Kirja-arvostelu

Erkki Tuomioja lähetti jouluksi jo kymmenennen niteen omakustanteestaan ”Kirjavinkkejä”. Kiitos siitä. Samat vinkit löytyvät verkosta osoitteesta

www.tuomioja.org

Nähdäkseni kysymyksessä on maan monipuolisin ja asiantuntevin verkkojulkaisu, Soininvaaran blogi mukaan luettuna, kukaties Kasvin blogin ohella.

Tuomiojan harrastus painottuu luonnollisesti kansainväliseen politiikkaan ja talouteen sekä poliittiseen historiaan eli omaan ammattiinsa ja tutkimusalaansa. Hänellä on lapsettomana, sisäruokinnassa olevana herrana mainiot lukemisen mahdollisuudet, kun hän kertomansa mukaan saa myös listaa kruksaamalla käsiinsä Eduskunnan kirjaston kautta kaiken, mitä sielu sietää.

Tämä oli kehua. Sitten tulevat haukut.

Sekä kirjanen että verkkopaikka ovat tekijänsä näköisiä, asiallisia mutta kuivakkaita ja jollain erikoisella tavalla sammaloituneita.

Tuomioja kirjoittaa edelleen huonosti. Ehdottaisin että hän kysyisi oppitunteja esimerkiksi entisen koulunsa SYK:n äidinkielen opettajalta. Tunnen myös pari pirtsakkaa eläkeläistä, jotka osaisivat neuvoa hänelle useiden peräkkäisten että-lauseiden ongelmat ja varoittaa kasaamasta ulkopaikallissijoja.

Esimerkki: ”Palme aloitti pääministerikautensa aggressivisella Ruotsin kilpailukyvyn palauttamiseen tähdänneelle isolla devalvaatiolla.” Editoisin: ”Palme aloitti pääministerinä aggressiivisesti. Kruunu devalvoitiin rajusti, jotta Ruotsi saisi takaisin kilpailukykynsä.”

Opettaakohan joku riiviö Suuressa valiokunnassa puheenjohtajia ja jäseniä karttamaan päälauseita ja suosimaan passiivi- ja nominaalirakenteita?

”Enemmän kuin mikään muu asia IB-juttu vaikutti siihen, että Palmen suhteet siihen radikaaliin kulttuuriväkeen, joka oli häntä juhlinut ja johon hän oli huolella 60-luvulla rakentanut suhteita, tärvääntyivät.”

Editoisin: ”Palme tärveli suhteensa radikaaliin kulttuuriväkeen eli samaan joukkoon, johon hän oli rakentanut huolella suhteita 60-luvulla. Eniten vaikutti IB-juttu.”

Eikös Kemppinen ole Tuomiojan kavereita? On kai, ja se tarkoittaa, että olen jyrkästi eri mieltä hänen kanssa monista asioista. En liioin usko, että hän kaipaa juumiehiä. Emme ole kyllä tavanneet aikoihin.

Otan kehuakseni Tuomiojan kirjakatsauksia myös siksi, että hän lukee ongelmitta englannin lisäksi ruotsia, saksaa ja ranskaa. Se on yhä harvinaisempaa. Minäkin hiukan säälittelen sosiologeja ja politologeja, puhumattakaan media-ihmisistä, jotka joutuvat odottamaan mahdollisia kaliforniankielisiä käännöksiä päästäkseen selville Ranskan keskustelusta, jossa on aina ryppyilyä ja ristiriitoja, harvoin suuria totuuksia mutta hyvin usein innostavia oivalluksia.

Se on tietysti masentavaa, että Saksa ja Ranska ovat täysin tietämättömiä jopa toistensa viestintää koskevista oikeudellisista pohdinnoista, joita ne ovat säätäneet yhdessä EU:ssa. En liioin edes kehtaa kertoa, minkä tasoisissa paikoissa olen joutunut Briteissä ”simultaanitulkkaamaan” Saksan tuomioistuinratkaisuja englantilaisille, jotka eivät ole niistä kuulleetkaan. Skandinaviaa ei tietenkään ole edes olemassa. Ensimmäinen ja viimeinen muurin ylittänyt asia oli Veikkaus Oy:n ja brittiläisen vedonlyöntitoimiston tekijänoikeusriita.

Ihmettelen etteivät sanomalehdentoimittajat käytä enemmän Tuomiojan kirjoituksia. Hän kirjoittaa asiantuntevasti ja ilkeästi esimerkiksi Arja Alhon ja Suvi-Anne Siimeksen muistelmateoksista. Hän muistaa hyviä sitaatteja, kuten kuulemma Rudyard Kiplingin kynästä pääministerin puheeseen siirtyneen luonnehdinnan lehtikeisareista, jotka tavoittelevat ”valtaa ilman vastuuta, mikä on ollut halki vuosisatojen huorien yksinoikeus”.

Pelkkä henkilöhakemisto lisäisi kovasti tekstien käyttöarvoa. Lukijoitteni on myös syytä huomata, että kaunokirjallisuutta Tuomioja ei hallitse likikään niin kuin plitologiaa. Nyt esimerkiksi Krossin ja Coetzeen (äännetään kutTSII) esittelyt ovat vaivaisia.