Sivun näyttöjä yhteensä

30. tammikuuta 2008

Karalahti jäältä

Karalahti ei enää pelaa jääkiekkoliigassa.

En ehkä olisi enää puuttunut asiaan, mutta sekä SM-liigan johto että tiedotusvälineet ymmärsivät silmää räpäyttämättä väärin urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksen.

Lautakunta poisti Karalahdelle määrätyn väliaikaisen pelikiellon.

Jääkiekkoilijoiden puhemies jopa arvelee, että Karalahdella olisi nyt mahdollisuus hakea vahingonkorvausta ratkaisun johdosta.

Väliaikainen pelikielto poistettiin, koska se ei perustunut jääkiekkoliigan sääntöihin. Niin päätöksessä sanotaan.

Tämä on helppo ymmärtää. Päätös on varmastikin aivan oikea.

En tunne tuon yhdistyksen sääntöjä, mutta yhdistyslain nojalla tapahtuisi niin, että jos jääkiekkoseura hakisi nyt Karalahdelle pelilupaa, sitä ei saisi. Yhdistyslain mukaan Karalahtea peluuttava seura voitaisiin jopa erottaa pysyvästi. Niin voi käydä jäsenelle, joka on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä (YhdistysL 14 §).

Se on helppo ymmärtää, ettei säännöissä ole määräystä tällaiseen tilanteeseen. Kuka olisi arvannut, että liigatason jääkiekkoilija joutuu syytteeseen näin törkeästä rikoksesta?

Taannoinen päätös oli virheellinen. Uusi sitova päätös on tehtävissä – jos se nyt on tarpeen. Sellaistakin tapahtuu, että joku vapautetaan, kun hänet on vangittu virheellisin perustein, ja vangitaan välittömästi lainmukaisin perustein.

Virhe oli tekninen. Puheet vahingonkorvauksesta voi haudata. Vahingonkorvauksesta on aika puhua siinä tilanteessa, jossa syytteet on lopullisesti hylätty tuomioistuimessa. Tänään annettujen tietojen mukaan ei vaikuta kovin luultavalta, että se päivä koittaa.

Asiassa on pelottava puoli. Nettikeskusteluissa vaaditaan tänään Karalahtea jäälle ja toistellaan, että mies on viaton, kunnes oikeus on ratkaissut asian.

Kirjoitin asiasta hiljan. Oikeusperiaate, jonka mukaan ihminen on ”viaton” kunnes toisin todistetaan, on lähinnä oikeudenkäyntimenettelyä koskeva sääntö ja lisäksi useissa muissa tilanteissa soveltuva ohje, mutta ei poikkeukseton.

Silti jopa työsuhde voidaan purkaa, työntekijä voidaan irtisanoa tai ”lomauttaa” jo pelkän syytteen johdosta. Poliisi joka puhaltaa kovat promillet lentää virkamiehenä odottamaan tuomiotaan tiettävästi ilman palkkaa.

Toistan myös taannoisen esimerkkini: jos virallinen syyttäjä vaatii yksityisen lasten päiväkodin työntekijälle rangaistusta törkeästä lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta, tämä ei voi jatkaa tehtävissään päivääkään.

Syyte edellyttää ”todennäköisiä syitä”, ja tuollainen syyte vaikuttaisi varmasti erittäin vakavasti päiväkodin toimintaan ja työskentelyyn.

En ota kantaa siihen, olisiko esimerkin työntekijälle maksettava palkkaa. Tämä on vain blogi. Karalahden tapaus ei aiheuta liigalle ongelmia, koska sekä julkinen rahoittaja (opetusministeriö) että yksityiset sponsorit edellyttävät nuorisokasvatukseen liittyvien näkökohtien huomioon ottamista urheilussa.

Viimeksi Karalahden rikosepäily muuttui urheilusivuilla salaperäisesti huumeiden käyttämiseksi, vaikka poliisi oli selvästi ilmoittanut, että puhe on huumeiden myyntiin osallistumisesta.

Asiassa on periaatteellinen puoli. Jaksan vielä kauhistua kannattajien selvästi vähättelevästä asenteesta. Olen edelleen sitä mieltä, että usean vuoden vankeusrangaistuksen uhka on totinen paikka. Verkkokommentoijissa on henkilöitä, jotka tietävät – en tiedä miten – että Karalahti on syytön ja syyttäjä vilpillinen.

Tunnustan etten arvannut urheiluinnostuksen vaikuttavan noin vakavasti aivotoimintaan.

Kun jonkun urheilijan epäillään käyttäneen kiellettyjä – ei huumaavia – aineita, sitä pidetään vakavana asiana.

Koska urheilu on pohjaltaan viihdettä, doping on pohjaltaan vilppiä viihteessä.

Amfetamiini on käyttäjälleen hengenvaarallinen aine. Sen levittäminen ei eroa kovin paljon henki- ja väkivaltarikoksista. Se on tekona aivan toista luokkaa kuin doping.

Karalahden tapaus herättää kysymyksen, joka on aiheellinen ja kiusallinen. Ammattiurheilijoiden erittäin suuret tulot saattavat kulkeutua mustaksi tai harmaaksi rahaksi.

Minkä verran tiedämme todella siitä, onko tämä urheilijan ja järjestyneen huumerikollisuuden yhteys satunnainen?

Toivottavasti urheilijat nyt uskovat, että edes Sveitsin pankkisalaisuus ei estä sellaisten rahavirtojen selvittämistä, joiden poliisi epäilee esittämiensä syiden perusteella liittyvän huumekauppaan.

Toivottavasti poliisiylijohtaja Markku Salminen on huolestunut. Siihen olisi nyt useita syitä.

38 kommenttia:

  1. Mutta jääkiekon SM-liiga onkin osakeyhtiömuotoinen.

    VastaaPoista
  2. Jukka,

    Karalahdella ei liene perusteltua asiaa kaukaloon oikeudenkäynnin aikana eikä tuskin sen jälkeenkään muutamaan vuoteen.

    Kiinnostaisi toisaalta kuulla käsityksesi syyttäjän ja poliisien mediapelistä: onko asiallista, että tutkintaan kuuluvat asiat ovat saman tien iltapäivälehtien sivuilla ennen kuin niitä on oikeudessä käsitelty. Kaarina Hazard kirjoitti tästä viikonlopun Hesarissa. Virkamiehet eivät kai lain mukaan saisi vuotaa tietoja miten sattuu? Onko mitään rotia mahdollista saada heidän toimintaansa?

    VastaaPoista
  3. "Amfetamiini on käyttäjälleen hengenvaarallinen. Sen levittäminen ei paljon eroa henki- ja väkivaltarikoksista."

    Sotahistorian tuntijana Kemppinen tietää, että pervitiiniä (amfetamiinia) annetiin mm. kaukopartiomiehille. Sodan jälkeen kovat kilpahiihtäjät Suomessa jatkoivat käyttöä. Tiedossani ei ole, että kukaan kilpahiihtäjä olisi siihen kuollut.

    Meinaan vaan, että joskus joku asia on rikos, joskus ei. Saattaa jollekin tulevallekin sukupolvelle tulla taas sellainen sauma, että kaikki konstit otetaan käyttöön.

    En ole koskaan ko. ainetta käyttänyt. Sartre tiettävästi käytti ja kirjoittikin vaikutuksen alaisena, mutta eli pitkään. Häntähän ei leimattu rikolliseksi.

    VastaaPoista
  4. Minusta sen pitäisi riittää että mies on pelannus julkisest jääkiekkoa.

    VastaaPoista
  5. Jo vain sie keteviä kysymyksiä menit raapustamhan söhkölä. Mutta liian moni jo tekkee rahhaa noihen pölövästien kustannuksella. Tästä met saamma helpostikki ikkuisuusasian. Oikiastihan se on jo sitä.
    Verovaroje hukkaamista ja välistävetoja.

    Homma killa korjantuu itsesthän kuni met alamma tekemhän isojakoa elintilasta.

    Urhheilu on sairraus pääsä, samoin kuin ahneus ja pelko. Emmä met niistä pääse mihenkä, muuten kun vaihtamalla tervhet osat päähän.
    Jo vain mie luulen, että siihen killa mennee vielä vuosia.

    VastaaPoista
  6. Ad Vesto:

    Osakeyhtiöllhän ei ole oikeudellisia ongelmia tällaisessa asiassa. Alemmat sarjat ja liitto lienevät yhdistysmuotoisia.

    Yritän tehdä periaatteen selväksi, en mennä yksityiskohtiin.

    VastaaPoista
  7. Ad Hemohessu:

    Tärkeä asia.

    Mielestäni vangitsemispäätöksen perusteena olevat asiat ovat lain mukaan julkisia ja samoin syyte perusteluineen, kun se on esitetty.

    Näin kai tapahtuikin?

    Viranomaisten ja median epäilyttävistä yhteyksistä on tietääkseni meneillään useitakin tutkimuksia.

    Sitten taas esimerkiksi poliisien huumetutkintaa koskevassa asiassa ei ole ilmoitettu, mistä poliiseja epäillään.

    VastaaPoista
  8. Ad Anonyymi:

    Tunnen taustan.

    Jo aika pitkään 10 amfetamiinigramman hallussapito on yleensä johtanut vankeusrangaistukseen. Tässä on syytteessä mainittu 4 kg.

    Kuten varmaan tiedät, sodan aikana ainakin Saksan ja Suomen ilavoimilla oli käytössä myös heroiinia, ensiapupakkauksissa.

    Morfiini puolestaan on kenen tahansa käsitettävä esimerkki aineesta, joka on toisaalta lääke, toisaalta huume.

    VastaaPoista
  9. Intohimot huumeiden ympärillä ovat kovat. Pääkaupunkiseudun rangaistuskäytäntö tuottanee 4 kg:lla lähinnä elinkautisen. Käytäntöä ohjaava taulukko lienee iäkäs. Siinä ei ole enää kansalaisluottamuksen menetystä.

    Valtaosa rikollisista on vapaana. Ne jotka ovat istuneet ja ne jotka eivät vielä ole jääneet kiinni. Jotkut eivät ole ehtineet syyllistyäkään. Kaikkien kanssa kuitenkin leikitään. Miksei sitten jääkiekkoa - ainakin ennen tuomiota?

    VastaaPoista
  10. Suomeen ei mahdu kerrallaan kovin montaa niin isoa huumausainerikosvyyhtiä kuin tämä Karalahden-Bandidosten juttu. Ei edes pääkaupunkiseudulle. Jotenkin minulle syntyy ajatus siitä, että tämä olisi selkeästi KRP:n esille kaivama tapaus. Toisaalta tällaisen jutun yhteydessä esille tulee varmasti paljon muutakin, pienempää rikollisuutta. Epäilen vahvasti, että Helsingin poliisin epäselvyydet liittyvät tähän. Yhteensattuma on liian epätodennäköinen.

    VastaaPoista
  11. Ihminen A antaa ihmiselle B rahaa, siitähän tässä on kysymys. Kuinka paljon ihminen A voi olla ja kuinka paljon hänen pitää olla vastuussa siitä, mitä tuo ihmnen B noilla rahoilla tekee, hankkiiko huumetta vai akalleen silikonit? Kuuden vuoden pytyssä istumisen verran? Julkisen häpäisyn verran? Elinkeinonsa menettämisen verran? Oikeus ja kohtuus? Edes toinen? Pliis.

    VastaaPoista
  12. Eikö amfetamiinin levittäminen, vaikka suurta inhimillistä kärsimystä aiheuttaakin, rinnastu tekona kuitenkin pikemminkin vaikka asekauppaan kuin henkirikokseen? Ei se diileri piikkiään kenenkään suoneen töki, ja hänenkin etunsa lienee asiakaskunnan suhteellinen hyvinvointi - tai vähintäänkin elossa pysyminen.

    VastaaPoista
  13. Miksi meillä Suomessa kiinnitetään huomiota näinkin "suuriin" asioihin, kun naapurissa huvitellaan?

    http://sneezl.com/only-in-russia/

    VastaaPoista
  14. Tällä hetkellä bisnisideat (bisni s tarkoittaa sitä mistä raha tulee, ei siis liiketoimia) ovat raadollisia. Ovat tällä hetkellä toteuttamassa niitä sopimuksia joita tehtiin ennen näitä keskusteluaiheita.

    Nyt tulee omppuhotellia ja kaikenlaista pimeää paikkaa, joka selitetään aina jollain detalilla mutta bisnis sen taustalla on toinen. Voi siis pitää pientä kahvilaa ja sen rahoitus menee yläkerran huoneistohotellin kautta: molemmat ovat symbioosissa: asiakkaat sisään ja huoneet varukseen. Pelkästään viinin tai oluen myynti ei lyö leiville. On pakko vuokrien takia ns. leventää vähän bisnistä ja sitä varten tarvitaan ihmiskauppaa ja tästä alkaa ongelmat. Nyt tulee huumeet ja kuskataan Aasiasta parisataa hoitajaa joille tahallaan annetaan alhainen palkka jotta he sitten rupeaisivat lihottamaan palkkaansa olemalla vain siellä baarissa. Olemalla vain. Sanotaan, että tule mukaan vain.

    Sitten alkaa draama. Draama on se, minkä Auervaarat osasivat: kertoa korvaan ihania totuuksia ja sitten ne ei ollutkaan totta.

    Kaikki tämä vain sen takia, että tonttihinnat pidetään kilpialukykyisinä - ja totta on sekin että kannattaa kansalle pitää ne niin kauan kun maapallolla on rikollisliigoja ja suuria ryhmiä, joiden kotiolot ovat surkeita. Tätä rumbaa ylläpidetään sitten vakuutusyhtiöbisniksellä, joka rahastaa tai oikeastaan imee viimeiset säästöt sellaisilta, joiden kyky katsoa säästöjensä perään ei ole. Pidetään vanhukset vanhoina ja tehtaillaan uusia pillereitä ja myydään vakuutusbisneksenä.

    Näin se menee mutta ei menisi, ellei olisi lähtökohta seksin suhteen (bisnis ihmisestä) niin vääristynyt kuten kirkko sen vääristi aikanaan. Nyt ehkä muuttuu kun Paavi oli sitä mieltä, että Galileo olikin oikeassa: tiede voikin joskus jotain tietää. Näin siis olemme menossa ainakin 1600-luvulta eteenpäin: hyvä niin.

    Ongelmanratkaisu on siis vaikea mutta ei mahdoton. Ensin pitää osata kuvata elämä ennenkuin lähtee huutaen sotaan (naiset, joille aina on jokin väärin: nyt oli eduskunnan seksistiset kommentit jne). Lopettakaa jo olisi minun sanonta: ongelma ei ole parannettavissa että jokainen osoittaa sormella toisiaan.

    Se ei ole ollenkaan ratkaisu. Ratkaisu on paljon helpompaa eli pitää ensin tietää mistä maa saa rahansa ns. lain mukaan ja siitä lähteä. Service ei tuo kuin kulut peitettynä ilman lisenssi tai monistusmahdollisuuksia. Sekin on hatara käsite koska se muuttuu nopeammin kuin tavarabisnis.

    Mutta kannibalismiin ei pidä mennä sen takia, että se on vain edullisin tie energiaan: tulee hullun lehmän tauti: sama informaatio rullaa uudelleen ja uudelleen ja tämä on jo tilanne tiedon osalta jos uskomme niitä ,jotka ovat rakentaneet meidän tietokoneverkot ja struktuurit. More of the same katsoo sisäänpäin, ei ulospäin. Jakaminen jää sisäpiiritempuksi: kuin sanonta siitä, että pesemme toistemme paitoja.

    Ei keräänny enää mitään ylimääräistä millä investoida.
    Sitten se on finito: leikki leikitty loppuun asti. Sen takia puu- ja paperiteollisuus ovat tärkeitä meille myös jatkossa mutta heidän tulisi osata katsoa kauas eikä uskoa niitä, jotka ohjeistavat lähinnä oman edun mukaan - ei meidän edun mukaan. Siitähän olet kirjoittanutkin.

    VastaaPoista
  15. Syytön kunnes toisin todistetaan.
    Jos laittomasti estetään ammatinharjoittaminen niin kyllä siitä maalaisjärjen mukaan pitäisi korvauksia saada.

    Mitä mieltä Kemppinen syyttäjästä aika pihalla asiasta ainakin mediassa olleiden todisteidein pohjalta. Ei nuista revitä mitenkään törkeää huumausainerikosta. Ja syyttäjä on ilmeisesti omat soppansa jo keittäny. No tämä syyttäjä on ennenkin naurettu pihalle oikeussalista :)

    VastaaPoista
  16. Totta. Älköön pääskö ratikkaan eikä hänelle saa hymyillä taikka myydä maitoa. Kaduillakaan ei saa kävellä - tai ehkä sentään kirkonmäelle jalkapuuhun. Jos sitten syytteestä vapautuu, niin jollakin kierolla lakimiestempulla varmaan.

    Arvioisin kuitenkin, että perusoikeuksien suoja turvaa tietyn kohtelun syytetyllekin siihen saakka, kunnes tuomio mäjähtää. Se on meidän syyttömien vasiten säätämä. Ettei hötkyiltäisi. Vuosien rangaistuksen ehtii varmuudella istua kun se on langetettu.

    Niin että kiekkoa jukolan poijaat! Ennen kuin lukkari saa meitin.

    VastaaPoista
  17. Jere sai muuten pelikavereiltaan lisänimen "Päällikkö", kun lähti polttelemaan piippua intiaaniveljien kanssa kesken nuorten MM-turnauksen. Mies siis häipyi pariksi päiväksi omille teilleen, vaikka pelasikin USA:ssa Suomen leijonien paidassa. Piipussa taisi olla kovemmat latingit kuin Kemppisen vastaavassa.

    No, Päällikkö palasi takaisin ja pelit jatkuivat.

    Tällä kertaa näyttää pahasti siltä, että Päällikön poni on nyt viimein lopullisesti karannut käsistä.

    Juomat on juotu, sauhut vedelty ja pelit pelattu.

    Mikä on surullista, koska kaukalon sisäpuolella mies oli loistava jääkiekkoilija ja maailmanluokan pelaaja.

    Kiihkeä kiekkofani Petjakin voi myöntää tämän...

    VastaaPoista
  18. ad kaisa harakka:

    Minun moraaliasteikollani henkirikos on verrattain kevyt, yhteiskunnalle vaaraton teko. Tappaja ei yleensä uhkaa yhteiskuntajärjestelmää. Päinvastoin: tappaja osoittaa selkeän moitittavalla teollaan laittomuuden rajan ja opettaa saamallaan rangaistuksella muille laillisuutta. Eihän kukaan tapa Suomessa jäämättä kiinni, joten järkisyitä teolle on turha etsiä. Rangaistuksen pelotevaikutus on suunnilleen sama, oli se sitten 8, 15 tai 40 vuotta linnaa.

    Sen sijaan huumausainebisnes on bisnestä puhtaimmillaan. Siinä murennetaan yhteiskunnan perustuksia tuhoamalla muutoinkin heikoilla olevia yksilöitä ja rakentamalla laajaa harmaata taloutta voittojen kotiuttamiseksi Tällaiseen rikollisuuteen ryhdytään suunnitelmallisesti ja tarkan hyötylaskelmoinnin pohjalta. Kovasta rangaistuksesta on hyötyä, sillä huumekauppias toimii rationaalisesti ja on ottanut huomioon teostaan mahdollisesti seuraavan rangaistuksen.

    Huumekauppa on rikos koko yhteiskuntaa vastaan. Tappo taas yhtä ihmistä vastaan. Huumekauppa on siis pahempi teko, samaa luokkaa maanpetoksen, vakoilun ja valtiopetoksen kanssa.

    VastaaPoista
  19. Ad Erastotenes Aleksandrialainen:

    Olipa hieno kommentti.

    VastaaPoista
  20. Erastotenes Aleksandrialaiselle:

    Hyvin, hyvä.
    Tosin ne nyanssit?

    Mannerheim olisi teknisesti saanut maanpetoksesta kuolemantuomion. Nimittäin kun paljasti liikaa tietoa viholliselle/Churchill.

    Kuinka huumetta hasis on alkoholiin verrattuna? Jos alkoholista siirryttäisiin hasiksen polttoon, joka laillisesti sallittaisiin, häviäisi suurin osa tavanomaisista rikoksista taivaan tuuliin ja eläisimme onnellisemmassa yhteiskunnassa.
    Kuka tässä on syyllinen ja vastuunkantaja? Valtio?

    VastaaPoista
  21. Ad Anonymous (syyttäjästä)

    Argumentti ad hominem on melkein aina heikko. - Siis väite, että jokin asia tai teko on tuollainen tai tällainen, koska sen teki NN.

    VastaaPoista
  22. Kaikkien huumeiden vapauttaminen olisi tätä aikaa; ketään ei vainota uskonsa, tai valtion antamasta päihdesuosituksesta, se vaarallinen hermomyrkky, poikkeavien nautintotottumustensa takia.
    Elämme vielä lähinnä kesiaikaista säännöstelyä, jossa veronkanto, kuinka valtio saa kaikesta välityksestä omansa, on se suurin ponnin vainota, kytätä ja rangaista. ...muu on jeesustelua tässä viinamaassa (eihän tosi asiassa salakeiton kriminalisointiakaan perustella muulla kuin että se on verotonta yrittämistä)


    "Toivottavasti urheilijat nyt uskovat,.. sanoo henkilö, joka ei varmaankaan ole tuntenut yhtään kovatasoista kiekkomiestä - paljastan, he ovat myös kovapäisiä. hy-yyyvin kovia ja piittaamattomia.
    Tottuneet siihen, että turpaan tulee, ja annettaan kans.
    -rh

    VastaaPoista
  23. Hiukan tietoa. Meksikossa pysyi elinkautinen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen - huumausainerikoksesta. Kuin murhasta konsanaan. Linkin takana olevassa raportissa on kiinnitetty huomiota internetin käyttöön huumeiden kauppapaikkana. Olisi hyvä antaa poliisille lisää resursseja tuon uhkan torjumiseen.

    VastaaPoista
  24. Hups jätti vajaaksi

    Euroopan asteikot huumekaupasta

    Austria: 1-15 v (-20 v pomoille)
    Belgium: 3 kk - 5 v
    Denmark: 1-10 v
    France: 2-10 v
    Finland: 2-10 v
    Germany: 1 kk - 4 v
    Greece: - 8 v
    Ireland: - 7 v
    Italy: (soft) - 6 v
    Luxembourg: 1 - 5 years
    Portugal: 6 - 12 v
    Spain: 3 - 6 v
    Sweden: 2 - 10 v

    Harmonisoituna siis nollasta 20 vuoteen. On tosin pari mainitsematonta maata, joissa ei ole oivallettu rangaistusten paremuutta huumeiden vastaisessa taistelussa. Pehmoilua. Ottaisimmeko Aasiasta mallia? USA:ssa asiat ovat myös tolallaan

    VastaaPoista
  25. Aidan seipäästä, sanoisi David Kelley.

    Eikö oikeusoppinut todellakaan pysty tämän parempaan kirjoitukseen näin herkullisesta aiheesta? Keskustelupalstoilla on (toisin kuin kirjoittaja väittää) paneuduttu asian ytimeen melkoisella antaumuksella punnitsemalla eri näkökulmia. Ainoastaan Karalahden automaattisesti tuomitsevat kirjoitukset ovat olleet järjestään heikkotasoisia.

    Kemppinen on ilmeisen lukenut, vaan ei sittenkään erityisen lahjakas mies.

    VastaaPoista
  26. Taidan kuulua niihin vähätteleviin nettikirjoittelijoihin, mutta minusta Karalahden julkisuudessa saama tuomio on kohtuuton. On ihan tarpeeksi vakavaa, että häntä syytetään törkeästä huumausainerikoksesta tai avunannosta sellaiseen, häntä ei olisi tarvinnut tuomita julkisuudessa kuukausia ennen oikeuskäsittelyä.

    Nyt julkisuuteen tulleen esitutkinta-aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että Karalahti on maksanut jutun päätekijälle velkojaan ja ko. rahat on edelleen käytetty amfetamiinin hankkimiseen. Näin maallikon näkökulmasta on vaikea käsittää, että Karalahti olisi vastuussa siitä, mitä häneltä (väkisin) perityillä rahoilla tehdään, riippumatta siitä, onko hän tiennyt niiden tulevan käyttötarkoituksen vai ei (kaikesta päätellen on).

    Urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksessä on muuten melko mielenkiintoinen kappale koskien perustuslain 18 §:n ensimmäistä momenttia ja sen suhdetta ammattiurheilijoiden kilpailukieltoihin. On kyllä ymmärrettävää, että SM-liiga haluaa varjella mainettaan, mutta onko SM-liigan maine tärkeämpi kuin kyseinen perusoikeus?

    SM-liigahan perusteli väliaikaista pelikieltoa (jollaista sen säännöt eivät siis tunne) sillä, että Karalahti on vastaavassa tilanteessa aiemminkin määrätty sellaiseen. Siinä mielessä on väärin väittää, että olisi "helppo ymmärtää, ettei säännöissä ole määräystä tällaiseen tilanteeseen". Jos "tällainen tilanne" on ollut aiemminkin, voisi kuvitella, että säännöissä nimenomaan olisi varauduttu sen toistumiseen.

    VastaaPoista
  27. Kirjoituksessa olevat virheellisyydet osoittavat kirjoittavan olevan tietämätön asioista.

    VastaaPoista
  28. Minusta kokaiini on kuitenkin maamme oloissa pieni ongelma jääkiekkoon verrattuna, ja minusta on sääli, että tuomio annetaan, jos annetaan huumeusaineista, eikä nuorison ja heikkopäisten moraalin rapauttamisesta jääkiekolla.

    VastaaPoista
  29. Huumekauppa on rikos koko yhteiskuntaa vastaan. Tappo taas yhtä ihmistä vastaan. Huumekauppa on siis pahempi teko, samaa luokkaa maanpetoksen, vakoilun ja valtiopetoksen kanssa.

    Tätä vailla kaikkea analyysiä olevaa hysteriaa kyllä tuupataan joka tuutista.
    Uskomatonta silti, että voitte asettaa ihmiselämän koskemattomuuden edelle tajuntaan vaikuttavien kemikaalien kontrollin.

    No, juuri tämän kaltaisten asenteiden seurauksena olemmekin tilanteessa, jossa laiton huumekauppa kukoistaa ja suunnattomat rahavirrat ohjautuvat kokonaan rikollisten käsiin ja horjuttavat yhteiskuntien vakautta. YK.n jokunen vuosi sitten esittämän arvion mukaan maailman laittoman huumekaupan arvo on yli 400 miljardia dollaria vuodessa. Kustannukset, jotka aiheutuvat pelkästään huumausaineisiin kohdistetusta kontrollista (vankipaikat, tulli, poliisi yms) maksaa pelkästään Yhdysvalloissa vuositasolla 20 miljardia dollaria.

    Minusta on jo aikoja sitten käynyt hyvin selväksi, että on paitsi naivia myös vaarallista kuvitella, että 100 vuoden aikana ”kokeiltu” politiikka yhtäkkiä toimia. Tämä politiikka on toiminut yhtä hyvin kuin bensiinin ruiskuttaminen tulipalon sammuttamiseksi.

    Huumausaineiden laittomuus vain pahentaa huumeiden käytöstä seuraavia ongelmia yksilön tasolla. Laiton huumekauppa vahvistaa rikollisten lisäksi myös terroristijärjestöjen taloutta. Siksi ainut kestävä ja järkevä toimi pidemmällä aikavälillä on siirtää laittomien kaikkien huumausaineiden kauppa julkiseen valvontaan.

    VastaaPoista
  30. ...kaikkien huumausaineiden kauppa julkiseen valvontaan?"

    Itsensä huumaava tahtoo olla ihan pihalla. Aineet ovat vetäviä, joten ryöstelläänkin, että päästäisiin ihan pihalle.

    Jos huumeita jaettaisiin valvotusti tai ilmaiseksi, te kaikki livistäisitte pihalle eikä tästä reaalimaailmasta tulisi yhtään mitään.

    Siksi kotipoltto kiellettiin, huumailijat laitetaan hoitoon ja kauppiaat poseen.

    Läksyt on luettava, työt tehtävä, verot maksettava, lapset kasvatettava, asunto hankittava, maata puolustettava ja eläkkeelle päästävä. Tuo ei onnistu jos on ihan pihalla.

    VastaaPoista
  31. Ad Tapio Onnela et alii:

    Keskustelun kohteena on kaksi eri asiaa: ajankohtainen oikeudenkäynti, jossa vaaditaan rangaistuksia törkeistä huumausainerikoksista, ja sitten toisaalta huumausaineista ja niiden käytön kriminalisoinnista.

    Otan kantaa ensin mainittuun.

    Huumerikollisuus on mielestäni osakysymys, koska koko rikollisuus (rikoslaissa rangaistavaksi määrätyt teot) on historiallisesti ja poliittisesti määräytynyt lista.

    1800-luvun loppupuolella oltiin aika avoimesta sitä mieltä, että oikeuksiaan kaipaavat työläiset olivat "vaarallinen ja rikollinen luokka".

    Ehkä yritän kirjoittaa tästä, vaikka se on hyvin vaikea aihe.

    VastaaPoista
  32. joku anonyymi sanoi: "Jos huumeita jaettaisiin valvotusti tai ilmaiseksi, te kaikki livistäisitte pihalle eikä tästä reaalimaailmasta tulisi yhtään mitään."

    Nythän niitä jaetaan valvomatta. Miksi oletat, että kontrolloitu jakelu olisi huonompi asia kuin kontrolloimaton?

    Koska laittomien päihteiden kulutusta ei pystytä mitenkään säätelemään, niiden jakelua ja kulutusta ohjailee vain kysynnän ja tarjonnan laki. Tämän johdosta esimerkiksi katukaupassa olevien aineiden hinta on ollut jo jostakin 1970-luvulta lähtien jatkuvassa laskussa. Jos huumeiden pimeää kauppaa ei onnistuta kitkemään edes vankiloista miten kukaaan voi tosissaan kuvitella, että edes jotakuinkin vapaan liikkuvuuden yhteiskunnissa kyettäisiin pääsemään lähellekään edes vankiloiden tilannetta. Poliisin arvion mukaan esim Suomeen tulevista laittomista aineista alle 10% saadaan pois. Suuretkin takavarikot ovat vain tilapäinen markkinahäiriö, joka saattaa nostaa hetkeksi hintoja, jonka vuoksi salakauppa on entistäkin kannattavampaa.

    Siksi kotipoltto kiellettiin, huumailijat laitetaan hoitoon ja kauppiaat poseen.

    Kaunis mutta vaarallinen unelma. Miksi sitten sitten alkoholin kieltolaki lopetettiin? Laittomuus vaikeuttaa hoitoja ja kauppiaat ja heidän takanana olevat rahoittajat rikastuvat ja heidän kauttaan syntyy niin voimakkaita rikollisorganisaatioita, että edes valtiot eivät mahda niille mitään. Näin kävi Amerikassa alkoholikieltolain aikana ja sen jälkeen kun rikolliset ottivat huumekaupan haltuunsa ja näin on käynyt osissa Etelä-Amerikkaa.

    Suosittelen lämpimästi esim. The Economistin artikkeleita aiheesta.
    Esimerkiksi tämä: The case for legalisation, The Economist, Jul 26th 2001

    "Whatever illicit drugs do to behaviour of those who consume them, their effect on policymakers is to destroy common sense."
    Breaking convention Time to think again about the rules of engagement in the war on drugs. The Economist, Apr 3rd 2003

    VastaaPoista
  33. "Tämä on vain blogi. Karalahden tapaus ei aiheuta liigalle ongelmia, koska sekä julkinen rahoittaja (opetusministeriö)..."

    Hyvin pieni korjaus oikeastaan mitätön, mutta kuitenkin. Julkinen rahoittaja (opetusministerö) ei jaa SM-Liigalle rahoitusta missään muodossa. Tämä todettu jo kun Karpela aikanaan kommentoi ministerinä miettivänsä rahoituksen vähentämistä...olemattomasta on vaikea vähentää.

    VastaaPoista
  34. Säännöissä on kyllä määräyksiä tötöilystä ja sikailusta joka lähtöön. Eli jos ja kun napsahtaa kakkua törkeästä huumausainerikoksesta, niin liigahallitus voi antaa pelikieltoa. Säännöissä ei vain ole mainintaa tästä tilapäisestä pelikiellosta - ei liigan, jääkiekkoliiton eikä myöskään kansainvälisen kiekkoliiton säännöissä. Tosin esimerkiksi dopingsääntöjä on marraskuussa 2007 uusittu.

    VastaaPoista
  35. "Miksi oletat, että kontrolloitu jakelu olisi huonompi asia kuin kontrolloimaton?"

    Kontrolloitu jakelu ei häivytä kontrolloimatonta jakelua. (omasta mielestään) Hip -tyypit eivät ongelmaklinikoilla tai jakelupisteillä juokse. Laitonta narkoottisten jakelua ei kylläkään lopeta mikään - muu paitsi ilmaisjakelu - ja sellaisella moninkertaistetaan huumeongelma.

    Ei minulla ole tarvetta opetaa ketään. Tyhmät ajatukseni saa vapaasti lytätä. Olen itse asiassa varsin kiitollinen, jos joku onnistuu niin tekemään. Ei oo näkyny...

    VastaaPoista
  36. "Miksi sitten sitten alkoholin kieltolaki lopetettiin?"

    Kun ei kansa taipunut raittiuteen ja 80 % kansasta ei voitu laittaa telkien taa.

    VastaaPoista
  37. "Time to think again about the rules of engagement in the war on drugs."

    Kyllä. En ole koskaan kokeillut (enkä kokeile) joten en ole alan asiantuntija. Paitsi, että lienen jossain määrin nikotiiniriippuvainen. Muutoin ei ole selitettävissä se, että kiskon vapaaehtoisesti keuhkoihini karsinogeenistä savua.

    Järki sanoo, ettei tämä ole kannattavaa, mutta hups - syttyipä taas pesällinen. Tuota saa laillisesti jakaa. Hintakilpailuakin on. Idea, jolla saa koko kansan savuttomaksi pätee ehkä huumeisiinkin. Ei oo näkynyt...

    VastaaPoista
  38. Koska keskutelu on ajautunut tilanteeseen, jossa keskustellaan laittoman huumeiden myynnin ja välityksen ongelmista ja seurauksista verrattuna tappoon /murhaan. Omasta mielestäni on aiheellista kysyä kuinka moni tappo on osittain verrannollinen huumeiden ympärillä vellovaan bisnekseen(noin niinkuin prosentuaalisesti)? Jo tämän kysymyksen vastaus esittää faktan siitä, että huumeiden välittäminen ja myynti on todellakin rikos koko yhteiskuntaa vastaan, josta tulisi tuomita erittäin kovin rangaistuksin (niskalaukaus sanon minä).

    Moni vetoaa mielipiteissänsä ja ajatuksissansa toisen maailmansodan (osa jopa ensimmäisen) aikaisiin tapahtumiin, tilanteisiin, yms. Jokainen teistä varmasti myös ymmärtää sen, että yhteiskunta tuolloin oli eri kuin mitä yhteiskunta on nyt. Emme voi olettaa, että tilanne tai tapa (yms.), joka on tapahtunut tuolloin olisi mitenkään verrannollinen nykypäivään, vai voimmeko?

    Kaikki kritisoijat miettikääpä hetki (ainoastaan itse huumeiden käyttäjät / huumebisneksiin sekaantuneet, eivät tätä ymmärrä);
    Mikäli tilanteeseen todellakin puututtaisiin (omasta mielestäni saisi puuttua jopa teknisesti lakia rikkoen, jotta rikkaruohot saataisiin kitkettyä) rajuin ottein, pystyimme ehkä elämään maailmassa, jossa joka nurkan takaa ei tulekkaan se VITUN HÖRHÖ, joka puukottaa sun vaimos. Huumebisneksessähän periaatteessa lyödään lyttyyn jo moneen kertaan lyötyä.

    VastaaPoista