Nyt turhankin monen puuhan keskellä sain Olli Kivisen juuri
ilmestyneen kirjan ”Suuri torjuntavoitto. Lauri Kivinen” (Siltala).
Aiheen lisäksi toteutus lupaa paljon. Muutamalla alkusivulla
nousi mieleen vastaväitteitä.
Jos se herättää vastaväitteitä, se on journalismia. Jos
tunnet olevasi samaa mieltä, se on viihdettä. Jos arvioit, että kyllä tuohonkin
tulokseen voi noilla perusteluilla tunne, se on tiedettä.
Olli Kivinen kuoli keskellä kesää. Aika vähän aikaa sitten
hän oli kysynyt jotain tuohon kirjaan liittyvää. Sanoin samaa kuin nyt. Aika
ahtaista saumoista kulkenut kansakoulunopettajien poika Joensuun seudulta,
myöhempi maanlaajuisten kriisien kuten evakuoinnin ja sotakorvausten
organisoija, Veitsiluodon vuorineuvos, todella sietää nousta unohduksista.
Kysymyksessä siis oli kirjoittajan isä.
Helsingin Sanomat voisi perustaa Olli Kivinen –palkinnon.
Hän oli kauan yksi niistä kirjoittajista, joiden artikkeleita lukiessa
kirjoittajan nimeä tuli katsoneeksi uudestaan.
Päivittelin hiljan HS:n Unto Hämäläiselle ihan ihmisten
kuullen, miten heidän sanomalehtensä on mielestäni ainakin viimeksi kuluneen vuoden
ajan nostanut jatkuvasti tasoaan, journalistisesti siis. Jos tuollainen meno
saa jatkua, ihmiset alkavat ennen pitkää lukea lehteä vakavissaan ja unohtavat
pian periaatteessa turhan suunsoiton sähköisistä ja paperille painetuista
versioista.
Sitten lehdestä eli tuloksesta ja työpaikoista vastuussa
oleva taho kertoi, tosin ääntä madaltaen ja sen näköisenä, ettei tätä pidä
liikoja levitellä, miten julkaisu ja sen yhtiö ovat nousemassa jaloilleen,
vaikka urakointi ei tietenkään hetkeen lopu. Se oli kummallinen tieto.
Yleisestihän uskotaan, että painettu sana olisi muka menon kengissä.
Olli Kivinen kirjoitti siihen aikaan, jolloin kaikki
ymmärsivät, mikä julkaisu oli Sanomalehti. Jos Sanomalehdessä oli julkaistu
esimerkiksi kuolinuutinen, se oli sitten siinä.
Kirjan henkilön eli vuorineuvoksen vanhempi veli Ilmari oli
Helsingin Sanomien toimittaja ja keksi sanomalehtipakinan tasan 100 vuotta
sitten. Hänen sankarinsa oli Herra Kenonen. Kirjoittajan nimimerkki oli Tiitus.
Eino Leino kirjoitti samaan lehteen ”pakinoita”, mutta
haluaisin määritellä tuon journalismin lajin niin ahtaasti, että keskittyisin
etupäässä lyhkäisiin, usein huvittaviin kirjoituksiin keskittyneisiin
henkilöihin, jotka eivät julkaisseet helkavirsiä. Kuuluisin nimi oli Olli. Oma
suosikkini on Vaasan-Jaakkoo. Mutta Bisquitin kerran vaietessa laji on loppu. –
Lehteilin Suurta Pakinakirjaa, vaikka hyllyssä näyttävät olevan myös Tiituksen
kootut Kenoset. Eivät ne, näin meidän kesken, enää oikein kestä lukemista. Se
on asia erikseen, että tarinat tulvivat kiinnostavaa kulttuurihistoriaa
nimenomaan niin sanotun keskiluokan noususta kiinnostuneille.
Sääli – yllättävän monet hauskat käsikirjoitukset ovat
pakinoitsijoiden työtä. Agapetus (Syntipukki, Aatamin puvussa…, Hilman-päivät),
Ensio Rislakki eli Valentin (Asessorin naishuolet, Ruma Elsa), Ilmari Turja
(Särkelä Itte). Tosin kukaan ei tietenkään pärjännyt Waltarille (Omena putoaa
jne.). Tiettävästi etenkin näytelmillä ansaitsi hyvin. Valitettavasti
keskinkertaisten näytelmien kirjoittaminen on vähän jäänyt muodista.
Tämän kirjoituksen alussa olevan tyypittelyn ”tiede”
tukeutuu Popperin ja muiden falsifiointi-ajatukseen. Jos väittämän voi osoittaa
vääräksi, se saattaa olla tieteellinen. Yksi keino on koe. Etenkin suljetuissa
järjestelmissä todistaminen voi johtaa varmuuteen. Kolmion kulmien summa
tiedetään – paitsi jos kolmio onkin osa pallopintaa tai jos ulottuvuuksia on
vielä enemmän. ”Jumala on olemassa” on selvästi epätieteellinen väite, koska
sekä Jumala että olemassaolo ovat sanoja, joiden merkityksestä ei ole lähempää
tietoa.
Viihteen ”määritelmä” on omani. Viihdettä on sellainen mikä
miellyttää, mihin on helppo mieltyä. Se ei siis vaadi lukijalta juuri mitään. ”Journalismi”
puolestaan on usein sellaista, mikä nostaa karvat pystyyn. Kun ajattelee, että
ei se näin voi olla, toinenkin ajatus on lähellä, nimittäin että miten se
sitten on. Olli Kivinen kirjoitti muistamani mukaan sangen varhain Natosta. Se
perinne on Suomessa suuri, että kun sanotaan ”Nato” – tai ”Venäjä”, samalla
hetkellä lakataan ajattelemasta. Luullaan että kysymys on viihteestä eli
tunnetilojen myötäilemisestä tai luomisesta.
Onneksi on muutakin, myös erittäin epäsuosittujen töiden
tekijöitä, kuten oli vuorineuvos Kivinen. Raportoin jatkosta. Ei hyvän kirjan
lukemiseen kauan mene.
Lopetin HS:n paperiversion tilaamisen samoihin aikoihin kun Olli Kivinen lopetti säännölliset kolumninsa.
VastaaPoistaHän antoi jossakin kolumnissaan hyvän vinkin: John Vinocur, joka kirjoitti mainioita kolumneja maailman politiikasta mm. New York Times:ssa. Nykyään tainnut jo lopettaa hänkin.
Poikani antoi vinkin Financial Timesin Gideon Rachmanista. Hänen bloginsa ovat avartavia.
Pitkään olen seurannut lehtimiesvanhusta nimeltä Uri Avreny, joka antaa mainion historiallisenkin näkökulman mm. Lähi-Idän asioihin. Monesti oman maansa valtavirrasta poikkeavan.
Ilmari Turja kertoo hauskasti miten Mika Waltari opasti hänet kirjoittamaan menestysnäytelmiä.
Rahapulassa ollut Turja oli tokaissut vastaan notta kuka nyt näytelmillä elää. Tähän Waltari että esimerkiksi Molie're ja minä. Waltari näki että Turjalla oli käytössään kansanmiehen vahva murreilmaisu.
Hyvä viihteen määritelmä! Kiitos, Jukka!
VastaaPoistaKun puhutan hauskoista käsikirjoituksista ja otetaan tuo llista lähtökohdaksi, niin jo pelkästään näytelmäkäsikirjoituksena yksi nousee ylitse muiden. Turjan "Särkelä itte" on ylivertainen. Suorastaan kuolemattomaksi sen tekee Orvo Saarikiven elokuva, ei sen takia, että elokuva olisi erityisen hyvä, ei se sitä muuten ole, mutta Uuno Laakso ja Aku Korhonen tekevät valtavaa työtä Särkän ja Saarikiven käsikirjoituksesta huolimatta. Tuo kaksikko on osaavimmillaan tuohon aikaan ja osaavimmillaan on heidän kyseessä ollen valtavan paljon.
VastaaPoistaSama kaksikko tekee loistavaa työtä jo yhdeksän vuotta aiemmin elokuvassa "Tulitikkuja lainaamassa". Taas hyvästä näytelmästä huonohko käsikirjoitus, mutta loistavaa näyttelijätyötä niissä ahtaissa mahdollisuuksissa joita Nortimo, Norta ja Särkkä antavat.
Aku Korhosta ymmärretään nykyään jo kohtuudella suuremmissakin joukoissa arvostaa, Uuno Laakson loistava työ vielä ehkä odottaa lopullista kiitosta. Se on loistavaa viihdettä, mutta ehdottomasti myös suurta taidetta, etten sanoisi ja sanonkin Taidetta.
"Raportoin jatkosta".
VastaaPoistaJos nyt kuitenkin säästäisit meidät jatkoraportoinniltasi!
Turhaan toivomme, että olkinukke lopettaisi trollauksensa
PoistaNamitrollia, elä kahmi kaikkia kuulikko! Jätä muillekkin herkkunamia eläkä hotalehdi kaikkia ite! Sitä pittää olla juureksia keitossa, muuten se on se palsternakka aivan tyhjän väärti siskonmakkaroiden keitoksessa. Mikkä nekin on, siskonmakkarat? Anonyymiä ainetta.
PoistaI. H.
.. jaa ne onkin jenkkakahvat l. love handles.
PoistaI.
"Päivittelin hiljan HS:n Unto Hämäläiselle ihan ihmisten kuullen, miten heidän sanomalehtensä on mielestäni ainakin viimeksi kuluneen vuoden ajan nostanut jatkuvasti tasoaan, journalistisesti siis."
VastaaPoistaTuossa siis palkittu nuoleskeli palkitsijaansa!
Kauppalehdessä on perjantaisin Paretskoi.
VastaaPoistaItse asiassa joka toinen perjantai. Viimeksi viikko sitten.
Poista"Yleisestihän uskotaan, että painettu sana olisi muka menon kengissä."
VastaaPoistaJokainen viisas - ja varttunut - henkilö ymmärtää, ettei tämä voi pitää paikkansa. Laajojen kokonaisuuksien esittämisessä painettu teksti (sanoma- tai aikakausilehti taikka kirja) on vieläkin lyömätön.
Esimerkki: jonkin pykälän sanamuoto on kätevä tarkistaa netistä, mutta jos hakee tuon pykälä laajempaa yhteyttä, sen löytää ja ymmärtää parhaiten tuon alan kirjasta, jossa on sisälysluettelo ja hakemisto.
Netti sopii parhaiten tämän blogin kaltaisten lyhyehköjen kirjoitusten esittämiseen, mutta auta armis jos blogisti sisällyttäisi sinne vaikka immateriaalioikeuden oppikirjan.
"Jos se herättää vastaväitteitä, se on journalismia. Jos tunnet olevasi samaa mieltä, se on viihdettä. Jos arvioit, että kyllä tuohonkin tulokseen voi noilla perusteluilla tunne, se on tiedettä."
VastaaPoistaBlogismin viehättävyys on osaltaan ehkä siinä että saa lukijana tai kirjoittajana mielensä mukaan vapaasti vaihtaa lennossa sääntöjä tuolla pyhän kolminaisuuden pelikentällä, niin että pysyy aina riittävästi omalla mukavuusvyöhykkeellä, puhumattakaan blogien kommentoimisesta?
Ehkä. Mistä minä tietäisin. Kysymys on heitetty ilmaan. (Tulkoon muuten sanotuksi väärinkäsitysten välttämiseksi, ja epämääräisen maineen kirkastamiseksi, että vaikka voisi ehkä saada sellaisen vaikutelman että esimerkiksi tämän kommentin kirjoittaja olisi jatkuvasti kärkkäästi kyseenalaistamassa blogistin näkemyksiä niin se menee kohinan ja 'viettymyksen' tiliin (turvaudun tähän neoneologismiin kun ei mielestäni ole oikein muuta kunnollista tarkkaa vastinetta englannnin 'bias' sanalle): itse asiassa olen blogistin kanssa niin monessa asiassa samoilla linjoilla että se saattaisi melkein nolottaa jotakuta. ES
Ollia vaivasi sama tauti, kuin lähes kaikkia muita vakavasti otettuja Suomen natokeskustelijoita yleensä. Haluttomuus ja/tai kyvyttömyys tarkastella Suomen natojäsenyyttä Venäjän kannalta. Kun tämä analyysi jää tekemättä tai ainakin ääneen lausumatta, jäädään keskustelussa iltapäivälehdistön putinkauhun tasolle. Venäjän säkittäminen Itämeren perukkaan ja vihamielisen liittouman eteneminen tykistökantaman päähän suurvallan toiseksi tärkeimmästä kaupungista ei ole varsinaisesti omiaan lisäämään vakautta ja turvallisuutta itämeren alueella. Eikä se kuittaannu olankohautuksella. Tätä varsin keskeistä pointtia ei kukaan kokoomuslainen tai Natoon rähmällään oleva lehdistö ei Suomen "natokeskustelussa" sano ääneen. Natojäsenyydellä olisi varsin väkevä hinta.
VastaaPoistaTäsmälleen noin.
PoistaOn se kumma, että Suomen melko hyvin koulutettu "älymystö" ei edes tuon tason analyysiin pysty. Laajemmat väkijoukot ilmeisesti sentään pystyvät.
Kuin suoraan Pietarin trollikeskuksesta.
PoistaNatojäsenyyttä on tarkasteltava SUOMEN kannalta
Arvoisa Hönö. Venäjä on aina Suomelle jonkin tasoinen riski ja uhka. Toki myös iso mahdollisuus.
PoistaJa nyt tarkkana: Se, miten Venäjä Suomea kohtaan käyttäytyy, päätetään Venäjällä sen riski- ja uhka-analyysin ja niiden tuntemusten mukaan, jotka siellä vallitsevat. Ja se, mitä siellä Venäjällä näistä jutuista ollaan mieltä, määrää sen, miten meillä meillä tässä rajanpinnassa menee.
Meille on tietysti suuri ihmetys se, että me emme päätä noita Venäjän reaktioita täällä Suomessa, mutta näin hämmästyttävä tämä maailma on. Ja juuri siksi, asioita kannattaa katsoa myös vastapuolen kannalta. (Ne jotka ovat joskus myyneet jotakin tai tehneet sopimuksia yleensä jostakin, ymmärtävät tämän sinänsä hyvin vaikean asian paremmin.)
"Jos arvioit, että kyllä tuohonkin tulokseen voi noilla perusteluilla tunne, se on tiedettä." Mielestäni sanan "tunne" tilalla pitäisi olla "tulla". Ei meidän poijjaat pirä niellä kempin kirjootusvirheitä!
VastaaPoistaterv. pekka s-to.
Myähästä nyh...
PoistaIikka
Ylen nyk. toim.joht. Kivisen veli järjesti meille kyrönmaalaisille keskikoululaisille taloustietokilpailut (en pärjännyt) vaasalaisen säästöpankin konttoripäällilkkönä 60-luvulla . Hänen isänsä oli legendaarinen vaasalaistuomari Rento K. ja veljensä Matti, luonnonhistorianlehtori ja Finlandia-talon johtaja.
VastaaPoistaPankkimies Kivisen Tukon "pilvenpiirtäjä" Sörkassa on nykyään tilastomatemaatikkojen käytössä - siellähän pikkuveljenikin.
VastaaPoista