Sivun näyttöjä yhteensä

8. marraskuuta 2014

Erkit ja Reetat



Erkki tai Vanha Erkki on sama henkilö kuin Häntä-Heikki eli siis Paholainen. Tällä politiikan ja kaupan maailmassa yleisesti kunnioitetulla hahmolla on suuri määrä toinen toistaan yllättävämpiä nimiä, kuten Kärpästen herra ja Valon tuota.

Lähde: Vaasan-Jaakoon pakina, mahdollisesti teoksessa Sinsallaa tai Prässylttyä; etsikään kotikielen tutkimuslaitos tai kysyköön minulta. Jaakkoo eli päätoimittaja J.O. Ikola nimenomaan kirjoittaa ”…eli Häntä-Heikki, joka rikuneeraa…”

Ei tiedä Erkkikään tarkoittaa siis että ei tiedä pirukaan eli piru tietää (mutta ei sano).

Tämä menee kielentutkijoiden ja perinteen tietäjien tontille, mutta voimasanoja ja niiden laimennuksia ovat kortistot väärällään. Ennen maailmassa ne olivat välillä hyvinkin paikallisia ja jopa henkilökohtaisia. Mansikkamäen Martti käytti Pohjanmaalla kyllä ennen yleistä ”voi tainttamarallaa”, mies seurassa ”saakutarallaa”.

Sellainen aika oli, että miehet eivät käyttäneet kovia kirosanoja lainkaan. Väittäisin isäni olleen sellaisen, ja omien rajallisten muistikuvieni mukaan myös isoisäni. Sen ajan vakaumuksen mukaan vain hampparit kiroilla möykkäsivät. Kun olin noin kuusivuotias, kummastelin hiukan, että mieskuorokin lauloi ”sitten on piru sanoi Rannanjärvi, jos minä miestä pelkään”.

Ehkä tuo ”piru” olikin eri asia. Jospa ottaisin takaisin – kun aputyömies oli pistelemässä kalliita rautanauloja omiin taskuihinsa Isoisän työmaalla, kyllä hän varmaan kysyi ”mitäs pirua täällä tapahtuu”.

Mutta kun ikäiseni Arja Saijonmaa lauloi elokuvassa ”perkele”, se kuulosti hyvin edistykselliseltä. Televisioteatterin ympärillä naisilla oli silloin kauan sitten taipumusta luovaan itseilmaisuun.

Luulen että ”Sokea Reeta” on vain lauserytmin vaatima etunimi, samalla tavalla kuin ”Ellun kanat”. Ei tarvitse selittää, kenen Ellun, ja selitykset ovat yleensä silmiinpistävän huonoja. Sananparsissa, niin sanotuissa wellerismeissä, sanoja on usein ”entinen akka”, ukko, poika tai flikka. Se tarkoittaa, että sanoi eräskin akka joskus ennen maailmassa.

Wellerismit, joiden nimitys on Dickensin herra Pickwickin sankarista, tulvivat näytelmässä ”Särkelä itte”. Kommentoija kiitti hiljan näyttelijöitä. Niin kiitän minäkin, tosin lisäyksin, että kun olen nähnyt Aku Korhosen myös näyttämöllä vakavassa roolissa, ei hän mielestäni näyttelijänä yleismestari ollut. Mutta Lapatossun tai juurevan kansanmiehen roolissa hän osasi olla mahtava.

Opetin muutamalle tohtorioppilaalle, että Tuomas Akvinolaisen mainitseman mukaan totuuden mittapuu on puhuja, ei asia. Jos joudut väitöstilaisuudessa ahtaalle jonkun itse keksimäsi, hiukan huteran väitteesi kanssa, sano että kuten Rawls tai Dworkin tai Aulis Aarnio tai joku vastaava ”asian ilmaisee”. Toinen ei ehdi vaatia lähdeviittausta, ja typeryytesi käy totuudesta.

Meillä on jokseenkin kaikilla ymmärrystä varoa junalautoja Perkjärveltä, vaikka niitä on saatavana.

Tuossa alakoululaisten hokemassa ovat mukana kaksi kieltoa, Jumalaa ja Paholaista – sikäli kuin he ovat eri henkilöitä – ei ole lupa mainita nimeltä. Muiden ohella viisas Harold Bloom on julkaissut kirjan ihmetelläkseen, kuka oli ”J”, Vanhan testamentin kaunokirjallisessa mielessä suurenmoisten ensimmäisten kirjojen kirjoittaja. Hän päättelee, että kirjoittaja oli todennäköisesti nainen, ehkä Daavidin yhteydessä mainittu Batsheba.

Salatun tiedon alueella (gnostilaisuus, hermetismin eri muodot), elää pelko, että Jumala todella onkin Paholainen. Johtopäätös on melkein väistämätön sille, jonka uskon mukaan maailma tapahtuu Korkean Olennon sallimalla tavalla.

Yleinen ymmärrys pitää kiinni sadan vuoden takaisesta iskulauseesta, jota toisteltiin Wienin kahviloissa: vain toistuvasti havainnoitava on totta ja sanomisen arvoista. Siitä on hienotunteisesti vaiettu, että toimimme toisin. Tieteessä maailman reuna osoittautuu kerran toisensa jälkeen vain taivaanrannaksi. Salattujen voimien maailma, jonka nimiä ei sinun pidä turhaan mainitseman, ei mene pois kieltämällä.

Meillä on nykyisin paljon valokuvia Voimasta. Hyvin vanhoissa kirjoituksissa kuvailtiin valoa ja savupatsasta ja opetettiin varomaan hyvin pyhiä paikkoja, joissa esiintyi kuin säteilyä. Perinne on sangen pitkä. Onko mitään opittu, sitä on paha mennä sanomaan. Vielä vaikeampi on sanoa, ketä yllä oleva valokuva esittää. Se on vuodelta 1945.

Voi sitä erkkiä!




24 kommenttia:

  1. Eikö tuossa vähän Kekkosen näköä ole? (Kari Suomalaisen erästä pilakuvaa muistellen.)

    VastaaPoista
  2. Sain eilen luetuksi Karamazovin veljekset, tuon uusimman, Martti Anhavan, suomennoksen. Siinä suurinkvisiittori paljastaa ohimennen, että hän (ja katolinen kirkko) on vaivihkaa vaihtanut päämiestä, siis paholaiseen, suostumalla kolmanteen kiusaukseen: ottamalla vastaan maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi hienoimmista kirjallisuuden kertomuksista. Samoin Jesksen vastaus: suuteli mitään sanomatta inkvisitorin verettömiä huulia ja meni hiljaa roviolle.

      Poista
  3. Niin,

    Lapsuuteni Latovainiosta muistan miten eräs aamu posti toi kotiin vihkosen. Oli jotain vuosi 1962 tai noin. Vihkosessa neuvottiin miten pitäisi alkaa laajentamaan maakellaria ja tiivistää sekä vahvistaa sen seiniä. Varata sinne ruokia ja just sassiinsa. Pitäisi alkaa tähystelemään taivaalta jotain sienen muotoista patsasta. Alkoipa pikkupoikaa pelottamaan ihan tosissaan vaikkei yleensä mikään pelottanut.

    Olisipa joku säästänyt yhdenkin tuollaisen massapostituksena lähetetyn väestönsuojatiedotteen, lukisin ja katsoisin mitä ihan tarkkaan siinä luki ja mikä pelotti.

    VastaaPoista
  4. Kuvassa näyttää olevan ensimmäisen ydinvoimalan suojakupu, joka saattoi kestää joitakin nanosekunteja.

    Tekstiä märehtii Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trinity. 16 millisekkaa räjähdyksen alusta. Kuuluisa kuva. Very pretty.

      Poista
  5. Onko professorilla antaa tarkkaa lähdettä tuohon Akvinolaisen lausumaan?

    VastaaPoista
  6. Pandoran laatikon avaamista kai se esittää.

    Rapatronic camera. Eli erikoisrakenteisella (kertakäyttöisellä) sulkimell todella lyhyellä suljinajalla otettu kuva atomi(fissio)pommin koerajäytyksestä: Lisää täällä.

    VastaaPoista
  7. No tuo kuva ainakin on peräisin paikasta, jossa varmana kaikenlaista säteilyä esiintyy tänäkin päivänä. Siitä pyhyydestä en sitten osaa tarkemmin sanoa... Vaikka olen kyllä kuullut juttua, että kun Intia teki vastaavan kokeen, niin paikalliset hindumilitantit (jotka ovat ajatusmaailmaltaan hyvin pitkälle täysiverisiä natseja, sanan varsinaisessa merkityksessä siis), olisivat rynnänneet koealueelle noutamaan sieltä lasiksi sulanutta hiekkaa, kaiketi jonkunmoisina talismaaneina käytettäväksi. Kaikenmoista se luja usko ihmisellä teettää, sano.

    VastaaPoista
  8. "Jos joudut väitöstilaisuudessa ahtaalle jonkun itse keksimäsi, hiukan huteran väitteesi kanssa, sano että kuten Rawls tai Dworkin tai Aulis Aarnio tai joku vastaava ”asian ilmaisee”. Toinen ei ehdi vaatia lähdeviittausta, ja typeryytesi käy totuudesta."

    No nyt minä ymmärrän miksi väitöskirjanne aikoinaan on hyväksytty.

    VastaaPoista
  9. Junalauta! Näin ekan kerran sanan "VITTU" painetussa tekstissä vuonna 1961. Se oli kova juttu, sillä silloin sanaa ei kehdannut julkisesti edes kauhean kovaan ääneen lausua. Nykyään osa porukoista ei edes tiedä mitä se merkitsee.

    Luulen, että kirja oli Saarikosken suomentama J.D. Salingerin "Sieppari Ruispellossa. Tuossa se on edelleen kirjahyllyssä, mutten viitsi mennä sivua etsimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan aikaan oli kuitenkin täysin hyväksyttävää että vanha hieno rouva saattoi sanoa pahankurista lapsenlastaan tai kummipoikaansa "senkin hunsvotiksi".

      Poista
  10. Erkin erityinen esimerkki
    oli eri merkkiä.

    Iikka

    VastaaPoista
  11. Kovasti on tuo kiroilu ja muutenkin "rahvaanomainen" kieli, saanut sijaa nykyisissä televisio- ja radio-ohjelmissa. Viimeisimässä Hjalliksen ohjelmassa viljeltiin kovasti vee sanaa. Onko se sitten hyvä, kun kielenkäyttö alkaa olla , kuin miesten saunaillassa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on, että voimasanatkin menettävät voimansa kun niistä tulee välimerkkejä!

      (Eikö muuten "voimasanassa" ole jotain syvästi kalevalaista...)

      Poista
  12. Kiitos apokryfikirjasta - mitalia ja kuntoisuuslomaa varten on pantu paperisota käyntiin. Sitä vaan hämmästelee mistä ihmeestä blogisti ammentaa kaiken voiman ja innoituksen säihkyvän kryptisiin lastuihinsa, palavan päreen ääneen blogosfäärissä, ei onnistuisi itseltä ainakaan. ES

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kyseistä kysymystä ällistelin ja inspiraationi oli että jospa se ketales jekuttaa, sen kehvelin jehna.

      Tai jalkaa juilii?

      Poista
    2. YES, alitajuista. Lacanit ja freudit ovat tieteenä pseudoa, mutta ilmiöt reaalisia. Viime vuosisadan tragedioita oli myös se että nämä herrat yrittivät omia tiedostamattoman omiin nimiinsä.

      Poista
  13. Suvussa kulkeva perimätieto kertoo, että paikannimien kerääjät, kuten kai jotkut maanmittarit, olivat hyvin siveitä ja muuttivat nimistöä mieleisekseen.. Esimerkiksi olen kuullut, että esi-isäntä esitti, että tuolta ne tulevat persesuota pitkin vittulammen rantaa tänne. Eipä ole noita nimiä peruskartassa ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös ymmärtänyt että moisilla nimillä on paikannimien kerääjiä jekutettu, kun on ajateltu että mitäs täällä ramppaat tyhmiä kyselemässä.

      Poista
  14. Tuo v-kieli ja yleensäkin kielen tason romahdus karkottavat paljon lukijoita (=ostajia). Jatkuva kirosanojen käyttäminen tuntuu edelleen suurimmalle osalle meistä samalta kuin jos joku päästelisi äänekkäästi suolistokaasujaan vieressämme ruokapöydässä tai raitiovaunussa.

    VastaaPoista
  15. Enpähän äkännyt, ennen kuin muiden kommenttien kutittamana rupesin kuvaa suurentelemaan. Vaan mitä on yhteistä kuvan kaltaisilla tapauksilla ja Vesivehmaan jenkalla?

    VastaaPoista
  16. Kyllä Hannukin oli sitä miältä, jotta Martti sanoo "taikkamarallaa" eikä tainttamarallaa. Lissu

    VastaaPoista
  17. ... siinä meni nuoret niin kuin vanhat saman lailla...

    VastaaPoista