Katsotaan paperit

Hiukkasen outoa, että auton paperit ovat vielä paperia.

Muuan ystävällinen henkilö kolautti ennen juhannusta autoni vasempaan takakylkeen, ja se oli kauniisti tehty. Peltikorjauksen kestosta voin kirjoittaa erikseen ja vakuutusmaksuista samoin. Kesti ja maksoi, vaikkei siis minulle, kun vika oli kaverin (kuten vastapuolta nykyisin nimitetään).

Vanhempi poikani vaihtoi moottoripyöränsä vakuutusyhtiötä, josta käsitin, että sepä onkin vaikea taiteenlaji, moottoripyörien vakuuttaminen, koska joukko on kirjava ja riskeille altis. Ei tarvitse kysyä. Arvaatte oikein. Pyörä on BMW.

Samasta lähteestä olen kuullut, että professuuria vokottelevat nuorehkot dosentit ilahtuvat aina kun joku vanha (yli 50-vuotias) professori ostaa moottoripyörän. Se tietää lähes varmasti kuolemantapauksia tai vaikeita luuvaurioita eli siis vapautuvia virkoja tai pitkiä sijaisuuksia.

Näissä mopoasioissa käytettävissäni on hyvää asiantuntemusta; tuttavaperheessä on yksi muinainen Päijänteen ympäriajon voittaja ja toinen henkilö, joka ajoi trialia ammattilaisena MM-tasolla. Heidän puheistaan olen ymmärtänyt, että moottoripyöräily on hyvin vaarallista ja ettei sitä opi enää aikuisena.

Kun asia oli kauan sitten ajankohtainen, pääkaupunkiseudulla toimivan mp-liikkeen tyyppi sanoi, että sen kesän ennätys oli 38 metriä. Juuri ostetulla moottoripyörällä hengissä pysymisen. Kaupan pihasta suoraan lähimpään lyhtypylvääseen, eikä muuta kuin henki pois.

Puhuimme papereista pari päivää sitten. Tässä välissä varmistin, etten voi tietää, mitä ja ketä uskoa. Metsäteollisuus ilmoittaa ja laittaa verkkoon yhtä ja luonnonsuojeluhenkiset järjestöt taas aivan toista.

Kuvana oleva käyrä on Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen lyhyestä raportista; olen oppinut pitämään niitä ainakin oikean suuntaisina. Raportin mukaan sanomalehtipaperin kulutus taantuu OECD-maissa ja mikä tärkeintä väestönkasvun, väestön varallisuuden ja paperin kulutuksen suhde näyttää järkkyneen lopullisesti.

Kun tässä blogissa on enimmäkseen ja useimmiten puhe kirjoista, on varmaan syytä tähdentää, että kirjojen ja kirjallisuuden merkitys on taloudellisesti ja ympäristön kannalta häviävän pieni.

Oikeastaan sillä ei ole mitään merkitystä.

Kaikki te lukijat, joille voi kirjoittaa vakavissaan kirjallisuusasioista, kuulutte myös hyvin pieneen vähemmistöön. Sitä asiaa ei ehkä voi tutkia, mutta oma luuloni on, että kirjoja ostavan, lainaavan ja ylimalkaan lukevan väestön määrä on Suomessakin pieni – sanottaisiinko pakkolukeminen (koulu- ja kurssikirjat) pois lukien 1-3 prosenttia väestöstä.

Joku ystävällinen kirjastonhoitaja voisi antaa osviittaa; en ilkeä ottaa tähän lainauslukuja, koske luulen, että kirjaston käyttäminen on kumulatiivista. Kirjoja lainaa siis kirjastoista sama suppea joukko. Lisäksi luulen, että alttius kirjojen houkutukselle vaihtelee eri ikäkausina ja elämän tilanteissa – sairaus, matkailu…

Kieltämättä olisi hauska tietää, kuinka iso prosentti suomalaisista on oikeasti lukenut ”Sinuhen”. ”Tuntematonta” ei pidä mitata, koska siinä on niin paljon sotaa eli kansallista itseymmärrystä mukana, ja lisäksi se kuuluu juuri aiheensa takia monien ihmisten aikuistumishistoriaan.

Katsokaa kumminkin lystillistä ja nähdäkseni hyvin vajavaista verkkopaikkaa

http://www.literature-map.com/

Ruutuun kirjoitetaan kirjailijan nimi ja grafiikka kertoo, kenen muiden kirjoja asianomainen lukee.

Kun itse kirjoitin ”Camus”, ruutu todella täyttyi nimillä, jotka ovat omiani, lähimpinä Kafka ja Kundera. Kun kirjoitin ”Henning Mankell”, ainakin Donna Leon ja James Ellroy ovat totta.

Saitti vaikuttaa amerikkalaiselta. Silti kirjailijoissa on mukana Christer Kihlman ja Tove Jansson. Ruotsalaisia on paljon.

Kokeile Tshehov (Chekhov).

Vihje kirjastolaitokselle – tuollaisen kartan pystyisi kasaamaan suoraan lainaustiedoista, ja mind map –pohja löytyy varmasti ilmaisena jostain.