Ja autokin

Kyllästyin kytkimen painelemiseen kumisaappaat jalassa. Ei ole ollut varsinaisesti asiaa ulos muissa jalkineissa. Eikä jalka ihan terve.

Koska olen nyt kuullut, että shoppailu aiheuttaa mielihyvää, katselin verkosta, löytyisikö pikkuautoa, jossa olisi automaattivaihteisto. Päähänpisto oli vaaraton. Ei ole rahaa ja autoni on suhteellisen uusi. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tästä tulee vielä aikanaan joko kesä tai kumminkin kohtalainen kärrykeli, jolloin autoileva eläkeläinen voi käyttää, ellei kortti mene hyllylle, oikein kenkunakenkiä.

Tuo on liian paha murresana. Osissa maata käytettiin arkiaskareissa erilaisia rönttösiä, mutta kun lähdettiin kävellen kirkolle, viimeisessä tienmutkassa pantiin jalkaan kenkunakengät, jotka olivat oikeat, nyöritettävät ja nahkaiset jalkineet. Niitä oli säästäväisyyssyistä kannettu siihen asti kädessä. Eräällä tutulla paikkakunnalla on Istuinmäki, joka kuuluu saaneen nimensä tuosta tärkeästä toimituksesta.

Tulin siihen tulokseen, että Skoda maksaa edelleen pitkää vekseliä ”itäautona”. Vaikka kaikki tietävät täällä ja täältä poissa, että kysymyksessä on parasta osaamista edustava Volkswagenin tuote, ja vaikka erilaisissa vertailuissa ylistys virtaa kuin Tonava, pakko niiden näyttää olevan pitää sitä aika halpana.

Sitten ajatus kääntyi toisinpäin. En koskaan pannut merkille, milloin sosiaalisen taustan osoittaminen autolla katosi maailmastamme. Veivätkö sen työsuhdeautot, etenkin ne sellaiset Bemarit, joissa on kaiken varalta kantokahva takaluukun päällä?

Ihmisten järkiintymiseen en suuremmin usko. Pysäköintiruutujen pienuuteen uskon. Niille, joihin vetoaa Tekniikan Maailman testaajien usein tähdentämä moottorin miehekäs murina suosittaisin tehosteäänilevyä – tai nykyisin uusissa autoissa on myös iPod-liittymä. Sangen vähällä vaivalla tuon tehosteen saisi huomattavan halvalla.

Sarjakuvassa sankarini FFF-veljekset asensivat Phineaksen kuplafolkkariin rajut äänentoistolaitteet siten että äänimerkkinä suojatielle hairahtuneelle jalankulkijalle voitiin esittää efekti ”sata elävää sikaa kiljuu lavalla, kun niitä kyyditsevä rekka vetää liinat sisään satanen kellossa”.

Nykyinen eläkeläisetätyöpaikkani HIIT, joka on ollut työpaikkani jo hyvin kauas, sijaitsee mukateollisuusalueella Pohjois-Tapiolassa, josta kuulemma muutetaan taas Otaniemen campukselle ennen kuin kukko kolmasti kiekuu, tarjoaa tilaisuuden autojen bongaamiseen. Siinä on kaikenlaista IT-alan pajaa. Autot ovat tavallistakin tavallisempia. Ihmiset ovat tulleet varovaisiksi!

Mutta köyhäilyautot ovat myös kadonneet. Kaikille meille on opetettu, että autoilu on ruma tapa ja aiheuttaa keuhkosyöpää. Jostain syystä Renault R 4 eli tipparellu oli kuitenkin sallittu, ja Njeuvostovalmisteiset autot olivat luonnollisesti erittäin ympäristöystävällisiä. Rättisitikkaa ei liioin laskettu yksityisautoksi.

Mauri Sariolan ja Malmin mustalaisten (anteeksi – tavoittelen 70-luvun alun puhetapaa) mielestä hienointa maailmassa oli Mersu, joko valkoinen (Sariola / Susikoski) tai keltainen, ylimaalattu. ”Mersumies” oli samanlainen sana kuin nykyisin” pukumies”.

Yritän hahmotella Bourdieun koordinaatistoa, x = taloudellinen pääoma, y = kulttuurinen pääoma, jolloin alhaalla vasemmalla eli nolla-arvoissa voisi olla 80-lulvun Datsun (karvanopat ja Wunderbaum), ja silloin oikealla ylhäällä olisi dekaanien ja vuorineuvosten yhteinen lemmikki Audi 8. Kulttuurisen pääoman huipulle ei yltäisi yksikään auto, koska siellä on polkupyörä.

Tarkoitukseni on luoda epäilyn varjo eilen esittämäni ajatuksen ylle. Tabuksi mainitun sosiaalisen taustan murtajia on muitakin kuin Jussi Vares, nimittäin esimerkiksi Raid (vanha Mersu) ja lukuiset Aleksi Mäkelän elokuvat, viimeksi Rööperi. Turpaan vain ja onnea!

Luulen että järjestyneen poliittisen vastarintaliikkeen (työväenliike) turmelivat myötäkäymiset. Sijalla ovat tyytymättömyysliikkeet, joita eräät dekkarit ja jotkut harvat televisiosketsit pitävät esillä. Tyytymättömyysliikkeen erottaa oppositiosta se, ettei tarjolla ole vaihtoehtoista ohjelmaa. Päivän poliittinen ja kulttuurinen agenda vain leimataan herrojen pelleilyksi.

Rillumarei-kulttuuri alkoi rintamaradioista jatkosodan aikana. Se sai suurta näkyvyyttä 1950-luvun elokuvissa ja jäi pimentoon poliittisina vuosikymmeninä.

Luulenpa, että se silti elää. Jos saan valita, mieluummin Jaskan snagari kuin Savoy…