Olli Kivisen jälkeensä jättämässä kirjassa isästään,
vuorineuvos Lauri Kivisestä (1895-1955) on kaksi erittäin mielenkiintoista
asiaa ja erittäin runsaasti ajattelemisen aihetta. Tällä pienellä
kirjoituksella haluaisin auttaa pelastamaan kirjan ”taas yksi elämäkerta” –polttomerkiltä.
Tosin rohkenen epäillä, että kirjoittaja oikeastaan saanut
kirjaa aivan valmiiksi. Noin tottuneissa käsissä siihen olisi varmaan vielä
kertynyt lisää lihoja luiden päälle. Mutta hyvä näinkin.
Kivisiä taisi vaivata yleinen pidättyväisyys. Sen huomaa
jatkuvasti. Eräänä esimerkkinä – sotakorvauksista päättäneen ja vastanneen
Sotevan johtaja Lauri Kivinen joutui kesällä 1946 asiantuntijana poliitikkojen
seuraan Pariisiin viikkokausiksi. Kuten tunnettua, matka oli Suomen kannalta
hukkareissu. Valmistelut ja muistiot olivat turhia. Porukka ei saanut edes
suunvuoroa. Molotov sen sijaan antoi palaa niin että tuntui.
Ajattelin tuota viimeksikin Luxembourgin puiston ja palatsin
lähettyvillä kävellessäni – paikka on muistoja täynnä, myös henkilökohtaisia.
Jokainen suomalainen tuntee myös minulle Proustin maisemana näyttäytyvän
Edelfeltin maalauksen, sen jossa on täti mustissaan ja paljon hienostolapsia.
Sadan metrin päässä olevassa talossa runoilija Paul Verlaine tapasin pettää
vaimoaan kotiapulaisen kanssa sikäli kuin Rimbaud ei ollut paikalla.
Niin että kirjoittaja ei mainitse eikä isävainajan kirjeissä
ole mainintaa Suomen valtuuskunnan dieetistä. Ainakin vähemmän hienotunteinen
Toivo Heikkiä (”Paasikivi peräsimessä”) käsitteli sitä innostuneesti.
Porukkahan ratkesi ryyppäämään. Metsäneuvos, pääministeri Mauno Pekkala oli jo
tuolloin tunnettu taipumuksistaan. Kivinen sitä vastoin ei ollut lainkaan
ryyppymies, ja Paasikivi lienee ollut ainoa poliitikko, jota hän jossain määrin
arvosti. Sitä vastoin välit Kekkoseen olivat aina johdonmukaisen viileät. Ja
julkisuutta hän kaihtoi.
Olli Kivinen mainitsee suuren rahasumman ja sanoo
Yhdysvaltojen lainoittaneen Suomea hyvin merkittävästi niin että Suomi ja siis
myös sotakorvausteollisuus sai kuin saikin Marshall-apua keittiön kautta.
Suurin ansio olisi ollut vuorineuvos Gräsbäckin, joka tiesi, missä päin
Amerikkaa raha asuu. Kivinen puolestaan käytti Pariisissa aikaansa solmimalla
uudelleen suhteet englantilaisiin puutavaran ostajiin. Vaikka sotakorvauksista
masentavan pieni osa oli metsäteollisuuden tuotteita, puumiesten viennistä hankkima
valuutta oli koko operaation onnistumisen avain.
Enso Gutzeit ja Veitsiluoto olivat valtionyhtiöinä
riemurinnoin mukana puukaupassa niin että vakiintuneet ruotsinkieliset
vuorineuvokset antoivat anteeksi. Puun hintoja piti silmällä maalaisliitto ja
haalea oikeisto, joka järjesti metsäprofessoreita hallitukseen, esimerkiksi
pääministereiksi (Sunila, Cajander). ”Korjuukustannuksia” eli metsässä rypevien
palkkoja ja työoloja ei vahtinut kukaan. Vähätkin vasemmistolaiset keskittyivät
sahalaitoksiin ja satamiin. Metsän tuottavuus revittiin osittain köyhimpien
ihmisten selkänahasta, kuten esimerkiksi Haanpää ja Päätalo ovat kuvanneet.
Näyttää todella pitävän paikkansa, että vuorineuvos Kivinen
sai hoitaakseen mahdottomat tehtävät ja suoriutui niistä. Hänet määrättiin
Talvisodan aikana luoteisrajan kuljetuspäälliköksi. Se tarkoitti
todellisuudessa länsiliittoutuneiden Narvikiin tehtävän maihinnousun
jatkokuljetusten järjestämistä Kiirunan kautta. Jos ja kun tuo maihinnousu-uhka
oli ratkaiseva sysäys Talvisodan rauhalle, asia oli iso. Junanvaunut olivat
sotavuosien pahimpia niukkuustavaroita, ja sitten oli tämä kysymys
raideleveydestä. Jatkosodan ajan Kivinen pantiin vastaamaan puunsaannista.
Rautatiet, tehtaat ja lämmitys toimivat haloilla, mutta halkoja ei ollut.
Hallitus oli aika voimaton metsänomistajien edessä. Asiaa ei edes mainita
historioissa, mutta siviilissä metsätyönjohtoon kouliintuneita miehiä
irrotettiin jopa komppanianpäällikön tehtävistä valvomaan Itä-Karjalan
hakkuita. Suomen herrat nimittäin eivät
lyöneet päätään Karjalan mäntyyn, eivätkä koivuun.
Kertomus sotakorvauksista on taloushistoriamme huonoimmin
tunnettu, ja voi että siitä on valehdeltu. Neuvostoliitto muka melkein lahjoitti
Suomelle metalliteollisuuden…
Kyllä se oli toisin päin, vaikka Kekkonen muuta puhui. Jopa
Nokia (Suomen Kaapelitehdas) ja Kone löysivät toimintatapansa Sotevan
toimittajina, ja samoin tietysti Wärtsilä ja muut telakat sekä Valmet, Tampella
ja Lokomo. Rakenne oli oikeastaan vallankaappaus. Paasikivi ulkoisti
sotakorvauskentän, ja ”teollisuusdiktaattorina” toimi vuorineuvos Kivinen. – Oli
se toimintaa, vuorineuvosten harjoittamaa sosialismia yhdessä maassa. Isänmaa
pelastui vielä kerran, kun Neuvostoliitossa taivuttiin myöntämään, että pieni
naapuri, joka toimittaa ripeästi mitä tahansa tavaraa (kovalla hinnalla) on
tärkeämpi kauppakumppanina kuin työpaikkakiusattavana. Ja niin Neuvostoliitto
vei Suomen kommunisteilta syömähampaat suusta – ei lakkoja ja pulinat pois.
Eikä tuolloin tietoisesti rakennettuja suuria kartelleja ja
kolmikantakäytäntöä valtion, teollisuuden ja järjestöjen kesken koskaan purettu
(tai siis ennen vuotta 1991).
"A surge of electrical activity in the brain could be responsible for the vivid experiences described by near-death survivors, scientists report." Asiaan liittymättömästi näyttää nyt siltä, että kyllä se lähellä veivinheittoa kokemus on aivoperäinen - mistäpä muualtakaan se olisi. Lähde: BBC news.
VastaaPoistaOn mukava lukea, kun sotakorvauksista ym. löytyy yhä enemmän vivahteita ja voidaan sanoa, että totuuksia. Oli aika, jolloin vallitsi Neuvostoliiton ja Kekkosen totuus. Nyt on mahdollisuus päästä todella tapahtuneeseen todellisuuteen.
VastaaPoistaOlisi mielenkiintoista lukea esimerkiksi vertailu siitä kuinka paljon Suomi sai USA:sta apua, joka oli verrattavissa Marshall-apuun. Paljonko mahtoi olla ero
Näistä dollari- ja muista länsilainoista (Ruotsi tärkein) on kirjoittanut jo Kekkosen ajalla Hannu Heikkilä eri yhteyksissä. En muista enkä jaksa kaivaa esille julkaisujen nimiä, mutta luulis nimellään löytyvän. Ainakin Kuisman Neste- ja KOP-historioissa asiaa myös käsitelty aika lailla kai Heikkilän tuloksiin viitaten,ja kaik myös Polvisen JPK-biografiassa (jossa Heikkilä mukana tutkijanakin) Ei näitä ole koskaan salassapidetty eikä sensuroitu, ei Kekkosen eikä NL:n toimesta, mutta harvoinpa tavallisen ei-media-seksikkään tulokset ovat ammattilaisia suuremman yleisön tiedossa, ei media yleensä mistään asiallisesta ole kiinnnostunut.
PoistaAd Omnia: - kuten kommentoija eri jutun yhteydessä, minäkin mietin näitä Kivisiä, jotka eivät vähiin lopu. Eri joukkoa näyttävät olevan Vaasan Kiviset, joista Rento K. oli isäni tuttava ja kilpaveli, pojista yksi opiskelukaveri ja tämä Ylen johtaja, jota en tunne, samaa klaania. Pentti Kivisen Vaasan Metsäveikkojen vartion ilonpitäjä Risto Bono näkyy kuolleen tehtyään uran rakennusalalla.
VastaaPoistaVastaan pidempään, koska seuraan kiinnostuneena Vaasan klaaneja, etenkin Nokiaa, jonka hallitus näytti eräässä vaiheessa Vaasan lyseon sivukonttorilta.
Tällä foorumilla kuuluu myös muistaa S. Albert Kivinen ikaalisista. Filosofian tohtori ja parapsykologian ja muiden pseudo "tieteiden" tuntija.
PoistaTaisivat myös se Olli Kivinen joka kaavoitti vahän liioitellen kaikki Suomen kaupungit uusiksi 60-luvulla ja veljensä sisustusarkkitehti Tauno, kuulua johonkin näistä klaaneista.
PoistaNykyään tilanne on jo se, että päätään ei saa hakattua Karjalan mäntyyn vaikka yrittäisikin. Niitä kun ei enää ole. Tai no, onhan niitä mutta ne on paketissa ja nätissä rivissä Ikean hyllyillä. Mainittu ruotsalaisyhtiö lopettelee sahojaan Karjalassa koska hakattavaa puuta ei enää ole. Teiden ja vesistöjen varsille on jätetty ohut kaista metsää silmänlumeeksi mutta muuten koko Karjala on hakattu ja pusikoitunut. Sama koskee muuten koko Venäjää. Paikallisten asiantuntijoiden mukaan hakkuukelpoinen puu loppuu koko valtakunnasta seuraavan kymmenen vuoden aikana. Puuta toki edelleen on, mutta niin kaukana, että sen hakkaaminen ei lyö leiville. Tilannetta ei lainkaan paranna se, että Iso-Heikkilän isäntä ei ole juuri vaivannut päätään hakattujen alueiden uusistutuksilla. Jumala kasvattaa metsät, sanovat siellä.
VastaaPoistaTätä kirjoittaessa aloin itsekseni pohtia tulisiko joskus vielä aika, jolloin Suomen humisevia honkia tullaan ostamaan isojen setelinippujen kanssa.
"Rautatiet, tehtaat ja lämmitys toimivat haloilla, mutta halkoja ei ollut. Hallitus oli aika voimaton metsänomistajien edessä."
VastaaPoistaKemppinen paljastaa taas antipatioitaan maalaisia kohtaan. Kannattaisi miettiä missä olivat halontekijät? Rintamalla. Siellä oli myös suuri joukko metsänomistajia. Kotirintamalla ei kertakaikkiaan ollut väkeä hakkuisiin, mutta rintamallapa oli. Laitettiin siis sotilaat halontekoon asemasotavaiheessa. Kotirintamalla oli myös mottitalkoot, joissa oli määrättynä tiettymäärä halkoja joka piti tehdä. Muistoksi sai kirves-rintamerkin. Hallituksella oli keinonsa metsänomistajiem suostutteluun, käytössä olivat halkojen luovutusvelvollisuus sekä pakkohakkuut. Että voisi pikkuisen tutkia ennen kuin hutkii, vaikka muuten viisas mies onkin,
Kyllä metsästä halkoja olisi saanut, mutta miehet olivat sodassa. Äitini kävi sydänmaan metsissä mottitalkoissa, tosin vanha ukko apurina. Naistenkin siis piti tehdä osansa halkoja valtion käyttöön, ja tietenkin kotirintaman omaan käyttöön. Eipäs Kemppinen puhuta mitä sattuu.
VastaaPoista