Sivun näyttöjä yhteensä

2. joulukuuta 2013

Kotona Baabelissa



Eräänlaisena salaisuutena ei ole säilynyt, että kirjastoissa ja arkistoissa ihmisiä hirvittää. Uljaimmat sielut ymmärtävät, että muutoksen tuuli tulee ja sitä sanotaan syystä trombiksi. Sata miljoonaa liuskaa säilytettyä paperia pimentää taivaan…

Kaksikymmentä vuotta sitten muiden ohella viimeinen mohikaani Reino Paasilinna melusi kattavan ja valistavan tiedon levittämistä kaikille kansalaisille. Se on demokratian ehto, hän sanoi, ja oli oikeassa. Hän sanoi myös, että Helsingin Sanomat leviää leviämistään ja syö kaiken kansallisen ja kansainvälisen tyhmistämisen uranuurtajana, ellei Yle tee jotain. Tässä hän oli väärässä. Ei se olekaan televisio, joka käyttää kotiaarteemme hellapuina.

Yleisö ei halua valistua. Yleisö ei ole koskaan halunnut valistua. Ongelman ratkaisemiseksi on jouduttu ennen ja nyt keksimään vippaskonsteja. Yksi keksintö oli kansakoulu.

Ainoa meillä käytettävissä oleva järjestelmä tässä tiukassa paikassa on kirjasto- ja arkistolaitos. Niitä jotkut sanovat kuulemma muistiorganisaatioiksi.  En ole varma, onko nimitys onnistunut. Siitä tulee mieleen muistisairauksiin erikoistunut järjestö.

Mutta kyllä kirjastolaitoksen sisältäkin kuulee mainittavan, että kallisarvoiset kollegat ajavat moottoritietä peruutusvaihteella. Niin voi käydä, ellei huomaa, mikä on peruutuspeili (menneisyys) ja mikä tuulilasi (tulevaisuus).

Tietysti järkevällä ihmisellä on tarve seurata peruutuspeilistä, kuka kulloinkin ajaa ohi, ja tuleeko päälle. Microsoftin, Googlen, Naamakirjat ja Omenan jarruvaloja ei enää edes näy. Ei niillä taida jarruja ollakaan.

Ylikirjastonhoitaja Jorge Luis Borges julkaisi kiittävän kirjoituksen Pierre Menardista. Menard oli mies, joka kirjoitti ”Don Quijoten”. Se oli hieno teos, sanasta sanaan sama kuin Cervanteksen saman niminen teos, mutta luonnollisesti tätä paljon rikkaampi, koska kirjoittaja oli elänyt hiukan myöhempänä aikana.

Sama Borges hahmotteli vuonna 1939 digitaalisen kirjaston tehtävän. ”Baabelin kirjastossa” on kaikilla olemassa olevilla, kaikilla mahdollisilla ja kaikilla mahdottomilla kielillä kirjoitetut kirjat ja sanat kaikissa mahdollisissa järjestyksissä. Näin menetellen saadaan luonnollisesti ilmi kaikki mahdolliset merkitykset.

Siitä ei ole tietoa, onko Noam Chomsky aikoinaan perehtynyt tähän Baabelin kirjaston rakenneperiaatteeseen. Kuuluisa Chomskyn lause tulee kuitenkin mieleen. Kielioppi tai muu kuvaus on välttämättömästi monimutkaisempi ja siis laajempi kuin kuvattavansa.

Kuulemani mukaan metatiedot eli kuvaukset sisällöistä on tällä hetkellä koetinkivi kansallisia digitaalisia arkistoja hahmoteltaessa. Toisaalla kuitenkin teknologiateollisuus ajaa ohi rakentalla toteutuksia, joissa metatieto ja tuote on kytketty toisiinsa peruuttamattomasti. Tuote ja tuotteen kuvaus ovat samaa asiaa. Tähän ajattelutapaan liittyy Industrial Internet (Internet of Things), saksaksi nykyisin Industrie 4.0.

Jos järjestelmään kuuluvat oliot vaihtavat keskenään viestejä (AI, koneäly), sisällön ei tarvitse välttämättä olla rakenteistettu.

Nykyisellä medialla ei varmastikaan ole mitään sitä vastaan, että kirjastot ja arkistot hoitaisivat julkaisutoiminnan sen puolen, joka ei tuota voittoa vaan päinvastoin kuluja. Itse en asettaisi kysymystä aivan näin. Kirjastot voisivat aivan hyvin olla valtion tai kuntien laitoksinakin yrityksiä, jotka saisivat myös yleisöltä ja yrityksiltä rahaa toiminnastaan.

Mielessäni on yksinkertainen kielellinen sutkaus. ”Kustantaja” esiintyy sanana vanhemmissa taloushistioissa, muun muassa Eino Jutikkalan kirjoittamassa. Kustannusjärjestelmää käytettiin Pohjanmaalla vielä minun lapsuudessani. Joku – muistamissani tapauksissa pari pontevaa naista ja asemapäällikön rouva – rahoittivat kangaspuut ja toimittavat langat kymmenelle tuhannelle akalle, jotka paukuttivat sitten yötä päivää erilaisia kudonnaisia. Jopa vanhan ajan kangaspuut olivat kalliita kapineita ja vaivalloisia luoda.

Jutikkalan ja muiden mukaan tuo järjestelmä on peräisin puoilen vuosituhannen takaisesta Hollannista ja Englannista. Siellä jouduttiin miettimään kovasti, kuka kutoo ja kenelle. Aika oli kylmä, ja pimeä. Villavaatteet kiinnostivat ostajia.

Syistä joita en ole osannut seurata tarkoin kirjanvalmistuksessa tuli käyttöön sama nimitys, ruotsin kielellä förlag ja saksassa Verlag. Sivullinen rahamies, joka ei välttämättä omista kirjapainoakaan mutta tuntee sen sijaan köyhiä kirjanpainajia, kiristää kirjoittajilta ”oikeudet” heidän ”teoksiinsa”, painattaa ja myy.

Kun nyt kirjan- ja lehdenkustantajat näyttävät joutuneen meillä ja muualla aika pahasti armoille, eikä olennaista parannusta ole näköpiirissä, ajattelen itsekseni, että aukko on paikattavissa vain tekijöiden ja kirjastojen + arkistojen yhteistoimin.

Kuka panee etusormensa repeävän padon reikään? Hei! Miksi te katsotte minua?

6 kommenttia:

  1. Juuri nyt olen kirjastossa. Interaktiivisessa sellaisessa. Täällä ei ole selkeää osastojakoa ja pääosa on luokittelematonta ellei suorastaan luokatonta. Kirjamuseoiden rakentaminen seis. Sillä rahalla läpyskät kansalaisille ja kunnollinen kansallinen digitaalinen kirjasto - ja heti. Ajan varaukset uudistettuun soteen sujuisivat samoilla läpysköillä...

    VastaaPoista

  2. Kiltaideaalissa käsityöläinen möi valmisteensa suoraan ostajalle. Torilla maalainen möi oman navettansa maitoa, kalastaja pyytämiään haukia. Tätä sitten ulkoistettiin. Maaseudulle (nyt Kiinaan) perustettiin verkkoja pellava kehrääjä kutoja ; pyramidin huippuna kauppamies,organisaattori,kustantaja. Hän veti rahat isommalla nuotalla kun salakuljetti tuotetta kaupunginmuurien sisälle ja järjesti maaseudelle omia markkinakojuja kreivin (nyt Goldman Sachs) voimaan turvaten ja kaupunkien porvariskaartien ulottumattomissa.

    Röyhkimykset toivat uudisteita kuten sikurin Hackmanin Herttualaan ja siinä jo käydään oikeudenmukaisen hinnan polkevaa pohjiin menevää dumppauskilpailua proletarisoituvan päiväpalkkalaistyöläisen elämän ja perheen elukoistamisen hinnalla. Se oli Hackmanille pakko kun Pietari olisi vienyt muutoin koko markkinan. Pakko kuin maanpuolustus noin upseerilukijoille sivuutettavaksi. Julius Hackman oli muuten komea tsaarinkenraali. Eli lopunikänsä Nizzassa.

    Asiat ovat monet ja yhtyvät -yhteisetkin koska olemme samassa satimessa. Sietäisi suomenperältä kyllä löytyä miehiä jotka olisivat asioiden päälliskannellakin eivätkä kaikki kataiseen kupsahtaneita urputtavaisia. Sanoisinko mistä kohtaa maailmaa on raotettu isommaksi ? Siitä kohtaa missä ennen oli velka ja sen takaisinmaksu.Sitä ei enää makseta takaisin. "Pankit" ja maksuvälineiden maailma on ihan muuta.

    Mystiseksihän tässä aina jää, mutta sanon silti, että ennen
    velanlyhenysten suoman tilan lisäksi liikepankit kykenivät edistämään tehtaitaan kun vanhaa talletusta mätettiin säästöpankkeihin. Nyt säästöpankien sijalla ovat eläkevakuutusyhtiöt. Ne hautovat rahaa arvoperistettuihin ent.pankkisaamisiin "sijoitettuina" , jotta uusrynnijöille olisi tilaa organisoida tehtaita Kiinaan. Toki pikkusiivuilla eläkeyhtiöläiset ovat kiinni kombinoitujen tuotanto-jakeluyhtiöiden osakepääomissa (osinkohirmuja sitä paitsi, ts, se se ratio onkin). Voisi sanoa että työttömyyseläkkeet ovat turvatut. Ja mitä kuvan Babeliin tulee, se kieli on finanssiamerikka ja tarkoitusperä: vertaisrikastuminen surffaamalla vanhan rahan valtamerellä. (Kiva että Ahlström Capital lisäsi Outokumpupanostaan viime viikolla -viiteen prosentiin osakepääomasta.)

    Modernien omasetelipankkien ilmaantuessa August Strindbergkin pääsi velkaantumaan. Itsekiduttaja kaipaili velkavankeusinstituutiota takaisin jotta pääsisi pahasta, velanperinnästä. Toinen mikä meni jo vuosisata sitten historiaan oli kiskontasynti ja -rikos. Miksikö ? Jalometallirahasta oltiin siirtymässä luottolaitoksiin. Niiden asia on tehdä rahaa -halutussa mitassa- eikä se tyssää muka alkemian mahdottomuuteen. -Säätytalon konklaaviin koontuvat puolue- ja eturyhmäsäädyt eivät ole ajantasalla. Strindberg tunsi heidät jo aikojen takaa. Ovat uskomattoman rikkaat 2013 lukea Strinbergin huomiot modernin oireista ja oraalle nousevista kalvakkuuksista. Niitä riittää Palkkapiian pojassa 639 sivua.Olen saanut armoitettuna lentää korkeuksissa jo 462 sivua. Se on häijynrehevä kuvaus nykysuomesta.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. Jotenkin lukiessani kirjoitusta tulivat Bitcoinit mieleen. Siis rahanteko. Kirjapainannasta rahanpainantaan.

    Muutamia tilanteita tiedän, joissa on ostettu 16.000 euron mainareita yrityksen tiloihin kaksikin kappaletta. Esimerkiksi näin:
    http://www.youtube.com/watch?v=Qip6qDbToG0

    Eli firman piikkiin tietokonelaitteina ja tämän jälkeen tuotot omaan BTC-lompakkoon. Luonnollisesti yritys saa verovähennykset sähköt ja muut hyväkseen.

    Ja mitä näillä tekee ja mikä on juuri tällä hetkellä tuotto

    Avataanpa louhintalaskuri, vaikkapa: http://www.bittimania.fi/louhintalaskuri/

    Puhtaana käteen päivässä 559,78 euroa TÄLLÄ HETKELLÄ. Em. laitteet olisivat mainanneet jo 90 päivää.
    Yksi Bitcoin (BTC) on Mt. Gox:in mukaan 841 euroa juuri nyt. Joku teki tiliä toissa iltana ostamalla hintaan 609 euroa.

    "Tällä hetkellä" siksi, että louhinnan vaikeustaso nousee kuukausittain noin 15-20 prosenttia. Oma veikkaukseni BTC:n kurssile ensi toukokuulle on 1300 euroa ja vaikeustasolle (difficulty) 2,5 miljardia.

    Bitcoinien myynti on helppoa ja luonnollisesti nimetöntä. Joidenkin sivustojen kautta saa käsiin suomalaisia henkilöitä, jotka myyvä ja ostavat Bitcoineja käteisellä. Otetaan yhteyttä ja sovitaan tapaamispaikka. Käteinen vaihtuu lompakon numerosarjaan.

    VastaaPoista
  4. Lystikkäässä kuvassa lienee sumerilainen ziggurat -temppeli.
    Arkeologit ovat arvelleet niiden olleen maksimissaan hieman yli 30 m korkeita.

    Sumerilaiset olivat sillä tavalla outoja, että asemoivat Jumalansa jonnekin ylös taivaisiin.

    Kovin alhaalla kulkevat pilvet tuolla kuvan raamatullisessa maailmassa.

    VastaaPoista
  5. Komea kuva! Dore, ellen erehdy. Perheraamatussa niitä on lisää. Varmasti kovin hides tekniikka tuo litografia. Mitenkä, onko senaikusten ammattikaivertajien killat olleet riehakkaiden krouvien ystäviä, en oikein usko.
    Muilla killoilla ehkä olleet enemmän minun makuuni, uskon.


    VastaaPoista