Sivun näyttöjä yhteensä

16. joulukuuta 2013

Dorling Kindersley



Marketeistakin löytyvä Suuri lentokonekirja vetoaa huonompiin taipumuksiin, ainakin minun. Sattuneesta syystä kaksitasoiset FW Stieglitzit ja Viimat sekä Pyry ovat minulle vaalittuja lapsuuden muistoja. Kuulin että jotkut lapsetkin olivat päässet ilmaan kaksipaikkaisilla koulutuskoneilla. Varmuudella en asiaa tiedä. Lapset ovat kovia leuhkimaan.

Tunteeseen vaikutti tietysti se, että isä ja yksi tädin mies olivat sotineet ilmavoimissa, toinen tädin mies oli ennen avioitumistaan ilmavoimien viestissä ja kolmas lennonopettajana. Puheissa oli siten asiallinen ja asiantunteva sävy. Sitä jäin joskus miettimään, miksi yksikään konetaitoisista enoistani ei hakeutunut asevelvolliseksi lentokentälle. Arvaan että mummu ei antanut lupaa. Ei kummitätinikään päässyt rintamalotaksi.

Lasteni eno putosi ja kuoli Kauhavalla 40-luvulla. Perheessä tiedettiin, että syy oli sotien jälkeinen kehno kalusto. Pengoin asiaa ja vaikenin tuloksesta luettuani pöytäkirjan ja löydettyäni oman suvun piiristä paikalla olleen henkilön. Kyllä se oli kaikkein tavallisin ohjaajaoppilaan virhe.

Varuskunta vaikutti ilmapiiriin, vaikka sieltä käsin seurusteltiin kyläläisten kanssa aika vähän. Ehkä oma perheeni oli erikoisasemassa, koska isoisän talossa asui kapiaisia vaikka kuinka ja erilaisissa, lopulta korkeissakin upseerin viroissa oli isäni sota-ajan tuttuja. Koulutovereista suuri määrä oli varuskunnan lapsia; he eivät välttämättä pysyneet paikkakunnalla kauan. Epäilijöille tiedoksi että sotaiset muistot eivät todellakaan kuplineet kylillä. Senkin kuulin vasta lukiolaisena, että Koskelan Pate oli lentänyt Mersuilla ja päätä pudistellen mainittu Juutilainen oli kuuluisa henkilö.

Jostain sotasankarista kysyinkin, ja vastaus saattoi olla ”ilmassa korvaamaton ja maassa sietämätön”. Siihen isäni ei vastannut, kun kysyin, eikö hänestä olisi tullut armeijassa ainakin majuri. Myös ilmavoimissa virkoja oli vähän eikä uraa pidetty houkuttelevana. Aika monet kuitenkin kävivät sotavuosina kadettikoulun vain siirtyäkseen siviilialalle.

Lentokoneiden hurma meni Amerikassa ohi 20-luvun lopulla. Liittovaltio alkoi antaa kieltoja puimalan läpi lentämiselle (barnstorming) ja lisäsi varoituksia. Silti kirjassa esitelty Piper Cub, nerokas laite, suorastaan yleistyi jo ennen sotia. Myös Englannissa lentämisestä tuli lähes kunniallinen harraste, vaikka Lontoon Blitzin aikana kävi ilmi, että ohjaimissa australialaiset ja puolalaiset ja tsekkipakolaiset olivat korvaamattomia.

Kirja on tässä esillä myös siksi, että se on nähdäkseni sopiva joululahjakirja henkilöille, jotka eivät harrasta kirjoja. Hintakin on hävyttömän halpa. Se on toinen esillepanon syy. Otsikon kustannusliike, omaa sukua Random House ja Penguin, jauhaa Bertelsmanin ja muiden omistamana kirjojen julkaisemisen kivijalkaa myös Suomessa. Arvioni mukaan meillä ei ole pienimpiäkään mahdollisuuksia päästä tällaiseen tasoon ja hintaan. Britit ovat painaneet kirjaa varmaan ziljoona kappaletta kerralla, Kiinassa, ja vaihtaneet vain mustavalkoisia tekstejä. Järjestelmä eli yhteispainatus oli käytössä jo kun itse vierailin kustannusalalla neljä vuosikymmentä sitten.

Tasolla en tarkoita pelkkää kehua. On aika vaikea tuottaa teollisesti tavara, joka myötäilee keskinkertaista makua eikä missään tapauksessa ole liian hyvä. Tämä lentokonekirja, jossa esitellään laajasti myös sotakoneita ja keskitytään ansiokkaasti moottoreihinkin, ei ole tarkoitettu mahdollisesti jatkuvan sotilasilmailun opetukseen, mutta siviilipuolella se voisi kiinnostaa laimeasti stuertteja ja muuta matkustamohenkilökuntaa. Mahtavako he tuntea edes nimeltä ”Dakotan”? Lentomatkailu rymähti uuteen aikakauteen 30-luvun loppupuolella, kun kokometalliset koneet tulivat käyttöön. Nykyinen Finnair oli ennen nimeltään Aero ja lensi DC-kolmosilla. Olin itse varhainen lentomatkustaja. Isä nojaili melkein koko lennon ajan ohjaamon avoimella ovella. Siellä oli puikoissa Puhakka tai Karhila tai kuka lienee ollut tuttu. Kaikki polttivat piippua, paitsi minä.

Tällaisen kirjan omistamiseen on ainakin yksi perustelu. En ole kuullut väitettävän, että lentokoneiden ja –moottorien takana olisi jumalallinen suunnittelu tai Jumalan käsi. Ihmiset niitä ovat rakennelleet voiton tai väkivallan harjoittamisen merkeissä. Toteutuksiin ovat vaikuttaneet insinöörien lisäksi niin sanotut historian voimat, joista käytettävissä oleva raha on tunnetuin.

Kulkuneuvojen darwinilainen evoluutio on mielenkiintoinen harrastus. Etenkin kuvitetusta lähteestä käy nopeasti ilmi, että äärimmäisen keskitetystä suunnittelusta huolimatta historian suuri vaikuttaja eli sattuman oikku on ollut aina yhdessä pääroolissa. Esimerkiksi Hollannin lentokoneteollisuus näyttää olleen kiinni vain siitä, että herra Fokker sattui olemaan maan kansalainen, syntyuisin Itä-Intian seudulta. Fokkerin rappiossa ei ole mitään sattumaa. Myöhäinen matkustajakone ei paljastanut ajoissa suunnittelu- ja rakennusvirheitään. Niitä putosi, eikä firma varsinaisesti noussut siitä.

Kone-darwinismi sisältää ”lokerot”. Moottorieliö löytää sopivan sijainnin yhteisössä. Se voi olla yllättävä. Suomessa USA:n vieroksumat tukialuksille tarkoitetut koneet osoittautuivat erinomaisiksi maasodan yhteydessä (Brewster). Maailman parhaat hävittäjäkoneet Messerschmitt ja Focke-Wulff hävisivät lopulta brittien Hurricanelle ja Spitfirelle, koska nopat putosivat niin, että ”koiratappelu” eli käsikähmä ilmassa tuli yllättäen ratkaisevaksi. Mitchelin maanmainio Spitfire kaartoi ja nousi myös vajaalla tankillisella ratkaisevasti paremmin kuin saksalaisten huipputuotteet. Ja taas toisaalta eräs venäläinen Polikarpov oli joka suhteessa ruma ja huono, mutta kaikki halusivat lentää sillä, koska se pelitti aina ja oli yksinkertainen korjata.

Suosittelen tätä kehitysoppia lukijoille. Se on niin paljon helpompaa kuin biologia. Hyvien, hekumaa herättävin valokuvin varustettujen kirjojen ohella verkosta löytyy erittäin suuri määrä kuvia ja tekstiä.  Suomenkin ilmavoimien koneista on Wikipediassa jopa luettelo (josta puuttuu Pyry). Kirjoihin on viety jopa yksittäiset koneet lentotehtävän tarkkuudella. Tarvittaisiin vielä havainnollistava perusteksti, esimerkiksi maininnoin, että jatkosodan alussa lentokone oli ilmassa täysin oman onnensa nojassa. Radiota ei yleensä ollut, ja suunnistuksen apuvälineet olivat lähes olemattomia. Kun sitten tuli sumu, siinä oli naurussa pitelemistä.


13 kommenttia:

  1. Tämän linkin takaa löytyy pätkä isoisäni kaitafilmiä (tuplakasi, joka kuvattiin molemmin puolin ja kehittämisen jälkeen halkaistiin). Laatu on Kodachrome joka pitää värinsä aivan loistavasti.

    Tapaus lienee 50-luvun lopulta ja liittyy Jyväskylässä (?) avattuun Hankkijan laitokseen jota katsomaan tuotiin osuustoimintaväkeä Karhulan työmaakoppikentältä. Kone on Kar-Airin DC kolmonen ja tunnelma ohjaamossakin kohtuullisen leppoinen.

    https://picasaweb.google.com/EeroRaunio/Fifties?authuser=0&authkey=Gv1sRgCOagkqC1j6nz0gE&feat=directlink

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa todella hieno lentomatkan kuvaus. Yes Sir, siirry Sinäkin Bostoniin Dakotan puikoissa. Jyväskylän vesilinnan katolta siinä maisemia näytään katseltavan.

      Filmin kääntäminen oli joskus hankala homma. Piti etsiä pimeä paikka, tai sitten käsikopelolla sylissä vaikka takin sisällä. Saattoivat ohikulkijat joskus ihmetellä, kun toimenpidettä suoritettiin vaikka puiston penkillä.

      Nimim. revolverioptiikkainen Fujica.

      Poista
    2. Kuten kuvakommenttina on jo kirjattu, matkailijoitten ensimmäinen tutustumiskohde on SOK:n Vaajakosken tehtaan pääkonttori ja naulatehdas. Sen jälkeen noustaan Jyväskylän vesitorniin. Lopussa oleva tehdas jää epäselväksi, mutta olisiko kyseessä Kankaan paperitehdas Jyväskylässä ?
      Lähtöpaikaksi mainitaan Karhulan työmaakoppikenttää. Jos tarkoitetaan Kymin lentokenttää Karhulan pohjoispuolella, niin se ei taida olla niin iso kuin joistakin alkupään kuvista näkyy ?

      Poista
  2. Kansainväliset seikkailijat Blitzin aikaan. Joo, elokuva on, näin Bio Rexissä ja hyvä filkka se on. Aivan kevyt ote, tunnelmassa samaa kuin Tulivaunut oli, saa olla kummissaan kuinka nyt tehdään, sähköllä värit. Kyllä sellainen Arriflex on kova sana ja se kemiahan on jännä yleisön asia muutoinkin. Nimen olen unohtanut mutta yleisön oli hyvä ollakseen, kovin innostuneina seurasivat kunnes kesken elokuvan se ensimmäinen laivueen lähtö sai kaikki osoittamaan suosiota, kättentaputuksia ja sellaista elävää henkäisyä ei usein elokuvissa käydessä käy. Nyt oli onnea osua sellaiseen esitykseen. Sitä voi kyllä suositella mutta saattaa olla että A. Alanen alkaa itkeä ja märistä kun sillä ei kuitenkaan ole sitä. Varauksella suositan, kun niistä sotalentoelokuvista voi tulla eläviä sotalentokuvia ja mielikuvitukseen varattomille paha mieli.

    VastaaPoista
  3. Tuo linkki ei jostain syystä näy kokonaan, mutta aukeaa kun sen "maalaa" ja laittaa selaimen "avaamaan uuteen välilehteen"

    https://picasaweb.google.com/EeroRaunio/Fifties?authuser=0&authkey=Gv1sRgCOagkqC1j6nz0gE&feat=directlink#5922823586089499154

    Tässä sama linkki lyhennettynä:

    http://tinyurl.com/pxgxzpw

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kahdenkymmenen vuoden kuluttua keksitään että tämän sillisalaatin nimi on ujous.

      Poista
  4. Satttumalta lukaisin juuri Porvalin "Ässien Ässän". Ohimennen siinä mainittiin Aarne J myös, mielenkiintoinen veljespari Eino Ilmari ja Aarne J.

    VastaaPoista
  5. Matkamuistoja Karjalasta tulee mieleeni. Ihantalan hautausmaalla kertoi matkatoveri maanneensa öljykankaan alla jatkuvan perääntymisen aikana. Lähetti repi esimiehensä hereille ja katsomaan lentokoneita. Aivan nukuksissa oleva reservin upseeria kirosi mielessään, että taas ne maataistelukoneet tulevat. Mutta sitten hän näki koneen, jolla oli taittosiivet ja joka syöksyi venäläisten puolelle. "Stuka perkele" oli suusta tullut hirvittävän helpotuksen kanssa.

    Toinen matkakumppani, joka oli viimeisiä Blenheimillä lentäneitä, kertoi kuinka he lensivät kohti tavoitetta, jonka yllä oli harmaa patja. Sen sisällä leimahtelivat it-ammukset, mutta sinne oli mentävä ja sinne mentiin.

    Uskomattomia miehiä, joihin kohdistuva kiitollisuus on rajaton.

    VastaaPoista
  6. Messerschmitt miesten, Puhakan ja Karhilan ohella saattoi puikoissa ehkä olla Olavi Siirilä, joka oli vaihtanut PLeLv 44:n lentueenpäällikön hommat ja Ju-88:n lentäjän panssari-istuimen rintaman toisella puolella lentäneeseen amerikkalaiseen kuljetuskoneeseen. Voisin kuvitella, että blogistin isällä saattoi olla hänenkin kanssaan muutama sana vaihdettavana.

    Puhakka muistaakseni toimi Aeron päälentäjänä. Hän piti autopilottia täysin turhana laitteena, kuten entiseltä Messerschmitt -lentäjältä sopi odottaakin. Niinpä ei autopilotteja Convair Metropolitaeihin otettu. Siirilä olisi varmaan ymmärtänyt paremmin sen päälle, kun oli tottunut jo Ju-88:ssa "pakko-ohjausta" käyttämään.

    VastaaPoista
  7. Tämän jo joku korjanneekin, ehtiikö sitten kuka mutta koska taivaan helmi kuten tuota meidän malliamme kutsuttiin on harrastuksen parista tuttu niin pikkuisen korjaan tuota mitä oli tuossa että se malli joka tukialuksilta lensi oli käytännössä eri kone panssaroinnin ja varustuksen massan vuoksi.
    Alkuperäisempi koneemme oli herkkä ja ketterä mutta se oli osaltaan vaikuttamassa siihen että lentäjistä tuli niin taitavia ampujia.
    Matkalennon osalta se oli myös rasittavamman puoleinen koska hyrrävoima kampesi konetta.
    Ruotsissa niissä riisuttiin aseet etteivät olisi olleet sotakoneita ja tehtiin niin perusteellista työtä että myös tärkeät tähtäimet jäivät kauttakulkupaikkaan.
    Tämä pakotti mm. Yrjö Väisälän sotaponnistuksiin, mutta ne saatiin konstruoitua.Saavutus on huikea, eikä se ole ainoa lajissaan. Kyllä joitain tekniikan osa-alueita voi tarkastella "kylmän putken yli" pelkästään insinööritaidon saavutuksina, vaikkakaan en pidä sopivana niistä kehua paljoa tietäväni vaikka koko paljon tiedänkin.
    Minkähän vuoksi pidän juuri Brewsterista? Ostin kauan sitten simulaatio-ohjelman jossa on ammattimaiseen simulaattoriin tehty ohjelmisto.
    Todella perusteellinen ja hyvä mallinnus, hatunnoston paikka, mutta se kehitysyhteisön lisäämä tietomäärä oli hämmästyttävä.
    Sellainen "lentoharjoitus" kerrostaloasunnossa, ajankuluksi, oli hyvä mietiskelyn tapainen turhuustoimi. En vain osaa sanoa miksi juuri B., kummallista.
    Niin kaikki varmasti sen titetävätkin että B:lla on tilillään maailmanennätys pudotuksissa? Konetta lensi useampi ässistämme.

    VastaaPoista
  8. Lisäys ed.
    Äänet simulaattorissa olivat jämerät, tähtimoottorisia koneita "lentäessä" ainoa tallennettu ääni oli peräisin Svetshovista joka yhä käy kaikkien An-2:ten keulilla.

    VastaaPoista
  9. Takamaan Seppo on tehnyt pienen kirjan Kauhavalaisista lentäjistä. Onko sinulla se ja kiinnostaako?

    VastaaPoista
  10. En vastaa tässä edeltävälle Anonyymille koska asia ei kuulu minulle, kommentti on suunnattu Kemppiselle mutta Jämijärvellä asuu suku joista eräs purjehtii ja mieluusti päristelee Seagullilla. Laivanrakennusinsinööri, merenkulun tarkastaja, erittäin tunnollista miestä koko suku. Eräälle lähetin varaosia, sattui olemaan ylimääräisiä. Tämä on toinen seikka, mutta se kone on tavattoman kovaääninen ja savu ei ole enää pakokaasua vaan savuverho. Hän kertoi luovivansa myötätuulessa, toisinaan, huvin ja harrastuksen vuoksi. Lentokoneet... No, vanhoissa ohjusveneissä olivat myös tuota suunnittelua ja eräänlainen ennätys, sekin. Polttomoottorit Ingmar Sarmi on aika hyvä, mikäli aihe on alulla.
    Olen kyllä hiukan pidemmällä, mutta se ei sovi nyt tähän. Anonyymi on kyllä hyvä muutoin vihjaisemaan että mistä se historiaan perehtyminen alkaa voisi. Kiitän ja huomioin mutta koko aiheessa on liikaa perehdyttävää mikäli tahdon olla taitaja työssäni.
    Tänne on miellyttävä kirjoitella eikä harmi olle suuri vaikka olenkin täysin ummikko tuon historiamme synkän ajanjakson suhteen, historianhan kirjoittavat voittajat. Tyydyn konstruoimaan erilaisia aiheellisia keksintöjä ja tekniikka on alani, suuntautuneisuuteni on sen pariin jäävä.
    Mikäli jotakuta se sattuisi kiinnostamaan Malmin lentokenttä on lähellä väistöpaikkaani ja muistin että Hotel:ia lentävä yhdistys etsi taannoin lehti-ilmoituksella oppilaita Pratt & Whitneyn huollon pariin. Tämä kyllä on kiinnostava aihepiiri, en tiedä löysivätkö mutta konservointi ja taitojen, ns. hiljaisen tiedon välittyminen on ensiarvoisen tärkeää ja merkittävän suuressa asemassa kun aihetta tarkastelee opetuksellisesta näkökulmasta. Siksipä juuri kaihdankin sotilasilmailun aihepiiriä paitsi niiltä osin kun se on koko maailman kehitysyhteisön avulla toimiva, kuten on Stormovik IL-2 lentosimulaatiopeli.
    Paras lajissaan, mutta vuosikausien opiskelun vaativa ja oikeiden lentäjien ihailema ja käyttämä, alunperin sen "kone" l. engine kuten pelin ohjelman erästä osaa kutsutaan, on tehty itäisellä naapurimaallamme ja saatu käyttöön harrastelentokerhojen "mikropiireissä" joista se on saavuttanut koko maailman suosion. On jopa peli-ilmailuarobatiaa, hyvin näyttäviä lentoesityksiä.
    Anonyymiäkin tämä saattaa kiinostaa. Kohteliaimmin, kiitos.
    Mikäli olen ollut tietämättäni epäkohtelias on siihen syynsä.
    Anteeksi mikäli olen ollut loukkaavakäytöksinen. En voi kuinkaan päätellä milloin on sopivaa olla vaikenematta sodista olleen hyödyn suhteen, kuitenkin on tuo hyöty hyvin moninainen ja kuten sanoin, tuolla aiemmin, isänmaaton.
    Kuten sanoin ovat tähtimoottorien äänet kaikki erilaiset, se on eräs mielenkiintoinen osa-alue peleissä, äänisuunnittelu.
    DK saattaa olla hyväkin kustannustalo, kääntäjiä on aivan hyvä olla, pienesti itsekin sitä teen koska olen kaksikielinen suomi - englanti - suomi mutta vain tekniikan aiheessa.
    Tämäpä piteni jo melkoiseksi kaarteluksi mutta tällä hetkellä olen työtä vailla ja taitoni ovat joutilaat mutta se ei kuulu tänne,, tiedän sen tarkoin. Siinä on kyse muusta. Melko helppoa siis kun ei perehdy siihen kuinka väärin sota on, on mieleni mukaan sellainen valikoiva ihailu. Se on henkilökohtaisen tapaamisen kyseenollen minulle helppoa, kunhan ei olla ns. tärkeinä.
    Melkoisia moottoreita, lentokoneissa. Laivoissa kutsutaan aina koneiksi moottoreita,, paitsi aivan pieniä, kuten apukoneita tai vinssikoneita.
    Tankkilaivoissa on höyrykoneita, jokaisessa.
    Keulanpuolen ankkuripelien koneiksi on höyrykone paras sillä se ei ole palovaarallinen ja suurin vääntövoima saavutetaan kun kierrokset ovat nollassa, kuten kaikissa mäntähöyrykoneissa. Kymmentonninenkin ankkuri on melko pieni mutta sellainen ankkuripeli on vahva vaikka se ei ole kovin suuri ulkomitoiltaan.

    IH

    VastaaPoista