Oikeus blogin kommenttiin

Kommentoija kysyy, josko hänellä on tekijänoikeus tähän blogiin lähettämiinsä kommentteihin.

Käsittelin asiaa laajasti valmistellessani ensimmäistä blogikirjaa (”Tuolta puolen”, 2014). Kysymys on nimittäin vaikea.

Kommenttiin on tekijänoikeus. Tämä on tulkintani.

Kun esitän sen näin, tarkoitan että jos joku tilaisi minulta maksullisen oikeudellisen lausunnon asiasta, tuo olisi lopputulos. Jos asiasta tulisi oikeudenkäynti ja tuomioistuin tulisi eri tulokseen, joutuisin häpeään. Kun oikeudenkäyntiä ei ole enkä oikein usko, että sellaisia nähdäänkään, lukija joutuu tyytymään niin sanottuun auktoriteettiargumenttiin. Kai professori tietää.

Oma uskoni professoreiden kannanottoihin on heiveröinen. Epäluulo koskee myös omia tulkintojani. Valitan. Olen lukenut noita kannanottoja niin paljon ja kokenut niin usein, että asiantuntijatulkinta tuo mieleen hyttysverkon, joka on maannut muutaman talven ulkosalla ja johon kylän pojat ovat potkineet lisää reikiä.

Kommentissa on sama piirre kuin kirjoituksessa. Se on epäilyttävämpi, jos siitä on maksettu rahaa.

Tässä rahattomuudessa blogisti ja kommentoija ovat samassa asemassa. Seuraan kuuluvat myös runoilijat ja monet muut taiteilijat, jotka voivat olla käytännössä varmoja, että palkkaa, palkkiota tai apurahoja ei tule.

Blogikirjoituksista kootusta kirjasta tosin saa rahaa. Edellinen kirjani arvioitiin sensaatiomaiseksi menestykseksi, koska sitä myytiin koko painos, noin tuhat kappaletta. Voin tarkistaa asian, mutta mielestäni sain siitä tuhat euroa.

Kirjanpidostani näen, että vuonna 2014 käytin kirjoihin, joista näitä juttuja kirjoitin, paljon enemmän suoraa, selvää rahaa. Tuntipalkkaa ei siis voi laskea. Jos nuo suorat kulut sivuuttaisi, tuntipalkaksi muodostuisi karkeasti arvioiden 1 euro tunnissa.

Tämä ei ole valittamista. Kirjoitan muutamaan lehteen, jotka maksavat hyvin, jos osaan arvioida oikein. Jos haluaisin, saisin sillä tavoin kokoon jotain. En ole kiinnostunut rahasta, vaikka ärryn, jos joudun miettimään asiointia Litukassa (Lidl) tai muussa huokeain tavarain liikkeessä viikon tai kaksi. Siitä en ärry, että jokin putkistoremontti pakottaa minut arvioimaan talouteni aivan uudella tavalla. Se nyt on niitä elämän tosiasioita, ja onhan hienoa, kun on katto pään päällä ja putket takamusten alla.

Blogin kommentti on luultavasti sitaatti, jollaisia saa ottaa toisen tekstistä tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa, hyvän tavan mukaisesti.

Sitaatin määritelmä tekijänoikeuslaissa on varta vasten epämääräinen, jopa epäselvä. Kansanomainen väärinkäsitys on luulo, että Suomessa ja Euroopassa olisi jokin määrä rivejä tai musiikissa tahteja, jonka saisi siteerata. Ei ole. Vielä suositumpi harhaluulo on, että sitaattiin tarvittaisiin kuitenkin lupa tai ilmoitus tekijälle.

Nämä kaksi ovat amerikkalaisen tekijänoikeuskäytännön piirteitä. Suomessa noudatetaan Suomen lakia.

Meillä jopa elokuvan tekijät noudattavat amerikkalaisten sekuntisääntöä ja pelästyvät, jos Hollywood ärähtää.

Amerikkalainen (ja osittain englantilainen) tekijänoikeuskäytäntö on eri asia kuin heidän lakinsa. ”Sopparijuridiikka” eli vakiintunut sopimuskäytäntö on ottanut ylivallan kauan sitten. Mielestäni siitä hyötyvät lähinnä lakimiehet. Sekä Kaliforniassa että New Yorkissa on näihin asioihin erikoistuneita lakitoimistoja. Olen niissä käynyt ja tunnen niistä ihmisiä. Yritän pitää raivoni kurissa, koska en tahdo oikein sietää ainakaan tavallisten ihmisten ahdistelua kielellisillä kiemuroilla.

Viimeksi ilmoittelin verkossa aikovani käyttää vanhoja kommentteja kirjassa ja pyysin sellaisia kommentoijia ilmoittautumaan, jotka vastustavat ajatustani tai haluavat palkkion.

Tällä kerralla olen raaempi. Toista ilmoitusta ei taida tulla. Pidän kommentteja eli siis niiden ja tekstin muodostavaa, jatkuvaa kokonaisuutta niin mielenkiintoisena ja arvokkaana, että julkaisen niitä vaikka puoli väkisin.

Oikeudellinen ja hyvään tapaan liittyvä perustelu on entinen. Te kirjoitatte kommentteja, jotta ne julkaistaisiin ja jotta niitä luettaisiin.

Siksi voin tulkita, että olette joka tapauksessa antaneet suostumuksenne niiden käyttämiseen.

Kommenttien siirto toiseen mediaan eli kirjaan, jota voi väittää myös kaupalliseksi, saattaa muuttaa asian, mutta kommentoijan kuulluksi tulemisen kannalta asia ei mielestäni muuta. Kommentin kirjoittaja ei tavoittele palkkiota. Jos hän tavoittelisi, hän kirjoittaisi johonkin muualle.

Some ja sähköposti ovat muuttaneet mielikuvia. Kukaan tuskin ajattelee loukkaavansa oikeutta kopioidessaan vaikka Fingerporin joukolle ystäviään tai laittaessaan tai linkittäessään valokuvia Facebookiin.

En ole juurikaan kuullut, että yksityishenkilö ottaisi oikeudenkäynnin vaivat ja vastukset niskoilleen ”opettaakseen” blogistia. Lisäksi kuviteltu vastapuoleni joutuisi varautumaan siihen, että osaan itsekin jotain. Ehkä kiistäisin ensi töikseni kantajan puhevallan sanomalla, ettei hän ole väittämänsä tekstin kirjoittaja ja jos muuta väittää, todistakoon. – Mutta on maailmassa tärkeämpiäkin asioita, kuten esimerkiksi parveketupakointi.

Kommentoijat voivat olla sikäli rauhassa, että en aio ottaa kirjaan sellaisia huomautuksia, joita arvelisin kirjoittajan harmittelevan jälkeenpäin. Ajatus ei edelleenkään ole nolata kommentoijia, vaan päinvastoin osoittaa, miten fiksua väkeä täällä liikkuu.