Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
7. kesäkuuta 2009
Kansalaistoimintaa
Kun tässä on lääniä, voi pitää pitoja. Edellisiltana pakokauhu alkoi kolkutella nurkissa sään takia. Keli todella oli kuin Poventsan valtauksessa.
Kalaasien aihe oli merkkipäivä, ei minun. Syvempi syy oli erilaisten hirmuisten tätien ja setämiesten suuri määrä. Puolen päivän jälkeen sohvalla istuvan nuoriso-osaston keski-iäksi laskin 89 vuotta.
Kutsut oli pitänyt porrastaa. Lapsiperheitä alkoi lappaa puolenpäivän jälkeen, ja tilaisuus aiheutti aiheellisesti onnellista mölinää.
Viime hetken oivallus ja hyvätaitoinen ystävä auttoivat muuttamaan eristämättömän lasikuistin suorastaan huoneeksi. Infrapunalämmitin eli säteilijä tuntuu olevan kerrassaan hieno keksintö ja lisäksi hinnaltaan asiallinen.
Nyt mehustuneet äänet ovat alentuneet, ja minun puolestani saa tulla vaikka metri lunta.
Suurimman työn teki sukukuntineen tämä Anu, jolta onnistuvat kaikki työt siivoamisesta viimeisen päälle hiottuihin pitokokin mestarisaavutuksiin; on hän ajanut tietääkseni rekkaakin, mutta sitä tarvetta ei tänä päivänä ollut.
Syötettyjä ja kahvitettuja vieraita kävi noin 120. Kiertäessäni eri ryhmäkuntia tein muutaman havainnon. Juhlapäivä ja kestitys rajaavat puheenaiheet sopuisiksi ja saavat ihmiset tekemään sen, minkä tavallinen arki estää: juttelemaan vieraampien tai ihan outojenkin kanssa.
Lisäksi juhlaan tarvitaan suurin yhteinen tekijä (s.y.t.) eli esimerkiksi merkkipäivää viettävä. Sukuyhteys ja työtoveruus näyttävät olevan tässä keskiluokkaisessa joukossa erittäin vahvasti yhdistäviä tekijöitä.
Sitä en päässyt kysymään joukon pienemmiltä, oliko olo haikea ja vaikea, koska he kirmasivat kaiken aikaa pitkin ja poikin. Itse olen muistavinani lapsuusvuosien pakkojuhlat vähäisempinä kärsimysnäytelminä.
Juomakulttuuri on muuttunut. Vielä joskus 1970-luvulla nämä samat ihmiset tai siis heidän kaltaisensa eivät näyttäneet juovan viinaa mutta päihtyivät pikavauhtia. Vierailla oli koko ajan asiaa halkopinon taakse, ja autojen takaluukut paukkuivat.
Tuli juhlituksi. Kahvia keitettiin padoissa hehtolitroissa sadoissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ennen todella pysähdyttiin, ja jopa istuttiin - juotiin.
VastaaPoistaEmme juoneet kevellessämme.
Kovin harvoin visiteeraamme tai kutsumme kylään, aivan lähisukua lukuunottamatta ja heitäkään ei talvisin tapaa kuin kuukausittain, vaikka etäisyys siskolle lasketaan sadoissa metreissä (muihin sadoissa kilometreissä). Klinge aikanaan listasi Yliopiston professorikunnan postinumeroita ja ihmetteli sosiaalisen elämän surkastumista.
VastaaPoistaSyynä tuskin on vain se yleensä mainittava, eli kun työpäivät ovat pitkiä, vaimot töissä, lapset hoidossa, palvelusväki kortistossa ja asuntojen neliöhinnat pilvissä, edellytykset salonkielämään ovat vähissä.
Ainakin itsessäni huomaan työelämän vaatiman hermoherkän reagoivuuden ja aurinkoisen ekstroverssin kuivaavan minut rusinaksi ja haluan iltaöisin ja lyhyinä vapaina möllöttää kuin sulkeutuneena suolaliemitölkkiin. Asiaa ei auta että olen muutoinkin koukussa "aurinkokuivattuihin tomaatteihin": olen sitä mitä syön.
Juhlat ovat mukavia, kesäiset ulkoilmassa etenkin.
VastaaPoistaMeillä on pihassa kuvan etualalla olevan kaltainen Asterixin roomalaisteltan värinen paviljonki. Kaksi talvea on runko ollut paikoillaan, kun koin putkien kanssa pelaamisen turhan hankalaksi. Kate viritetään vapuksi ja otetaan syksyllä pois. Katos on jo ainakin kolmas, tuuli on niitä runnellut ja luhistanut. Tämä viimeisin kangasversio ei pidä vettä, joten vihreän kankaan alla on entisen teltan pressu. Tuuli ei tälle mahda mitään, koska metalliputket ovat nähtävästi juurtuneet maahan. Symbioosissa yhden jalan kanssa kasvaa tuhatkaunorykelmä, joka alkaa kukkia jo toukokuun puolivälissä. Asterixia ja Tinttiä siis.
Huomaavaista, että tupakoitsijoille oli järjestetty oma katoksensa.
VastaaPoistaAurinkokuivatun Tomaatin Leipä:
3,5 dl lämmintä vettä
0,5 dl oliiviöljyä
1 pkt hiivaa
2 tl suolaa
1 tl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
2 sipulia
puolipurkkia aurinkokuivattuja tomaatteja
2 dl juustoraastetta
Jääkylmään veteen sulatetaan pakasteesta otettu hiiva. Tehdään taikina. Jätetään taikina yöksi jääkaappiin nousemaan. Taikinan päälle kevyt kerros jauhoja ja kelmu päälle.
Paistetaan sipulit (tl sokeria paistamiseen) ja pilkotaan tomaatit. Sekoitetaan juustoraasteen kanssa taikinaan. Laitetaaan taikina uunipellille sentin paksuiseksi. Annetaan nousta lämpöisessä tunnin.
Päälle ripotellaan karkeaa merisuolaa kevyesti.
Paistetaan 200 asteessa 20 minsaa. Voidellaan leipä aurinkokuivattujen tomaattien öljyllä.
ad kariav
VastaaPoistaÄidilläni, joka siihen aikaan asui Mellunkylässä, oli nurmellaan varsin riehakkaan värinen katos, sellainen jota ei muualla nähnyt ja josta saattoi olla vain kiitollinen.
Erään kerran hän on ajamassa Porvoosta kohden Helsinkiä, kun hän ihmeekseen näkee pellolla samanlaisen.
Kotiin palattuaan taas katos on poissa.
Naapuri kertoo, että paria tuntia aikaisemmin oli jumalaton tuulenpuuska lennättänyt katoksen sähköjohtoja korkeammalle, ja ennen kuin naapuri ehti edes kuistiltaan alas, vienyt yli talon, Naulakallion suuntaan.
Äitini palasi takaisin Sipooseen, mutta katos oli jatkanut matkaa jonnekin, ties minne.