Morris II

En esittele Ian Morrisin kirjaa laajemmin. Miksi sen tekisin? Katsokaa Amazonista. Hätäisimmille – joihin luen itseni – tarjolla on tyrmistyksekseni joulun aikaankin kolmessa vuorokaudessa toimiva kallis kuriiriposti ja Kindle.

Kindlen tietty kömpelyys on osoittautunut minulle suuremmaksi pahaksi kuin sen hieno näyttö. Olen kauan sitten siirtynyt Kindle for PC –asiakkaaksi ja ostan kirjoja tietokoneeseeni. iPadin hankin noita kirjoja varten – kun sähköpostin lukeminen ja blogin moderointi on myös helppoa.

Olisin ihmeissäni, ellei kirja olisi vuoden kuluessa saatavissa suomeksi. Kun olen yksityiskohtaisen tarkasti selvillä korkeakouluopiskelijoiden väitetystä englannin taidosta, olen omista syistäni tyytyväinen. Minulla oli pieni pelko sydämessäni, että joudun vielä suomentamaan Braudelin ison kapitalismin historian, tuhansia sivuja siis, ja tietenkin puoli-ilmaiseksi tai ilmaiseksi.

Nyt sanon, että lukekaa ranskaksi ja ellette osaa, sitten englanniksi. Käännös on hyvä. Ja muutoin: katsotaan kuka ehättää. Tällä kertaa veikkaisin WSOY:tä.

Englannin taidosta: juristeja lukuun ottamatta maisterit saavat hyvin selvän englanninkielisistä oman alansa kirjoista. Niitä ihmisiä on kumman vähän, jotka lukevat romaaneja englanniksi. Sellaisia on todella vähän, jotka lukevat humanistisia, yhteiskuntatieteitä ja luonnontieteitä ongelmitta ja oikein. Anteeksi että vilkaisin kirjahyllyäni. En todellakaan halua sekoittaa itseäni tähän kysymykseen, koska olen ammattilainen.

Morris käyttää mielestäni aivan aiheellisesti Vanhan testamentin kertomusta Jaakobista ja hänen pojistaan esimerkkinä. Erilaiset rentut seilasivat Egyptissä työn haussa, ja jotkut epäilemättä pääsivät asemiin, kuten Joosef.

Vakaiden kuningaskuntien tuhoksi tuli niiden oma byrokratia ja herrojen ahneus. Vallankumous ei ole mahdollinen. Tarkoitan vallankumouksella Leninin etäisesti Marxiin perustuneita otatteluja. Sisäinen tai ulkoinen vihollinen voi tuhota valtakunnan niin, ettei jää juuri ketään kivellä istumaan ja itkemään. Esimerkkejä löytyy tuhat. Venäjän keisarikunta, jonka taloudellinen kehitys oli ripeää, kaatui vuonna 1917, eikä Putin ole uusi tsaari eikä uusi Stalin.

Nimen säilyminen hämää. Nykyinen Venäjä ja tsaarin Venäjä käyttävät samaa nimeä. Puola oli 1400-luvulla Euroopan suurenmoisin ja suurin valtakunta. Oman aikamme Puolaan sen yhdistää kieli ja joukko muistoja. Bolgar (Bolghar – ei Bulgaria) oli ajoittain hyvin mahtava ja vauras valtio Volgalla 800-1400 CE. Bysantti eli Itä-Rooma tuhoutui lopullisesti vuonna 1453. Ottomaanit omivat alueen lisäksi eräitä asioita ja Moskova otti kirkolliset tittelit.

Mutta Raamattu on suunnattoman tärkeää ja hienoa Gilgameshia tärkeämpi lähde muinaiskulttuureihin, etenkin paimentolaisten (Aabraham) asettumisesta viljelemään maata ja sen jälkeen loputtomista sodista ja kansanmurhista.

Kirja on tosin lähteenä vaikea. Raamatun merkittävin piirre on sama, joka katsotaan joskus sen heikkoudeksi. Se ei ole yhtenäinen, ei edes Vanha testamentti. Se on saanut nykyisen kaltaisen muotonsa hyvin pitkän ajan kuluessa kirjoitetuista teksteistä, noin 1200-200 eKr. Uusi testamentti, joka viittaa jatkuvasti Vanhaan testamenttiin, on puolestaan kirjoitettu noin 80 – 300 jKr. Taustalla lienee kussakin Raamatun kirjassa suullinen perinne tai useita perinteitä. Jesajan kirjasta erotetaan proto-, deutero- ja tritojesaja ja lisäksi useita täydentäjiä. Ja juuri tuohon kirjaan ilmestyy yksijumalaisuus! Ei ole muita jumalia.

Raamattu ei ole luotettava lähde, vaan vahvasti ja ehkä mielivaltaisesti muuteltu kirjoituskokoelma, jonka keskeisin sisältö näyttäisi selvittävän yhä ammattimaisemmin toimineiden pappissotureiden yhteydenpitoa erilaisten voimien kanssa. ”Sankareiden” käsitys yhdestä jumalastaan, Aabrahamista ja Mooseksesta Jesajaan, Jeremiaan ja Jobiin, vaikutta varovaisesti sanoen sekavalta. Monin kohdin tuo jumala muistuttaa hätkähdyttävästi naapurikansojen verenhimoisiksi väitettyjä näkymättömiä hallitsijoita. Yksi ero on. Toisin kuin Egyptissä hallitsijat eivät väittäneet itse olevansa jumalia. Sen sijaan he uskottelivat, että heillä on jumalan puhelinnumero, suora yhteys.

Teos jatkuu kertomuksena miehestä, joka sanoi olevansa Jumalan poika, nykykielellä ehkä ”jumalan kannattaja”. Missä määrin tuo jumala on sama kuin kirjan alkuosassa, jää epäselväksi. [jatkuu…]