Sana ”monitoimityökalu”
oli myyjättärelle ylivoimainen. Se lienee tuntematon sekä balttilaisissa että
itämerensuomalaisissa kielissä.
Minulla itse asiassa oli
ennestään neljä Leathermania, joista yksi on hukassa, toinen ei, kolmas Micra
tässä pöydällä ja neljäs pikkutakin kolikkotaskussa marsilaisten maahankarkauksen
varalta.
Todellinen
monitoimityökaluni on mattoveitsi eli katkaisuteräveitsi, jota säilytän takkini
takaklaffin taskussa, siinä joka lienee suunniteltu vastaan tulevien
peltopyiden kotiin kuljettamiseen, ja se veitsi maksoi toista euroa ja on aitoa
Biltema-laatua.
Tämä Wave, jota voisin
siis käyttää esimerkiksi lainelautaillessani, ei kuitenkaan sisällä kauan kaipaamaani
muovin repijää, joten ryhdyn seuraavaksi himoitsemaan siipimiehen nimikkoa, joka
siis on Wingman. Tosin viimeistään riippuessani ylösalaisin vöiden varassa
katolleen kellahtaneessa autossa kadun kovasydämisyyttäni Raptor-mallia
kohtaan. Siinä on turvavöiden leikkuri ja lisäksi kätevä karbidinuppi, jolla
voi kopauttaa tyhjän naurajaa otsaan.
En liioin mene
väittämään, ettei terä, jonka avulla happipullon venttiili avataan, osoittautuisi
ennen pitkää hyödylliseksi. Mutta saako teho-osastolle viedä linkkuveitsiä?
Avarrettuani nyt
ajatteluani pelkkiä tuppipuukkoja laajemmalle en voi olla muistelematta kerran ”Andalusialaisen
koiran” kunniaksi hankkimaani parturinveistä. Minulla ei ole aavistustakaan,
mihin se on joutunut. Olisiko se kadonnut muutossa 1973? Vakinaisen hihnan
puuttuessa sen sai teräväksi kiinnittämällä farmarihousujen leveän nahkavyön
sopivaan naulaan ja hiomalla sillä. Siinä sitä vaaditaan notkeaa rannetta ja
määrätietoisuutta, koska kierre ei pysy kurissa ellei vetele edestakaisin eli joka
kerta veistä pyöräyttäen. Katsokaa vaikka vanhasta elokuvasta. Chaplinin
Diktaattorissa suorittama parranajo Brahmsin tahdissa ei unohdu, siksikään että
parturintuolissa istuu kerrassaan ihastuttaa Paulette Goddard.
Tarkoitukseni ei ole ylistää
kääntöpääveitsiä. Olen muistaakseni jo kertonut senkin tapauksen, miten isäni
omistama, Suomessa vielä tuntematon, tutun sotilasasiamiehen Genevesä tuoma
Victorinox (Swiss Army) katosi jossain Kärppäpään tietämillä ja vastusti
etsintäyrityksiä itsepintaisesti, kuten armeijan esineeltä sopii odottaakin, ja
kuinka se löytyi tunturissa talvehtineena melkein vahingossa, eikä siinä ollut
minkäänlaista kärsimyksen merkkiä, eikä ollut silloinkaan kun sen viimeksi
näin, nuorimmalla veljelläni.
Tosin voin jommankumman
kilpailevan linkkaritehtaan tarpeisiin ilmoittaa, ettei kapineessa ole muuta
mielenkiintoista kuin 40 vuoden taskun pohjalla kulkemisen jäljet.
Itse olen mamis, joten
pöydällä uusimman Leathermanin alla on henkilökohtainen aseeni, Victorinox
Swiss Card eli luottokortin kokoinen ja sitä tuskin havaittavasti paksumpi
viritys, joka sisältää veitsen, sakset, kynsiviilan ja hammastikun ja
uskomattoman pienen kynän.
Tämän kirjoituksen
todellinen aihe on pappa-dagis eli isien päiväkoti. Se oli Hessu ja Lissun
merkkipäivälahja, jonka toimittaminen oli venähtänyt pitkällekin. Olin hiukan
levoton miettiessäni, kätkeytyisikö minulle tuntemattoman termin taakse jotain
polterabend-menoa eli joutuisinko ehkä kävelemään itäkeskuksessa vain
jätesäkkiin pukeutuneena tai muuta sellaista.
Viime tingassa sain
tietää, että tämä varttuneelle mieshenkilölle erittäin tervetullut lahja
tarkoittaa käynti Clas Ohlsonilla oikeuksin ostaa jotain, minkä lahjan antaja
maksaa.
Tuon juhlahetken nyt
kokeneena en osaa sanoa varmasti, olisiko K-Rauta yhtä hyvä – luultaasti ei.
Sen sijaan Ikea nähdäkseni on pappa-dagis.
Olen kuullut että
toisenlaisiakin miehiä olisi olemassa, vaikka en ole tavannut. Sinänsä
tarpeeton tekninen rihkama saa useimpien polvet heikoksi, ja niinpä viisaat
rouvat tietävät, ettei esimerkiksi pölynimurin pusseja ostamaan lähetetty mies
erehdy lähimarketiin vaan suuntaa määrätietoisesti kulkunsa Ohlsonille.
Eikä häntä ole aihetta
odottaa pian palaavaksi. Kotiin tullessaan hän on unohtanut ne pölynimurin
pussit mutta riemuissaan ostoksestaan, 48 sormiparistoa (AAA) 24: hinnalla.
Se on hienoa, että
aikuisille ja edistyneille on omat puuhamaat, ja se on paljon puhuvaa, että
keksintö on ruotsalaisten.
Näitä kauppaliikkeitä en
lakkaa ihailemasta. Koska luin lehdestä, etteivät muutkaan kuin autismin
spektrin uhrit ymmärrä ironiaa – uusimman tutkimuksen mukaan kukaan ei ymmärrä –
tähdennän erikseen, että molemmista löytyy välttämättömyystarvikkeita, jotka
maksavat kymmenesosan kilpailijoiden kapineista ja kestävät vähintään yhden eliniän.
En usko, että Artekilla
ja Skannolla on varsinaisia tulevaisuuden toiveita. Ne ovat liikeyrityksinä
samalla tiellä kuin Stockmann. Nuorempi väki, valistuneimmasta päästä, suosii
mainitsemiani yleistilpehööritarvikkeita ja osaa sanoa muka vähätellen
ihastelijalle, että tämä on vain Ikeasta…
Myönteisyyteni ei muuten
ulotu niihin Ikean itse kuljetettaviin ja kotona koottaviin mööpeleihin. Olen
sellaistakin harrastanut, mutta tiedän erittäin hyvin, että kuusiokoloruuvein
kasattavat huonekalut ovat merkittävä mielenterveyden ongelma ja tuottavat myös
ortopedeille ja ensiapuasemille työtä.
Tästä huolimatta ja
kaiken jälkeen viittaan vielä siihen, että nämä kaksi ovat suuria ja että
nieleskelin hellyydestä luettuani Miesten lukupiiristä, jota pidettiin kai
jossain kirjastossa, ja jossa paikalle kertyneet keskustelivat laajahkosti
aiheesta, mitä sitten luettaisiin yleiseksi virkistykseksi ja
mielenylennykseksi.
Yksimielinen valinta oli
Bilteman postimyyntiluettelo.
Täytyyhän meidän "kulttuuriorientoituneiden" miesten jotenkin tehdä hajuero tavallisiin tallaajiin(persu) ja olla käymättä ja ostamatta kaiken maailman rihkamaa Ikeoista ja Clas Ohlsoneista. Eiks se vanha suomalainen sanonta mene, että köyhän ei kannate halapaa ostaa.
VastaaPoistaOn kaksi paikkaa, joissa viihdyn ehdoitta: rautakauppa ja kirjasto.
VastaaPoistaKolmas varteenotettava on itsepalvelualko, mutta siellä voi joskus ystävällinen myyjä ahdistella esim. tiedustelemalla tarvitsenko ehkä apua. Rautakaupassa sellainen on tapahtunut kerran, kirjastossa ei koskaan.
Niin, hyödyllinen kirjoitus sikäli että mieleeni tuli Occamin partaveitsi. En enää muistanut minkälainen kalu se on joten katsoin Wikipediasta. Sieltä opin uutta eli Einsteinin hiomakiven, joka taas liittyy tuohon nimenomaiseen partaveitseen.-Murphy_
VastaaPoistaMiehen lukupöydällä Raamattu, Bilteman luettelo ja Tekniikan maailma. Näitä kun lueskelee, niin mikäs ollessa! Ja tietenkin myös tabletti, jossa Kemppisen blogi.
VastaaPoistaHeh-heh, linktaattori!
VastaaPoistaMinusta tuomari voisi olla juristaattori.
/Y
"kuusiokoloruuvein kasattavat huonekalut ovat merkittävä mielenterveyden ongelma ja tuottavat myös ortopedeille ja ensiapuasemille työtä."
VastaaPoistaRyhtyessään kokoamaan tällaista huonekalua tekijä hengittää syvään, toteaa ettei työtä tarvitse saada valmiiksi tänään ja keskittyy tähän ajatukseen.
Pian on huonekalu koottu ilman stressiä, hikeä ja kiukuttelua.
Metodi on todettu toimivaksi eläinkokeilla.
Isoisän partaveitsi oli kotelossa. Pitkulaisen kotelon kannen päällä oli makaava hirvi, jota piti hiukan siirtää eteenpäin, että päälimmäinen kansi kääntyi sivuun. Sitten toista kantta oli liu'utettava päittäin ennen kuin se aukesi. Tarkoitus oli estää pikku väkeä pääsemästä käsiksi teräaseeseen. Itse terä oli taitettuna bakeliittikahvan suojaan. Kotelon pohjaan oli kiinnitetty se tarpeellinen nahansuikale hiontaa varten. Ihailun ansaitseva kapistus.
VastaaPoistaPartansa ajanut Kunnaksen Ilkka
Partaveitsi on historian kuriositeetti ja saakin pysyä pois. Sen korvasi täydellisesti partahöylä, jota parempaa vehjettä ei ole keksitty. Nämä nykyiset multiterät ovat vain markkinointia, koska mitään tarvetta 5 perättäiselle terälle ei ole.
PoistaGillette -partakoneen terät aikoinaan, eikä oikeastaan kovin kauan aikaa sitten, oli pakattu sellaiseen kovamuoviseen koteloon. Viisi niitä siellä oli, päällekkäin. Ensimmäisellä kerralla minulta lohkesi kaksi kynttä rikki ennen kun sain ko. kotelon auki, voi hitsi, sai ihan oikeasti vääntää ja repiä että sai sen kotelon... siis auki. Koska
Poistaen minä tiennyt (mistä minä sen olisin tiennyt?) että ei sitä pidäkään aukaista. Vaan ovelasti painetaan sitä päällimästä näkyvillä olevaa terää, ja se liukuu pehmeästi ja vaarattomasti (ei viiltele) paketin päästä ulos. Eli, mitä hienoin systeemi!
Ps. Kyllä minä sen tiedän etten mikään "ihmelapsi" tekniikan maailmassa ole ollut. Ikinä. Ja nyt se on jo myöhäistä olla.
Katukauppias möi minulle Lesboksella taannoin kauhavalaista, Moraa ja Marttiinia paremman puukon eli veitsen. Hinta ei ollut järin korkea, mutta toivoni Euroopan tulevaisuuteen vankistui, koska kauppias kehui tuotteen olevan portugalilainen eikä kreikkalainen. Puukko on edelleen tallella ja päivittäisessä käytössä. Itse jouduin laiskuuteni takia hakemaan töitä rautakaupan ulkopuolelta jo yli 50 vuotta sitten. Korvissani soi vieläkin myymälänhoitajan terävä kysymys: mitä me tekisimme miehellä, joka ei mitään tee? Sitä pohtiessa aika menee kuin siivillä.
VastaaPoistaIkean kokoamisohjeet ovat erittäin laadukkaita. Sopii todistaa toisin ja tarjota verrokkeja.
VastaaPoistaMutta asia oli Skanno ja Artek... niin, mitä niistä? No, niitä ehkä lähinnä peritään, ovathan ne hienoja ja toisinaan jopa uusimpiin pohjapiirrustuksiin vielä ihan menetteleviä. Siis jos sellaisen saa, Y-sukupolvi, siis, jolla ei ole mitään taloudellista kantokykyä ostaa edellisen sukupolven huippulaatua. Melkein meinasin laittaa tuohon lainausmerkit, vaikka olisi pitänyt.
Eikö se nyt ole selvää, että koivuinen viinakärrykin oli pelkkää pröystäilyä. Toki niin fennoskandisen hillityssä muodossa, että se meni suomalaisen muotoilun piikkiin. Mutta dokaamista ja pröystäilyähän se edusti. Todellinen 80-luvun henkinen juhlahetki, monessa mielessä.
Miksi riistetty Y-sukupolvi ei menisi Ikeaan, miksi ei söisi perheaamiaista siellä ja olisi tyytyväinen, että sai kivan mööpelin, ei ehkä parhaan sävyn, mutta eihän baby boomer -porvarikaan aina sitä sävyä ihan kohdilleen saanut...
Pieniruutuisia vihkoja lukuunottamatta kaikki mitä olen Clas Olssonilta hairahtunut ostamaan on ollut parhaimmilaankin luokkaa B miinus mitä kestävyyteen tulee. Niinpä olen jo vuosia käyttänyt Porvoonkatu 1 ja 3 (Helsinki) välissä olevaa RautaNet myymälää: paremmin varusteltua sellaista saa hakea, ja palvelu on ensiluokkaista. Julkisilla pääsee helposti paikalle, ei tarvitse autoa.
VastaaPoistaHauska kuulla että Olssonilla myydään sellaistakin tavaraa johon joku on syvästi tyytyväinen; moisen uutisen kuulen nyt ensi kertaa.
Clas Ohlsson on todellinen renesanssiheppu:Jazz-pianisti,liikemies,kirjailija,psykiatri,poliitikko...
VastaaPoistaKlasulla on sekä hyvää tavaraa että täyttä roskaa. Erityisen tyytyväinen olen ollut sieltä hankkimaani japanilaiseen selkäsahaan (dozuki) mutta samasta kaupasta hankittu Stanleyn nyrkkihöylä oli täysin käyttökelvoton. Niinpä minulla nykyään onkin eBaysta kalasteltu ennen sotia valmistettu Stanley joka toimii moitteettomasti vaikka ikää on melkein 80 vuotta.
VastaaPoistaPitäisi keksiä miten saa helposti taivutettua koivuvaneria kotioloissa. Omaan käyttöönhän saa ymmärtääkseni design-esineistä kopioita valmistaa...
Chaplin ei ajanut Goddardilta partaa Unkarilaisen tanssin tahdissa!
VastaaPoista