Ei mitään lisättävää

”Herra puhemies, ensimmäiseksi meidän on ratkaistava keskustelun pohja. Voimmeko säätää lain yhteiseksi hyväksi vai emmekö voi? Onko käsillä tarkoituksenmukaisuuskysymys vai oikeuskysymys? Monet nykyisestä asiaintilasta kirjoittaneet ja aloitteita tehneet pitävät tätä oikeuskysymyksenä. Heistä luonnonoikeus määrää jokaiselle pyhän ja loukkaamattoman oikeuden omiin ajatuksiinsa, omien mietteittensä ja mielikuvituksensa tuloksiin. Lainsäätäjällä todella on oikeus viedä häneltä tuo omaisuus aivan samalla tavalla kuin voidaan säätää laki ja katkaista sen nojalla viattoman ihmisen kaula ilman oikeudenkäyntiä. Mutta sellainen laki olisi oikeudellinen murha ja vastaavasti muutos tekijän oikeuteen teokseensa olisi näiden herrojen mukaan oikeudellinen ryöstö.

Herra puhemies, jos näin on, näin toimittakoon, hintaan mihin hyvänsä. En ole suostuvainen alistumaan, toisin kuin arvoisa ja oppinut ystäväni, alistumaan tarkoituksenmukaisuuden sanelemiin näkökohtiin enkä harjoittamaan vääryyttä julkisen hyvän nimessä. Mutta minun on myönnettävä, että tuo teoria lentää huimasti yli käsityskykyni. Käsillä olevassa tilanteessa ei ole aihetta pohtia omaisuuden metafyysisistä perua; en liioin kiusaisi arvoisaa Parlamenttia mokomalle muutoin kuin äärimmäisessä hädässä. Tunnustan olevani samalla kannalla kuin Paley, joka mainitsee omaisuuden lain luomukseksi ja jatkaa, että omaisuutta luova laki on puolustettavissa vain tuolta pohjalta, eli että se on ihmisille hyväksi. Mutta tästä ei maksa vaivaa kiistellä. Jos nimittäin uskoisinkin omaisuuteen luonnonoikeutena, jolla ei ole tekemistä hyödyn kanssa ja joka on ollut olemassa ennen kuin lainsäädäntö, kiistäisin silti, että jokin tuollainen oikeus jäisi elämään oikeudenhaltijan kuoltua. Pelkään että harvat niistäkään, jotka ovat tutkineet moraalifilosofian eri koulukuntien syvimmin mystisiä ja tunteista kumpuavia lähteitä väittävät, että perimysoikeus olisi luonnonlakina vanhempi kuin mikään ihmisten antama säädös. Jos on toisin, silloin saamme oikaista paljon vakavampia vääryyksiä kuin kysymyksen tekijänoikeudesta. Tuo luonnon laki olisi yksi ja yhtenäinen, kun taas meillä Kuningattaren maissa on kaksikymmentä lakia perimyksestä. Pysyäksemme vain Englannissa maa siirtyy yleensä pojista vanhimmalle. Kentin kreivikunnassa pojat saavat maaomaisuuden yhteisesti ja yhtä suurin osin. Monissa paikoissa nuorin saa kaiken… Mikä näistä järjestelmistä on ikuisen oikeuden mukainen?

Tekijänoikeus ei ole järjestelmänä musta eikä valkoinen, vaan harmaa, kuten useimmat asiat varallisuusoikeudessa. Tekijänoikeusjärjestelmällä on suuria etuja ja haittoja, ja meidän tehtävämme on selvittää ne ja säätää sitten laki, jonka turvin hyötyjä tulee paljon ja haittaa mahdollisimman vähän. Väitän että kunnioitettavan ja oppineen ystäväni lakialoitteen vika on etujen jättäminen suunnilleen nykyiselleen ja haittojen lisääminen ainakin nelinkertaisiksi.

Tekijänoikeusjärjestelmän edut ovat ilmeiset. On oivallista, että valmistetaan hyviä kirjoja; tämä ei toteudu, elleivät kirjoittajat saa tyydyttävää korvausta; vähiten ongelmia aiheuttava korvausjärjestelmä on tekijänoikeus…

Tekijänoikeuden periaate on tämä. Se on lukijoiden maksama vero, joka peritään tekijöiden palkitsemiseksi. Vero on tavattoman paha asia; nyt verotetaan mielihyvästä, jota viattomampaa ja terveellisempää on vaikea nimetä; emme saa unohtaa, että viattoman mielihyvän verottaminen johtuu paheellisista mielihyvän hankkimisen keinoista. Myönnän, että nerokkuuden ja oppineisuuden on saatava palkintonsa. Sen vuoksi sopeudun vastalauseitta tähän kovaan ja raskaaseen veroon. Itse asiassa olen valmis korottamaan veroa, jos voidaan osoittaa, että näin palkkio kasvaa. Minua askarruttaa, että kunnianarvoisa ja oppinut ystäväni kaksinkertaistaa, kolminkertaistaa, nelinkertaistaa tuon veron lisäämättä mitään havaittavaa palkkioon…

On hyvä että tekijöitä palkitaan, ja keinoista vähiten epäluonnollinen on monopoli. Silti monopoli on pahaksi. Hyvän vuoksi meidän on taivuttava pahaan; mutta paha ei saa pysyä päivääkään pidempään kuin hyvän päämäärän tavoittaminen vaatii.”

Lordi Macaulay (1800-1859), tekijänoikeuden suoja-ajan pidentämisestä, puhe Alahuoneessa 5.2.1841. (Puhuja oli aikansa suosituimpia ja luetuimpia kirjailijoita – runoilija, esseisti, historioitsija ja lisäksi kuuluisa puhuja, kansanedustaja ja ministeri.)

Koko teksti osoitteessa:

http://yarchive.net/macaulay/copyright.html