Sivun näyttöjä yhteensä

5. joulukuuta 2013

Äidinmaa, isänkasvot



Kun ei suoraan tapeta, kiistellään puheenvuorosta. Jotkut puhuvat, toiset kuuntelevat. Nyrkki ei erotu housuntaskusta, jos on housut.

Huumori ja sadut ovat viekkaita keinoja vihjata, että todellisuus on ehkä sittenkin toinen kuin kuninkaat ja herrat sanovat. Tavataan puhua kansanhuumorista ja kansansaduista. Molempia on myös kerätty ahkerasti. Ne on koottu talteen ja pantu lukkojen taakse arkistoihin, etteivät ihmiset saisi niistä omituisia ajatuksia päähänsä.

Kirjallisuus ja taide sisältävät nekin vallitsevan todellisuuden kiistämisen. Esimerkiksi 1600-luvun lopulla otettiin uudelleen käyttöön termi ”moderni”. Lakimiehetkin sovelsivat sitä yrittäessään nujertaa ”italialaisen tavan” suhtautua kovin kunnioittavasti perinteen pyhittämiin rakenteisiin senin jälkeen kun niitten käyttöalue on ilmeisesti kadonnut.

Tavallisissa historioissa ”modernismi” alkaa ehkä Baudelairesta, mutta joka tapauksessa edellisvuosisadalla. Se on teollistumisen kaksonen. Usein sen arvioidaan päättyneen 1939, joten meidän elinaikamme jää yleisen sekavuuden vaiheeksi, jota joskus tarkennetaan nimitysten etuliitteellä ”jälki”. Modernismia seurasi jälkimodernismi.

Lukio-opetuksessa kai sanotaan, että modernismi alkoi kirjallisuudessa Hellaakosken ja ruotsinkielisten mestareiden tuotannossa maan itsenäistymisen aikoihin ja nousi otsikoksi ja iskulauseeksi 1950-luvun runoudessa ja romaaneissa. Maalaustaiteessa etenkin Tyko Sallinen olisi verrattuna Kultakauden maalareihin modernistinen ja taas musiikissa eräät Sibeliuksen seuraajat, sellaiset kuin Aarre Merikanto, olisivat edustaneet uudempaa ajattelun tapaa.

Minä ajattelisin, että ”modernismi” on sisäisesti epäjohdonmukainen käsite, jolle tulee tarve, kun on esitetty poikkeava mielipide todellisuudesta. Yleisön kirjoitusten tasolla tiettyjä toimijoita arveltiin hulluiksi, kun he väittivät näkevänsä selvän sinisen aivan punaisena tai uskottelivat, että omituinen ja rikkonainen kertomus oli uskollinen kuvaus todellisuudesta, etenkin verrattuna ajan patinoimiin Suuriin Kertomuksiin.

Paraatiesimerkki tällaisesta teoksesta, joka väittää ja osoittaa: tämä on todellisuutta, voisi olla Joel Lehtosen ”Putkinotko”. Tässä maalaiskuvauksessa rähisijät ja viinankeittäjät valloittavat näyttämön ja toimivat juuri toisin kuin aikaisemmissa kirjoissa on osoitettu. Itse asiassa kerrotaan, että Lehtonen, joka oli etevä Ranskan ja Italian tuntija, oli käynyt maailmalla vieläpä näyttelyissä katsomassa kubistien töitä. Lukija joka näkee hänen esittävän ihmeellisesti ihmisen sekä edestä että takaa ja lisäksi kahdelta sivulta, ei erehdy. Ero vanhempaan ”kansankuvaukseen” (Kianto) on hyvin suuri.

Enää kubistien oivallus ei hätkähdytä. Jo hyvin kauan kolmiulotteinen kappale, maapallo, oli kuvattu paperilla kaksiulotteisena projektiona. Ajatuksen ulottaminen ihmisen kuvaamiseen oli lähellä, ja sitä oli jo harjoitettu kirjallisuudessa ahkerasti.

Toinen riitelevä todellisuus, näkynä ja todellisuutena Lehtosta avarampi, oli ”seitsemän veljestä”. Arvostelu kiirehti ilmoittamaan, että näin ei maailmaa (Suomea) saa nähdä. Kirjoittajaa arveltiin hulluksi, ja nöyrästi hän muutti ennustuksen todeksi. Mutta teos oli modernistinen.

Suomessa ”todellisuuden” kuvauksi taistelevassa kirjallisuudessa vakiintui kansakoulun vahvasti tyrkyttämä ”Vänrikki Stoolin tarinat”, jonka tiedämme olevan nippu törkeitä valheita, monin kohdin antiikin tolkuttomimpien tarinoiden mukaan toteutettuna (Sven Dufva - Horatius Cocles).

Toinen, taisteleva käsitys sodan todellisuudesta oli ”Tuntematon sotilas”, etenkin sellaisena kuin se esitetään taas perjantai-iltana televisiossa. Nyt ajatellen Linnan kuva ei ollut vain selvitys jatkosodan eräistä vaiheista, vaan romaanissa oli koko ajan taustalla kansalaissota, etenkin sellaisena kuin se koettiin Satakunnassa ja Tampereella. Yhteyttä tekijä alleviivasi myöhemmin trilogiassaan, jossa erään sotaromaanin henkilön tausta esitettiin kaikessa laajuudessaan. Mutta mukana on myös poliittisesti äänekkäästi toisin ajatteleva alikersantti, ja hyvin lähelle myyttistä sotasankaruutta kohoavien hahmojen rinnalla näytettiin vähäpätöisiä miehiä ja muutama pelkuri eli henkilö, jonka hermostollinen rakenne ei kerta kaikkiaan kestänyt.

Tämä viimeksi mainittu seikka on nyt onneksi puheena erään juuri palkitun tietokirjan vuoksi. Tuon tutkimuksen voisi hiukan paisutellen nähdä kommenttina viralliseen historiaan. Hulluimpia olivat ehkä ne, jotka harrastivat epätarkoituksenmukaisia sodankäynnin ja lääkinnän keinoja turvallisen välimatkan päässä linjoista. Ehkä parhaiten menestyivät poikkeavat ja henkisesti keskenkasvuiset? Ehkä mielen vaurioita koitui paljon luultua laajemmin, ja tätä tosiasiaa peittämään syntyi ”reipashenkinen” muistelmakirjallisuus ja siihen liittyvä muistiperinne. Se tiedetään, että ihminen on joustava eläin. Ihminen mukauttaa omia muistikuviaan tarpeen mukaan. Linnan romaanin erikoislaatuinen vaikutus oli muistojen muuttaminen. ”Juuri näin se kävi” oli hyvin yleinen luonnehdinta kohta kun kirjan nostattama kulttuuritaistelu oli alkanut rauhoittua. Nyt jotkut taitavat lukea sitä ikään kuin Korkeajännitystä, toisin sanoen väkivaltaviihteenä. Kirjoittajan todellisuudessa väkivalta ei kyllä viihdyttänyt.


Linnan romaani taisi olla alkujaan hyvin epäisänmaallinen tai ainakin sellaiseksi tarkoitettu. Sen muuttumine itsenäisyyspäivän juhlaohjelmaksi on hieno asia. Kirja ja elokuva avasivat toisen todellisuuden Suomeen. Sota oli kuvauksen väline, ei lopullinen kohde. Kuvauksen sankareita olivat tavalliset ihmiset, sellaiset kuin esimerkiksi romaanin Määttä. Hänen hahmostaan on helppo löytää verrattomia ominaisuuksia. Yksi ylitse muiden on se, että tuollainen mies olisi todellisuudessa tuskin sellaisista havainnoista perustanut. Määttä taitaa olla ainoa teoksen sankareista, joille ei innoittuneessa keskustelussa oli juurikaan haettu esikuvaa. Sellaisia olisi ollut niin paljon, ja vielä saman nimisiä.

28 kommenttia:

  1. Kiireellisyysjärjestyksen mukaan tämän vuoden tietokirjojen kärkeen olisi tarjolla olleista kylläkin kuulunut "Suomi öljyn jälkeen" joka on tavan kansalaisellekin ymmärrettävästi kirjoitettu. Vai eikö akuutin tiedon jakamisella enää olekaan väliä kun tulevaisuuden eväät on jo kulutettu? Näistä "eväistä" lähinnä siis öljy, jota jokapäiväiseen leipäämmekin on tavalla ja toisella reilun (vain!) 150. vuoden ajan sotkettu ja rakennettu sen varaan niin paljon ja tehty siitä niin tärkeä energianlähde, ettei sitä voida millään muulla korvata.

    Voin kyllä kuvitella tiedefinlandian diktaattorina toimineen Helsingin taidemuseon johtajan Maija Tanninen-Mattilan ajatukset, kun hän on ehkä sitäkin tietokirjaa pralannut: Ei pidä ihmispoloisia tämmöisillä maailmanlopun tiedoilla peljästyttää, pidetään vain nyt esillä edelleen vanhoja peljästyksen aiheita.

    Tällä kommentillani en halua alimitoittaa sotiemme vaiettuja sankaritarinoita, joiksi niiden tuoksinassa mielenterveytensä menettäneet ihmisetkin ajattelen, mutta kun lukee mainitsemani kirjan, niin todella alkaa ymmärtää, kuinka lähellä on se todellisuus, että sankareita sekä "sankareita" kyllä lastemme ja lastemme lasten huomisessa riittää.

    Mutta kaipa sille se ja sama on, mitä maailma hautaansa nilkuttaessaan kuuntelee, lukee ja ajattelee tekemisestä puhumattakaan. Kai se evoluutiokehityksestä käy tämäkin.

    VastaaPoista
  2. Entäs Päätalo, oliko modernia vai ei?

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Sen verran kuitenkin kiinnosti, että piti kirjoittaa EVVK

      Poista
    2. En vaihda viikkoon kalsareita?

      Poista
  4. Oikea totuus meistä ja itsestäsi on tietysti jokainen ajatus ja teko tarkasti rekisteröitynä. Interpoloitu totuus eli muistinvarainen on kaunisteltua ja tarkentuu olennaiseen. Toisesta kulmasta totuus voisi olla raa'an toisenlainen. Topeliuksen totuus Välskärin kertomuksissa tai Vänrikki Stoolissa on tietysti subjektiivinen ja ihanteellinen mutta ei aivan huono pohjoisen Limingan Toppilan pojan kirjoittamana.

    VastaaPoista
  5. JK: "Määttä taitaa olla ainoa teoksen sankareista, joille ei innoittuneessa keskustelussa oli juurikaan haettu esikuvaa. Sellaisia olisi ollut niin paljon, ja vielä saman nimisiä."

    Kajaanin Lyseon talonmiehenä kauan sitten oli Määtän kaltainen matala mies, vaitelias, arvostettu ja aikaansaapa. Kerrottiin yleisesti, että juuri hän oli ollut Linnan esikuvana Tuntemattoman Määtäksi. En tiedä vielä tänä päivänäkään miten asia on – kukaan ei kai rohjennut kysyä, koska vastausta tuskin olisi saatu – mutta miehen nimi sattui kuitenkin olemaan juuri Määttä.

    VastaaPoista
  6. "Ehkä parhaiten menestyivät poikkeavat ja henkisesti keskenkasvuiset?"

    Menestyksestä en tiedä, mutta Kivimäki kyllä yhtyy Rintalan mielipiteeseen, että "kiltit pojat" selviytyivät sodasta parhaiten. Taustalla oli kannatteleva äitisuhde.

    Linnaan tämä sopii ainakin Koskelan kohdalla. Mutta jotainhan Koskelassa sodan loppuvaiheessa murtui, koska miehet tuumivat, että hän tapatti itsensä.

    VastaaPoista
  7. "Määttä taitaa olla ainoa teoksen sankareista, joille ei innoittuneessa keskustelussa oli juurikaan haettu esikuvaa."

    Malmberg kyllä kirjassaan esitti Määtän positiivisessa valossa, joskaan mieleen ei jäänyt muuta, kuin että Määttä sodassa huomasi pärjäävänsä siinä missä muutkin.

    Mutta toki Tuntemattoman mieleenjäävimpiä ja ihalluimpia hahmoja (jos Rokka lasketaan pois) ovat ne, jotka kaatuvat.

    VastaaPoista
  8. Olipa mainio luonnehdinta vänrikki Stoolista. Joskus mietin, onko Runeberg runoillut tuon kaiken päissään.

    VastaaPoista
  9. Täysin järjetöntä esittää Tuntematon sotilas vasta klo 22.30. Ei ikäihmiset jaksa valvoa noin myöhään joten elokuva jää katsomatta monelta. Kenenköhän neronleimaus tämäkin taas oli. Joskus voisi käyttää sitä maalaisjärkeäkin. Jos ei sitä kerran saa esittää ennen klo. 17.00 niin esitettäköön se sitten kyseiseen aikaan, kuten viime vuonnakin. Voi pyhä sylvi sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa muistaa, että tämä ikiaikainen perinne esittää Tuntematon itsenäisyyspäivänä alkoi vasta vuonna 2000.

      Nyt kun on väitelty suomalaisten sodanaikaisesta natsi- tai edes saksalaismyönteisyydestä, niin sellaisia hahmoja ei taida kirjassa/elokuvassa juuri olla? Se yksi humalainen luti, jota Koskelan ämmän poika veti turpaan ja joku toinenkin vouhka taitaa löytyä?

      Viittaan tällä siihen, että sodankäyneet miehet hyväksyivät Tuntemattoman esittämän ajankuvan ehkä siksikin, kun se oli mentaalisesti oikea. Ei oltu hurmahenkiä, vaan asialliset hommat piti vaan hoitaa.

      Eri asia on sitten toki se, että pitikö. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille.

      Poista
    2. Eiköhän jokainen, joka ei valvoa jaksa, ole Tuntemattomansa nähnyt jo useampaan kertaan. Vahinko ei ole suuri.

      Poista
    3. Tuntematon sotilas oli ja lienee edelleen jatkuvassa elokuvateatterilevityksessä, ja sitä esitettiinkin menestyksellisesti elokuvateattereissa mm. itsenäisyyspäivisin (Orionissakin), kunnes videoaikakauden myötä uusintaesityskulttuurilta meni pohja pois. 1980-luvulle asti elokuvia esitettiin televisiossa vain muutama viikossa. Ennen sitä Tuntematon sotilas saattoi saada 2,5 miljoonaa katsojaa yhdellä tv-lähetyksellä, mikä olisi nykyään tavatonta.

      Poista
  10. Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää, suomalaiset! Olette mahtava kansa! Taistelisin mielellään itsekin itsenäisyydestänne. Se olisi minulle kunnia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos teille Soomepoikien perilliset!

      Poista
  11. Edwin Laineen Tuntematon sotilas telkkarista, saisihan tuon näkymään mikäli ostettuna olisi antenni. Saman maksaisivat kuvalevysoitin ja se levy.
    Ei, saman maksaa myös uusi laippa ja kaksi ketjua moottorisahaan ja niillä saa sentään jotain aikaankin.
    Viihteeksi se on taas tyydyttävä pelkkään liputukseen.

    VastaaPoista
  12. Mahtaako Määttä (Siimes) sanoa Tuntemattomassa kuin yhden ainoan repliikin? Ei tule ainakaan itselleni mieleen mitään muuta kuin se "siellä miestä kylmennöö" jne minkä jän mumisee siinä elokuvan alkupuolella. Pitääkin laittaa elokuva nauhoitukseen, kun lähettävät sen niin myöhään, ja tsekata aamulla tarkemmin, pitääkö todella paikkansa. Eihän Siimes tosiaan paljon puhu tässä spektaakkelissa mutta kait nyt enemmän kuin vain yhden lauseen?

    Raskain mielin katson elokuvan joka tapauksessa kun Pentti taitaa olla nyt ainoa yhä elosssa oleva näyttelijä Tuntemattoman tähtikaartista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahtinen: Kookoota ei sitten jätetä....
      Määttä: Otanhan minä jalustan.

      Poista
  13. Haavikko totesi, että Suomessa modernismi näyttäytyi jälkikäteen ikäänkuin voittoisana tarinana. Siinä mielessä blogistin kanssa samanlainen arvio. Hassua sinänsä, mutta Tuntematon sotilas on myös tämmöinen voittoisa tarina, mutta sen suhde modernismiin taitaa olla vaikeampi.

    VastaaPoista
  14. Määttiä löytyy runsaasti Kuusamon sankarihautausmaassa.
    Joskus ennen sotia Oulun läänin maaherraksi valittiin Kalle Määttä. Kuusamosta olivat lähettämässä Ouluun linja-autollisen Kalle Määttiä, että ketähän se mahtoi koskea.

    VastaaPoista
  15. Televisio-ohjelmat vapautettiin ennakkotarkastuksesta vuonna 1965, mutta vuonna 2012, kun ennakkotarkastuksesta luovuttiin, televisio-ohjelmat palautettiin luokitteluvelvollisuuden piiriin. Tarvetta ei ollut. Olisi kiinnostavaa tietää prosessi, joka johti tuohon, vaikka televisioyhtiöt varmaan taistelivat leijonan tavoin tarpeetonta byrokratiaa vastaan.

    VastaaPoista
  16. Tuntematon sotilas heti areenaan jotta saapi katsella sitä joka päivä ken haluaa.

    Hii Haa

    VastaaPoista
  17. "Mahtaako Määttä (Siimes) sanoa Tuntemattomassa kuin yhden ainoan repliikin? Ei tule ainakaan itselleni mieleen mitään muuta kuin se "siellä miestä kylmennöö" jne minkä jän mumisee siinä elokuvan alkupuolella."

    Muistikuvaasi verrattuna Määttä on suoranainen hölösuu.
    Asiaa elokuvasta varmistamatta väittäisin hänen sanoneen jo mainitsemasi lisäksi vuorosanat
    "no jouvan tässä minnäi seisomaan"
    ja
    "otanhan minä sen" (konekivääristä)
    Tai jotain sinne päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vuan ei nouse meikäläisen lapa helpolla".
      "Mäne sinä Lehto siihe keskelle seisomaan kun olet suurin roisto".
      Jne.

      Poista
    2. Muuten oikein, mutta ei Määttä haastanut savoa tai pohjoiskarjalaa, vaan kainuuta. Ei siis "vuan", vaan "vaan" - joka tosin ainakin eteläkainuussa lausutaan lyhyenä: "van."
      .

      Poista
  18. "Linnan romaani taisi olla alkujaan hyvin epäisänmaallinen tai ainakin sellaiseksi tarkoitettu. Sen muuttumine itsenäisyyspäivän juhlaohjelmaksi on hieno asia."

    Avain tässä oli nimenomaan Laineen elokuva, jonka "henki" oli toinen kuin kirjan.

    VastaaPoista