Vahingossa viisastuu

Talvivaaran prosessi on hieno. Nyt se on suuri ympäristöuhka. Talvivaaran bisnesajatus oli hyvä. Tämä ajatus ei taida nyt lohduttaa.

Innovaatio on monien mielisana, eikä se aina unohdu edes rahaa sijoitettaessa. Kun olen itse vähä vähältä siirtynyt tyrkyttämään kokemuksiani, tässä on vuorossa taas yksi. Taustana on myös jokin määrä tieteen ja teknologian historiaa.

Rautaisen lain mukaan rohkea uudistus epäonnistuu silloinkin kun se ei voi epäonnistua. Kun se kuitenkin kuin ihmeen kautta onnistuu, silloinkin edessä on pitkä korpivaellus. Askia on niin tuttu, että sillä on nimikin, Kuoleman laakso.

Sen jälkeen kun jokin, esimerkiksi kosketusnäyttö, on saatu kaupallisesti kohtuulliseen alkuun, seuraa notkahdus.

Vanha hyvä esimerkki on penisilliini. Muutkin kuin Nobelin asiasta aikanaan poiminut Fleming panivat merkille, että laboratoriossa ajelehtimaan viljelmään kasvanut home vaikutti haitallisesti eräisiin toisiin pieneliöihin. Kai sitä oikein ajateltiinkin, että kas vain, sieni syö bakteereita.

Kului viisitoista vuotta ennen kuin havainnoista tehdyt kirjaukset kaivettiin puoliväkisin esiin ja amerikkalainen lääketehdas ryhtyi tutkimaan, saisiko tuosta lääkkeen. Saihan siitä. Fleming teki havaintonsa stafylokokeista 1928 ja Merck pääsi yrittämään tosissaan ensimmäisen antibiootin valmistamista 1943.

Johdonmukainen lääkkeen valmistus kestää nyrkkisäännön mukaan kymmenen vuotta ja maksaa miljardeja. Silti penisilliinin vaiheissa on helppo nähdä hölmöilyä ja velttoutta. Samanlaisia esimerkkejä, vaikka ei ehkä yhtä lyhyesti kerrottavia, löytyy todella paljon. Vastakkainen esimerkki on Salvarsan, Ehrlichin kuppalääke, joka valmistui runsaassa vuodessa keksijän järkeilemästä havainnosta 1909.

Suurelle epäonnistumiselle – Talvivaara – olisi aina tehtävä ruumiinavaus. Suuronnettomuuksien tutkinta on hieno asia. Estonian tapauksesta on nyt 20 vuotta. Putin ei tiettävästi ole pitänyt onnettomuustutkimusta Berliinin muurin kaatumisen johdosta, josta on nyt 25 vuotta. Reaalisosialismin romahtaminen on edelleen yhtä salaperäinen asia kuin ensimmäisen maailmansodan syttyminen. Syitä on tiedossa vaikka mitkä määrät, mutta niiden vaikutuksia ei tunneta. Vaikka ajattelisimme katolta putoamista, syitä on esimerkiksi kymmenen, mutta aina on epäselvää, vaikuttivatko ne syyt esimerkiksi samanaikaisesti vai peräjälkeen.

Maailma valitettavasti on pysyvästi täynnä katteetonta vouhotusta. Hyvin usein välineenä ovat älyttömät yleistykset. Silti: biologia näyttää olevan yhä selvemmin se kova juttu myös perinteisen tekniikan täydentäjänä. Talvivaara saattoi hyvinkin olla hankkeena kymmenen vuotta aikaansa edellä. Nähtävästi teollinen toiminta ei ollut alkuunkaan hallinnassa, vaikka ajatus hapettavien bakteerien käyttämisestä malmin pelkistämiseen on oikeastaan jo vanha ja toimivaksi todettu.

Sitä vastoin arkijärkemme laahaa. Se maailmankuva, joka on kaikille selvä ja liian monille ainoa oikea, on ihmisen kokoinen, ihmismittakaavan kuva. Sallittu poikkeus on avaruus eli valtavien kokojen maailma. Ehkä maagisten ja uskonnollisten mielleyhtymien vuoksi tähtiä osataan ihastella.

Vastakkaisen suunnan siirtymä on vaikea. Viimeksi kuluneiden vuosisatojen ajan tieteellistä tietoa on jatkuvasti arvosteltu äreästikin. Olisivatko kemia ja biologia kärsineet natsien ja kommunistien mielettömyyksistä? Sekä rotuoppi että genetiikan kieltäminen (Neuvostoliitto, Lysenko) vaikuttivat monin tavoin. Meillä myös on edelleen vaivoinamme ihmisiä, jotka kirkkain silmin kieltävät evoluution niiskuttaessaan jatkuvan virusten ja bakteerien lajinkehityksen ylläpitämää nuhaansa.

Mittakaavaa vaihtaen voisi väittää, että ympäristönsuojelu suosituimmassa muodossaan on köyhää ajattelua. Ei pitäisi rinnastaa, mutta kumpi on todella tärkeä, jokin tikka vai jokin bakteeri? Emme osaa nähdä sitä luontoa, joka ei erotu paljain silmin, mutta mikroskoopilla hyvin.

Jos ilmasto, ympäristön saasteet ja biotyyppien jatkuva köyhtyminen ovat ne suurimmat ongelmat, kuten itse ajattelen niiden olevan, eikö vastausta ole haettava bakteereilta ja sieniltä.

Luonnossa ei ole puu-saastetta eikä ruoho-jätettä. Valtava eliöstön osa on erikoistunut aikojen alusta tekemään kuolleesta solukosta selvän ja palauttamaan sen kiertoon.  Ja eikö lopulta myös hometalo ole ihmisen aiheuttama häiriö sienten elämässä?