Kirjakaappi on kadonnut
maailmastamme. Se on samaa perua kuin arkihuone, uudemmassa kielessä olohuone,
ja olohuoneen nimi johtuu siitä, että siellä ei saanut olla.
Tavaton määrä minua
hiukan nuorempia suomalaisia on viettänyt asuntohallituksen takia lapsuutensa
ja nuoruutensa tuulikaapissa. Kaksi tai kolme huonetta ja keittokomero… Ja
olohuoneeseen ainakaan lapset eivät saaneet mennä, koska siellä oli juuri
siivottu.
Viime aikoina on tullut
joitakin niin hullunkurisia kommentteja, että niiden kirjoittajilla on selvästi
parempaakin tekemistä kuin lukea vanhoja kirjoituksiani. Oikein! Mutta olen
siis vähäpuheinen poika Pohjanmaalta ja kirjoitan asian niin kuin se on.
Huomioni kiinnitti pari
kommenttia, joiden sisältämiä näkemyksiä oli säilytetty kaikesta päättäen
lyseon luonnonhistorian luokan kaapissa formaliinissa viimeksi kuluneet sata
vuotta.
Esimerkiksi Agatha
Christie liian köykäisenä kirjallisuutena – kun se on todellisuudessa minulle
liian raskasta! Haluan lukea Pekka Lipposta, Mickey Spillanea ja Aku Ankkaa
enkä minkään herran lorttien omituisista tempauksista, kun heillä on niin
vaikeat nimetkin että oikein itkettää.
Niin sanotun
rillumarei-kulttuurin ihailija olen ollut ainakin vuodesta 1951. ”Rovaniemen
markkinoilta” -laulun nopeasti siivet saaneine sivuversioineen (”minä panin
lepikossa Kemijärven Hultaa jne.) opin heti, vaikka ”Pikajuna Meksikon” oli bravuurinumeroni. Kunpa olisin osannut
laulaa! Onneksi taiteellinen veljeni osasi, ja erikoisen etevä hän oli
matkimaan ”Kauniin Veeran” kipparin mörähtelyä ”jumpapapapa jumpaa…”. Kalle
Viherpuu olikin sankarimme, etenkin taide-elokuvassa ”Isäntä soittaa hanuria”.
Epäilevä suhtautumisena
Agatha Christieen ja Dorothy L. Sayersiin johtuu siitä, että kunnanlääkäri luki
niitä, tosin ruotsiksi. Itse valikoin luettavaani kirjan kansikuvan ja nimen
perusteella, enkä pettynyt. Kuolet ellet kerro. Velda vimmastuu. Kosto on
minun.
Kun opettaja jostain
syystä mainitsi oppikoulussa, että Jakob Wassermanin ”Mauritiuksen oikeusjuttu”
on poikkeuksellisen hieno romaani, päätin heti jättää sen lukematta, vaikka se
oli kotona kirjakaapissa. Päätökseni olen pitänyt, vaikka väitöskirjaa tehdessä
vähän hävetti. Wasserman esittää hyvin taidokkaasti kahden lakimiehen, isän ja
pojan, käsityksiä syyllisyydestä ja todistamisesta. Mutta en lue!
Toinen opettaja mainitsi
jotain Thomas Mannin Joosef-sarjasta, ja asia oli sitä myöten selvä. Tosin
yhden kerran tarkastin käsitykseni, jonka mukaan tarina on sietämätöntä
liirumlaarumia. Kuulun näet niihin, jotka korvasivat Mannin Herman Hessellä.
”Arosusi” kolahti kovaa, mutta en minä taas niistä Siddharthoista, ja
Lasihelmipeli on minusta sairaan mielen tuote.
Joskus 60-luvulla
kirjakaapit jäivät, enkä ole sen jälkeen harrastanut myöskään parempia olohuoneen
pöytiä, jotka oli petsattu tummaksi ja lakattu niin kiiltäviksi, ettei pöydälle
uskaltanut laskea edes puhdasta kahvilusikkaa. Tosin ei kukaan muukaan ole enää
niitä harrastanut.
Oman sukupolveni tunnus
on kirjakaapin sijasta Lundia, huolimattomasti täytetty, Mustanaamiot ja
kurssikirjat sikin sokin. Aivan. Niitä Lundioita minulla edelleen on joka
huoneessa, ja sisältö on lievästi sanottuna kirjavaa.
Kunniapaikalla ovat
koirankorvalle luetetut Modesty Blaiset, mutta eivät Chandleritkaan näytä
iskemättömiltä. Chandlerin vieressä on aakkosten takia Tito Colliander – hänen
seitsenosainen muistelmasarjansa on yksinkertaisesti loistava. Lapsuus
Pietarissa ja nuoruus Kannaksella.
Edustavuuden ja
porvarillisen säädyllisyyden puute voi jossain määrin johtua siitä, että kirjat
neljän eri alojen maisterin tutkinnon suorittamiseen ovat löytyneet täältä ja
jääneet taivaan tuuliin. Jos tarkkaan muistelen, eräitä kasvatustieteen
keskeisteoksia kyllä puuttui. Että kysymyksessä on luonnevika eikä käytännön
pakko, sen näkee vanhempieni kirjoista, jotka ovat enimmäkseen muuttolaatikoissa
varastossa.
Huumorikirjallisuus on
pysynyt läheisenä. Onni että olin jossain iässä hyvissä varoissa niin että
osasin ostaa ruokottomuuksia metsästäessäni sekä Chaucerin että Rabelaisin
tuotannon täydellä viitekoneistolla varustettuina tieteellisinä laitoksina. Alkuteksti
on kohdittain vähän kinkkistä. Sivukäännökset eli saksan- ja englanninkieliset
laitokset auttavat siinä. Rabelaisin vanha ruotsinnos on erinomainen.
Rabelais’n
juristitutkijoiden ja oppineitten selvitysten ja lakimiesten mutkikkaiden
kirjelmien parodiat ovat herkullisia ja ne on syytä palauttaa välillä mieleen.
”Viheliäisiä ovat oikeudenkäynnit ja säälittäviä oikeutta hakevat, sillä ennen
loppuu heiltä elämä ennen kuin he saavat oikeutta.” Ja vaikka Pound oli kova
liioittelemaan, olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että Chaucer kannattaa
lukea alkutekstinä. Ei se ole kovin vaikeaakaan. Sehän on vasta 1300-luvulta ja
juuri siitä lukija ymmärtää, mitä juhlimista on sydänkeskiajassa, jota mikään
merkillinen renessanssi ei ollut vielä koskettanut. Eikä siellä vintillä
vitkasteltu – siellä oli repäisevä meininki!
No. Librarius.com -osoitteesta
löytyy kyllä alkuteksti, nykykielinen versio ja keskienglannin (Middle English)
sanasto. Paksu kirja pönöttää katonrajassa kuin kissa, liikkumattomana mutta
vaarallisena.
Ne Lundiat ovat elämisen
ydintä. Olisi haikea olla ilman. Osaan todistaa tämän: kirjat eivät ole
omistajastaan irrallisia kappaleita vaan osa tämän elämää. ”Kansallisen
elämäkerraston” ohella nyt huvittaa ”Etelä-Pohjalaisia elämäkertoja I-III”.
Tuota lukuisien kirjoittajien kommentoitua matrikkelia jokainen lukee eri
tavalla ja tekee löytöjä. Lapsilleni kirja olisi lähes yhdentekevä. Mikä
isoisästäni on täydennysosassa, sen he tietävät. Itse osaa lukea rivin välit: ”Koska
suvussa oli tunnetusti paljon hourupäisyyttä, N.N. työskenteli tarmokkaasti
piirimielisairaalan saamiseksi Seinäjoelle, missä onnistui ja sai sinne
sijoitetuksi ne sukulaisensa, jotka eivät siihen mennessä olleet viinapäissään
ampuneet itseään tai toisiaan…”
Milan Kunderan mukaan mustalla tekstillä valkoiselle paperille painettulla sanalla on maaginen teho byrokraattiseen mieleen.
VastaaPoistaErkki Tuomioja, eräs johtokuntatason kulttuurikommunisteistamme, esittelee tuoreimman kirja-arvionsa blogissaan näin: "Oula Silvennoinen, Marko Tikka ja Aapo Roselius, Suomalaiset fasistit. Mustan sarastuksen airuet, WSOY, painopaikka “EU” (?!), 2016"
Kamalaa ettei painopaikkaa ole täsmennetty!
Itse olet kommunisti!
Poistakommunismia on historian kiikkerässä kelkassa yritetty toteuttaa alkukristillisyyden ellun kanoista katastrofaaliseen sosialismiin saakka monissa muodoissa.
PoistaPohjimmiltaan siinä on halu kuulua valituista valittuihuin, esim. Claes Andersson on muuttanut asumaan Jätkäsaareen valmistuneeseen ruotsinkielisten omaan kerrostaloon. Sukutaustansa perusteella Mäntsälän kartanoromantiikkojen ylimystöasenteita imenyt tohtori Tuomioja viihtyy Tuusulan taiteilijamiljöössä, 1800-luvulla metsäteollisuuden tuella rakennetussa.
Mitkä ovat hyviä kirjoja, joita pitäisi "varoa"? Eri ihmisille eri kirjat ja eri kirjat eri elämänvaiheissa. Jotkut kuitenkin säilyvät suosikkeina varhaisistakin ajoista. Sellainen on minulle "Seitsemän veljestä", jonka luin kolme kertaa 15-vuotiaana ja sitten aina noin kymmenen vuoden välein.
VastaaPoistaSamaa mieltä bloginpitäjän kanssa Tito Collianderista, Arosudesta ja Rabelaisista, Chauceria oli pakko lukea, niin siihen ei ehtinyt syventyä. Sitten tulee mieleen Tristram Shandy. Mutta Joosef-sarjaan ihastuin, en tiedä miksi. Pitää lukea joskus vielä uudelleen ja etsiä vastaus siihen kysymykseen. Luin vain tunteen vallassa ja itkinkin.
Nyt on pöydällä äidin aikoinaan kaksosten syntymän muistoksi antama kuvaraamattu, kun ne ensimmäiset kirjat ovat "läksynä" seuraavaan lukupiiriin. Mukana on yksi teologikin ja monta raamatun harrastajaa, joten saanen vastauksen kysymyksiini, joita alkoi heti tulla. EG
Tristram Shandy on niin hyvin suomennettu, että se peittoaa paikoin alkuperäisen, mutta on se ihan luettava englanniksikin.
PoistaAW
Kotimaiseen korkeampaan kirjallisuuteen liittyy myös Wasserman yhdellä ännällä. Mauri Sariolan jossakin teoksessa mainitaan henkilössä ei olevan muuta positiivista kuin Wassermanin kokeen tulos.
VastaaPoistaMitä taas kirjakaappeihin tulee, minnesotalainen blogisti kyseli jokunen vuosi sitten lukijoiltaan kuvia näiden hyllyistä. Tokihan sieltä aina pitää Lundia löytyä.
Mitä taas Törnävään tulee, eräs jyväskyläläinen saksofonisti otettiin sisään joulun tienoilla, torvi mukaan tietysti. Palattuaan kertoi soittaneensa henkilökunnan pikkujoulussa. - Kaikellaasia hulluja mä olen nähäny, mut kyllä sä sentäs... kuului erään hoitajan kommentti nähtyään potilaan estradilla.
"Oman sukupolveni tunnus on kirjakaapin sijasta Lundia, huolimattomasti täytetty, Mustanaamiot ja kurssikirjat sikin sokin. Aivan. Niitä Lundioita minulla edelleen on joka huoneessa, ja sisältö on lievästi sanottuna kirjavaa."
VastaaPoistaHäiritsen tapani mukaan vaimoni lehdenlukua aamuisin lukemalla hänelle ääneen tämän blogin helmiä. Joskus hän jo kysyy mille sinä hörötät.
Lainattuun kohtaan hän totesi, että eihän meillä ole Lundioita kuin kolmessa huoneessa ja vintin verkkokomerossa. Maailmalle lähtiessään lapset ovat kyllä vieneet jonkinmoisen osan hyllyistä. Kunpa olisivat vieneet kirjojakin enemmän.
Kirjat ovat viheliäisiä muutoissa. Muuttolaatikkoon niitä voi panna vain puolilleen.
Suuren kirjamäärän siirrossa muovikassit peittoavat muuttolaatikot 6-0 ellei varsinaista siirtoa tee ammattimaiset muuttomiehet hissin ja kärryjen avustuksella. Opin konstin divarinpitäjiltä jotka kävivät hakemassa kuolinpesistä kirjastoja.
PoistaAW
Pelkään että seuraavaksi häviävät kotikirjastot, juuri ne Lundian 220-senttisillä vuoratut huoneet, joiden pokkareita ja parempaa väkeä täynnä olevat laudakot niin somasti äänieristävät huoneen -- kaksikymmentä senttiä tukevaa kirjapaperia kansineen sekä ilmaraot yläpuolella muodostavat äänitarkkaamon, josta studiotkin olisivat hyvillään. Kirjastossa sopii soittaa musakkia kovalla äänellä eikä keittiössä kupit tipu hyllystä. Tulevaisuus on kuitenkin kalpeampi. Kirjat siirtyvät immateriaaliseen avaruuteen jonkin pilven reunalle, ja äänieriö muodostuu kahden korvanapin väliin vähän kuin Fahrenheitin Mildredin päässä.
VastaaPoistaEnpä välittäisi tuota aikaa nähdä!
PoistaKauniin Veeran Saimaan valssi möreä-äänisine kippareineen on yksi kuusivuotiaan tyttärentyttäreni suosikkivideoita. Se löytyy juutuubista kappaleen nimellä. Ei mulla muuta.
VastaaPoista...Kuolet ellet kerro...
VastaaPoistaVanhassa, sotilaille tarkoitetussa venäjän kielen oppikirjassa näkee samanlaisia lauseita: "Jos valehtelette, minä ammun teidät."
Eilen tuli katsottua Liv och Horace i Europa. He tekivät matkan Italiaan, Recanatiin, jossa Giacomo Leopardi syntyi 1798. Tämä Giacomo hallitsi kuulemma kymmenkunta kieltä ja oli hyvin lukenut heppu. Hän oli kooltaan noin 1,5 m ja hänellä oli kyttyräselkä.
VastaaPoistaGiacomo ihaili etäältä jotakin paikallista donnaa, muttei koskaan saanut kokea rakkauden täyttymystä. No, akatemian jäsen, Horace kysyi matkakumppaniltaan Liviltä, että jos Giacomo olisi voinut valita, niin olisiko hän mieluummin valinnut täyttymyksen donnan kanssa vai elämän kirjojen parissa? Horace totesi myös, että moni poika, joka ei ole urheilusta kiinnostunut joutuu tälle Giacomon tielle. Herää kysymys; molempiko parempi?
Niin, Lundia hyllykkö on uutena hieno mutta tummentuessaan valon vaikutuksesta se istuu minun mielestäni huonosti nykyajan vaaleaseinäisiin koteihin, -makuasia ja vaikka itsellänikin niitä on. Toinen seikka on tuo kuvissa näkyvä vino-/ristituki. Hyllykköä kasatessa ja purkaessa havaitsee miten suuri vaikutus sillä rakenteissa on vaikka se olisi aluksi vain heppoisesti kiinni ruuvattu. Samat raudat pystyyn tai vaakaan ruuvattuna olisivat hyödyttömät.
VastaaPoistaTässä vaiheessa tulisi ottaa paavillinen ilme ja mataloittaa ääntään sekä lausua pateettisen saarnaavalla tyylillä suurelle kuulijakunnalle: " ihminen, missä on juuri sinun vinotukesi!" ( ja sitten kertoa oma viestinsä minkälaista henkistä vinotukea näinä aikoina jokainen tarvitsee )-Murphy_
"tummentuessaan valon vaikutuksesta se istuu minun mielestäni huonosti nykyajan vaaleaseinäisiin koteihin,"
PoistaPäinvastoin: juuri vaaleat seinäpinnat tarvitsivat tummia sisusteissa. Täysvaalea koti, jonka kaikki esineet on piilotettu kaappeihin, tuo mieleen siunauskappalin - vaikka sisustuslehdet ovat niitä pullollaan.
Varon hyviä kirjoja. Luen nykyisin vain muistelmia. Tai joskus jonkun romaaninkin luen mutta en koskaan alkukielellä. Viime aikoina kaikista niistä kielistä, mitä en osaa, rakkaimmaksi on minulle käynyt venäjän kieli. Esimerkiksi nämä suomennokset ovat täynnä asiaa, olkoonkin, että "asia" välillä ei ole täysi.
VastaaPoistaVenedikt Jerofejev: Moskova-Petuški: runoelma
Jevgeni Popov: Miksei tule rahaa ja muita kertomuksia
Sergei Dovlatov: Matkalaukku
(Viim. mainitussa novellikokoelmassa jossa päähenkilön nimi, ilm. vain hämäyksen vuoksi, on sama kuin kirjan kirjoittajan... tapahtuu novellissa "Talvitakki" että Dovlatov saa turpiinsa taksijonossa kun on saattamassa daamia lentokentälle... no lukekaa itse, lääkäriin kumminkin on pakko mennä kun silmäkulma on niin pahannäköinen.)
Sitten lääkäri kysyi:
- Millä teitä oikein iskettiin? Tiiliskivelläkö?
- Kengällä, sanoin.
Lääkäri tarkensi:
- Varmaankin kotimaisella?
Ja lisäsi:
- Milloin me oikein opimme valmistamaan hienostuneen neuvostokengän?!
Kun eli lapsuutensa plus nuoruutensa neuvostotodellisuudessa, niin - ma luulen niin - kirjallisuutta harrastavista lahjakkaista ihmisistä tuli väkisin joko alkoholisteja, tai upeita kirjailijoita. Absurdikkoja. Joistakin tuli molempia, kuten näistä kolmesta.
Lukekaa, mutta omalla vastuullanne.
Kevyemmästä kirjallisuudesta puheen ollen, eikö Kemppisistä kiinnosta oma suosikkini Rex Stout, varsinkin englanniksi?
VastaaPoistaKemppisen innostamana ostin ja luin Leif GW Perssonin kirjan ”Den sanna historian om Pinocchios näsa.” Se todellaikin vei mukanaan!
/Y
Toisinkin päin voi käydä kirjallisuuden opetuksessa. Opettajani, joka ei juuri nuorten harrastuksia seurannut, moitiskeli huonoja ainekirjoituksia "kun luetaan vaan Nyyrikkiä ja Perjantaita ja Rosvojoukkoa Berliinissä". Yleisö oli ihan ymmällä, sillä ikäluokkani "huono luettava" oli Viikonloppu, Lukemista kaikille ja Berta Ruckin Mies vähittäismaksulla. Rosvojoukko löytyi repaleisina vihkoina isotädin vintiltä ja pitihän se sitten tietysti lukea.
VastaaPoista"Huomioni kiinnitti pari kommenttia, joiden sisältämiä näkemyksiä oli säilytetty kaikesta päättäen lyseon luonnonhistorian luokan kaapissa formaliinissa viimeksi kuluneet sata vuotta."
VastaaPoistaNämä kommentit eivät välttämättä edusta sen paremmin kommentoijien omaa kuin käsitystä JK:n ajattelusta vaan ainoastaan viittausta 1960-70-lukujen ns usein äärivasemmistolaisen kulttuurieliitin käsitykseen ns. kevyestä viihteestä, joka on 2000-luvulla saanut rehabilitaation. Sinänsä hienoa,että JK on ymmärtänyt sen alusta alkaen.
"Kirjakaappi on kadonnut maailmastamme."
VastaaPoistaOnneksi ei sen Boknäsin myymälöistä!
"kirjat eivät ole omistajastaan irrallisia kappaleita vaan osa tämän elämää."
VastaaPoistaTämä on täysin totta. Samoin on esineillä mukaanluettuna valokuvat. Asialla on kuitenkin varjopuoli: millään noista ei ole vastaavaa merkitystä toiselle ihmiselle. Siksi surullisimpia asioita on toisen ihmisen kuolinpesä, kun vieras muuttaa kodin asunnoksi ja vie nuo tavarat antikvariaattiin ja kirpputoreille, pahimmassa tapauksessa jätelavalla. Sen vuoksi kaikkeen olisi hyvä suhtautua väliaikaisena lainana, tietoisena siitä, että mukaan saa vain arkun tai uurnan sekä paperivaatteet.
Tuon vuoksi ajatuksessa Ryokanin kaltaisesta munkista, jolla oli vain ohut kaapu ja kerhuukuppi on viisautta. Samoin yksityisten valokuvien jättämistä toisten pällisteltäväksi on syytä välttää. Päässämme on täydellisesti arkistoiva digikamera.
Oon minäkin yhen kerran päässyt kirjassa puoleenväliin asti. Sitten loppuivat väriliidut.
VastaaPoistaVoisin kirjoittaa esseen aiheesta Lundia ja minä. Aloittaisin vuodesta 1971, jolloin ensimmäiset hankittiin, koska hinta-laatusuhde oli niin opiskelijaystävällinen. Lopettaisin 2000-luvulle, kun nirppanokkaisemmat työkaverit olisivat roskistaneet Lundiansa ellen olisi niitä pelastanut. Kotiin, lasten koteihin ja mökeille, jokaikinen lauta ja tikas tuli tarpeeseen.
VastaaPoistaOvat käytössä, ja kyllä, hyvin täytettyinä, kirjat aakkosissa ja takarivin kirjoille on oma systeemi. Kahta riviä samalla hyllyllä - ei muualle mahtuisikaan kuin Lundiaan.
Ainut ongelma on se, että kun Lundiaa on riittävästi, kirjoja ei enää voi ajatellakaan muihin järjestelmiin. Kuka tavallinen kuolevainen pystyisi ostamaan Billnäsin hyllyjä 2500:lle niteelle? Eihän se edes ole iso kotikirjasto. Sitä paitsi rahat ovat paremmassa tallessa kirjoissa kuin hyllyissä. Jos rahat yleensäkään ovat turvassa missään.
"Sitä paitsi rahat ovat paremmassa tallessa kirjoissa kuin hyllyissä."
PoistaVoi, sielunsisarus, olet valitettavasti väärässä, voi olla, että kymmenen, kahdenkymmenen vuoden päästä ei ole antikvariaatteja. Pelkään tuota aikaa!
Ei varmaan olekaan. Mutta ei ole jälkimarkkinaa jalopuuhökötyksillekään. Mutta minullapa voi vielä olla kirjat. Ei ne yhden mummin käytössä niin pölyynny. Aivot keräävät enemmän pölyä. Mikä maailmassa ei olisi katoavaista?
PoistaJuuri tuota tarkoitin: ei ole kumpikaan taloudellisesti arvokkaampi toistaan.
PoistaKatoavaisuus, ihmisen murheista suurin. Onneksi kohta on Pääsiäinen ja sen myötä jokin mieltäylentävä blogi.
Heittihän Jörn Donnerkin jonkin tiedon mukaan 4000 kirjaa roskikseen, kun ei niitä kukaan halunnut. Tai pojat ne kai ulos kantoivat. Ja löytyihän se Dorén Raamattukin jätekasasta Torgny Lindgrenin romaanissa. Sen luettuani aloin tyhjennellä omia hyllyjäni voidakseni itse vaikuttaa kirjojeni kohtaloon, laittaa kiertoon vähemmän kiinnostavia. Aika monta kertaa olisin sitten tarvinnut joitakin niistä, mutta onhan ne saanut kirjastosta. Vähän noloa se oli kuitenkin. EG
Poista"Onneksi kohta on Pääsiäinen ja sen myötä jokin mieltäylentävä blogi."
PoistaTulihan se keskiviikkona 23.3. Punnittua puhetta!
Mitä järkeä on säilöä luettuja kirjoja kotinurkissaan? Kierrätykseen vaan kun sisältö on mennyt jakeluun, opittu ja omaksuttu...
VastaaPoistaSiksi, että haluat palta siihen aina uudestaan ja uudestaan. Se on nimittäin hyvän ja huonon kirjan ero. Mutta vie vain oppikirjat kaniin.
Poista"Chaucer kannattaa lukea alkutekstinä."
VastaaPoistaTuo jäi vaivaamaan, voisiko joskus esittää näytteen, sitaattioikeuden rajoissa.
Lundian hylyssä ikävintä on se, että se sallii pölyn kertymisen. Lopulta kirjoja ei voi lukea kun piintyneestä pölystä, jota ei jaksa tomuttaa, saa pölyallergisen kohtauksen.
VastaaPoistaKirjakaappi on ikävä kyllä niin kallis, että kirjoihin ei sitten enää jää rahaa.
PoistaYritin kymmenisen vuotta sitten muutossa laskea paljonko maksaa kotikirjston viemä tila ja kuinka suuri on niiden muuttamisen vaiva ja vaarakin välilevyille. En sen jälkeen ole kirjoja ostanut paitsi työtä varten, Helmet-kirjastojen sitä ahkerampi käyttäjä.
VastaaPoista