Luokkaretki

Kun olin lapsi, meillä ei vielä ollut autokorjaamoa. Kun leikimme, Mikko toi Pekalle lelua korjattavaksi. Vika oli ”aksila poikki”. Se tarkoitti akselia ja vian määrittely viittasi oudosti kyläseppien maailmaan.

Kenraali, luultavasti Vihma, käski pysäyttää autonsa, kun vastaan tuli hevosta päitsistä taluttava alikersantti, ja kärryillä, oikein kumipyöräkärryillä, istui neljä lihavaa sotamiestä.

Alikersantti perusteli jatkosodan lopputaistelujen takamaastossa kenraalille epäsotilaallista ja komentajan käskyllä kiellettyä menettelyään selittämällä, että hän on todellisuudessa vain mökkiläinen Lapuan Ritamäeltä, kun taas kyydissä olevat nostomiehet olivat talollisia, jokivarren ja Tiistejoen isojen talojen isäntiä. ”Minä kun ajattelin, että jos tästä kumminkin selvitään hengissä…”, sanoi alikersantti, viisas mies.

Tietokilpailukysymys teille, lukijani. – Mikä erottaa teidät historiallisesti ja sosiaalisesti toisten blogien lukijoista?

Tämä on tietysti vitsi, koska en tiedä teistä paljon, en esimerkiksi ikää, vaikka kommentteja kirjoittavista arvaan jotain. Sen tiedän, että kommenttien kirjoittajat eivät ole tyypillisiä lukijoita. Tai toisinpäin: tavalla tai toisella ahkeriksi lukijoikseni osoittautuneista koskaan eivät kommentteja lähetä ne, jotka kuuluvat kaikkien kriteerien mukaan valtaeliittiin, sen huipulle.

Oikea vastaus tietokilpailukysymykseen: te olette sivuutetun tasa-arvon ajan lapsia ja teistä kuulee, että mahdollisuus sosiaalisten erojen kaventamiseen oli teille todellinen. Samoin minulle.

Monet, esimerkiksi ”luokkaretkestä” eli säätykierrosta kirjoittanut tutkija Katriina Järvinen, väittävät että tasa-arvoon pyrkimisen aika on Suomessa ohi. ”Tuhannen korkeakouluopiskelijan joukosta en löytänyt yhtään työläiskodin nuorta”, Järvinen kirjoitti.

Minulla ei ole edellytyksiä arvioida hänen käsitystään, mutta en asetu väittämään sitä vääräksi. Oman ikäpolveni esimerkkihenkilöitä ovat luokkaretkeläinen Tarja Halonen, työläiskodin kasvatti, ja herrasväen vesa Pena Arajärvi, jonka lähisuvussa on senaattoreita, aatelisia ja professoreita.

Katriina Järvisen erikoisen hätkähdyttävän yleistyksen mukaan sosiaalinen tausta on Suomessa nyt suurempi tabu kuin seksuaalinen käyttäytyminen tai suuntautuminen. Lisäisin omasta päästäni uskonnollisen suuntatutumisen, uskonnottomuus siihen luettuna. Kokemukseni mukaan tuo asia ei suoranaisesti herätä pahennusta mutta pysäyttää kyllä keskustelun, jota kymmenen sekunnin hartaushetken jälkeen jatketaan muusta aiheesta, kuten esimerkiksi lumentulosta.

Tuon ajattelutavan mukaan nyt väistyvä sukupolvi tavoitteli lokeroa korkeammassa yhteiskuntaluokassa kun taas nyt aikuiseksi varttunut polvi olisi lottosukupolvi, jonka tavoitteena on julkisuus, vaikka sitten epäsiveellisin keinoin, kuten urheilun tai tosi-TV:n avulla.

Tiedän hyvin, että oma kehykseni, ”ylempi keskiluokka” on poistettu kirjoista, samoin kuin ”yläluokka”. Myönnän että aidosti arvostamani ystävät, muutamat tuomioistuinjuristit ja yliopistomiehet, ovat kaltaisiani, korkeintaan toisen sukupolven maalaistaustaisia naisia ja miehiä, paitsi Olavi Heinonen, jonka faija oli ay-toimitsija eri kaupungeissa ja Olavi omien sanojensa mukaan lyhyen aikaa yksi Ressun johtavia lättähattuja, mukana remuamassa elokuvateatterin edessä elokuvan ”Rock around the Clock” saavuttua Suomeen.

Mieleeni tulee ylistää M. Seliniä, joka tuntuu olevan nerokas elokuvatuottaja. Kuusi filmiä Jussi Vareksesta on aivan loistava ajatus, ja R. Mäen kirjoitustavan ansiosta halpakin – vähän seenejä, vähän henkilöitä, halvat lavasteet. Sama idea kuin ylemmän keskiluokan ja alaluokan kohtaamisesta kertovassa ”Postia pappi Jaakobille” –elokuvassa, jonka kuvaukseen oli kai tarvittu vain ränsistynyt puurakennus (pappila) ja ilmainen kivikirkko.

Kysymällä Jussi Vareksesta voi nopeasti saada viitteet puhekumppanin luokkataustasta. Oma keskiluokkaisuuteni ja maalaisuuteni ilmenee siinäkin, että minusta Vares on tavattoman huvittava henkilö, ja kaljapaikkojen kingit herättävät minussa mieltymystä. Turkulaiset tuttavani, jotka pakkaavat olemaan hyvin pitkälle koulutettua väkeä, eivät tunnu tietävän, missä kohdassa Vareksen toilauksille pitäisi nauraa, ja miksi.

Täsmällisemmin: Mäki törmäyttää jatkuvasti toisiinsa aivan samaa sosiaalista taustaa edustavat puolihampuusi Vareksen ja erilaiset pukumiehet, jotka ovat saaneet juristin opintonsa päätökseen ja kiivenneet vihreälle oksalle, vaikkakin notkuvalle.