Sivun näyttöjä yhteensä

17. kesäkuuta 2009

Appropriability



Nyt on aika pitää tauko. Menen pieneen silmäleikkaukseen tai kahteen. On niitä ollut ennenkin, ei sillä. Mutta nyt on viisasta olla pari viikkoa ilman kirjoittamisen viettiä ja kukaties sen jälkeen pari viikkoa verkosta pois kytkeytyneenä eli ns. lomalla.

Ei siis blogin postauksia.

Jatkan silti vielä tänään eilisestä ajatusrakennelmastaa. Otsikon helppo ja vaivattomasti äännettävä termi tarkoittaa innovaation tekijän toimintaympäristön määräämiä mahdollisuuksia hankkia itselleen hyötyä.

Pia Hurmelinnan teki Lappeenrannassa asiasta väitöskirjan ja artikkeleita.

Termi saattaa olla tuttu liiketaloustieteessä. Siinä on terve ja mielenkiintoinen ydin. Kun elinkeinotoiminnassa saadaan syntymään jotain aikaisemmasta poikkeavaa, on paikallaan miettiä, tarvitaanko tuotteen tai palvelun kehittämisen tueksi toimenpiteitä, esimerkiksi oikeudellisia.

Karkeistettuna: elinkeinonharjoittaja itse miettii, tukeutuako esimerkiksi tekijänoikeuteen, patenttiin tai tavaramerkkiin tai vedotako tarvittaessa liikesalaisuuteen.

Yleinen oppi on se, että kannattaa keskittyä tuotteeseen ja innovaation tuottamaan etumatkaan kilpailijoista. Jos rupeaa puuhaamaan oikeuksien kanssa, siihen se aika kenties meneekin.

Väitetään että Nokiassa oltiin ainakin ennen sitä mieltä, että yhtiön lakimies, joka aiheuttaa oikeudenkäynnin, saa potkut. Näin muka tehtäisiin, vaikka lakimies olisi oikeassakin. ”Toimiala on puhelinten valmistus ja myynti, ei käräjillä juokseminen.”

Näissä asioissa ei ole suuria periaatteita eikä selkeitä sääntöjä. Sellainen ei ole piraattipuolueiden kenties harjoittama tekijänoikeuden ja patenttien vastustaminen. Tekijänoikeus ja patentit ovat hyvin tarpeellisia – eräissä tilanteissa.

Keskustelu kampeaa, kun keskustelijat eivät malta erottaa toisistaan kahta asiaa: alkuperäisen tekijän oikeus ja alkuperäiseltä tekijältä hankittu oikeus.

Erehdys on ymmärrettävä, koska tekijänoikeus rinnastetaan niin usein omistusoikeuteen, joka periaatteessa siirtyy sellaisenaan, ja sen kuuluukin siirtyä. Työnjaon ajatus näyttää olevan suunnilleen sama asia kuin kulttuuri eli siis ihmisryhmien hengissä pysymisen edellytys. Tyypillisesti henkilö, joka on hyvä tekemään kivikirveitä ei ole mahdottoman hyvä napsimaan toisten kalloja puhki kivikirveellä. Tarvitaan työnjakoa eli perusmuodossa vaihtokauppaa: minä hion sinulle kirveitä ja sinä suojelet henkeäni ja tuot joskus mehevän mammutin kinkun.

Ajatus tekijän oikeudesta ei syntynyt kirjapainotaidon myötä 1400-luvulla, vaan massamedian myötä 1800-luvulla. Kirjapainotaito toi kuvaan kirjanpainajille annetut määräaikaiset yksinoikeudet; kirjoittaja oli sivuhenkilö. (”Tekijänpalkkiota” alkoi siunaantua näytelmäkirjailijoille ja useille oopperan säveltäjille 1800-luvun alussa, vaikka mitään lakeja asiasta ei.)

Teokset eivät ole kauppatavaraa, teoskappaleet ovat. Muistattehan määritelmän: teos ilmenee teoskappaleena. Teos on sama, ilmenee se suomen- tai ruotsinkielisenä kirjana eli teoskappaleena.

Käsitteellisesti luullakseni mahdoton muutos tapahtui pitkälle automatisoidun kopioinnin tultua kaiken kansan käyttöön. Tietenkin äänitallenteita tehtiin 1930-luvulla, mutta tuskallisen vaikeasti ja lähinnä radiossa. Tietenkin valokopiointi on periaatteessa sama asia kuin ”reproaminen”, joka oli normaalia kirjapainorutiinia noin 1900 (fototypia, autotypia). Mutta Xerox ja C-kasetti muuttivat maailman.

Philips jätti C-kasetin (Compact Cassette) 1960 kilpailijoiden käyttöön, eli ensin Sonyn kynsiin. Väline oli ilmaislisenssi. Ajatus oli oivallinen – appropriability. Philips laskelmoi saavansa paremman katteen kasettisoittimista, ja oli oikeassa, vaikka Sony ajoi sitten nopeasti ohi Walkmaneilla.

Sekä valokopiointi että kotiäänittäminen järjestettiin sopimuslisensseillä, jotka ovat edelleen voimassa niin että harva edes muistaa kopiokorvauksien ja kasettimaksujen olemassaoloa.

Xerox ja sen myöhemmät kilpailijat ja kasetinvalmistajat olivat luoneet teollisen standardin. Digitaalinen tekniikka johti sitten siihen, että luotettava ja (lähes) täydellinen kopiointi muuttui arkiseksi ja tuli kenen tahansa ulottuville.

Ja tässä kohdin tekijänoikeuslainsäädäntö ja patenttioikeus lakkaavat toimimasta tavoitteiden mukaisesti.

Maailma on väärällään esimerkkejä tilanteita, joissa hyvä tuote kuihtuu ja katoaa nopeasti. Joskus asialla on kilpailija, joskus yleisö lakkaa ostamasta esimerkiksi huopahattuja.

Ei pitäisi puhua musiikin kopioinnista varastamisena. Meneillään näyttää olevan ”työtaistelu”. (Suomessakin on julkaistu oikeudellisia tutkimuksia siitä, onko työlakko laillinen ja sallittava toimenpide…)

Vertaus vihreisiin on hyvä – eikös se kaikki alkanut ns. kansalaistottelemattomuutena, josta myös rangaistiin? Ei ole sattunut silmiin viime ajoilta tietoa, että metsähallitus olisi nostanut syytteitä vahingonteosta, kun mehtäkoneita on estetty ajelemasta puskoissa.

41 kommenttia:

  1. Mehtäkoneiden ajelun estämisestä kohtalaisen tuore päätös KKO:2009_47.

    VastaaPoista
  2. Olen tullut samaan lopputulokseen kuin sinä Kemppinen. Maailman ns. epäoikeudenmukaisuus ja sen vääristynyt laatukäsitys sekä terroristien määrä, joiden ainoa ilo on muiden rikkominen, herjaaminen, voittaminen, sabotoiminen jne ovat liian monta. Ovat yksinkertaisesti liian vaikeita päihittää minkäänlaisen ns. perusoikeus-ajatuksen kautta koska siinä missä yksi saa nenilleen toinen repii opportunistisesti omat etunsa siitä. Moraali on lapsenkengissä ja loput on joko sinisilmäisyyttä eli sokeutta tai sitten se on silkkaa teatteria. Eikä edes tarvitse selvittää mikä on mikä, olkoon.

    Olen tullut samaan tulokseen kuin sinä: pitää olla harjanteella ja saada tuotto itselle, mutta ei niin väärällä kuvitelmalla mihin se saattaa heti ensi uskomuksen kautta (ilman opportunistien vinguntaa ja hyväksikäyttöä) liittyä vaan positiivisella egoismilla. Jos sanon, että Jörg Haider oli tavallaan oikeassa ja silti hänet manattiin helvettiin koska hän kuulosti tuon yltiö-oikeus-samuus-kuvitelman kautta täysin rasistilta, sialta ja kovakouraiselta äärioikeistolaiselta hänen pointti oli vapauspuolueen kannalta se, mihin mekin oikeasti usein pyrimme: olla vapaa ja silti osana muita, olla aikuisia päättäväisiä, vastuuntuntoisia ja älykkäitä holistisesti eikä pyykkinaruihin ja pisara-argumentteihin vedoten. Luen kirjaa missä hänet mustamaalataan täysin ja sitten luen netistä missä hänen pääpointtinsa nähdään eri lailla. Olisi kiva tietää miten Iltävalta todella on hänet nähnyt.

    Haider on ehkä kuva Euroopasta tänään (suuret maat; Turkkia vastustavat maat) ja mitä se tarkoittaa verrattuna Keskustaan/Perussuomalaisiin.

    Vihreät ovat kesyjä tässä suhteessa: liian kauniita ja hyväuskoisia. Nuo kaksi edellä ovat raadollisempia koska ovat totalitäärisempiä: Keskustalla on kansallisvaltio suhteessa nykyisiin verkostoihin, joiden taustalla on yllättävän paljon maataloustuotteiden kamppailun kohteita ja edunsaajia sekä kiinteistöbisnistä ja kaavoitusta.
    Persut ovat ottaneet kielellisen kannan - edustavat jotain, joka ei ainakaan ole ruotsinkielisyyttä eli keräävät kenties kompleksiset ja sillä lailla sisäänpäinlämpiävät omaan porukkaansa. On siis samalla intellektuelleja kuin täysin sosiaalidemokraatteihin tympääntyneitä. Sossarit ovat kuten Haiderkin väitti osittain vain luutuneet hoitamaan asioita oikeiston kanssa, josta tuli tietty konsensus miksi Haiderin Itävallassa on samaa kuin meillä täällä mielestäni: jotain meinasi mennä raiteille ja se ei enää kehittänyt mitään muuta kuin laiskuutta ja helppoa elämää väärin perustein.

    Minullekin tekee breikki hyvää. Pidä huolta itsestäsi, toivotan onnea leikkaukseen

    Kiitos tästä vuodesta Jukka
    t.
    Chris
    ps. Jos minua joku inhoo sen on oltava joku joka inhoo sitä, että näen tietyt inhimillisyyden paljastukset ennen muita ja se harmittaa joitakin.
    Toivottavasti kukaan ei aio tehdä minulle pahaa kuten joillekin. En siis tuomitse ketään - olen sitä mieltä, että tietyssä mielessä kaikki on mennyt siihen mihin on mennyt: luovat ovat ottaneet omat keinot ja vanhoilliset turvautuvat omiinsa. Kumpi on sitten vähemmän eettinen - en tiedä. Uskon, että asiat järjestyvät kun tieto-informaatio-kommunikaatio-oikeus niihin saadaan parempaan jakeluun ja keskinäiseen sopimukseen. Ei saisi rankaista ketään mutta kehittää sellaista, jossa on selvä etu.

    Esim. uusi raha: uusi systeemi rahalle mutta ei pidä uskoa, että ihmiset menevät kiemureiden kautta jos ei ole pakko. Lait eivät ole estäneet tässä suhteessa juuri mitään. Oppiminen on avainsana: se on tarve.

    VastaaPoista
  3. Näkemisiin.
    Odotan jatkoa, vaikka en paljon lakitulkinnoistasi ymmärräkään. Mutta ovat ne mielenkiintoisia - arkipäivää sivuavia.

    Iisi

    VastaaPoista
  4. "Ei ole sattunut silmiin viime ajoilta tietoa, että metsähallitus olisi nostanut syytteitä vahingonteosta, kun mehtäkoneita on estetty ajelemasta puskoissa."

    Syytteitä on nostettu aina, kun mehtäkoneita on estetty. Mutta ei niitä ole juuri estetty. Syytteitä töiden estämisestä on nostettu myös turva-alueen ulkopuolella mielenosoittamisesta, mutta onneksi ne syytteet ovat menneet nurin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos mukavista ja avartavista jutuistasi. Hyvää lomaa!
    -osku

    VastaaPoista
  6. ”Ei pitäisi puhua musiikin kopioinnista varastamisena”. Ei varmaankaan, ei tiukasti juridisena asiana.

    On totta, että kun biisin antaa kaverilleen, ei itse menetä mitään; tämän asian digitaalimaailma on tosiaan tuonut uutuutenaan. Mutta noin konseptina, ajatellen tuottajaa, biisin luojaa, niin varastamisestahan tässä on kyse.

    Hillomunkin esimerkkinä Kemppinen otti Metsähallituksen oikeuden omiin (yhteiskunnan) metsiinsä, siis kysymys siitä, onko oikeuden omistajalla rajoittamaton oikeus tuotteisiin – alkuperäiseltä tekijältä (!) hankittu oikeus.

    Metsään meni vertaus. Vihreiden kannattama, laajennettu nautintaoikeus ei toteutunut. Se ajatus haihtui 90-luvulla kovien arvojen palautumisen myötä, suunnilleen samoihin aikoihin kun Greenpeacesta tehtiin tiedotusvälineissä puolirikollinen järjestö ja luonnonsuojelu katosi julkisuudesta.

    VastaaPoista
  7. ONKOHAN TAMA KEHITYKSEN JARRU??

    Maailmamme on edennyt valtavasti paaosin silla, etta kaikki hyva on kopioitu ja jalostettu edelleen.
    Huono on kuollut pois.

    Eikos paafunktio tassa asiassa ole se, etta jutun pitaa olla niin hyva, etta se avoimessa kilpailutilanteessakin on hyva business.

    -----

    Hyvaa kesalomaa!

    VastaaPoista
  8. Onnistunutta operaatiota ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  9. JOTAIN HYVAA...

    Vilkaisin tuon 'Kallen' mainitsreman KKO:2009_47 paatoksen. Olen yllattynyt kuinka maanlaheista teksti alkaa Suomessa olla. Minakin sain asiasta selvan lukemalla kymmeneksen tekstista.
    --Olen lueskellut jonkin verran englantilaiseen 'maailman- kasitykseen' liittyvia eri asteiden paatoksia. Aika suttua, mutta kylla niista juonen loytaa kovalla tyolla.

    Kun Jyrki Virolaionen viela lisaksi jaksaa uskollisesti tarjota parannusehdotuksia ja urputtaa periaatteista, niin tosi hyvaa tasta tulee.

    VastaaPoista
  10. Vaikea on etsiä vertailukohtaa historiasta. "Vahinko" on jo tapahtunut, eli kokonainen sukupolvi on oppinut lataamaan tiedostoja; nyt yritetään poliittisella päätöksellä tehdä kieltolakia joka ei millään tavalla vastaa ko. porukan oikeustajua.

    VastaaPoista
  11. Päiviä ilman Kemppisiä? ...Mites nyt?

    Onnea leikkauksiin ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti Homo Garrulus ajatteli terroristeja luetellessaan myös niitä laillisesti (usein rajaa hipoen) toimivia kunnallisia päättäjiä taustajoukkoineen, jotka tuhoavat ihmisten elinympäristöjä rumuutta ympärilleen kylväen. Tämä terrorismin muoto on erityisen voimissaan Kehittyvien Maakuntien Suomessa. Sen jokainen voi taas kerran todeta mökeilleen ja mummoloihinsa matkatessa. Kuuluukohan asumiskelpoinen ympäristö tähän mainittuun perusoikeuteen, vai enää vain niille varakkaille, joilla on rahaa vaatia ympäristöltään laatua?

    VastaaPoista
  13. Hyvää lomaa,

    ei tarvi postailla ennenkuin on kondiksessa. Sillä aikaa voin lukea vaikka kirjallisuus ja historia osaston alkupään osia jotka on vielä lukematta.

    VastaaPoista
  14. Piraattipuolueen ympärillä touhuavista osa vastustaa tekijänoikeutta ja patentteja, osa ei. Näppituntumalta me jälkimmäiset olemme enemmistössä.

    Puolueen kanta on, että tekijänoikeuteen ja patentteihin liittyviä sääntöjä pitäisi muuttaa tekijöitä ja kuluttajia paremmin palveleviksi ja niiden valvonnassa pitäisi kunnioitaa yleisemmän tason oikeuksia. Puolue kannattaa esimerkiksi viestinnän suojaamista talonmiehen tai suuriyrityksen epävirallisen epäilynsä perusteella tekemältä urkinnalta ja mahdollisuuttaa puolustaa asiaansa oikeudessa ennen syylliseksi toteamista, mikä on Euroopan tasolla radikaali kanta.

    VastaaPoista
  15. Well, medical reasons constitute lawful absence, and having vacation is most appropriate; but we are surely left into a dull state - no radio show (if not an odd Aristotle Heel ?), no daily blog ? Feeling sorry of myself already.

    This said: God's speed !

    VastaaPoista
  16. Elämme vielä 17.kesäkuun päivää 2009 järjettömässä säässä, pipo päässä. Kaikista konnankohtaloista huolimatta, joita ns. Suomen kesä kontollemme on varannut, toivottelen K:lle lokoisaa lomaa Haukivedellä ja onnellista operaatiota.

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Tässä parempi (vähän kielimafiaa mukana):


    Hbl 18.6.09 Thomas Wallgren (sdp) kirjoittaa hunajaisen selvityksen miten hän osaltaan Helsingin Kaupungin kanssa pitää huolen, että fyrkkaa löytyy lastenhoitoon jne. unohtamatta mitään ryhmää vanhuksista mentaalisesti sairaisiin.

    Onpa populistinen kirjoitus, ei voisi uskoa, että taustalla on filosofi. Olisi pitänyt kirjoittaa jotain muuta kuin puhdasta populistipolitiikkaa, josta sitten syytetään perussuomalaisia.Ks. Takkirauta.

    Samassa lehdessä vanha kunnon stalinisti PS kirjoittaa siitä, että lastenlääkäri ja populisti oikealla tavalla (joka tajuaa miten popula pysyy terveenä) on ollut "ulkona pyöräilemässä" eli ettei saanut kuin 6000 ääntä, sossari hänkin.

    Miten tämä politikointi siis hoituu tänään? Helvetti sanon minä: ovatko politikot pankkien renkiä koko remmi, paitsi PS joka on mafian.

    Suoraan suoneen, suoraan suonesta voisis sanoa. Ja minä sanon sammakoita kväk kväk.
    Mutta kun joudun olemaan heidän vesilätäkössä siellähän näkee eniten sammakonkutua, joka ei edes halua irtaantua toisistaan tullakseen edes sammakoiksi.

    Hbl on kiva lehti; jokaiselle jotain. Populeille populaa ja politikalle kiinnostuneille joskus hyvääkin politiikkaa. Kunhan joku ensin sitä tekisi.

    VastaaPoista
  19. AdelD sanoi...jotka tuhoavat ihmisten elinympäristöjä rumuutta ympärilleen kylväen. Tämä terrorismin muoto on erityisen voimissaan Kehittyvien Maakuntien Suomessa.

    tarkoittaa ns. kaupankeskittymiä. niissä, vaikka ne rumia kiistatta ovatkin, on puolensa. Suuri volyymi mahdollista tavallista laajemman tuotekirjon, esim. kasvisvaihtoehdot.

    VastaaPoista
  20. käräjäveitikalleko potkut... vastapuolellakin pitäisi olla fiksua porukkaa, jotta käräjät vältettäisiin. tai siis nokian juristin pitäisi olla niin fiksu, että saa tyhmänkin vastapuolen ymmärtämään tappionsa ilmeiseksi... jos ei siihen kykene, niin potkut vain. ja uutta juristinplanttua putkeen. kadulla on jono. mutta millainen valintalautakunta nokian kannattaisi perustaa. insinööri EI osaa valita juristia.

    koskaan minulta ei ole työhönottohaastattelussa kysytty substanssista. pari harhalaukausta itse rekrytoituani olen "sosiaalisten kykyjen" lisäksi testannut ammatillisen osaamisen. muutama kysymys lomakkeella joko kauhistaa tai sitten ei. osa niistä, joita ei kauhista vastaa päin hoota. kokeilkaa ihmeessä. tulokset ovat yllättäviä. terhakkaan joviaalit sutkit jätkät ja pimut voivat olla täysiä nollia.

    VastaaPoista
  21. nyt otti olkileipä ja nahkurin orret.... kemppinen poistuu jälleen rivistä siekaileman hävyttömästi. Apuva!

    vailla kuten hän

    VastaaPoista
  22. ad kalle... erikoinen tapaus sikäli, että mielen osoittamisen oikeutta on lailla rajoitettu metsätyömailla maanomistajan eduksi. Vaan koetahan (ppa vai pa) samaa Helsingissä Mannerheimintiellä. Siellä saa kenkäliitto liitää autoilijat matalaksi vaikka heillä olisi kuinka kiireellistä kuljettavaa.

    Ratkaisu olisi maastoauto, joka on varustettu metsäkoneella - sekä irtonaisella kuusella, jota käsitellään ja sopimus Helsingin kaupungin kanssa metsätöistä Mannerheimintiellä...

    enkä mä ymmärrä niitä hölkkääjiäkään, jotka viikon välein osoittavat mieltään Mannerheimintiellä saadakseen saapastella missä vain...

    häijyä on... kovin häijyä...

    VastaaPoista
  23. ad anonyymi A

    olet väärässä: Huono ei ole kuollut pois.

    Minä olen vielä täällä :)

    mutta lupaan lähimmän sadan vuoden kuluessa kuolla pois... partiolaisen kunniasanalla.

    VastaaPoista
  24. "Mutta noin konseptina, ajatellen tuottajaa, biisin luojaa, niin varastamisestahan tässä on kyse."

    Varastatko katusoittajalta jos kuuntelet hänen soittoaan maksamatta?

    VastaaPoista
  25. Kun Hän Itse on lomalla tuokoon Mummo Muu kevennystä kesäpäiviin.

    VastaaPoista
  26. Heippa. Jos silmä lukee vaikka et ulos laita; lue koon mustelmat -blogi ja tänään. otan ehkä pois tekstin sitten.

    Hyvää kesää, hyvä tuo kiinalaisten tulo ja investointi; demokratia olisi muuten ollut muisto vain. Nyt on ainakin tekemistä ettei tarvitse dokata.

    Hyvää kesää siis - kerro Vanhaselle terkkuja.

    VastaaPoista
  27. Wheel on yhdeydessä Nintendoon eli sinne menevät minun mac-tekstini? Joku ansaintalogiikka taas? Heti kun joku voisi muuttaa maailmaa se menee virtuaaliseksi bisnikseksi natseille?

    VastaaPoista
  28. JJokuselle: Eikö katusoittaja ole - jos väkisin halutaan koko ajan vertailla immateriaa materiaan - kuin jakaisi vihkosia tai kukkasia ja kertoisi, että saa lahjoittaa toisessa kädessä olevaan lippaaseen. Tai kuin freeware.

    Myyjä valitsee ansaintalogiikan, ei ostaja voi omin päin ryhtyä ottajaksi.

    VastaaPoista
  29. "tarkoittaa ns. kaupankeskittymiä. niissä, vaikka ne rumia kiistatta ovatkin, on puolensa. Suuri volyymi mahdollista tavallista laajemman tuotekirjon, esim. kasvisvaihtoehdot."

    Kauppakeskittymät eivät kai sinänsä ole ongelma, vaikka ne tosin tappavatkin pienet kaupat ja sitä kautta myös valikoiman, vaan ongelmana on niiden rakennuttaminen kauas asutuksesta.

    VastaaPoista
  30. eipä sammunut silmä auringon. kykenee ainakin hyväksymään tekstejä.

    hienoa Kemppi.

    vaihdoin taannoin kaikki virkaurat yksityiseen, kun luvattiin maat ja taivaat...

    Nyt luvataan vain 10 % maista. Neuvoin, Että seuraavalla kerralla ottavat juristin, jota ei voi kusettaa. Vasta se on hyvän juristin merkki!

    Niinpä harkitsen siirtymistä oppaaksi emäkallion kupeelle. luonto ei kuseta. taimenia saa. ja hyttysiä...
    Muutaman vuotta, joita jäljellä on.

    ja hymyvä.

    VastaaPoista
  31. ad hg

    eipä auta kuin ryhtyä kapinaan. luoda hyväntahtoisten taivas. siinä haastetta. ja ne vitun olalle kiipeäjät kyllä putoaa :)
    tuskin olen yksi.
    Mutta on se toisaalta, teikkö tarpeeksi tänään, ettei mun tarvi ottaa lainaa pitääkseni yllä sun päivähoitopaikkaa. on se meidän yhteinen taistelu... mut sit kun TES:in mukaiset on hankittu, niin eikö voitaisi jakaa voittoa vaikka suhteessa 1:2. Eihän sitä kakkosta synny, jos et juuri sinä innostu painamaan tallaasi pohjaan...

    VastaaPoista
  32. tämähän vasta kummallinen juttu

    Canadian researchers found those with low self-esteem actually felt worse after repeating positive statements about themselves.

    They said phrases such as "I am a lovable person" only helped people with high self-esteem.

    The study appears in the journal Psychological Science.

    VastaaPoista
  33. Maailma on melko epämääräinen paikka. Tullessani tänne kyllä vakuutettiin, että olisi vakaampi. Ja melko määräinen ilman epää. Tässä... vailla korneja kommentteja. Voisiko joku nyt lytätä. Hiukan enemmän kuin muut ovat kyenneet?
    Vastaan kyllä.

    VastaaPoista
  34. Apuva. Onko mummo muu ja Hän jotenkin pari? Pari paritonta vissii?
    Ett plus ett som förblir ett? Eller går abbrobbabiliwili upp till tre?

    Kaipaisin minäkin semmoista pariskelua. Pariskelua siis. Pa-ris-kelua- apuva apuva missä onkaan Hän?

    Petti niiqu aina: cityssä bongaamassa friidui tietysti.

    VastaaPoista
  35. avvoo kemppi iivana se terveeksi jiäny silimä - tiällä johhii kolokuttaa.

    VastaaPoista
  36. Anonyymi kirjoitti: "koskaan minulta ei ole työhönottohaastattelussa kysytty substanssista. pari harhalaukausta itse rekrytoituani olen "sosiaalisten kykyjen" lisäksi testannut ammatillisen osaamisen. muutama kysymys lomakkeella joko kauhistaa tai sitten ei. osa niistä, joita ei kauhista vastaa päin hoota. kokeilkaa ihmeessä. tulokset ovat yllättäviä. terhakkaan joviaalit sutkit jätkät ja pimut voivat olla täysiä nollia."

    Erittäin hyvä pointti. Jossain määrin substanssitehvät ovat olleet jopa muodissa, joillakin aloilla olleet tapana pidempään (esim corporate finance). Jotkut haastattelijat tosin käyttävät mallia enemmän knopeilla nolaamiseen, mutta tuleepa hakijallekin siten selväksi millainen tyyppi on vastassa.

    Kielitaito kannattaa ehdottomasti tarkistaa edes pintaraapaisulla, on käsittämätöntä miten huonosti sitä voi ennustaa CV-tiedoista tai todistuksista.

    VastaaPoista
  37. Blogivarkaus-juttu mistä Tillman kirjoittaa (päiväkävelyllä-blogiin viittaen) on tärkeä asia mutta minä olen huomannut, kun yritän itse tulla millä teemalla tahansa, että se on napattu ja joku on laittanut nettiin joka ilman päivämäärää tai sitten mikä on yhtä helppoa muuntamalla päivämääriä. Väittävät sitten, että on varastettu. Mutta minä pidän omaani mm siksi yksityisenä, että pidän sitä vain varastona että muistan myöhemmin kun haluan palata asiaan. On liian työlästä kahlata kaikki muut blogit uudestaan.
    Näitä motiiveja on siis monenlaista ja osaan ajatella oppimisen kannalta. Silti mm koulumaailma joka ainakin osittain tietää, että minä osaan nämä tosi hyvin ja eettiseltä tasolta eivät halunneet minua mukaan koska työvoimatoimistossa oli viimeinen työnhakupäivä keskellä kesää eli 25.7. päättyi haku. Olipa sääli, sanovat, ettei tämä ck ole tajunnut vastaamaan työvoimatoimiston seinällä olevaan ilmoitukseen. Mutta olen käynyt siellä tasavälein ja huomaan, että se on puoli totuutta: ovat osittain sadismin kourissa sielläkin. Minä haluan pois Suomesta - en voi enää toimia täällä lainkaan. Ovat tahallaan pahoja ja heikot seilaavat pahojen myötä. OLiisi ollut tuhat kertaa helpompi vain auttaaa tai edes olla olematta terroristi mutta kun kaikille oli herkullisempaa olla terroristi niin kukaan ei välittänyt naisesta.

    Mutta eikö meidän perustuslaissa on klausuuli, missä sanotaan että naisia ja lapsia on autettava. Mutta ei nämä sadistit osaa edes ensimmäistä pykälääkään, saatika kolmatta. Ovat täysin ilman moraalia kuten Noam Chomskykin toteaa Mediakontrolli-kirjassaan (Keuruu 2003).

    VastaaPoista
  38. onko kemppinen kuollu, ku ei näy kirjoituksia?

    VastaaPoista
  39. jos kuulostan sekavalta voin sanoa, että varmasti olen lähellä flippaamiskohtaa - äsken tuli tv:stä pappi jolla oli vähän sama ongelma ja terroristit terrorisoinut hänen elämäänsä 10 vuotta mutta minulla on lapsesta saakka elänyt tämä pelko joka ehkä on minun kuvitelma tai sitten ei.

    Hiton paskiaiset ainakin; enkä tarkoita romaaneja.
    Karpolla oli asiaa ohjelmassa. Toinen äijä oli vielä hurjemmassa tilassa missä kirveellä olivat halkaisseet ukon pään - siihen nähden tämä on vain raskasta elämään pyrkimistä: pää on vielä yhtenä kappaleena.

    Mutta pahinta ei ole heidän terrorismi vaan se, ettei kukaan viitsinyt ottaa todesta. SIIHEN NÄHDEN TÄMÄ ÄIJÄ JOLLA PÄÄ HALKAISTU OLI AINAKIN USKOTTAVA.

    VastaaPoista