RFM

Kulutushysteria on paha tauti. Nyt olen ollut kovasti iloinen kahdesta huipputeknologian tuotteesta.

Meillä oli ainakin kymmenen vuotta automaattinen laskiämpäri. Kun avasi tiskipöydän oven, ämpäri kaatui lattialle ja päällimmäisenä oleva suodatinpussi kahvinporoineen matolle.

Pidin tätä elämään kuuluvana ilmiönä, mutta raportoimieni suurten juhlien alla kävin hakemassa rautakaupasta uudenlaisen paketin, jossa sankojen kiskot toimivat ja laskit pysyvät paikoillaan.

Käyn silloin tällöin viemässä sinne tulitikun tai katkenneen kengännauhan enkä lakkaa ihailemasta tekniikan ihmetöitä.

Windows 7 on osoittautunut vakaaksi, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että kun aikaisemman koneeni avaaminen ja perusohjelmien lataaminen kesti aamulla noin 20 minuuttia, uusi kone käynnistää Windows XP:n alle minuutissa ja seiskan vielä nopeammin. Lisäksi tuntuu todella siltä, että valmistaja on luopunut eräistä hörhellyksistä, joten työskentelykin sujuu.

Voi olla syytä epäillä, että Microsoft on itse huolehtinut siitä, että teki mitä teki, kone hidastuu ja alkaa ennen pitkää äännellä uhkaavasti. Tulee kassavirtaa. Tietokoneet ja matkapuhelimet ovat tuoretuotteita.

Se ei taida olla salaisuus, että olen jossain määrin addiktoitunut valokuvauskoneisiin ja pidän turhanaikaisesti kuvaamisesta. Tässä jutussa on Eduskuntatalon vieressä Botnian kulmalla oleva kaupungin kulinaarisen elämän polttopiste Jaskan Snagari. Jos joku haluaa välttämättä turpaansa, voi mennä etuilemaan tuon yrityksen jonossa aamuyöllä.

Kamerauutisten seuraaminen on siis aika viaton huvitus, varsinkin kun johtavat amerikkalaiset ja englantilaiset alan lehdet ja verkkopaikat näyttävät olevan lahjottuja eli tavalla tai toisella valmistajien leivissä.

Kun en viitsi enää pelata järkkäreiden kanssa, mielenkiinto kohdistuu tällä hetkellä hirviözoomeihin. Canonin G 10 on sellainen, samoin PowerShot SC1 IS, ja molemmat ovat Anttilan tarjouksessa.

Kun odotin toista henkilöä ja maleksin kaupassa, myyjä kehaisi Canonin valmiita kuvausohjelmia, joita saa kuulemma verkosta lisää. Huiskaisin kädellä ylimielisesti.

Kotona tuli yöllä mieleen ”RFM” eli se tunnettu sääntö, että viimeisessä hädässä voisi tutkia käyttöohjeitakin. Käytössä loisteliaan hienon ja sikahalvan Lumixin rinnalla olevan Olympuksen (SP 570 UZ) käyttöohje tuotti joukon järkytyksiä.

Kuten ne kuvausohjelmat, joita olin tottunut pitämään uusavuttomille tarkoitettuina.

Eivät ne ole. Aina ongelmallinen lumi näyttää saaneen oman paikkansa. Eräs vaihtoehto (ilotulitus) valottaa kaksi kuvaa päällekkäin niin että tuloksena voi olla kuva vaikka nuotiosta. Muuan vaihtoehto on nimeltään ”nettihuutokauppa”, joka kuvaa yhdellä napin painalluksella kolme eri tavoin valotettua ja tarkennettua kuvaa kohteesta. Yksi vaihtoehto on skannerin korvike – tekstin ja paperin kontrastia lisätään jo kuvausvaiheessa.

Kamerasta löytyy myös panoraamakuvien mahdollisuus, jolla muun muassa Sony brassailee kovasti. Panoraamat voivat olla hauskoja.

Lopputulos: nuo maanmainiot ominaisuudet, jotka herättivät uteliaisuuteni esittelyissä, löytyvät kaapissani olevista kameroista.

Tiedän että minun olisi syytä pitää suuni kiinni, kun en tiedä paljon mitään näistäkään asioista. Sanon vain pienellä äänellä että olen kyllä opetellut kuvaamaan filmille 50-luvulla, kun valotusmittari oli lisävaruste kädessä ja vallitsevan ja heijastuvan valon määrien perusteella tehtiin päässälaskuja. Joskus harvoin jokin kuva onnistuikin.

Virike tuli Eduskunnan valiokunnasta, jossa puhuimme Liedeksen kanssa mm. vanhojen valokuvien suoja-ajasta ja jouduin kiivaasti torjumaan epäilyn, kun joku jäsenistä epäili, etten pitäisi valokuvaamista vaativana, luovana toimintana.

Käytävillä hiihteli tuttu valokuvaaja, joka aikoinaan opetti minulle Kultalalta ja Hedeltä kuulemansa – kamerassa on sellainen reikä, josta katsotaan, ja sen jälkeen mietitään. On myös hyvä ajatus pitää kameraa suorassa. (Ei tee tyhjäksi sitä, että etenkin Canonin suosima pyörivä LCD-näyttö on aivan mainio monissa käytännön tilanteissa.)