Puolue

Yritän vastata muutamiin merkittäviin kommentteihin.

Puolue ei ole uusi keksintö, vaan vanha. Mutta käsi sydämelle ja toinen munille, kenellä on – mitä asiaa ajoivat gelfit ja ghibelliinit? Entä whigit ja toryt? Miksi Bysantissa ja Roomassa vallitsi ajoittain sama sääntö kuin nyt jalkapallokatsomoissa – jos henkilöllä oli väärän värinen rätti kädessä tai päässä, hän oli vapaata riistaa.

Mikä oli Yhdysvaltojen syntymisen kannalta hyvin keskeisen federalistipuolueen oppi, ohjelma ja tavoite? Miten demokraatit ja republikaanit sijoittuivat Sisällissodassa? Olivatko bolshevikit ”puolue” Pietarissa 1917?

Väittäisin että ajatus poliittisesta puolueesta säilyi yhtä hämäränä suurten äänioikeusuudistusten jälkeen kuin se oli ollut ennen niitä.

Vaalien alla puolueet uskottelevat, että ne olisivat yhteiskunnallisen muutoksen syy. Se ei ole totta. Ne ovat muutoksen seuraus.

Syvälliset tutkijat, kuten Eino Jutikkala ja Markku Kuisma, ovat kiinnittänet paljon huomiota kuppikuntiin. Hienosteluun taipuvainen voisi nimittää niitä klustereiksi. Metsäteollisuus ja liikepankit syntyivät rintarinnan ja ”puoluejako” oli kieliraja. Yhtyneet Paperitehtaat ja Serlachius olivat erittäin paljon suomenkielisempiä kuin esimerkiksi Kymi-Kymmene.

Jutikkala kirjoitti usein ”liikkeiden Suomesta” ja sanoi aika suoraan että 1860-luvun alussa alkanut valta ja uskomaton kehitys organisoitui liikkeisiin eli siis järjestöihin tai yhdistyksiin. Sellaisia olivat säästöpankit, raittiusliike, osuuskaupat, Pellervo-seura, meijerit.

Tapa säilyi. Salaseuraksi organisoitui jääkäriliike. Äärioikeisto ei ollut omasta mielestään puolue van kirjaimellisesti ja pienillä alkukirjaimille isänmaallinen kansanliike. Akateeminen Karjala-Seura oli muodollisesti korporaatio, mutta kun laskin aikakauden opiskelijoista ne korkeimman oikeuden jäsenet, jotka olivat kuuluneet siihen, jäsenluettelosta löytyivät kaikki asiaan kuuluvan ikäiset. Viimeinen taisi olla Erkki Ailio. Hyvät asiantuntijat ovat tähdentäneet minulle, että AKS ei ollut vaihtoehto, vaan pakko. Ainakin toiminta ylioppilasjärjestöissä oli sangen vaikeaa sen ulkopuolella. Johannes Virolainen sanoi olleensa HYY:n hallituksen ainoa ei-aakooässäläinen, ja hänetkin oli luvattu toimittaa Kalastajasaarentoon linnunpaskaa poimimaan. Tieto on kahdenkeskeisestä keskustelusta.

Korporaatio voi olla lähes näkymätön. Ylioppilaiden kaksi kristillistä yhdistystä tuottivat maahan melkein kaikki piispat vuosikymmenten ajan.

Olen ruokaillut Pörssiklubilla, kun sillä oli vielä vaikutusvaltaa. Koska isäni oli keskeinen toimija järjestössä, tiedän että Rotary-järjestön eräiden klubien piirissä (Helsinki I, Seurahuone) luotiin ne kontaktit, jotka sitten painoivat politiikassa ja elinkeinoissa.

Suomen tasaisena säilymisen kannalta erittäin merkittävä puolue oli Edistys (Ståhlberg, Ryti, Kivimäki jne.) Se ongelma oli äänestäjien eli kannatuksen puute. Toinen tasaisuuden tae, sosialidemokraattinen puolue, muuttui jälkikuvaksi yhteiskunnan muuttuessa ja on nyt pahempien helppoheikkien heiteltävänä kuin perussuomalaiset. Heille kävi pahasti: he toteuttivat tarkoitusperänsä.

Suomalaisen puoluekentän mysteeri on keskustapuolue. En osaa selittää sitä. Sehän väittää olevansa agraarinen maassa, jossa maa- ja metsätalouden osuus kaikesta on muutama prosentti. Se voisi olla liberaalinen – sellaisia puolueita on monissa maissa – mutta puheet ja teot eivät viittaa siihen suuntaankaan. Se menestyi idänsuhteillaan, mutta nyt niitä on muillakin. Se menestyi herravihalla mutta herraskaistui itse.

Mitä pahaa sanoisin Kokoomuksesta? Minulle he eivät ole koskaan olleet suuren rahan edustajia, vaan juoksupoikia, ja voi että he ovat saaneet juosta!

Nähdäkseni puoluekenttä ei ole muuttumassa. Puoluejärjestelmä on kaatumassa.