Sivun näyttöjä yhteensä

14. maaliskuuta 2016

Harmaa aine




Jos tänään vietettävä aivopäivä olisi suurempi juhla, Hercule Poirot (D. Suchet) olisi hyvä mainos.

Yle lienee saanut hyvin halvalla, erikoistarjouksena tosi vanhoja poirotteja. Elokuvataiteesta ja siten televisiosta kiinnostuneella on tilaisuus nähdä, miten hitaasti ja haparoiden sarjan henkilöhahmot kehittyivät. Myös tuotannon budjetista saa käsityksen. Sangen vähällä rahalla aloitettiin.

Näkyvissä on paljon sellaisia seikkoja, jotka tekivät briteistä television epookkidraaman mestareita.

Vanhat poirotit ovat kiinnostavia myös kirjallisesti. On aika vaikea sanoa, ketkä olivat farssihahmoja tai parodiaksi suunniteltuja. Koko Agatha Christien tuotannossa on sama ongelma.

Ehdotan että aivopäivän mentyä vietettäisiin aivotonta päivää. Kokemuksen mukaan on vaikeampaa oppia olemaan ajattelematta kuin oppia ajattelemaan. Kun jonkin ajatuskokonaisuuden, johon sisältää esimerkiksi villapaitojen tuulettamista ja villakoirien metsästystä, heittää ikkunasta ulos, se tulee ovesta sisään, ja äskeinen ajatus on muuttunut tunnetilaksi, joka on usein epämiellyttävä sekoitus huolet, syyllisyyttä ja harmia.

Kansanvalistajat kiipesivät satulaan noin sataviisikymmentä vuotta sitten. Ennen heitä olivat äänessä kansanpakottajat, papisto.

Opettajan virassa toimineiden rinnalla vaikuttivat liikkeet.

Tämä on se seikka, joka puuttuu melkein kaikista Suomen historioista ja jonka kuvaaminen romaaneissa on tapana sivuuttaa. On tietysti suuria poikkeuksia. Jutikkala otsikoi erään historiasarjan kirjoituksensa 1800-luvun lopusta itsenäisyyden ajan alkuun ”liikkeiden aikakausi”.

Se on Suomen parhaita otsikkoja, tosin ei erikoisen myyvä.

Tuleville maistereille riittää aivan hyvin tiedoksi, että ”liikkeet” alkoivat Englannista ja ensimmäinen oli Royal Humane Scoiety 1774. Kuulija oppii samalla kummakseen, että eläinsuojeluyhdistys oli englanniksi humane society.

Heillä on siellä näitä historiallisia hauskuuksia, kuten ”ystävällinen yhdistys” (friendly society). Sellainen saattaa todellisuudessa järjestellä palovakuutuksia tai eläkkeitä.

Oli Suomessakin ”kainot köyhät” (pauvres honteux). Kysymyksessä oli avustusjärjestö, joka jakoi almuja yksinomaan köyhtyneille aatelisille tai heihin verrattaville. Samalla tavalla kuin nykyisin puhutaan ”luokkaretkestä” ja tarkoitetaan lähinnä yhteiskunnallisen luokan nousua, tuo tarkoitti luokalle jääneitä tai ”koulunkäyntinsä” keskeyttäneitä.

Näin kuulija on harhautettu unohtamaan hetkeksi poliittiset, ennen pitkää puolueisiin ja työväenliikkeeseen johtaneet kehityssuunnat ja itsensä nationalismin eli kansallismielisyyden.

Poirotien kaltainen tuotanto on ihanteellista aivotonta viihdettä. Jos haluaa, voi ikään kuin osallistua tapahtuneen epäuskottavan tihutyön tekijän etsimiseen. Vastaus on joka tapauksessa rakennettu sisään. Tämä on englantilas-dekkarin suuri uudistus. Eräissä muissa perinteissä pidettiin jumalia kaapissa eli kesken kaiken tapahtui jotain aivan ennakoimatonta. Dumas osasi tämän.

Molempien perinteiden taustalla on ihmesatu, tuo suotta hiukan hyljeksitty laji. James Bondeissa ja vastaavissa on mukana myös ihmeitä tekevä vekotin, jokin sellainen, mitä Clas Ohlsonilla ei myydä. Itse ostaisin mielelläni säkin, jonka voi tiukan tullen avata ja sanoa: pois pojat pussista – jolloin säkistä syöksyy pieniä ilkeitä olioita, jotka rupeavat kovasti pieksemään säkin omistajan osoittamaa henkilöä.

Oma arvaukseni on suoraviivainen, Sekä Dame Agatha että hänen ensimmäinen puolisonsa kärsivät suhteellisen vakavista sielullisista häiriöistä. Kun Agatha itse oli sekä tavattoman älykäs että pahasti pettynyt ja kostonhimoinen, oli luonnollista, että hän keksi erilaisia ilkiöitä, joita omituinen pikkumies toimitti hirtettäväksi. Englannissa murhamiehet oikeasti hirtettiin vielä 1960-luvulla, viimeinen 1964.

Ensimmäinen aviomies oli maailmansodassa pahoja henkisiä vaurioita saanut. Hänen kaltaisiaan oli arvioiden mukaan noin 1920 osapuilleen miljoona, ja heistä vaiettiin yksimielisesti. Kiinnostavan mutta viime kädessä hedelmättömän arvailun aihe on, missä määrin ”hulluus” tuli tuosta sodasta miesten ja välillisesti naistenkin hallitsevaksi luonteenpiirteeksi, joka näkyy jatkuvan edelleen.

Krooninen sadismi on vuosisadan kulkutauti. Ennen oltiin raaempia, mutta vimma usein väistyi aika nopeasti. Sadismin sijasta voisi puhua humaanisti ihmisten yleisestä eläimellisyydestä. Sehän on myös tieteellisesti korrektia.

Viihteen, kuten dekkareiden ja humoreskien, viha ilmaistaan edelleenkin suuttumuksena niiden tavattoman huonosta tasosta. Puhujasta riippuen perusteeksi esitetään ehkä verenkarvainen ennustus rappiosta, joka ei ole vältettävissä, ellei tällaisesta tehdä loppua.

Meillä oli koulussa opettaja, joka menetti malttinsa, kun piirustustehtäväksi annettu ”Kirjakaupan ikkuna” sisälsi Riksin sarjan kirjan. Agatha Christien ja lukuisien muiden, kuten niin rakastetun Zane Greyn kirjoja julkaistiin siinä, useasti Martta Wendelinin unohtumattomilla kansikuvilla varustettuna. Mutta WSOY itsekin vähän häpesi näitä helppohintaisia kirjoja ja päästi niissä tunnelmissa mm. Tarzanit tuulìajolle.

Todellinen syy on hyökkäily kuristavaa yleisideologiaa vastaan. Kun satiiri on keskimäärin liian vaativa laji, dekkari ja humoreski antavat luvallisen välineen vastustaa luutuneita luuloja.

Viimeksi sen näyttää tehneen Kai Ekholm, jonka uutta dekkaria en ole vielä saanut. Kaitsu – missä viipynee? Iltapäivälehti selosti sitä ja sinua ansiokkaasti.

14 kommenttia:

  1. Ihan ensimmäisissä jaksoissa Poirot ei kävele niin sipsuttavin askelin kuin myöhemmissä. Muistan lukeneeni että Laurence Olivier oli neuvonut Suchetia kävelemään kolikko pakaroiden välissä, ja jos kolikko pysyi siellä, se oli siinä!

    Vanhoissa jaksoissa Poirot saattoi myös nauraa niin että hampaat näkyivät. Myöhemmin hän vain hymyili, ja virnuili. Kesti todellakin aikansa, ennenkuin hahmo sai lopullisen muotonsa.

    Aivan valtava mielikuvitus Dame Agathalla on joka tapauksessa täytynyt olla. Kuvitelkaa, että hän on todellakin keksinyt kaiken omasta päästään. Ja todellakin, tavattoman viisas ihminen kyseessä. Ei tuollaisia tarinoita kukaan normaali ihminen pysty kirjoittamaan. Kunnioitan suuresti.

    Kemppinen on kovasti kehunut tätä uutta Sherlock Holmes filmatisointia, mutta kyllä omasta mielestäni Jeremy Brettin tulkitsema Holmes -80 luvulta on ylittämätön. Suorastaan maagista näyttelemistä. En tiedä oliko Brettin maanis-depressisyydellä jotain tekemistä asian kanssa, tiedä häntä, mutta vaikea tuosta on enää paremmaksi pistää. Saisi tulla taas uusintana. Ei noihin kyllästy koskaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=3UOTIW83oXs

    VastaaPoista
  2. "Ensimmäinen aviomies oli maailmansodassa pahoja henkisiä vaurioita saanut. Hänen kaltaisiaan oli arvioiden mukaan noin 1920 osapuilleen miljoona, ja heistä vaiettiin yksimielisesti."

    Todella mielenkiintoinne- ja uskottava - selitys Christien tuotantoon. Se on kuolleen maailman viime kouristuksia!

    VastaaPoista
  3. Eipä ihme, että nyt vaaditaan eläin- ja humaanilääketieteen opiskelun ja tutkimisen ainakin osittaista yhdistämistä Suomessa.

    "Yhdessä on selvitetty esimerkiksi ruokamyrkytysepidemioita ja pidetty huolta antibioottien tehon pysymisestä. Nyt täytyisi huolehtia myös siitä, että ympäristöterveydenhuollon yhteys ihmisten terveydenhuoltoon säilyy.

    Twitterissä aihe on ehtinyt herättää ainakin jonkin verran kommentointia, osa ilmeisesti pilke silmäkulmassa."

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva tuolla ylhäällä, tuo nostalgisia muistoja Zane Grey-kirjojen villihevosten pyydystämisestä ja kesyttämisestä. Niitä lienen lukenut suunnilleen samaan aikaan kuin Tarzaneitakin, siinä kymmenen paikkeilla. Jossain niitä kirjoja lojui. Dekkareita en muista kotona "lojuneen", paitsi Waltarin. Niitä körttiäitinikin luki, körttipiispan kirjoitusten lomassa.

    Tämä elämänpituinen lukemis-addiktio - elämän suola, kyllä - oli alkanut sydämeen käypien Pekka Töpöhäntien ahmimisella heti lukemaan opittua, sitten tuli satuja (ja painajaisunia, kun noita-akka ajoi takaa ja putosin aina läheiseen kanavaan, mutta isosisko nosti keksillä ylös). Lisää satuja ja Kiljusen herrasväkeä, Salaista puutarhaa, Pikku naisia ja Anna-kirjoja ym. Kymmenen vanhasta asuin viikot koulukaupungissa ja löysin kirjaston. Sen kirjojen parissa vietinkin sitten seuraavat kahdeksan vuotta. Sitten lisää kirjoja ja muuta luettavaa, täältä netistäkin, eikä loppua näy. Tai sitten se tulee eteen, jos näkö hämärtyy tai aivot pimenevät. Kyllä niitä suojelisi jos pystyisi. Ihan jo ajatuksesta säikähtyneenä kaivoin esiin venäjän kirjat, niissä on vähän haastetta.

    Aloitin tuolla ihana-sanalla. Matti Rönkä sanoi lauantaina kirjahaastattelussa vastauksena johonkin kysymykseen, että hän ei juuri käytä sanoja "onni" ja "ihanaa". Seuraavien minuuttien aikana hän kyllä sanoi viisi kertaa "ihanaa". Laskin ne sanat.

    Auskultoinnin alussa (60-luvulla)yliopettaja saattoi sanoa tuntipalautteessa: "Neiti/rouva/herra Se ja Se, sanoitte 37 kertaa "well", 25 kertaa...ja.." Vähenivät ne maneerit kyllä.

    Äh, taas meni laverteluksi. EG

    VastaaPoista
  5. Onpa hämmästyttävän tyly kirjoitus Agatha Christiestä. Muu maailma rakastaa Agatha Christien kirjoja, pitää Miss Maplesta ja Poirotista. Christien suosio kasvaa ja kasvaa. Näihin TV-sarjoihin ei koskaan kyllästytä. Minä puolestani kysyn: Mikä on vikana ihmisillä, jotka niitä vihaavat? Luuraako Parta-Kalle taustalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valveutuneimmat ovat havainneet että blogisti on useaan otteeseen kirjoittanut vähätellen Agatha Christiestä. Muistaakseni blogisti on suoraan sanonutkin ettei kuulu Christien ihailijoihin. Taitaa olla liian "hömppää", sofistikoidulle intellektuellille..

      Poista
    2. Jos ei nyt ihan partakalle suoraan, niin näkemys siitä, että Taiteen pitää olla suurta, vakavaa ja kaikki suuret maailman ja ihmiselon ongelmat läpiluotavaa ja ratkaisevaa; muuten se on halpa-arvoista viihdettä, jota kaikki itseään kunnioittavat Taitelijat - ja heidän laahuksenkantajansa halveksivat syvästi.

      Niinpä tavalliselle ihmiselle, joka ei pysty eikä halua kantaa koko maailman murheita, jääkin ainoaksi hyväksytyksi todellisuudenpaon keinoksi viina, josta on sanottu, että se on köyhän miehen oopera.

      Poista
    3. Christien Kissa kyyhkyslakassa on ensimmäinen romaani, jonka olen lukenut. Luin sen noin neljä kertaa uuudestaan. Luin kaikki Christiet, jotka käsiini sain, useaan kertaan. Se lapsuus loppui noin 15-vuotiaana. TV:n kehutut Poirot-sarjat saavat nukahtamaan. Lapsuus katosi, tilalle tulivat Highsmith, Chandler, Ellroy ym.amerikkaiset ja julma aikuisuus?

      Poista
    4. Nuorena ne Christiet olivat paikallaan, mutta Miss Marplea tai Poirotia (näinkö se nykyisin pitää taivuttaa?) en minäkään jaksa katsoa TV:stä (jos ei sitten "opiskelumielessä"), kun ne ovat niin hitaita. Sitä vikaa ei ole Uudessa Sherlockissa! Sen sijaan hidastempoinen Kotiseutu on taas kertaalleen ihastuttanut, sen ihmiset ja kieli, sen maisemat ja miljööt, sen aika ja ajan muutokset. Murre kaikuu korvissa vielä seuraavana päivänäkin. Enää yksi osa jäljellä! Onneksi olen pannut pari osaa kiintolevylle, että voi kuunnella myöhemminkin jonkin pätkän. Areenaltahan ne löytyvät vielä. EG

      Poista
    5. Englantilaiset osaavat tehdä TV-draamaa. Mikään ei särähdä. Kirjat ja TV täydentävät toisiaan.
      Joan Hickson on aidoin Miss Marple, oli Agatha Christien mielestäkin. Hickson näytteli roolia 86-vuotiaaksi asti. Koet aikamatkan Hicksonin ja Suchet'n seurassa.
      http://www.independent.co.uk/arts-entertainment/obituary-joan-hickson-1179235.html

      Poista
    6. En ole lukenut yhtäkään Agatha Christietä. Mutta jos olisin lukenut, vaikkapa vain yhden ainoan, niin minulla on minun mielestäni sen jälkeen oikeus sanoa että a) pidin kirjasta tai b) en pitänyt siitä. Ja liikuttuneessa mielentilassa voin vielä lisätä erilaisia adjektiiviadribuutteja (tai vastaavia) ja sanoa "oli muuten vitun hyvä" tai "oli kuule täysin paska". - Kyllä lukijalla, joka kirjan on ostanut, on oikeus olla siitä sitä mieltä, mitä hän on.

      Tylyin arviointi kirjasta on kai sellainen, että lukija kohauttaa vain olkapäitään kun sen on lukenut. Ja pistää sen pois, jonnekin. Eikä seuraavana päivänä muista että lukiko ko. kirjan vai ei?

      Poista
  6. Blogistin ihanne on Kalle Päätalo. Mitä siitä sanomme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se oikein viisas?

      Poista
    2. Erinomainen ihanne. Kallen asenteella ja kyvyillä lähtisi Suomi taas nousuun. Hän ei itkisi ja raivoisi varttitunnin työajan pidennyksistä. Hän ei tuohtuisi ja pöyristyisi, jos valtio lopettaisi hänelle rahan jakamisen vastikkeetta. Päätalon viitoittamalla tiellä toverit eteenpäin!

      Poista