Virasta rahoiksi

Kun kulttuurihistoriaa opetetaan, mahtavatko nämä nykyiset muistaa, miten asenteet ovat maassa muuttuneet.

Aikaamme sanotaan ahneeksi ja kaupallisuuden väitetään luikerrelleen pienimpiinkin paratiiseihin. Ja on se tottakin, mutta ei koko totuus.

Havahduin muistelemaan kouluaikojeni oppikirjoja.

Kuinkahan nyt suu pantaisiin, jos kouluhallituksen pääjohtaja (titteli muutettu) julkaisisi oppikirjan, kuten vaikkapa Mantere tai Poijärvi, ja järjestäisi sen sitten miltei pakolliseksi maan kaikkiin oppikouluihin?

Se oli iso bisnes. Luin itse Mantere - Sarvan historiaa. Vuonna 1952 kuolleet herrat olivat pääjohtaja ja oppikirjaosaston johtaja, siis kouluhallituksessa.

Varsinaista dynamiittia olivat kansakoulun oppikirjat, aapisesta alkaen.

Sortavalan seminaarin yliopettaja Kaarlo Merikosken Maalaiskansakoulujen mittausoppia myytiin 46 painosta. Ikäluokat olivat hyvin karkeasti ottaen 50 000 vuodessa, ja vaikka kunnat tekivät parhaansa kierrättääkseen kirjoja, kustantajat tekivät parhaansa, ettei kierrätys oikein onnistuisi. Opettajilla oli vaikutusvaltaa Valistuksen liikkeessä, ja kahden ison kustantajan edustajat kiersivät kuin piru Kalajoen markkinoilla.

Kalajoen markkinoista katso lähemmin ”Kysy Kirstiltä”, viime sunnuntain lehdestä. Piruparkaa vistotti kun oli niin paljon pappeja ja heränneitä.

Sietää tosin muistaa, että osansa saivat myös kirjakauppiaat, koska koulu- ja oppikirjat tilattiin paikkakunnan kirjakaupan kautta, ja ainakin isoisäni mielestä se oli jo riittävä syy perustaa kirjakauppa.

Paljain käsin maailmalle lähteneestä Merikoskesta kehkeytyi tietääkseni merkittävä omistaja yhteen ja toiseen firmaan, ja hänen poikansa Veli M. oli merkittävä juristi.

Iivari Leiviskän kansakoulun maantieto kirjaimellisesti kului käsissä yli 50 vuoden ajan.

Kansakoulupuolella Aukusti Salo oli kai E.N. Setälän jälkeen Otavan menestynein kirjailija. Setälän kielioppia ja lauseoppia luettiin pakollisina sata vuotta, ja oivallisia kirjoja ne ovat, vaikka professori Fred Karlson selvittikin muutamia vuosia sitten ansiokkaasti, miten taitava tutkija säästää aikaa julkaisemalla toistenkin tutkimistuloksia ominaan.

Yliopiston professorit huolehtivat hekin uhrautuvasti myös alemmasta koulutuksesta. Turun yliopiston Y.M. Biese pyöräytti englannin- ja ruotsinkirjat 30-luvun alussa, ja ainakin minä luin niitä koulussa. K. Väisälä huolehti matematiikan kirjoista. Efr. Elon ja sitten Nestor Ojalan laskuopit muodostuivat sananparsiksi. ”Niin paljon se tekee Elon laskuopin mukaan”, sanoivat jopa viinakauppiaat Albertinkadulla.

Lydia Almila oli tyttönorssin rehtori ja Anna-Liisa Sohlberg SYK:n legendaarinen lehtori.

Erikoisen hyvin kävi niille professoreille, jotka kehittivät itse oppiaineen, kuten Arvo Lehtovaara Sielutieteen, jota kai nykyisin sanotaan psykologiaksi.

Seminaarin lehtorit kilpailivat muun muassa laulukirjojen ehtymättömistä markkinoista – Parviainen, Siukonen, Törnudd, Melartin.

Merkittävät koulumiehet, etenkin yliopettajat, valmistivat hekin huolella ja taidolla teoksia, joita käytettiin jopa puoli vuosisataa, kuten Eftr. Jacobsonin ruotsin kirjoja ja Solmu Nyströmin saksan kirjaa.

Nyströmin kirjasta kerrotaan, että 1944 syksyllä oppilaille annettiin ohje liimata makulatuuripaperi Führeriä koskevan lukukappaleen päälle, koska se ei nyttemmin enää kuulunut kurssiin.

Hän lienee ollut merkittävä henkilö. Hänen broidinsa Usko Nyström suunnitteli arkkitehtina muun muassa Imatran valtionhotellin ja useita kerrostaloja Helsinkiin, kuten Annankatu 12:n, jonka tunnen muinaisena Espoon tuomiokunnan kansliana, vaikka itse talon taisi omistaa nimeltään huomiota herättämätön mutta rutirikas Svenska Folkslonans Vänner.

Toinen velimies suomensi sukunimensä. Into Konradista tuli Inha.