoittamista. Luulen että taloni on nyt arvokkaampi niin että jos olisin eilen langennut saunatiellä, loukannut pääni ja joutunut laitoshoitoon ja niin edelleen, joku olisi myynyt aikanaan talon enkä olisi jäänyt lääkärinhoitoa vaille.

Nuoret professorikollegani ovat oikealla asialla, mutta ilmoittaessaan, että rikoslakia on viharikosten kohdalta selvennettävä ja ehkä muutettava niin että viharikoksista rangaistaan herkästi ja tuomiot ovat tuntuvia, he eivät ajattele asiaa loppuun.

Rikoslaki koskee tekoja ja laiminlyöntejä. Joissakin kohdissa – maanpetos – myös puhe luetaan teoksi.

Ajatuksen eli mielentilan julistaminen rangaistavaksi ei ole kielellinen eikä tekninen ongelma. Se on niin vaikea, että siinä on mietittävä mahdollisen rajoja.

Väitetään kieroimpien kirkonmiesten ajatelleen, että jos joku vihitään avioliittoon ja vihittävä ajattelee mitään sanomatta, että nyt antamani lupaus ”tahdon” ei vastaakaan tahtoani, vihkiminen jää vaikutuksetta.

Näin ei käytännössä ole.

Naurettava ja pikkumainen vastaväite: joudut syytteeseen rasismista eli kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Teko on lain mukaan tahallisena rangaistava. Ilmoitat tuomioistuimessa: valehtelin.

Kiistät siis tahallisuuden. Luultavasti tuomari viis veisaa väitteestä, mutta todellisuudessa väitteesi on ongelmallnen.

Jopa siviilioikeudessa puhutaan ”tietämisvelvollisuudesta”. Tuo ”tiesi tai piti tietää” valuu rikosoikeuden puolelle. Jos neuvot ihmisen heikoille jäille ja väität, ettet tiennyt, kyllä syyttäjä sanoo, että kiihkeänä pilkkionkijana sinun piti tietää asian oikea laita.

Minullakaan ei ole myönteisiä tunteita rajarauhaa rautatieasemalla luulonsa mukaan vaalivia kohtaan enkä pidä siitä ajatuksesta, että ihmisiä potkitaan tai lyödään.

Ajatuksen vaikeutta ei kuitenkaan ole korostettu riittävästi.

Poliittisella puolella mielen rikosten sääntely on lähes aina epäonnistunut. Jopa 1930-luvun ns. puserolait kääntyivät muutamassa vuodessa laatijoitaan vastaan, kun oikeistojärjestöjen vermeet kiellettiin.

Nuo lait ovat myös yleensä tulleet liian myöhään. Samaiset Lapuan liikkeen ajan kommunistilait annettiin sellaisessa vaiheessa, jolloin kommunismin vaara alkoi olla Suomessakin ohi. Tämän tiedämme nyt tutkimuksista. Tiedämme senkin, että isä Stalin oli jo kääntynyt maailmanvallankumouksesta kiduttamaan ja lahtaamaan omia kansalaisiaan, joista ensimmäisen iskun saivat ukrainalaiset ja heti perään mitättömät ja vastanmieliset vähemmistökansat, kuten esimerkiksi suomalaiset siellä rajan takana.

Harmittelen hiukan, että sama lakimiesporukka, jossa olin itse innolla mukana, hävitti niin sanotut blanco-rangaistukset. Tästä ongelmasta nimittäin päästäisiin, jos rangaistava teko olisi väljästi tulkittu ’”pahennuksen herättäminen”. Nykyisin saa sakkoa, jos kulkee munasillaan kadulla. Tuo vanhanaikainen termi tarkoitti kuitenkin suuren enemmistön arvojen loukkaamista. Voi hyvin sanoa, että rasistinen toiminta eli myös huutelu herättää pahennusta.

Jotain tällaista voisi ajatella, koska järjestön kieltämisen jälkeen on hyvin helppoa perustaa uusi järjestelmä ja jatkaa entisin tavoin.

Jostain lehdestä muuten luin, miten paheksuttavaa on, että asianajajat kieltävät asiakkaitaan tunnustamasta eli auttamasta totuutta voittoon oikeudenkäynnissä.

En tiedä, mihin uutinen perustui. Noin toimiva asianajaja nimittäin saa potkut asianajajaliitosta ja menettää elinkeinonsa. Jos lehden juttu perustui väärinkäsitykseen, eli tarkoitus oli viitata asianajajan toimintaan, kun tämä muun muassa sanoo, ettei sinun tarvitse kertoa kaikkea eli tunnustaa, se on eri asia.

Neuvostoliitossa ja Saksan kolmannessa valtakunnassa ja luultavasti Kiinassa syytetty on velvollinen edistämään tuomituksi tulemistaan. Länsimainen oikeuskulttuuri on rakentunut yli 200 vuotta ajatukselle, että sekä riita- että rikosasioissa vaatimukset on osoitettava tosiksi, eikä kohteen, siis vastaajan tai syytetyn, tarvitse osallistua siihen. Jos hän on mykkä kuin kala kivellä, siitä ei saa rangaista erikseen. Mykkyydellä hän ei tosin edistä asiaansa.

Aleksis Kivellä on parodia tästä. Joku sanoo oikeudenkäynnissä ”totta on, mutta todistettakoon”. Etenkin riita-asioissa tuo ”totta on” riittää ratkaisemaan asian.

Nykyisin lakimiehet, joilla on halu sanoa asiat mahdollisimman vaikeasti, käyttävät amerikkalaista termiä ”itse-inkriminoinnista”. Isompi ihmisoikeusasia kuin höyrypäiden paimentaminen on ”Orwellin maailman” vastustaminen. Ihmisellä on oltava turva tuomareita vastaan eikä ajatuspoliisia saa perustaa. Sinänsä on hienoa, että asiasta puhutaan, ja kerrankin poliitikkojen on hyvä osallistua oikeudelliseen keskusteluun. Sananvapausasioissa on poliittinen elementti.