Sivun näyttöjä yhteensä

15. marraskuuta 2014

Taidemies





Vähäinen keskustelu Olavi Paavolaisesta, kahden uuden elämäkertateoksen ansiosta, menee mailleen. Etevä ystäväni piti itsestään selvänä, että ”Synkkä yksinpuhelu” on se kiinnostava kirja Paavolaisen tuotannossa. Hän näytti kummastelevan, että minä pidin sitä toisarvoisena, koska se julkaisuna muistuttaa rakenteeltaan pesulalaskua, ja sisältää arvonlisäveron.

H.R. Riikosen Paavolaisen elämäkerrassa tyrmistyn siitä, että tutkittavan tuotannon tärkein teos on jäänyt melkein maininnatta. Se on kuvaessee ”Dada”. Teksti löytyy Valittujen teosten ensimmäisestä niteestä. Ellei minua itseäni lasketa, osaan luetella yhdeksän muuta kirjoissa ikänsä piehtaroinutta, joihin juuri tuo teksti jätti lähtemättömän jäljen. Pitäisi muistaa kysyä Tarmo Kunnakselta. Arvaan että tuo samainen teksti rohkeaisi yhdeksänkymmentä muuta nuorta ihmistä penkomaan ranskalaista kirjallisuutta; Kunnas voisi hyvinkin olla yksi heistä.

Valitettavasti tuokin Paavolaisen kirjoitus on kovin puutteellinen ja näyttäisi perustuvan ennen kaikkea riittämättömään kielitaitoon. Kun hän ei tuntenut ihmisiä eikä osannut kieltä, hän käytti lähteenä leikekokoelmaansa. Paavolaisen koko tuotantoa riivasi koulutuksen puute. Samaan aikaan samassa maassa sitä taas oli toisille aivan liikaa. Tällä viittauksella tarkoitan kalosseissaan kuorsaavia professoreita, joista ei maassamme ole ollut koskaan puutetta. Muistelen muuten yhden vielä näinä vuosina kiittäneen kalossien käytännöllisyyttä.

Dada eli dadaismi-jakson lukija ei oikeastaan saa tuossa yhteydessä edes vihjettä paljon pidempään kestäneestä, syvemmin vaikuttaneesta surrealismista.

Sen suuria nimiä olivat Paavolaisen lehtiarvostelussaan joulun alla 1931 oivaltavasti kiittämä Chaplin, joka ei ehkä itse ollut kuullut puhuttavankaan tuollaisesta ismistä, Lorca joka hallitsi hienosti myös surrealismin perustyylilajin eli hysteerisyyden, ja Bunuel joka pysyi uskollisena ja oli surrealismin suurin nimi aina siihen asti kun V. Putin aloitti muutamia vuosia sitten voittamattomat julkiset esiintymisensä. Koska Putin muistuttaa olemukseltaankin Tinttiä, lienee lupa mainita, että Ranskan ja Belgian odottamaton ja edelleen jatkuva maailmanmenestys sarjakuvamaina on surrealismin suuntauksen suoraa perintöä. Tarkkaamattoman lukijan silmissä Hergé ja Magritte voivat suorastaan mennä sekaisin.

Lähellä mutta kohtaamatta surrealismia oli Picasso. Kirjallisuuden puolella ranskalainen järjestelmä kosti. Melkein kaikista rähinäliikkeen suurista nimistä tuli akateemikkoja.

Ranska on tänäkin päivänä se maa, jossa tiedemiehet luulevat olevansa taiteilijoita ja päinvastoin. Esimerkiksi Foucault on historiataiteen suuri nimi ja Lèvi-Straus antropoligiataiteen. Taitelijat puolestaan ronkkuvat tiedepalkintoja. Esimerkiksi Jean-Luc Godard näyttää pitäneen itseään ennen kaikkea merkittävnä tutkijana. Ja elokuvantutkimuksen todellinen uranuurtaja ja nimi, joka muuten vaikutti kirjoillaan myös Suomessa, Georges Sadoul, oli alkujaan vimmainen surrealisti.

Suomessa akateemikon tittelin sai Paavolaisen kilpailija Aale Tynni, joka oli myös Paavolaisen esimiehen ja vakavimman vastustajan, akateemikko Martti Haavion vaimo.

Paavolaisen ”Dada” ja Tynnin suomennosvalikoima ”Tulisen järjen aika” vaikuttivat ranskalaisuuden esittelyinä hyvin voimakkaasti ja paljon kokonaiseen sukupolveen. Vaikutus oli vahvin 1960-luvulla. Ilmoittaudun siis jutussa asiantuntijatodistajaksi. Osasin lopulta ulkoa nämä kirjat ja pidän itsestään selvänä, että esimerkiksi Pentti Saarikosken ja Väinö Kirstinän runoissa oli runsaita vaikutteita niistä. Kirstinän ”Don Juan” saattaa olla selkeimmin antologiakelpoinen teksti, joka edelleen ilahduttaa tuonpuoleisten päähänpistojen vastakkainasettelulla eli siis surrealismilla. Vielä Jarkko Laineen omissa teksteissä tämä sama vaikutus oli vahva. Sääli etteivät nämäkään Tynnin suomennokset ole hyviä. Hän oli kuin Lauri Viljanen, tosin rotevampi ja naispuolinen, mutta valju.

Jos joku kummastelee tällaista kirjallista snobismia ja pitää sitä turhana, kiistän jyrkästi. Tämän hetken Suomen hallitseva kirjallisuuden muoto, se jota nimitetään joskus maagiseksi realismiksi, on surrealismin perintöä: tietty nurinkurisuus osoittaa arjen hirvittävyyden.

Jo Paavolaisen aikaan 1920-luvulla fyysikot olivat osoittaneet, että todellisuuden tajuttavuus on rajallista. Pelkkä mittakaavan tai näkökulman muutos, ja yksi kissa hyppää ketterästi kahdesta aukosta samanaikaisesti ja päätyy interferenssikuvioksi laboratorion seinälle.

Paavolaisen teosten pysyvä arvo näyttäisi olevan siinä, että niitä tulkitaan vieläkin väärin, silloin kun tulkitaan. Kyllä häntä kiinnosti enemmän cocktail kuin toinen maailmansota. Hän myöntää sen itse.

11 kommenttia:

  1. VVMP, ei vois vähemmän kiinnostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro siis, mikä sinua kiinnostaa?
      Puhisimmeko esimerkiksi perjantain ihmeellisestä
      jalkapallo-ottelusta Unkari-Suomi?
      Kuinka tulit kuitenkin lukeneeksi blogin?

      Poista
    2. Kyllä minua vaan kiinnostavat nämä professorin taiteellistieteelliset kiepsutukset. Tutut asiat nyrjähtävät usein outoihin asentoihin, usein ihan jäädäkseen.

      Poista
  2. Ja vieläpä nykyajan hengessä sateenkaaricocktail!

    VastaaPoista
  3. Niinpä, kuulu EPR-koe fotonien polarisaatiosta. Ja Schrödingerin katinpahus. Mutta olenko jäänyt vaille tietoa tästä interferenssirotuisesta kun ei ainakaan päällisin puolin muistia tonkimalla tule mitään hakutulosta?

    VastaaPoista
  4. " Jo Paavolaisen aikaan 1920-luvulla fyysikot olivat osoittaneet, että todellisuuden tajuttavuus on rajallista".
    Todellisuuden tajuamisen rajallisuus pitäisi havaita kyllä makrotasollakin, ilman kvanttifysiikan tuntemista. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen nousseet surrealismi ja dadaismi ja toisaalla Einsteinin, Bohrin, Schöringerin y.m vallankumous aineen rakenteen tuntemuksessa, olivat ajallisia rinnakkaisilmiöitä. Eivät syy-seuraus suhteessa.
    Täällä taannoin mainittu Egon Friedel oli " kulttuurihistoriansa" viimeisissä osissa yllättävän hyvin perillä e.m fysiikan mullistuksista.

    VastaaPoista
  5. En nähnyt unta. Olen saanut valmiiksi aikakoneen. Siirryin vuoteen 1960. Tapasin Pablo Picasson. Hän piirsi minulle suuremmoisen taideteoksen. Palasin ajassa takaisin. Yritin myydä teoksen, mutta kukaan ei usko Picasson piirtäneen yhtään mitään iPadille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, et maksanu tarpeeks varmaan, P. P. nyt on P. P.
      Silti, varo ettet jätä konettas pihalle yöksi, paa lukko siihen ruoteliin ainaski. Leonardo ei yhtään tykkää kun ovissa rampataan alvariinsa innovaatioita ruinaamassa se vaatii se taide sitä aikaa ja työrauhaa. Helposti tulee sutta ja huonoja liitovarjoja justiinsa, tuotanoin.

      Poista
  6. Kolmen kärki eilisissä kommenteissa oli dadaa -lasten älytöntä sopertelua kuin läävässä tai potalla sen hopealusikan poltellessa kätösessään.

    Isojen poikien dadanäytelmä etenee G 20 Brisbanessa, tikunpäässä Putin, Vladimir. Zurichissä oli Vladimir L. valmiina astumaan junaan, nousemaan pois Suomen asemella ja perustamaan järkiyhteiskunnan. Taakse jäi Voltaire teatteri, jossa Tristan Tzara ja muut purkivat mieltään absurdia ihmiskuntaa vastaan 1. maailmansodan teurastajaisten raivotessa.

    Ainahan dadaa ja rumia kuvia on revitetty. Mikä teki tästä nyt kulttuuria muttavaa oli tuo Teatteri Voltaire. Nämä sällit oikeasti kokivat nolata koko säädyllisen sodanmenon ja sitä ylistävän Taiteen. He voittivat.

    Eilen olin Viirus teatterissa Meritullinkadulla jossa ihan suomeksi riehuttiin nykykapitalismin Nylkiäismeininkejä -karhulta vietiin turkkinsa ja ketulta tuuhea häntä. Manipulatiivista Manageria esitti äänenkäytön näyttelijä. Hän sai jopa uhkaajansa pakkoliiikkeisiin ja täräyttämään pistoolinkutinsa omaan päähänsä. No sittemmmin tämä Marko Wirtanenkin -talentti kumminkin- näki omankin joutavuutensa jota ei raha korjaa. Upeata oli tuon ruotsalaisen teatterin esiinpano ja ihmiset, nimissähän on vilalahdellut vuosikymmenten mittaan vanhaa säätysukunimeä tiuhempaan kuin tehtaiden johtohemmoissa enää sukupolveen kahteen. Sellaista maailmaa. Onneksi ugrille kuitenkin Lauri Maijala oli esityksen isoin nimi.

    Kukahan tämän surrealistisen hallitusmuodon sääsi ? Sampo Vakuutus Wahlroos-Stadigh kiskoo tänä vuonna kahden miljardin voiton. Heinä-syyskuuskvartaalilta tarkka luku oli 452 milj€. Ja tämä Sampo kun oli välkyssä lapsenmielessäni vielä sitä Haavikon vääränrahan lyöntikonetta Loireineen ja Kristiinoineen. Ja ehkä tietäväisen omahyväisenä lisäbonuksena edelliseen hoksnokkaani, tiesin sen turkulaiseksi ja keskinäiseksi yhtiöksi. Olin ihan lukukelpoista ainesta. Onneksi en tenttinyt -luen yhä. Osakeyhtiö ja rahakonehan Sammosta tuli mainio Taito Tuunanen insinöörinä, rahakonstruktöörinä, kun hra Sos Dem Ulf Sunkku Sundqvist antoi löysää siellä Korkeimmassa Oikeussalissa. Katutason konttori oli Kaivokadulla.

    Kypsää dadaa ei dataa kohtasin eilen kun katsoin BIS:in sivua että mitä keskuspankkiirit lausuvat G 20 edellä. Yllättäen kohtasin maanmiehiäni. Sekä Honkapohja että Hakkarainen tekivät harvoja esiintymisiään juuri nyt. Honkapohja avasi seminaaria kliseillä Suomen Pankista muka yhtenä vanhimmista keskuspankeista. Ei pidä kutiaan. Se oli militaristis-aristokraattisen Pietarhovin ja hallituskonseljin sampo painaa pakkorahaa rahvaan antaa antejaan. BofE tai Banque France ne ekat, olivat sentään porvarien eli elinkeinomiesten omarahoitusvälineitä, ei sortaa vaan edistää -minutkin tämän naputteluni ääreen,mikä on jo iso patistus,kuuluisinhan pakunrattiin.

    Tuosta Hakkaraisesta sanoisin, että mies luettelee mitä Komissio ja EKP ovat komiteoineet uussäätelyn eteen. On siellä kyllä asiakin. Suomen Pankki näkyy ottavan voimakkaasti ja rohkeasti kantaa varjopankkilaitoksen puolesta. Sen jonka voimaperäinen mutta silloin aika uusi soveltamien omistusomakoti elämäntavan laajentamiseksi Amerikassa, tuotti ylilyöntejä ja vihdoin rahapiirien keskinäisepäilyjen vahvistuessa poisvetäytymisiksi 2007, johti paniikkiin ja sen permanentoitumiseen Atlantin tällä puolen reaalitaloudellisine Rehnkauheuksineen.

    Miksi Suomi on varjopankkien puolella ? Siihen kytkeytyvät Varma ja Ilmarinen ja Fennia-Tapiola eli Elo. Niiden takinliepeissä piehtaroivat hedge fundit -joista Hakkarainen mainitsee (että pitää valvoa ja säätää). Sen sijaan maininnatta jää että juuri eläkesäästäjien -tai kuten meillä lakisääteisesti määrättyjen- keräämien rahastojen sijoittamiseksi varjopankkipankkilaitokset keskeisesti toimivat. Suomessa näkyvintä satoa on siirtää tehtaat Kiinaan, tuottoja pääoma eli eläkesijoittajille hedgeMBA etujoukkoineen -ja Ihalainen tyhjälle tehdastontille erityisapuineen.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Hra Sjöstedt ansiokkaasti kuvailee aikamme finanssimaailman moraalin puutetta jos ei suorastaan mädännäisyyttä. Ongelmakohdat avutuvat kiitettävän tarkasti jokin hiukan vaikeaselkoisesti. Mitä jää kaipaamaan on ajatuksia siitä mikä olisi ideaalitilanne ja mitä toimenpiteitä pitäisi tehdä siihen pääsemiseksi. Alkuruoka on syöty mutta pääruoka odotuttaa itseään.

    VastaaPoista
  8. Surrealismista tulee ilman muuta ensimmäiseksi mieleen nimi Salvador Dali. Miksi häntä ei edes mainita? Perspektiivistä ks. Dalin Mae West -huone. Kirjallisuuden professori kertoi aikanaan pikku tinassa dadan nimen tarinan. Suuntauksen perustaneet olivat aukaisseet sanakirjan summittaisesti, tökänneet sormellaan sanaa. Alle oli joutunut dada, suomeksi puuhevonen

    VastaaPoista