Sivun näyttöjä yhteensä

13. maaliskuuta 2016

Linktaattori






Sana ”monitoimityökalu” oli myyjättärelle ylivoimainen. Se lienee tuntematon sekä balttilaisissa että itämerensuomalaisissa kielissä.

Minulla itse asiassa oli ennestään neljä Leathermania, joista yksi on hukassa, toinen ei, kolmas Micra tässä pöydällä ja neljäs pikkutakin kolikkotaskussa marsilaisten maahankarkauksen varalta.

Todellinen monitoimityökaluni on mattoveitsi eli katkaisuteräveitsi, jota säilytän takkini takaklaffin taskussa, siinä joka lienee suunniteltu vastaan tulevien peltopyiden kotiin kuljettamiseen, ja se veitsi maksoi toista euroa ja on aitoa Biltema-laatua.

Tämä Wave, jota voisin siis käyttää esimerkiksi lainelautaillessani, ei kuitenkaan sisällä kauan kaipaamaani muovin repijää, joten ryhdyn seuraavaksi himoitsemaan siipimiehen nimikkoa, joka siis on Wingman. Tosin viimeistään riippuessani ylösalaisin vöiden varassa katolleen kellahtaneessa autossa kadun kovasydämisyyttäni Raptor-mallia kohtaan. Siinä on turvavöiden leikkuri ja lisäksi kätevä karbidinuppi, jolla voi kopauttaa tyhjän naurajaa otsaan.

En liioin mene väittämään, ettei terä, jonka avulla happipullon venttiili avataan, osoittautuisi ennen pitkää hyödylliseksi. Mutta saako teho-osastolle viedä linkkuveitsiä?

Avarrettuani nyt ajatteluani pelkkiä tuppipuukkoja laajemmalle en voi olla muistelematta kerran ”Andalusialaisen koiran” kunniaksi hankkimaani parturinveistä. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin se on joutunut. Olisiko se kadonnut muutossa 1973? Vakinaisen hihnan puuttuessa sen sai teräväksi kiinnittämällä farmarihousujen leveän nahkavyön sopivaan naulaan ja hiomalla sillä. Siinä sitä vaaditaan notkeaa rannetta ja määrätietoisuutta, koska kierre ei pysy kurissa ellei vetele edestakaisin eli joka kerta veistä pyöräyttäen. Katsokaa vaikka vanhasta elokuvasta. Chaplinin Diktaattorissa suorittama parranajo Brahmsin tahdissa ei unohdu, siksikään että parturintuolissa istuu kerrassaan ihastuttaa Paulette Goddard.

Tarkoitukseni ei ole ylistää kääntöpääveitsiä. Olen muistaakseni jo kertonut senkin tapauksen, miten isäni omistama, Suomessa vielä tuntematon, tutun sotilasasiamiehen Genevesä tuoma Victorinox (Swiss Army) katosi jossain Kärppäpään tietämillä ja vastusti etsintäyrityksiä itsepintaisesti, kuten armeijan esineeltä sopii odottaakin, ja kuinka se löytyi tunturissa talvehtineena melkein vahingossa, eikä siinä ollut minkäänlaista kärsimyksen merkkiä, eikä ollut silloinkaan kun sen viimeksi näin, nuorimmalla veljelläni.

Tosin voin jommankumman kilpailevan linkkaritehtaan tarpeisiin ilmoittaa, ettei kapineessa ole muuta mielenkiintoista kuin 40 vuoden taskun pohjalla kulkemisen jäljet.

Itse olen mamis, joten pöydällä uusimman Leathermanin alla on henkilökohtainen aseeni, Victorinox Swiss Card eli luottokortin kokoinen ja sitä tuskin havaittavasti paksumpi viritys, joka sisältää veitsen, sakset, kynsiviilan ja hammastikun ja uskomattoman pienen kynän.

Tämän kirjoituksen todellinen aihe on pappa-dagis eli isien päiväkoti. Se oli Hessu ja Lissun merkkipäivälahja, jonka toimittaminen oli venähtänyt pitkällekin. Olin hiukan levoton miettiessäni, kätkeytyisikö minulle tuntemattoman termin taakse jotain polterabend-menoa eli joutuisinko ehkä kävelemään itäkeskuksessa vain jätesäkkiin pukeutuneena tai muuta sellaista.

Viime tingassa sain tietää, että tämä varttuneelle mieshenkilölle erittäin tervetullut lahja tarkoittaa käynti Clas Ohlsonilla oikeuksin ostaa jotain, minkä lahjan antaja maksaa.

Tuon juhlahetken nyt kokeneena en osaa sanoa varmasti, olisiko K-Rauta yhtä hyvä – luultaasti ei. Sen sijaan Ikea nähdäkseni on pappa-dagis.

Olen kuullut että toisenlaisiakin miehiä olisi olemassa, vaikka en ole tavannut. Sinänsä tarpeeton tekninen rihkama saa useimpien polvet heikoksi, ja niinpä viisaat rouvat tietävät, ettei esimerkiksi pölynimurin pusseja ostamaan lähetetty mies erehdy lähimarketiin vaan suuntaa määrätietoisesti kulkunsa Ohlsonille.

Eikä häntä ole aihetta odottaa pian palaavaksi. Kotiin tullessaan hän on unohtanut ne pölynimurin pussit mutta riemuissaan ostoksestaan, 48 sormiparistoa (AAA) 24: hinnalla.

Se on hienoa, että aikuisille ja edistyneille on omat puuhamaat, ja se on paljon puhuvaa, että keksintö on ruotsalaisten.

Näitä kauppaliikkeitä en lakkaa ihailemasta. Koska luin lehdestä, etteivät muutkaan kuin autismin spektrin uhrit ymmärrä ironiaa – uusimman tutkimuksen mukaan kukaan ei ymmärrä – tähdennän erikseen, että molemmista löytyy välttämättömyystarvikkeita, jotka maksavat kymmenesosan kilpailijoiden kapineista ja kestävät vähintään yhden eliniän.

En usko, että Artekilla ja Skannolla on varsinaisia tulevaisuuden toiveita. Ne ovat liikeyrityksinä samalla tiellä kuin Stockmann. Nuorempi väki, valistuneimmasta päästä, suosii mainitsemiani yleistilpehööritarvikkeita ja osaa sanoa muka vähätellen ihastelijalle, että tämä on vain Ikeasta…

Myönteisyyteni ei muuten ulotu niihin Ikean itse kuljetettaviin ja kotona koottaviin mööpeleihin. Olen sellaistakin harrastanut, mutta tiedän erittäin hyvin, että kuusiokoloruuvein kasattavat huonekalut ovat merkittävä mielenterveyden ongelma ja tuottavat myös ortopedeille ja ensiapuasemille työtä.

Tästä huolimatta ja kaiken jälkeen viittaan vielä siihen, että nämä kaksi ovat suuria ja että nieleskelin hellyydestä luettuani Miesten lukupiiristä, jota pidettiin kai jossain kirjastossa, ja jossa paikalle kertyneet keskustelivat laajahkosti aiheesta, mitä sitten luettaisiin yleiseksi virkistykseksi ja mielenylennykseksi.

Yksimielinen valinta oli Bilteman postimyyntiluettelo.

15 kommenttia:

  1. Täytyyhän meidän "kulttuuriorientoituneiden" miesten jotenkin tehdä hajuero tavallisiin tallaajiin(persu) ja olla käymättä ja ostamatta kaiken maailman rihkamaa Ikeoista ja Clas Ohlsoneista. Eiks se vanha suomalainen sanonta mene, että köyhän ei kannate halapaa ostaa.

    VastaaPoista
  2. On kaksi paikkaa, joissa viihdyn ehdoitta: rautakauppa ja kirjasto.

    Kolmas varteenotettava on itsepalvelualko, mutta siellä voi joskus ystävällinen myyjä ahdistella esim. tiedustelemalla tarvitsenko ehkä apua. Rautakaupassa sellainen on tapahtunut kerran, kirjastossa ei koskaan.

    VastaaPoista
  3. Niin, hyödyllinen kirjoitus sikäli että mieleeni tuli Occamin partaveitsi. En enää muistanut minkälainen kalu se on joten katsoin Wikipediasta. Sieltä opin uutta eli Einsteinin hiomakiven, joka taas liittyy tuohon nimenomaiseen partaveitseen.-Murphy_

    VastaaPoista
  4. Miehen lukupöydällä Raamattu, Bilteman luettelo ja Tekniikan maailma. Näitä kun lueskelee, niin mikäs ollessa! Ja tietenkin myös tabletti, jossa Kemppisen blogi.

    VastaaPoista
  5. Heh-heh, linktaattori!

    Minusta tuomari voisi olla juristaattori.
    /Y

    VastaaPoista
  6. "kuusiokoloruuvein kasattavat huonekalut ovat merkittävä mielenterveyden ongelma ja tuottavat myös ortopedeille ja ensiapuasemille työtä."

    Ryhtyessään kokoamaan tällaista huonekalua tekijä hengittää syvään, toteaa ettei työtä tarvitse saada valmiiksi tänään ja keskittyy tähän ajatukseen.

    Pian on huonekalu koottu ilman stressiä, hikeä ja kiukuttelua.

    Metodi on todettu toimivaksi eläinkokeilla.

    VastaaPoista
  7. Isoisän partaveitsi oli kotelossa. Pitkulaisen kotelon kannen päällä oli makaava hirvi, jota piti hiukan siirtää eteenpäin, että päälimmäinen kansi kääntyi sivuun. Sitten toista kantta oli liu'utettava päittäin ennen kuin se aukesi. Tarkoitus oli estää pikku väkeä pääsemästä käsiksi teräaseeseen. Itse terä oli taitettuna bakeliittikahvan suojaan. Kotelon pohjaan oli kiinnitetty se tarpeellinen nahansuikale hiontaa varten. Ihailun ansaitseva kapistus.

    Partansa ajanut Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Partaveitsi on historian kuriositeetti ja saakin pysyä pois. Sen korvasi täydellisesti partahöylä, jota parempaa vehjettä ei ole keksitty. Nämä nykyiset multiterät ovat vain markkinointia, koska mitään tarvetta 5 perättäiselle terälle ei ole.

      Poista
    2. Gillette -partakoneen terät aikoinaan, eikä oikeastaan kovin kauan aikaa sitten, oli pakattu sellaiseen kovamuoviseen koteloon. Viisi niitä siellä oli, päällekkäin. Ensimmäisellä kerralla minulta lohkesi kaksi kynttä rikki ennen kun sain ko. kotelon auki, voi hitsi, sai ihan oikeasti vääntää ja repiä että sai sen kotelon... siis auki. Koska

      en minä tiennyt (mistä minä sen olisin tiennyt?) että ei sitä pidäkään aukaista. Vaan ovelasti painetaan sitä päällimästä näkyvillä olevaa terää, ja se liukuu pehmeästi ja vaarattomasti (ei viiltele) paketin päästä ulos. Eli, mitä hienoin systeemi!

      Ps. Kyllä minä sen tiedän etten mikään "ihmelapsi" tekniikan maailmassa ole ollut. Ikinä. Ja nyt se on jo myöhäistä olla.

      Poista
  8. Katukauppias möi minulle Lesboksella taannoin kauhavalaista, Moraa ja Marttiinia paremman puukon eli veitsen. Hinta ei ollut järin korkea, mutta toivoni Euroopan tulevaisuuteen vankistui, koska kauppias kehui tuotteen olevan portugalilainen eikä kreikkalainen. Puukko on edelleen tallella ja päivittäisessä käytössä. Itse jouduin laiskuuteni takia hakemaan töitä rautakaupan ulkopuolelta jo yli 50 vuotta sitten. Korvissani soi vieläkin myymälänhoitajan terävä kysymys: mitä me tekisimme miehellä, joka ei mitään tee? Sitä pohtiessa aika menee kuin siivillä.

    VastaaPoista
  9. Ikean kokoamisohjeet ovat erittäin laadukkaita. Sopii todistaa toisin ja tarjota verrokkeja.

    Mutta asia oli Skanno ja Artek... niin, mitä niistä? No, niitä ehkä lähinnä peritään, ovathan ne hienoja ja toisinaan jopa uusimpiin pohjapiirrustuksiin vielä ihan menetteleviä. Siis jos sellaisen saa, Y-sukupolvi, siis, jolla ei ole mitään taloudellista kantokykyä ostaa edellisen sukupolven huippulaatua. Melkein meinasin laittaa tuohon lainausmerkit, vaikka olisi pitänyt.

    Eikö se nyt ole selvää, että koivuinen viinakärrykin oli pelkkää pröystäilyä. Toki niin fennoskandisen hillityssä muodossa, että se meni suomalaisen muotoilun piikkiin. Mutta dokaamista ja pröystäilyähän se edusti. Todellinen 80-luvun henkinen juhlahetki, monessa mielessä.

    Miksi riistetty Y-sukupolvi ei menisi Ikeaan, miksi ei söisi perheaamiaista siellä ja olisi tyytyväinen, että sai kivan mööpelin, ei ehkä parhaan sävyn, mutta eihän baby boomer -porvarikaan aina sitä sävyä ihan kohdilleen saanut...

    VastaaPoista
  10. Pieniruutuisia vihkoja lukuunottamatta kaikki mitä olen Clas Olssonilta hairahtunut ostamaan on ollut parhaimmilaankin luokkaa B miinus mitä kestävyyteen tulee. Niinpä olen jo vuosia käyttänyt Porvoonkatu 1 ja 3 (Helsinki) välissä olevaa RautaNet myymälää: paremmin varusteltua sellaista saa hakea, ja palvelu on ensiluokkaista. Julkisilla pääsee helposti paikalle, ei tarvitse autoa.
    Hauska kuulla että Olssonilla myydään sellaistakin tavaraa johon joku on syvästi tyytyväinen; moisen uutisen kuulen nyt ensi kertaa.

    VastaaPoista
  11. Clas Ohlsson on todellinen renesanssiheppu:Jazz-pianisti,liikemies,kirjailija,psykiatri,poliitikko...

    VastaaPoista
  12. Klasulla on sekä hyvää tavaraa että täyttä roskaa. Erityisen tyytyväinen olen ollut sieltä hankkimaani japanilaiseen selkäsahaan (dozuki) mutta samasta kaupasta hankittu Stanleyn nyrkkihöylä oli täysin käyttökelvoton. Niinpä minulla nykyään onkin eBaysta kalasteltu ennen sotia valmistettu Stanley joka toimii moitteettomasti vaikka ikää on melkein 80 vuotta.

    Pitäisi keksiä miten saa helposti taivutettua koivuvaneria kotioloissa. Omaan käyttöönhän saa ymmärtääkseni design-esineistä kopioita valmistaa...

    VastaaPoista
  13. Chaplin ei ajanut Goddardilta partaa Unkarilaisen tanssin tahdissa!

    VastaaPoista