Sivun näyttöjä yhteensä

16. tammikuuta 2011

Vanhempi hovioikeudenneuvos




En tiedä, miksi en pidä Sauli Niinistöstä enkä arvosta häntä. Syy on hämärä. En ole kiinnostunut puolueista. Poliitikkoja kohtaan tunnen myötätuntoa, sääliä, arvostustakin. Kun näen valiokuntien paperipinkat ja kuulen seinänvieripenkillä istuen, miten yksi ja toinen on parhaansa mukaan yrittänyt perehtyä asiaan, josta olen tullut kakaisemaan jotain ja joka on vaikea minullekin, monissa tapauksissa käsillä olevaan kysymykseen ammattimaisesti pitkään perehtyneenä, en voi olla surkuttelematta, että on noillakin leipä lujassa. Ja lisäksi on vielä pakko käyttäytyä ihmisiksi ja kuunnella kärsivällisesti erilaisia kiusankappaleita, jotka esittäytyvät äänestäjiksi tai veronmaksajiksi.

Mahdollisesti Niinistön käyttäminen esimerkkinä johtuu hänen viikonloppuna antamistaan lausunnoista, jotka ovat mielestäni päättömiä ja populistisia eli toisin sanoen ennakoivat joitakin vaaleja.

Olin ajatellut otsikkoa ”Demokratia lopetettava” tai jotain sen suuntaista. Elämmehän kaikeksi onneksi harvainvallassa, jota tyylillisistä syistä nimitetään kansanvallaksi. Tietääkseni mikään kansa ei ole ollut koskaan vallassa missään. Jossain Ateenan torilla joillakin miehillä oli aikoinaan huvittavia seuraleikkejä, joissa kätkettiin kiveä uurnaan, mutta olisi niitä viisaita ihmisiä voinut karkottaa maanpakoon vähemmälläkin.

Puhetaito eli sanoilla vietteleminen on sata tuhatta vuotta vanha laji, tai ehkä hiukan nuorempi. Rikkaat ja etuoikeutetut ja heidän poikkeuksellisen nopeaälyiset avustajansa ovat kyhänneet viime vuosisatojen aikana julistuksia, jotka saattavat alkaa esimerkiksi sanoilla ”We the people…” Me, kansa.

Se on hyvin sanottu! He ovat kansa.

Luokkayhteiskunta – en väitä että se olisi mihinkään kadonnut – on tätä nykyä sopivana pidetty nimitys esimerkiksi Suomen 1800-luvun ja 1900-luvun puolikkaan sosiaalisesta rakenteesta. Köyhä aatelisneiti oli useimpien mielestä vaurastuneen hevoskauppiaan yläpuolella, useimmiten myös asianomaisten omasta mielestä.

Toinen maailmansota vaikutti enemmän kuin Amerikka. Ne henkilöt, jotka selittävät ihmisen käyttäytymisen rahalla tai halulla säilyä hengissä, eivät varmaan ajattele sotaa. Rahalla ei ole merkitystä ja lukemattomat esimerkit osoittavat, että esimerkiksi häpeän pelko voi voittaa kuolemanpelon, ainakin siinä määrin, että säilyy toimintakykyisenä.

Syntyi uudenlainen yhteiskunta, jossa varallisuus, työ tai puoluekanta eivät välttämättä vaikuttaneet asemaan yhteisössä. En puhu nyt sotasankareista. Kuulin pikkupojan korvilla monesta keittiömiehestä tai autonkuljettajasta, että siinä on kaveri, joka ”hoiti hommansa”. Ymmärsin että puhe oli ihmisen maineesta.

Hovioikeus oli esimerkki luokkayhteisöstä, vaikka tuomarikunnassa oli vain kaksi palkkaluokkaa, ylempi ja alempi (otsikko on tahallisesti väärä). Virkaikä määräsi kaiken, ja sen laskeminen oli suuri salatiede. Korkein oikeus nimitti joskus väkisin eli vastoin hovioikeuden kantaa omia esittelijöitään neuvoksiksi. Hovioikeuden silmissä esimerkiksi tohtorin tai dosentin arvo, oikeudellisten artikkeleiden kirjoittaminen ja osallistuminen lainvalmistelutyöhön komiteoissa ja toimikunnassa vaikutti vähemmän kuin kahden viikon ero virkaiässä. Tiedän. Tulin tyhmyyttäni kokeilleeksi, ja jäin alemman palkkausluokan neuvokseksi, kuten tietääkseni myös Sauli Niinistö, vaikka hän ei kyllä tainnut pahemmin tuomarina istua Turun hovioikeudessa.

Hovioikeudenneuvoksen homma oli kunniallinen. Kauhistuin suullisia käsittelyjä, jotka menivät alkuvaiheessa 1990-luvulla farssiksi. Osasyy oli tuomarien taidon puute. He osasivat pyöritellä papereita mutta pelkäsivät ihmisiä. Vingahtelin hiljaa, kun muuankin puheenjohtaja pahoitteli keskeytystä ja sitten pyysi puheenvuoroa asianajajalta. Puhun totta.

Suomen uudistavan ajattelun hyytyminen, johon on kiinnitetty viimein huomiota, johtuu huonoista perinteistä. Jopa tutkijayhteisöissä elää ajatus, että suoritusten painavuus ja siten lupa olla etevä olisi kirjoitettu näkymättömällä musteella palkkakuittiin. Voin vakuuttaa, että luulo on väärä.

Mutta Sauli Niinistö on tyypillinen hovioikeusmies. Hän olisi varmaan ollut loistava hovioikeudenneuvos. Presidenttinä hän ei olisi pärjännyt. Siis hovioikeuden.

34 kommenttia:

  1. Mainio kirjoitus! Ensinnäkin siksi, että minäkään en erityisesti pidä Sauli Niinistöstä. Äänestin toki hän edellisissä pressavaaleissa. Seuraavissa tuskin enää äänestäisin, vaikka Sauli olisi ehdokkaana. Sauli on niin jotenkin pöhettynytkin. sekä ulkonaisesti että henkisesti, tuskin enää edes rullaluistelee saati tupakoi, kun on ottanut nuoren eukon; eukothan ne aina kieltää kaiken kivan tekemisen!

    Vaikea ajatella, että voisi jaksaa katsella tuota Saulia enää pressana kun tuossa Tarjassakin on ollut totisesti kestämistä! Kaksi pientä (lue pikkusieluista) näsäviisasta juristia peräperää Suomen pressana - ei kiitos!

    Saulin olisi pitänyt alkaa pressaksi, kun tuota postia hänelle suorastaan tyrkytettiin vuoden 2000 vaaleissa. Mutta ei mies huolinut tarjousta, joten saimme Tarjan, voi ja voi! Helkkari, tämäkin on yksi lisäperuste, miksi en kyllä äänestäisi Saulia seuraavissa vaaleissa.

    Kemppinen ei tainnut tuntea todellista HO-presidenttiä, Herraa ja hidalgoa eli Y.J. hakulista. Y.J. oli Hgin HO:n itsevaltiaana pressana vielä 70-luvun alussa, jolloin minä aloitin vaatimattomaksi jääneen tuomarinurani hovioikeuden vt. ylim. viskaalina, jota lystiä kesti 1 v 10 kk.

    Hakulinen oli suvereeni lainkäyttöjohtaja, ei lainkaan sellainen pikku hallintovirkamies, kuten ho-pressat nykyisin ovat. Y.J. Hakulinen luki jokaisen jaoston kaikki päätökset ja tuomiot ennen kuin pani niihin hyväksyvän puumerkkinsä. Hän vei juttuja jatkuvalla syötöllä laajennettuun viiden jäsenen jaostoon, jos ei ollut tyytyväinen kolmen tuomarin ratkaisuun. Jaostoon hän valitsi aina itse mieleisensä lisäjäsenen, ja niin kaikki jutut ratkaistiin niin kuin Y.J. halusi.

    Y.J. Hakulinen oli. tietenkin, myös innokas välimies. Erään kerran hän oli unohtanut ilmoittaa veroilmoituksessaan tiettyjä välimiespalkkioita. Hänet tuomittiin veronkavalluksesta sakkoon. Asiasta oli pienen pieni uutinen Helsingin Sanomissa.

    VastaaPoista
  2. Toki on poliitikoiden paperimäärä hirveä mutta toki heillä olisi reservissä puoluepelin ulkopuolella olevia alempia riippumattomia ja korruptoimattomia nuoria virkamiehiä sekä varsinkin yliopistoista tutkijoita ja jopa asiantuntevia puolueen jäseniä, joilla olisi ammattitaitoa auttaa lukemaan ja tiivistämään arvolauselmilla, seuraamusperiaatteilla sekä tavoitteiden hypoteeseilla kaikkea sitä tekstimassaa ja virkamiesjargonia.

    Mutta valtaa vain keskitetään, seuraamuksien pohdintaa ei hajauteta. Tietoa kavennetaan ja julkisuutta väistetään.

    Päätösprosessia ei hajauteta järjen arvion ja keskustelun piiriin eikä siis pelasteta pois manipuloinnin alta. Sitä juntataan ja sitä suojataan laaja-alaisuudelta sekä varsinkin humanismilta.

    Asiat eivät ratkaise, vain eetos ratkaisee.

    Tasavero ei haittaa suurituloisiin samaistuvaa kansanedustajaa. Eikä haittaa köhyydessä elävien kasvava kasvoton lauma. Se on pikkuasia suurelle ihmiselle, joka saa uskollisuudellaan lobbausklikkien kunnioituksen.

    Poliitikot eivät ole kiinnostuneita asiantuntijoiden valtavasta kokemuksesta ja hyvinvointiyhteiskunnan ideologiasta vaan oman puolueensa varjoissa pyörivän eliitin valitsemista päämääristä. Kokoomuksen hovin lukua on vaikea kuvitellakaan, tupakkateollisuudesta alkaen pimeän lakeijoita.

    Virkamiesten ei tule erehtyä vahtimaan kansalaisten etua.

    Aivan kuten Satu Hassi taas käytti poliitikkojen autuus-korttia: "En muista, allekirjoitin vain".

    Viatonta, huoletonta, julmaa.

    Maan tapa, Kekkosen opetuslapset: "Tein mitä käskettiin, ei minulla voi olla silloin vastuuta, en voi miettiä seuraamuksia".

    Puoluepolitiikka on junttausta. Kauniit puheet taakasta ja hyväntahtoisuudesta eivät ole politiikan ydin.

    Huomionkipeys on näkyvien poliitikkojen ydin: ei kansalaisten suhteen vaan valtaan käyttövoimana suhtautuvien vanhojen talousklikkien suhteen, joiden kanssa käydään hilpeillä ja salatuilla klubeilla tai vaihdellaan huomaavaisia tekstiviestejä. "Veli. Hyvä."

    Ministerit linjaavat yksinvaltaisia päätöksiään vain, jotta kelpaisivat oman klaaninsa sisäpiirille ja "puolue-enkeleille", jotka julkisuudelta piilossa osaavat murista ja vikistä suojattiensa korviin oikeat ratkaisut ja valinnat.

    "Ei ole muita vaihtoehtoja, alentakaa veroprogressiota, Suomi voi alentaa vain köyhien elintasoa, varakkaiden vapautta on lisättävä itseisarvona, ihmisten on opittava kadehtimaan rahaa".

    Pelotekuilu Suomea jakamaan. Motivoimaan.

    Sooloilu eli henkilökohtainen mielipide on kirosana ja haukkumasana Eduskunnassa. Ministereiksi ei valita puolueesta yksilöitä vaan marionetteja.

    Rivit on ylpeästi ammuttava suoriksi. Keskustelu tukahdutettava, mielipiteen rakentaminen vuorovaikutteisesti on tehtävä mahdottomaksi.

    Tietoa on rajoitettava, valmisteleva työ kätkettävä.

    Asiaperusteet eivät saa sekoittaa pseudopoliittisia eli taloudellisia linjoja, joita vedellään ja tarkkaillaan kovan linjan virkamiesklikkien käskystä, jotka haluavat purkaa valtion Suomesta. Virkamiehet, jotka samaistuvat yrittäjiin ja suuryhtiöiden johtajiin. Kansa ei saa haitata ylikansallisia firmoja vaatimuksilla.

    Vanhempien virkamiesten kontaktiryhmiä suuryrityksiin ja vuorineuvoksissa onkin sitten lähes mahdotonta selvittää.

    Oikeistolainen jäätävä henki on kaikentäyttävä ja kaiken purkava eetos. Valtio puhalletaan tyhjiin.

    Se on mykistävää eikä herätä lainkaan sääliä vallanhaluisa ja kiitosta kerjääviä vallankäyttäjiä kohtaan. Vinkuvia vauvoja, jotka kaipaavat kunnioitusta ilman kansalaisideologiaa ja hyvinvoinnin asiaperusteita.

    Solidaarisuus ammattiliittojen hylkäämiä ihmisiä kohtaan on vakavin uhka oikeistolaiselle ihmiskuvan hallinnalle ja vallan eristämiselle.

    Luokkajako alkaa olla jo täydellinen.

    Perussuomalaiset vain vahvistavat sitä.

    Poliitikot ovat turvassa. Ihmisten paha olo ei kanavoidu poliittisena tiedostamisena ja hyvinvointiyhteiskunnan vaatimuksina. Katkeruus ja kateus voittaa oikeistolaisten ihanteiden mukaan.

    VastaaPoista
  3. Tähän ei osaa erkkikään sanoa mitään! Kiitos oivallisesta tekstistä JK..

    VastaaPoista
  4. Ai, ei olis pärjännyt Sale (mikä kansanomainen lemppari) ho:n pressana, ei tiedä.
    On, löytyy ominaisuuksia joita ei voi havaita kuin että omaa riittävän määrän myötätuntoa, ei liikaa, koska sekin vääristää.

    ho:n tuomarit olivat urpoja, kun ovet aukenivat, kaikki istuntosalissa näkivät mutta se on eri asia.

    VastaaPoista
  5. Kemppinen!
    Älä lopeta demokratiaa ja kansanvaltaa!

    Ajattele vaikka Stalinia ja Ukrainan miljoonia ja miljoonia talonpoikia!
    Ajattsls vaikka Pol Potia!
    Ajattele Natsi-Saksaa!
    Ajattele Valko-Venajaa!
    Jne

    VastaaPoista
  6. Niinistöä kannattavat ne, joiden mielestä pankkimies Koivisto oli viimeinen suuri presidentti, kunnes Ahtisaari järkiintyi ja kääntyi rahauskovaiseksi.

    He ovat niitä, joiden mielestä ei näytä kauniilta jos tanssii rahan ympärillä, mutta pitää ymmärtää että Suomessa kaikki riippuu rahasta. Sitä taas ei voi ymmärtää ilman rakkautta ruotsinkieltä kohtaan.

    VastaaPoista
  7. Hämmentyneisyys ja epämiellyttävyys Niinistöä kohtaan johtuu "body language" ristiriidasta. Ulosannin varmuus hyllyy epävarmuuden suossa vähän kuin George Bushilla: "Minulla on omia mielipiteitä ja vahvoja mielipiteitä - mutta en ole aina samaa mieltä niistä." Käänteisestä syystä kylläkin.

    Niinistö ratsastaa deliberatiivisen demokratian aallonharjalla "omalla kaistallaan" tiedostaen Rafael Paasion tavoin: "siinä maassa (USA) kaikki riippuu siitä, minkä kaistan valitsee."

    JR50

    VastaaPoista
  8. Ei tarvinne olla edes Niinistö kun huomaisi vaikeuksia ottaa kantaa kaikkeen ajassa liikkuvaan. Esim. Stefan Wallin ei halua mainostaa ruotsinkielen asemaa hirttosilmukkana ennen hallitusneuvotteluja.

    Eräs Saksassa toimiva suomalainen kulttuurivaikuttaja kirjoittaa aamun Hesarin mielipidepalstalla saksalaisten kyselevän miltä kuullostaisi jos he Ollilan ryhmäläisten tapaan julistaisivat brändiraportissaan "jo olevansa maailman paras maa".

    Olikohan Medvedev vai Putin joka kerran tokaisi, että suomalaiset voisivat identiteettikysymyksissä ottaa mallia venäläisistä. Kuolemanrangaistuskin poistettiin Suomesta Venäjän vallan aikana.

    VastaaPoista
  9. Arhi Kuittinen, sinä sanoit sen.


    Toisin kuin Sauli Niinistö Tampere-talolla 1.9.2010 pitämässään luennossa:

    "Siis, mielestäni demokratiasta ei koskaan pitäisi puhua ennalta opitun käsitteen mukaan, sillä demokratia on vain vapautta ja vapaus on spontaania tunnetta siitä ettei ole riippuvuuden tunnetta. Jo siinä vaiheessa, kun demokratiasta ryhdytään tekemään tiedettä, on jo hiven etäännytty kansanvallasta; veljeydestä, vapaudesta ja tasa-arvosta. Ne ovat tunnetiloja, eivät mitattavia suureita."

    Metaforana "herkkä mies työväen asialla."

    JR50

    VastaaPoista
  10. Niin se on; eivät kaikki Saulista pidä! Mutta kun on oikeinoikeinoikein monta tuomaria mukana, tavan tahvon ylävillan alla heräilee aivan kuin kysymys, missä manteli?

    VastaaPoista
  11. Virolaisen, pitkäaikaisen kihlakunnantuomarin ja vaikkakin lyhytaikaisen niin kuitenkin ma oikeusneuvoksen, maininta tuomarinuransa vaatimattomuudesta on hassu kuin Kemppisen gurahtelu Niinistön talouspuheiden yläpuolelta tai aiemmin corporate governancesta - tai taloudesta nyt yleensä. Vaikka hänen reskontransa olisivatkin paikoin kirjanpitolain mukaisia, kuten äskettäin kertoi.

    VastaaPoista
  12. "Tulla toimeen, saada tapahtumaan"

    Kemppinen on osoittanut arvostusta mm kahdelle sotilaalle: Heinrichs ja Martola, koska tulivat toimeen...

    Eikos tama olisi hieno ja tarpeellinen kriteeri politiikassa. Sauli ei nayta tulevan toimeen, eika oikein Tarja eika Ekikaan (Tuomioja). Kieriainen (kepu) nayttaan tulevan toimeen,
    enta Ben ja Urpilainen?

    Jos tama olisi johtava juttu, niin hovioikeuden neuvosten ja tiedemiesten palkkaluokkia tars pudottaa, kun he eivat juurikaan paljon joudu tahan testiin, eli lusmuavat omassa liemessaan.

    VastaaPoista
  13. Niinistö kertoi jo 11.2.2010 kriittisen näkemyksensä Kreikan lainoista elikä hyvissä ajoin ensimmäisenä, ennen kuin niistä aktiivisesti edes puhuttiin.

    Siis mistään jälkiviisaudesta ja populismista ei näytä olevan kysymys viime lauantain TV-haastattelussa:

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/02/30575&request_ahaa_info=true

    Näyttää myöskin siltä, ettei Niinistö ole köytettävissä enään missään vaaleissa.

    VastaaPoista
  14. Huomaan olevani Niinistöstä samaa mieltä kuin kaikki muutkin, joten nyt minulla on sisäinen pakko pohtia, että missä kohtaa olen ymmärtänyt väärin.

    Jos poliitikoistamme pitäisi joku nimetä Lammioksi, niin Sale olisi vahvoilla.

    Mutta ei luonne ole tärkein. Tärkeintä on kyky ymmärtää kokonaisuuksia ja tehdä oikeita päätöksiä. Mieluummin vaikka vittumainen kuin lällykkä.

    VastaaPoista
  15. Kuolemanrangaistus (rauhan aikana) loppui käytännössä Suomesta Venäjän vallan aikana. Mutta ei Venäjältä. Tämä johtuu siitä, että sen lopettivat suomalaiset, eivät venäläiset.

    Mutta vielä vuoden 1889 rikoslaissa se oli, murhista ja valtio- ja maanpetoksista sekä törkeimmistä sotilasrikoksista.

    VastaaPoista
  16. "Mahdollisesti Niinistön käyttäminen esimerkkinä johtuu hänen viikonloppuna antamistaan lausunnoista, jotka ovat mielestäni päättömiä ja populistisia eli toisin sanoen ennakoivat joitakin vaaleja" sanoi Kemppinen

    Mitä merkittävää Niinistö on nyt sanonut?
    a) Sopimuksista on pidettävä kiinni? Sopinee hyvin juristin suuhun?
    b) Sauli ei ole Kataisen kaveri?

    VastaaPoista
  17. Poliitikot yleensä. Myötähäpeä ja ihmetykseni oli suurta katsellessani viimeisintä A-Talk-ohjelmaa jossa esiintyi oikein ministeri. Kuunnellessani ministeri Vehviläisen tarinointia, en voinut välttyä ajatukselta, miksi meitä suomalaisia näin rangaistaan.
    Huonokin Niinistö hakkaa nämä ministerit mennen tullen.

    Tuli katsottua eilinen uusinta Pölyimurikauppias. Tuli ahdistava olo. Nyt naurattaa kuvitellessani Niinistön aluemyyntipäälliköksi ja ministerit kauppiaiksi.
    Varsinkin kun sosialistit alkavat kiertämään ovelta ovelle jakaen ruusuja äänestäjille.

    VastaaPoista
  18. En tiedä, pidänkö Sauli Niinistöstä, mutta pakko häntä on arvostaa. En ole koskaan äänestänyt missään vaaleissa kokoomusta, mutta nyt en kyllä voi sulkea pois sitä mahdollisuutta, jos Niinistö on ehdolla eikä muita samantasoisia ehdokkaita ilmaannu. Niinistö pitää ainakin käsivarren mitan eroa näihin kokoomuksen nuoriin kauppakamarinulikoihin. Hänessä on jotain turvallisella tavalla vanhahtavaa, hän tuntuu myös ajattelevan. Presidentin valtaoikeuksia hän ei olisi lyhytnäköisellä tavalla kaventamassa. Eikä hän ainakaan julkisesti ole esiintynyt Nato-intoilijana.

    En itse varsinaisesti tunne miestä, mutta olen kyllä saanut seurata hänen toimintaansa perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja oikeusministerinä. Tuli kuva partaveitsen terävästä miehestä, joka nopeasti ymmärsi asioihin liittyvät vaikeimmatkin ongelmat. Kun hänelle raportoi asioita, oli turha yritää lakaista hankalia asioita maton alle. Kyllä hän ne heti huomasi.

    Myös elämänkokemukset, vaimon traagisesta kuolemasta Thaimaan lyhtytolpassa tsunamin aikana roikkumiseen, ovat varmaan antaneet miehelle syvällisen suhteen elämän peruskysymyksiin.

    Tietenkään en mitään enempää toivo, kuin että jostain löytyisi vielä parempi presienttiehdokas, jottei vieläkään tarvitsisi kokoomusta äänestää.

    VastaaPoista
  19. yks pressa sinne tai tänne. olisi mukavaa saada hyvä valtaeliitti. ei rakennu päivässä eikä valita vaalilla :)

    VastaaPoista
  20. Ad pjt: - loppui Venäjältä ja loppui Suomessa Venäjän tsaarin eli Suomen suuriruhtinaan armahduspäätöksin. Venäjällä lienee muutamassa tapauksessa tehty poikkeuksia mananpetosasioissa. Muutoin käsityksesi on selvästi väärä.

    Laissa kuolemanrangaistus oli pitkälle toisen maailmansodan jälkeen. Tuon sodan aikana kuolemanrangaistuksia annettiin ja pantiin täytäntöön, kapinan jälkeen (toistan: jälkeen) keväällä ja kesällä 1918 tuomioistuinten (valtiorikostuomioistuimet) määrääminä satoja. Täsmällinen lukumäärä on kaivettavissa esiin mutta en mainitse sitä, koska en halua kiistellä asiasta. Teloituksia näet toimeenpantiin runsaasti taistelutoiminnan aikana ja pian sen päätyttyä erilaisten kenttäoikeuksien päätöksin, ja se voi olla vähän eri asia.

    VastaaPoista
  21. Ad Omnia: erinomainen havaintoesimerkki: olen jälleen täsmälleen samaa mieltä kuin Pekka Koskinen, samoin perustein. Hän tosin on ollut valiokunnissa asiantuntija monin verroin useammin kuin minä. Johtopäätökset vain poikkeavat. Tästä pidän "juridiikassa", nyt siis juristien keskustelussa.

    Jos jatkaisin - en halua jatkaa - replikointia, sanoisin seuraavaksi, että Niinistöäkin terävämpi ja älykkäämpi oli valiokunnissa Jakke Laakso (stal.), joka ei mielestäni sovi muualle kuin eläkkeelle.

    VastaaPoista
  22. Ad Omnia: Niinistön televisiolausumassa kauhistuin sanaa "yhteisvastuu" (veloista). Tuolla sanalla on vanhastaan tarkka merkitys, jonka jokainen juristi tietää. Mistään sellaisesta ei ole ollut puhetta Kreikan ja Irlannin yhteydessä, vaan tarkoituksenmukaisuusharkintaan perustuvasta avustustoimesta.

    Merkillinen lause on tämäkin:" Niinistö perää, että niiden maiden, jotka ovat aikanaan myöntäneet velkaa, on myös vastattava takauksistaan kriisimaille."

    En saa selvää, mitä se mahtaa tarkoittaa.

    "Jos pelastetaan finanssijärjestelmää niin siihen ovat kyllä kaikki maailman maat osallisia." - Siis myös Burkina Faso?

    VastaaPoista
  23. "Jos pelastetaan finanssijärjestelmää niin siihen ovat kyllä kaikki maailman maat osallisia." - Siis myös Burkina Faso?

    Kyllä. Siltä osin kun maalle annettavaa kehitysapua leikataan.

    VastaaPoista
  24. " Niinistö perää, että niiden maiden, jotka ovat aikanaan myöntäneet velkaa, on myös vastattava takauksistaan kriisimaille."

    En katsonut ohjelmaa, joten en tiedä sanoiko Sale juuri noin, mutta eiköhän hän tarkoittanut, että jos joku antaa velkaa takaisin maksuun kykenemättömälle, niin kärsiköön itse.

    Tähän kai Katainen & co on jo vastannut alusta alkaen, että kun isot eurooppalaiset velanantajat kaatuvat, se kolahtaa meidänkin nilkkaan.

    Niinistö on siis tästä eri mieltä? Että ei kolahda?

    VastaaPoista
  25. Ad Omnia: - videonauhuri epäonnistui siten, että tälläkin hetkellä, DVD ja digiboksi huomioon ottaen, 19 20:sta televisioelokuvasta katsotaan suoraan lähetyksestä. Ajansiirto on toisin sanoen aika harvinaista.

    VastaaPoista
  26. Ad Tapsa: - Niinistö sivuutti ja samoin sivuutat nyt sinä sen, ettei valtion mittakaavassa velkaa anneta A:lta B:lle. Kuten USA:n kriisin yhteydessä selitettiin yksityiskohtaisesti, sekä saamisia (velkojan positioita) että vakuuksia ketjutetaan. Tähän ajatukseen on perustunut pankkitoiminta koko olemassaolonsa ajan. Toisin sanoen nyt käsillä olevan kaltaisissa tilanteissa ovat A:n ja B:n sijasta mukana rahoineen myös C-Ö ja monia muita.

    Peruskaavio oli aikoinaan diskonttaus eli liikepankkien tapa myydä lyhytaikaisesti saataviaan keskuspankille. Tämän kuvion muuttivat ratkaisevasti johdannaismarkkinat (derivatiivit).

    VastaaPoista
  27. Ad Anonyymi - Burkina Faso - finanssijärjestelmä ja rahoitus ovat aivan eri asioita. Vertaa esim. yritysrahoitus / sijoitustoiminta. Yksi erottava tekijä on riski.

    Kehitysavulla pyritään yleensä vaikuttamaan suoraan reaalitalouteen eli tavaroiden ja palvelujen tuotantoon, ei finanssijärjestelmään.

    VastaaPoista
  28. Jos Niinistö olisi valtiovarainministeri tai pääministeri, hän olisi tehnyt aivan samoin kuin Katainen ja Kiviniemi. Nyt Sauli vain kosiskelee yleisön - ja persujen - suosiota, mahdollisesti presidentinvaaleja silmällä pitäen.

    Oikeesti Sauli haluaisi pääministeriksi, koska pääministerillä on nykyisin poliittinen valta, ei presidentillä. Häntä potuttaa, jos ja kun Kataisesta, tuosta nappulasta, tulee seuraavan hallituksen pääministeri eikä hänestä, Sauli Suuresta. Siksi Sale ei halua mistään hinnasta ennen eduskuntavaaleja ilmoittaa pres. ehdokkuudestaan, vain pottuillakseen Jyrki Kataiselle, jottei kokoomus vaan saisi liian suurta vaalivoittoa.

    Sauli olisi halunnut viime vaalien jälkeen ulkoministeriksi, mutta Katainen ei huolinut häntä hallitukseen, vaan valitsi u-ministeriksi Kanervan, jota Sauli inhoaa vielä paljon enemmän kuin Kataista! Se oli temppu, jota Sauli ei voi antaa koskaan anteeksi Kataiselle.

    Mahdollisesti Niinistö jopa toivoo kokoomuksen häviävän vaalit, jottei Kataisesta tulisi pääministeriä, jolloin hänelläkin voisi kenties olla vielä mahdollisuuksia pääministeriksi eräänlaisena kompromissiehdokkaana jos ja kun EU ja euro ajautuvat, kuten näyttää, nykyistä vielä paljon suurempaan kriisiin. Sauli haluaisi kansakunnan, ehkä koko Euroopan pelastajaksi.

    Niinistössä on aika paljon simputtajaa - lieneekö Lammio-tyyppiä - tämähän on nähty hänen puhemieskaudellaan; viimeisimmässä puhemiesäänestyksessä suuri joukko kansanedustajia protestoikin Niinistöä vastan juuri tämän vuoksi. Tässä Niinistö sai siis nenilleen ja ilmiselvästi säikähti, nyt on ollut paljon rauhallisempi hommassaan kuin vuosi pari sitten.

    VastaaPoista
  29. KE: "Kehitysavulla pyritään yleensä vaikuttamaan suoraan reaalitalouteen eli tavaroiden ja palvelujen tuotantoon, ei finanssijärjestelmään."

    Joo. Ja 1960-luvulta alkanut rahan upotus Afrikkaan ja muihin kehitysmaihin (siis satoja miljardeja us-dollareita vuosittain) on tuottanutkin loistavia tuloksia.

    Tällä hetkellä Afrikalla ja sen taloudella on löysät housuissaan, kuten on ollut koko sen historian ajan. Afrikan talouden osuus koko maailman vastaavasta on tällä hetkellä n. 1 (yhden) prosentin luokkaa.

    Kehitysapu on siis veden kantamista tyhjään kaivoon; ja itse asiassa koko kehitysapu näyttää toimivan tavoitteidensa vastaisesti. Se jarruttaa Afrikan maiden kehitystä.

    Kiinan, Intian ja jopa Etelä-Amerikan talouden kehitys on nostanut miljoonia ihmisiä' köyhyysrajan yläpuolelle. Afrikkaan suunnattu kehitysapu on sen sijaan synnyttänyt lisää miljoonia köyhiä (ylijäämä)ihmisiä.

    Mutta kiva oli lukea tätä blogia, kun kerrankin Kemppinen ja ´Virolainen olivat samaa mieltä jostakin asiasta.

    Se suorastaan lämmitti pimeää mieltä ynnä mustaa sydäntä.

    VastaaPoista
  30. Ajansiirto: Kemppinen siteeraa uskottavaa ja yleistä käsitystä, jonka sisältö tosin on harvinaisen uskomaton - en ole kymmeniin vuosiin katsonut juuri mitään suorana, viime aikoina en ole kuunnellutkaan suorana edes uutisiakaan kuin lomalla; enkä tunne ketään, joka ei tekisi edes jossain määrin samaa.

    VastaaPoista
  31. Tapsa: "Jos poliitikoistamme pitäisi joku nimetä Lammioksi, niin Sale olisi vahvoilla."

    Jyrki Virolainen: "Niinistössä on aika paljon simputtajaa - lieneekö Lammio-tyyppiä"

    Jyrki ja Tapio - kuin kaksi marjaa?

    VastaaPoista
  32. Ad Rienzi: TV-mittaritutkimuksen mukaan 15–65-vuotiaat suomalaiset katsoivat televisiota lähetysaikaan keskimäärin 15,2 tuntia viikossa. Tallennekatselun osuus kokonaiskatselusta on noin 5 %.Finnpanelin tiedote 17.12.2010)

    VastaaPoista
  33. 1) Kannattaisi käyttää aivonsa niiden ihmisten pohtimiseen, joita arvostaa.

    2) Julmat juristit gradeeraa toisiaan: a-luokka hovioikeuden presidentit, b-luokka -neuvokset, c-luokka -miehet. Kertooko enemmän luokittelijoista kuin luokitelluista. Säälimätön on lukeneiden ihmisten maailma.

    VastaaPoista
  34. Tv-paneelista: Kyllä. Osoittaa, miten hankala on yleistää omista kokemuksista. En koskaan pidä tv:tä auki taustalla, vaan sitä joko katsotaan samaan tyyliin kuin kirjaa luetaan, keskittymällä, tai laite on kiinni.

    VastaaPoista