Päivittelen päivääni

Lumen ja huurteen peittämä Rauman Pyhän Ristin kirkko on riipaisevan kaunis. Siitä ja pitämästäni luennosta varmaan johtui, että alkoi nukuttaa. Luennot nukuttavat minua myös kun pidän niitä itse. Pyhärannan tai Laitilan paikkeilla nukuin autossa istuallani. Ajokeli oli viheliäinen.

Tulin siihen tulokseen, ettei Kurtzweilin ajatus teknologian singulariteetista ole oikeasti mielenkiintoinen. Useimmat muut ovat jo tulleet samaan tulokseen jo aikaisemmin. Raakalaismaisesti yleistäen singulariteetti tarkoittaa tässä yhteydessä holtitonta, rojahtavaa kasvua.

Olen kyllä valmis uskomaan, että kuolemattomuus keksitään, joitakin vuosia kuolemani jälkeen. Jos se toteutuu laskennallisesti, ei taida olla vaivan arvoista.

Toivoisin että Bell Labs kehittäisi molekyylinvaihtimen. Sellainen esiteltiin sarjakuvassa Taika-Jim varmaan joskus 50-luvulla. Luulisin että julkaisu oli nimeltään Jännityslukemisto tai Seikkailukertomuksia.

Sankari oli päätynyt tulevaisuuden maailmaan, joka tuo jännittävällä tavalla mieleen Asimovin ”Säätiön” ympäristön. Kaikki oli keksitty. Silti Taika-Jimiä tarvittiin.

Erään tulevaisuuden henkilön huolena oli pahankurinen jälkeläinen. Vanhempien vaistomainen ajatus oli silloin kuten nykyisinkin lahjonta. Väkivalta oli sivuutettu esihistoriallisena käytäntönä kauan sitten. Mutta lahjonta ja kiristäminen eivät tulleet kysymykseen niin että kasvattaja oli neuvoton.

Tuossa tulevaisuuden maailmassa jokaisella oli kätevä kuppi, ikään kuin mortteli ja siihen liittyvä survin, joita käyttäen voi valmistaa tuossa tuokiossa aivan mitä tahansa manipuloimalla molekyylejä, siis esimerkiksi suklaanappeja tai lentävän lautasen.

Sarjakuvan episodi saa käänteen, joka perustelee taiteen ja käden taidot. Amerikkalaisilla on elokuva hevoselle kuiskaajasta ja televisio-ohjelma koirille kuiskaavasta miehestä, jonka nimi on Cesar Millan. Kirja on suomeksi. Televisio-ohjelmia on nähty täällä. Ajatus on yksinkertainen ja selkeä. On ihmisiä, jotka käsittävät eläimiä niin syvästi että kykenevät opettelemaan niiden omimman tavan ”lukea”. Koirakuiskaajalle ihmisen asennot ja eleet ovat erikoisen tärkeitä. Taustalla on kuitenkin valtava kokemus ja taito.

Muistamme, että sarjakuvasankari Taika-Jim oli sarjakuvassa siviiliammatiltaan varieteentaiteilija eli taikatemppujen tekijä. Tarinassa hänellä oli lisäksi yliluonnollisia kykyjä, jotka kieltämättä eivät olisi hullummaksi. Sankarin kyky hypnotisoida kuka tahansa rosvo yhdellä katseella ja käden liikkeelle tuntui varmaan seikkailukertomukseen sopivalta puoli vuosisataa sitten. Nyt me valitettavasti tiedämme, että hypnoosi on paljon hitaampi prosessi ja sillä on rajoituksensa.

Kirjoitin taannoin tästä taikurista ja muistelimme kommenteissa Olavi Hakasaloa (”Oliver Hawk”), jonka esitystä olin katsomassa Kauhavan nuorisoseurantalolla hyvin kauan sitten.

Muuan ystäväni rakastaa taikatemppuja ja kehuu olleensa mm. itsensä David Copperfieldin (David Seth Kotkin – kaikkien aikojen menestynein taikatemppujen tekijä sekä pääsylipputuloilla että tempuilla mitaten). Hän kertoi, että vaikka hän tietää oikein hyvin perustekniikan, tuo taikuri onnistu sujauttamaan ruusun hänenkin povitaskuunsa. Perustekniikkaan kuuluu hämäävä, ei hypnoottinen liike.

Taika-Jim ratkaisi kasvatusongelman opettamalla nulikalla muutamia taikatemppuja, luonnollisesti helpommasta päästä. Niitä ei saa aikaan minkäänlaisella molekyylin manipuloinnilla, vaan erittäin ankaralla harjoittelulla, taitavilla sormilla ja ihmisten ja materiaalien tuntemuksella.

Täsmälleen sama kaava kuin viulun soittamisessa, keramiikan muovailussa, kutomisessa ja neulomisessa tai koirille kuiskimisessa. Taito, ei tavara. Juuri sama ajatus kuin käsitykseni lapsenlasten opettamisesta: ensin annetaan lapselle puukko ja opetetaan hiukan vuoleskelua ja sitten kun lapsi saa haavan sormeensa, opetetaan häntä kiroilemaan.