Sivun näyttöjä yhteensä

9. heinäkuuta 2008

Säädyttömät sarjakuvat

Kun olen lopullisesti luistanut Vanha kansa muistelee –sävyihin, jatkanpa ruokottomista sarjakuvista.

Nämä sukupuolikuria ja säädyllisyyttä loukkaavat pienpainatteet palasivat mieleen, kun muuan tyttö väitteli Turussa underground-sarjakuvista. Kysyin Pekka Gronowilta, onko hän kuullut asiasta, ja hän sanoi että on, koska hän on siellä opponenttina.

Erityisesti Gronowin kanssa onnistun silloin tällöin möläyttämään pahasti. Kerran sanoin, että hänenkin kannattaisi ruveta tohtoriksi, kun kerran Petterikin (von Bagh) on. Hän sanoi ystävällisesti väitelleensä 1996 etnomusikologian näkökulmasta äänilevyteollisuuden historiasta.

Tuo erinomaisen hyvä ja kaikenlaisia härskejä kuvia sisältävä uudenlainen väikkäri on Päivi Arffmanin ”’Comics go underground’. Underground-sarjakuva vastakulttuurina vuosien 1967-1974 Yhdysvalloissa”(2004).

Muistaakseni se oli juuri Gronow, joka oli keksinyt keinon tilata erilaisia sikamaisia sarjakuvalehtiä suoraa San Franciscosta noin vuonna 1972.

Olen käynyt Rip Off Pressin osoitteessa, jossa ei ole enää paljon mitään, ja kuljeskellut useinkin Haigh-Ashburyllä ja erilaisissa kukkaiskansan osoitteissa, mutta se liike eli ja kuoli monia vuosikymmeniä sitten.

Robert Crumbista on tullut toisen luokan nero, jonka tuotantoa saa Helsingistäkin helposti, ja hyvä että saa. Gilbert Shelton asui ainakin jossain vaiheessa pysyvästi Ranskassa.

Fabulous Furry Freak Brothers oli ja on suuri henkilökohtainen suosikkini.

Hitusen outoa, että pystyn lukemaan sitä edelleen ummistaen silmäni huumekulttuurilta. En näet ensinkään kannata huumeita, en pehmeitä enkä varsinkaan kovia (enkä ihmisiä, jotka luokittelevat piipputupakan huumeeksi).

Gronow julkaisi näitä juttuja lehdessä, jonka nimi oli jossain vaiheessa Jymy ja jossain vaiheessa Huuli.

Pienemmistäkin ansioista on pystytetty patsaita.

Suomentamisessa oli silloinkin ongelmia. Kerrankin Pekka G. soitti ja päivitteli, miten senkin kääntää, kun Kisu (Pat ’n Nard) runoilee että a whole decade has elapsed since I last shook hands with Herman Hesse.

Sanoin että pane siihen, miten vuosikymmen on vierähtänyt siitä, kun istuttiin Saarikosken kanssa Hansassa.

Ja niin tehtiin.

Olin päättänyt, etten ikinä matkaile Neuvostoliitossa enkä Yhdysvalloissa, mutta jälkimmäisen päätöksen rikoin. Olin ensimmäistä kertaa San Franciscossa 1995. Mieleen tuli, että kuviteltu varjostaja voisi olla ihmeissään.

Vierailin nimittäin paikkakunnan yliopistoissa, myös siinä, joka on sangen katolinen. Miellyin kovin dekaanin sihteeriin, joka oli jo ikääntynyt naisihminen, ja kertoi minulle kotikaupungistaan kaikkea sellaista, mistä en ollut ikinä kuullutkaan – muun muassa tarinoita ruotsalaisista ja venäläisistä maahanmuuttajista ja perinnetietoa suuresta maanjäristyksestä.

Stanfordissa tapasin patentti- ja tekijänoikeuden spesialisteja, joiden asiantuntemus sai polveni notkahtamaan.

Berkeleyssä kävin rakentamassa sellaisia puhevälejä, jotka ovat välttämättömiä, jos toivoo saavansa jotain aikaan. Aikaansaannokset osoittautuivatkin merkittäviksi, koska omat oppilaani ovat 2000-luvulla voineet oleskella pidempäänkin juuri Berkeleyssä.

Kävin oikeustalossa ja kävelin vanhimman tuomarin kanssa lounaalle, joka venähti. Kävi ilmi, että hän oli minua parempi kanonisen oikeuden tuntija ja suvereeni latinisti. Jälkeenpäin sain selville, että tämä Judge Noonan oli U.S.A.:n katolisen kirkon epävirallinen luottamushenkilö ja asiantuntija.

Sitten menin puolijuoksua tutkimaan Hitchcockin elokuvien, etenkin Vertigon paikkoja kaupungilla. Niitä ei muuten ole, paitsi tietenkin Golden Gate, mutta jopa taidemuseo on tehty niin, että ulkoa se on tietty olemassa oleva rakennus mutta sisältä ei. Myöskään loppukohtauksen lähetysasemaa ei ole olemassa – kuvauspaikan rakennuksessa ei ole tornia, joka aiheuttaisi huimauksen (vertigo).

Sitten menin katselemaan, josko F.F.F. Brothersit olisivat kotona.

Eivät he olleet.

Loputtomia uusia painoksia menneisyyden lehdistä myytiin joka kiskalla. Mutta mitään uutta mainittavaa ei ollut.

Lohtua toi City Lights –kirjakauppa, joka on täysin maineensa veroinen. Lyriikkaa siellä oli aivan uskomaton valikoima.

Kulmassa oli Torino Cafe, jossa kaupallinen espresso on kuulemma keksitty. Espresso liittyy jotenkin hippikauteen, jolloin viskit ja ginit jäivät muodista.

Tupla-espresso maksoi dollarin, jos isäntä, joka valehteli olevansa Luciano Pavarrotin serkku, lauloi höysteeksi napolilaisen kansanlaulun. Ellei laulanut, hinta oli $ 1,25.

15 kommenttia:

  1. ...vuosikymmen jo Hessen kättelystä? (kirjan käsiin ottaminen)

    VastaaPoista
  2. No niin ja ;)

    koulussa oli yksi kaveri, joka istui vieressäni takimmaisella rivillä ja nojaili seinään vähintään yhtä kyllästyneen näköisenä kuin minäkin. Sitten kerran huomasin kaverin lueskelevan jotakin - salaa, koska tunti oli menossa - ja uteliaana pyysin saada nähdä, mitä luki. Vastaus oli, että tämä ei sovi alaikäisille.

    Joskus paljon myöhemmin törmäsin lehteen, jonka nimi oli tuo The Fabulous Furry Freak Brothers. Siitä se sitten alkoi.

    http://rcrumb.blogspot.com/

    ei pidä unohtaa, että olihan sitä täällä meilläkin päin ihan kotimaista tuotantoa (eikä se kaikki underground - joka painettiin - ollut suinkaan pelkkää sarjakuvaa, vaikka sarjakuva siinä oli se hyvin oleellinen pointti)

    esimerkiksi Tähti-lehti

    ja
    tässä mulla vaikka on Loimu-lehti, jota pikkubroidi myöskin joskus toimitti - oli jo silloin veteraani siinä hommassa. Siinä on sekä juttuja, että sarjakuvaa. Kirjoista mainostetaan Yrjö Koivukarin Multa polttaa 234s. romaani kahden maalaisnuoren rakkaudesta 17,- tai Tuula Heiman Hampputarha Nuoren Voiman kunniamaininta. Kertomus erään koulutytön kuolemasta 9,50,-

    Broidi kirjoittaa siinä mm, että "Katselin kaikessa rauhassa ja mielentasapainossa, kun mielenosoitus valui kohti eduskuntataloa....."

    sivulla 29 "Yrjö kertoo historiasta: historiankirjoitus on vaarallista, se vaatii ennen kaikkea rohkeutta. Jos historioitsija uskaltaa valaista syyt, eikä vain luetella ulkonaiset tapahtumat. Egon Friedellin kulttuurihistoria on tässä suhteessa poikkeavaa historiankirjoitusta........."

    on tuolla joitakin vanhempiakin julkaisuja, mutta olkoot. muuten näitä tekemällä monet - melkein vahingossa siis - sitten tutustuivat niihin tietokoneisiinkin ensimmäistä kertaa ja alkoivat tekemään jotakin ihan toista tai toisella tapaa. muistan hyvin sen broidin ekan pönttö Macin.

    http://www.youtube.com/watch?v=8MSVHv3m3Go

    tuolta ajalta on myös minun mieltymykseni toisaalla tosi-tv runoilijaksi haukuttuun Charles Bukowskiin ja pistänpä tähän loppuun kaiken uhalla häneltä yhden runon

    you


    you're a beast, she said
    your big white belly
    and those hairy feet.
    you never cut your nails
    and you have fat hands
    paws like a cat
    your bright red nose
    and the biggest balls
    I've ever seen.
    you shoot sperm like a
    whale shoots water out of the
    hole in its back.

    beast beast beast,
    she kissed me,
    what do you want for
    breakfast?

    VastaaPoista
  3. pst, pst ad männistön muori

    Yhtä Sorrentoon palajamista koko tämä blogittaminen, vaikka oikean puoleinen palsta pitää piirongin järjestyksessä - aivan kuin...
    Mikäs hätä tässä, jos osataan kuunnella ja puhua ja tuore äiti on sarjakuvaihmisiä...
    Täydellinen pieni Elijas - oppi imemään rintaa, vaikka ei aamupäivällä ollut vielä hoksannut.
    Mitenkä saisi maailman hänelle sopivaksi? Parhaansa se jo yritti, nimittäin ilman leikkausvalmiutta pieni olisi joutunut kovin lyhyen ja kietoutuneen napanuoran vuoksi vaikeuksiin. Nyt ei joutunut, kiitos Savonlinnan keskussairaalan henkilökunnalle!

    VastaaPoista
  4. Palsan Kalle Kittilästä piirteli aika hävyttömiä sarjakuvia, kuten nyt vaikkapa se nekrofiilin muistelmat. Ja Tex Willereitäkin hän kopaisi.

    VastaaPoista
  5. Tintti - Tintin, varmaan jotkut muistavat, että TV:ssä meni useita vuosia sitten Rin Tin Tin- koirasta kertova sarja lapsille.

    Ilmeisesti sarja lopetettiin, kun selvisi, että Rin Tin Tinin vanhemmat ovat Emätin ja Siitin.

    VastaaPoista
  6. Ad Tapsa P:
    Tiedän miehen, tapasinin Kaukorannoilla.

    Mikä siinäkin on, että joistakin lahjakkaista nuorista vaistoaa, että särkyvät ne elämässä.

    VastaaPoista
  7. Tohtorin titteli on nykyisin epäselvempi signaali kuin autot. Niitähän saa nykyisin mieleisensä yksityisellä liisauksella tai ulkomaiden takapihaliikkeeltä puolilail... siis puoli-ilmaiseksi, ja toisaalta monilla firmoilla on pikkumaisen tarkat työsuhdeautopolitiikat. Pienellä ranskalaisella voi ajaa professori tai ison firman osastopäällikkö , ja Mersusta moikkaa sinisen paitansa kätkevä työnjohtaja. Muilla mailla verotuksen ja kotituotannon kuviot tuovat vielä lisää yllätystä radalle, esimerkiksi Britanniassa Ford Mondeo on ollut karvaisten duunarien auto ja Jaguaarit ovat teekkarien vuosikertakorjattavaa kuin karvanoppaopelit Otaniemessä.

    Vastaavasti esimerkiksi nyt päivän luvussa laajalti sivistyneestä persoonasta ihan yllättyy, että hänkinkö siis on viitsinyt istua tohtoriopintojen seminaarit ja muut sälät, ja taas vuotensa ryhmän jatkona täyteen pipetoineen luonnontieteilijän tuttavat luulevat tohtorinarvon osoittavan salattua sivistystä ja kulttuurimarinoituja istumalihaksia. Oikeasti monet fakkitohtorit eivät erota deduktiota todennäköisyydestä ja vaatemaku vuokrafrakkikeikkojen välillä ovat farkut. Kansainväliset erot kaikki täällä varmasti tietävätkin.

    Ehkä Kemppisen viesti on, että sarjakuvissa löytyy yhteinen ala, onko se visuaalisten taiteiden cross-over, jossa matalan kynnyksen formaattiin saadaan ujutettua monipuolistavaa sisältöä?

    PS Espressoa olen kuullut sanottavan Italiassa, Ranskassa ja Englannissa sikäläiseksi ilmiöksi, myönnettäköön että osin yllättävin, mutta silti loogisin perustein. Kalifornia siis liittyy joukkoon.

    VastaaPoista
  8. Taas vierestä, mutta ainakin kylkeä viistäen. Päivänä muutamana selasin Madin numeroa 137 (syyskuu 1970). Lukijanpalstalla teologi ja Collegen professori Vernard Eller mainostaa uutta kirjaansa "The MAD Morality". Eller kehaisee osoittavansa Madin artikkelien ja satiirien perusteella, että Mad on mitä moraalisin julkaisu, joka puolustaa säädyllisyyttä ja hyvyyttä.

    (Mad vastaa, että tällaista julkisuutta tarvitsemme yhtä kipeästi kuin kuulaa kalloomme.)

    Mutta toden totta. Noin 8-vuotiaasta alkaen olen ollut sitä mieltä, että Mad on maailman suositeltavin lastenlehti.

    VastaaPoista
  9. tuolta kun kilkkaa Pitkäsen kokoelman niin näkee Palsan töitä. Vaikka häntä paneteltiin pervektionistiksi, niin tuollahan on aivan täydellisiä joukossa. Esim Aksel on kerrassaan mainio.

    VastaaPoista
  10. No tässä haaveillessa tuli vielä mieleen - istun kylvyssä niin kuin mr Natural - Norbert Eliakselta jotakin, joka voisi sopia tähän - ja ryömin hakemaan sen opuksen.....

    .........ei pidä kuitenkaan erehtyä mittaamaan sitä, mikä toiselle ihmiselle merkitsee mielekkyyden täyttymystä tai mielekkyyden menettämistä, sen mukaan, mitä itse pitää mielekkäänä tai epämielekkäänä. On pohdittava, minkä toinen koki olemassaolonsa täyttymykseksi tai sen mielekkyyden häviämiseksi.

    ........Tradition kollektiivisen paineen ja paikallisen, tiukasti nivoutuneen yhteiskuntaelämän painoarvo vähenee taideteoksen tuotannossa.

    ...............Taideteoksen muodon innovatiivisissa fantasioissa on omalaatuista se, että ne ovat fantasioita, jotka syttyvät useiden ihmisten ulottuvilla olevasta materiaalista.

    aihetta sivuten;

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sublimointi

    VastaaPoista
  11. 70-luvun alkupuolella UG sarjakuvien harrastus oli teini-ikäiselle mahdoton tehtävä. Vaikka aihe kiinnosti vähintään yhtä paljon kuin tytöt, tupakka ja viina, ne tuntuivat vielä vaikeammin saavutettavalta. Alkuperäisiä amerikkalaisia ei saanut mistään joten kaikki oli Jymyn ja myöhemmin Huulen varassa. Paitsi kun kaveri oli n.-77 jenkeissä käymässä ja haali mukaan mitä käsiinsä sai:
    pari FFF ja muuta Rip Offia, loput kevyempää puolta. Onneksi Jymy Ja Huuli julkaisivat lähes kaikkia piirtäjiä ja legendaarisimmat jutut.
    Kiitos Kaukoranta - Kemppisen: Sarjakuvat kirjan selvisi että kotimaisiakin on. Mutta ei se paljon lohduttanut. Niitä oli vielä vaikeampi löytää. Ainakaan stadin divareissa ei pyörinyt kuin jotkut Aarnialan julkaisut. Muita ei liikkunut edes sarjakuvaseuran huutokaupoissa kuin yksittäin ja hinnat olivat pilvissä.
    Kiva oli käydä viime syksynä Yliopiston kirjaston UG näyttelyssä kuolaamassa alkuperäisiä suomalaisia, mutta onneksi mukaan sai kohtuullisella korvauksella näyttelyluettelon (erittäin suositeltava) johon oli otettu näytteitä suomalaisilta UG piirtäjiltä.

    VastaaPoista
  12. "Mikä siinäkin on, että joistakin lahjakkaista nuorista vaistoaa, että särkyvät ne elämässä."

    Tämä on totta.

    Luulen että osa meistäkin näkee maailman mielettömyyden samalla tavalla kuin nämä "särkyneetkin", mutta me emme ole niin naiivin rehellisiä ja tinkimättömiä kuin he.

    Meissä on jokin suodatin, joka pitää meidät normaaliuden tällä puolen.

    Kutsun sitä mielelläni terveeksi järjeksi, vaikka ehkä se on vain pelkuruutta.

    VastaaPoista
  13. "Muistaakseni se oli juuri Gronow, joka oli keksinyt keinon tilata erilaisia sikamaisia sarjakuvalehtiä suoraa San Franciscosta noin vuonna 1972."

    Jep..
    Lehden päätoimittaja Pekka Gronow oli henkilökohtaisessa yhteydessä useimpiin piirtäjiin mm. Robert Crumbiin.
    lisää. ..tuosta.

    VastaaPoista
  14. Pyydän etukäteen anteeksi tätä hiukan monomaanista kommenttia. Sarjakuvista pitäisi pystyä puhumaan sarjakuvina ilman aasinsiltoja muihin asioihin, mutta joka härillä kyntää jne. Assosiaatio todella tapahtui välittömästi.

    Kemppinen:

    Fabulous Furry Freak Brothers oli ja on suuri henkilökohtainen suosikkini.

    Hitusen outoa, että pystyn lukemaan sitä edelleen ummistaen silmäni huumekulttuurilta. En näet ensinkään kannata huumeita, en pehmeitä enkä varsinkaan kovia (enkä ihmisiä, jotka luokittelevat piipputupakan huumeeksi).


    Minusta on enemmän kuin hitusen outoa, että kovin monet ihmiset pystyvät suvaitsevaisesti ihastelemaan monikulttuurisuutta ummistaen silmänsä islamin jyrkästi länsimaisen tasa-arvokäsityksen kanssa ristiriidassa olevilta, suvaitsemattomilta piirteiltä.

    Mutta näin kai ihminen tyypillisesti havainnoi ja asennoituu: poimii itselleen mieluisan. Tai sitten epämieluisan.

    VastaaPoista