Vain neljä henkilöä

Lueksittuani nyt erittäin suositeltavia Maigret Omnibus –niteitä, joissa on kahdeksankin romaania samoissa kansissa, muita Simenonin romaaneja ja ennen kaikkea Pierrre Assoulinen luonteenomaisen huonosti kirjoitettua mutta hyvin tutkittua laajaa Simenon-elämäkertaa väitän tietäväni, miten Simenon ja hänen jälkeensä monet muut rakensi romaaninsa.

Simenonin jäljittelijöistä yksi varhaisimmista ja ilmeisimmistä oli Mika Waltari (Komisario Palmu).

Tarvitaan vain neljä henkilö, Surullinen, Rosvo, Huijari ja Nainen.

Maigret’ssa päähenkilö itse on surullinen. Hän toteuttaa kirjoittajan omat pelot eli uskaltaa antautua aavistusten vietäväksi uppoutumalla tiedostamattomaan (piilotajuntaan). Simenon pelkäsi tulevansa hulluksi (Assouline) menemällä niin syvälle, ettei pääse koskaan pois.

Siksi Simenonin romaaneissa on harvinaisen vähän hulluja.

Jo vuosituhansia on ollut tapana, että Sankarilla on Kaveri tai Ryhmä. Jos sankari on pieni ja ovela, Kaveri on iso ja tyhmä. Suosittu versio (Sinuhe ja muut Waltarin historialliset – Ohukainen ja Paksukainen) esittelee sankarin, joka itse luulee olevansa mahdottoman viisas, mutta tyhmäksi esitelty Kaveri onkin käytännössä se, jonka todellisuudentaju pelastaa molemmat tuholta.

Maigret’lla on Ryhmä poliisilaitoksella ja kaverina yllättävästi vaimo, Mme Maigret, jonka eräskin verraton ominaisuus on taito olla kysymättä, kun ei ole aika, ja esittää ratkaiseva kysymys tai kommentti silloin kun on aika.

Rosvo on poliisiromaneissa määritelmän johdosta murhaaja, jota siis etsitään. Aika usein Rosvo on ymmärrettävämpi tai jopa sympaattisempi henkilö kuin Huijari, jonka juonellinen tehtävä näyttäisi olevan pakan sekoittaminen. Nainen voi olla nuori ja kaunis mutta yhtä hyvin vanha ja kiukkuinen.

Naisen tehtävä on olla silta todellisuuteen, tavalliseen maailmaan, joka muute voisi päästä hämärtymään, kuten ympäristö shakin pelaajilta tai tiedemiehiltä.

Kaava ei ole vähääkään uusi.

Simenon oli belgialainen lehtimies, vanhoissa valokuvissa piippua lukuun ottamatta säpsähdyttävän saman näköinen ja samoin pukeutunut kuin maanmiehensä Tintti. Vaikka hän oli huolellisesti halveksivinaan intellektuelleja – nämä kun pitkään halveksivat häntä – hän oli käynyt rahasta kirjoittamisen kovan koulun.

Erittäin usein hänen romaaninsa henkilöhahmot ovat suoraan Commedia dell’Artesta, Harlekiini, Pantalone, Capitano, Dottore, Isabella, Colombina ja etenkin veistä heilutteleva Scaramucchia eli Scaramouche.

Capitano on monissa teoksissa komisarion esimies eli tutkintatuomari, josta siis on pelkkää vaivaa, ja Dottore on oikeuslääkäri, joista muuan oli yksi komisarion harvoista läheisistä ystävistä.

Neljä henkilöistä on keskeisiä, muut täydentäviä.

Simenonin nerokkuus herätti Gallimardin kustannusliikkeen asiantuntijoissa kateellista halveksuntaa (Jean Paulhan) tai kiihkoisaa ihastusta (Andre Gide, Gaston Gallimard, J. Schlumberger). Tuo Simenonin nerokkuus on oivallus yhdistää Dumas (muskettisoturit) ja Balzac (sosiaalinen todellisuus) eli iskevät ihmiskuvat ja uskottavat kohalot.

Dumas’n ja Balzacin hän yhdisti käyttämällä Maupassantin tekniikkaa – kaikki turha pois; ei selittelyjä. Nopeita hyppyjä yli itsestään selvien seikkojen.

Viimeksi mainitun muuten Simenon on itsekin tunnustanut ja sanonut samalla, että Maupassant ei ole koskaan saanut aivan sitä arvoa, jonka hän olisi ansainnut.

Maupassantilta on nähdäkseni peräisin keino liukua kerronnassa. Teksti näyttää objektiiviselta, kaikkitietävän kertojan raportoimalta. Tarkemmin katsoen myös kerronta muuttuu, kun näkökulma vaihtuu. Jos puhujina on kolme pientä rosvoa, tekstiin ilmestyy jostain tunkkainen vanhan oluen ja lattialle levitettyjen sahajauhon haju ja baaritiskin sinkkipelti. Hyvin usein kertoja livahtaa komisarion pään sisään. Vaikka kertoja ei ole ”minä”, asiassa ei ole arvelemista.

Luulen että tämä on ruotsalaisen Stieg Larssonin tolkuttoman menestyksen salaisuus. Toisin kuin monet kilpailijansa, hän on kehittänyt kerronnan, jonka etunoja on niin hirveä, että lukija on väkisin mukana kuin myrskyssä. Sellaisesta seuraa menestys.