Kilpakirjoitukseni II

Jos Suomi olisi jäänyt Ruotsin yhteyteen, Helsinkiä ei olisi koskaan tarvittu eikä siis rakennettu eikä Viipuriin olisi uskallettu investoida. Talvisota olisi käyty 1914, koska Saksan keisarikunta ei olisi mitenkään voinut vastustaa kiusausta marssia Kymijoelta Karjalan kannakselle ja siitä Pietariin.

Venäjä käsitti vaaran ja kaatoi rahaa etenkin Helsingin seudun linnoittamiseen todella paljon. Kantalinnoitettu vyöhyke oli kallista teräsbetonityötä, ja kuten tiedetään, siitä on hämillisesti jätetty osia jäljelle.

Kun saksalaiset sitten liikkuivat täällä 1918 muka auttamassa valkoisia, Saksa ja Venäjä eivät olleet sodassa keskenään. Lenin oli päässyt valtaan lupaamalla irrottaa maan sodasta ja aselepo oli tehty joulukuussa 1917. Brest-Litovskin rauha tehtiin maaliskuussa 1918. Juuri silloin Saksa oli voittamaisillaan maailmansodan. Keväthyökkäys länsirintamallakin menestyi lupaavasti, mutta australialaiset (Anzac) ja kanadalaiset onnistuivat pysäyttämään etenemisen.

Leninin oli pakko miettiä maailmansodan tulosta. Massiivisiin myönnytyksiin Saksalle kannatti suostua. Saksahan jopa jatkoi sotaa jonkin aikaa, kun Lenin ja Trotski niskoittelivat. Siihen Venäjällä ei ollut varaa. Heillä oli vihollisia omastakin takaa.

Leninin on väitetty jopa olleen Saksan leivissä. Ainakin saksalaiset olivat hänelle syystä suopeita vuonna 1917. Mutta Lenin valmistautui myös Saksan tappioon.

Saksan tappio 11.11.1918 kello 11 aiheutti voittajille niin valtavan kotiuttamisurakan, ettei kenelläkään ollut tarmoa ryhtymään siinä välissä listimään Neuvosto-Venäjää, vaikka haluja ei puuttunut. Venäjällä toki oli pieniä ranskalaisia ja englantilaisia joukkoja ja erittäin merkittävä tshekkien joukko-osasto, mutta se oli sittenkin pientä.

Ihailijat ovat pitäneet Leniniä idioottina ja vastustajat intohimojen riivaamana murhamiehenä. Kumpikaan tulkintasuunta ei tunnu vakuuttavalta. Lisäksi 1918-1924 kävi ilmi, että hänellä oli ilmiömäisen päteviä apulaisia, ylimpänä heistä Trotski ja tämän apulainen Tuhatshevski.

Myös pyövelit olivat tehokkaita ja salainen poliisi Tsheka organisaatio, jonka rahoitusta ei pihistelty.

Ihailijoiden tulkinta – pienten kansojen itsemääräämisoikeuden edistäminen – ei saa tukea Leninin myöhemmistä teoista. Ihailijoiden toinen tulkinta – Suomessa edelleen suosittu – eli ajatus maailmanvallankumouksesta, joka selvittäisi pian pelin, toistuu kyllä puheissa mutta ei lainkaan teoissa. Lenin oli tekemässä mm. Suomessa Tarton rauhana 1920 muistettua järjestelyä, johon oli suostuttava, koska sosialistinen vallankumous oli mennyt myttyyn muun muassa Saksassa ja Unkarissa.

Sikäli kuin Lenin ylimalkaan uskoi kommunismin voittoon, hän piti sitä aivan oikein taivaanrannan takaisena tapahtumana.

Yksi suomalaisten hellimistä myyteistä on Vapaussota vapautuksena ryssän vallasta. Maa oli täynnä venäläistä sotaväkeä – mutta millaista! Pari jääkäriä ja joukko isäntämiehiä riisui eri kaupungeissa kokonaisia varuskuntia aseista. Maassa oli venäläistä sotaväkeä mutta ei venäläistä armeijaa. Eivät ne sotilaat olleet kenenkään komennossa. Osan upseereistaan he olivat upottaneet Pohjoisrantaan jo talvella 1917.

Ryssän valta oli kaatunut maaliskuussa 1917 eli melkein vuotta ennen Vapaussotaa. Suomi julistautui sekasortoisen kesän jälkeen hätäpäissään itsenäiseksi, ilmeisesti Norjan mallin mukaan, tämä kun oli yksipuolisesti sanonut irti unionin Ruotsin kanssa ja selviytynyt siitä (vaikka läheltä piti).

Kaikki järkevät ihmiset, joihin Svinhufvudia ei voi lukea eikä liioin ulkopoliittisesti taitamatonta Paasikiveä, tiesivät pienten asioiden ratkeavan suursodan ratkaisun mukaisesti. Kuningasta haettiin Saksasta. Kenellekään ei tullut mieleen kysyä Ruotsista ti Tanskasta, eikä siitä olisi mitään tullutkaan, koska ainakin Ruotsissa tiedettiin kesällä 1918, mikä Saksan todellinen tilanne oli. Ja Suomihan oli laittautunut juuri Saksan liittolaiseksi tai oikeastaan alusmaaksi.

Mannerheim oli yksi näistä järkevistä ihmisistä. Hän ei suostunut saksalaisiin vaan lähti muille asioille. Vuoden 1919 tilanne saattoi sitten kierouttaa hänen luonteensa pysyvästi. Judenitshin siivellä Pietarin olisi valloittanut vähällä, väellä – mutta Mannerheim ymmärsi miettiä, mitä sitten tapahtuisi. Aunukseen ja Vienaan tehdyiltä retkiltä kertynyt kokemus ei rohkaissut.

Saksalaisten kanssa veljeilleet käänsivät kiireesti rintamansa. Kesäksi 1918 koottiin vankileireihin kaikki se väki, joka olisi ollut Saksan sodanpäämäärien kannalta harmillista Pietarissa. Oletettavasti saksalaisten vihjeestä punaisia, jotka olivat omasta mielestään tehneet aidon vallankumousyrityksen, ryhdyttiin ampumaan maanpettureina eli siis Venäjän liittolaisina, vaikka Venäjää ei ollut siinä vaiheessa olemassa.

Ryssäviha oli valkoisten alibi, jossa yhdistettiin sortokausien liioitellut muistot, syvä vastenmielisyys ja pelko bolshevikkejä kohtaan ja jälkikäteen hankittu oikeutus lukemattomien punavankien (ryssän kätyreiden) epäinhimillisestä kohtelusta.

Ruotsi oli muuten ainoa maa, joka esitti vastalauseita Suomen vankileireistä.

Lenin oli tottunut asiakirjojen allekirjoittaja ja Stalin puolestaan nopea oppimaan. Asiakirjat, kuten itsenäisyyden tunnustukset ja rauhansopimukset, olivat mainos- ja markkinointipuolen asioita, jotka eivät kiinnostaneet suuria johtajia, koska sellaisilla papereilla ei ollut merkitystä.

Tämä oli ollut venäläinen käsitys ainakin 350 vuotta ja näyttää olevan edelleen.

Suomalaisesta ryssävihasta on esitetty mielenkiintoisia teorioita. Teorioita tärkeämpi on käytäntö. Vuoden 1930 jälkeen alkanut kehitys antoi runsaasti aihetta pelkoon.

Ryssänvihaa on analysoitava kielitaistelun yhteydessä. Suomi käytti jokseenkin kaiken sen energian, jota olisi tarvittu yliopistolla ja teknisessä koulutuksessa, ihmeelliseen nahisteluun suomen- ja ruotsinkielisten väestöryhmien kesken. Ryssänvihassa toimineet henkilöt olivat jokseenkin poikkeuksetta suomenkielisiä, paitsi nyt joku Bertel Gripenberg. Jääkäreiden johto oli ollut enimmäkseen suomenruotsalaista.

Suomi eristäytyi ja menetti teollisuutensa kasvupotentiaalin ja sen kansallisen kulttuurin, josta oli ylpeilty aiheellisesti 1890-1920. Suomi jäi luokalleen Euroopan oppikoulussa ja palautettiin sisätöihin soveltumattomana kansakouluun.

Vuodet 1924-1938 olivat harvinaisen synkkää aikaa. Maata johti taitavasti Tanner, joka ei uskonut Jumalaan eikä maailmansotaan. Ryti ja Ståhlberg eivät harrastaneet ulkopolitiikkaa eikä Eljas Erkko ollut poliitikko.

Sotien välistä aikaa on tarkasteltu kommunistisen solutuksen otsikolla, joka on kovin riittämätön. Kommunismin vaaraa on joka tapauksessa törkeästi liioiteltu.

Stalinin Neuvostoliitto oli jo 1920-luvun puolella erinomaisessa yhteistyössä Saksan ja sitten Hitlerin ja Saksan armeijan kanssa. Puheet olivat puheita, eikä Ribbentrop-sopimus ollut välttämättä yllätys. Vaikka Stalin oli Hitlerin ystävä, Stalin ymmärsi olla luottamatta ystäviin.

Neuvostoliiton valtapoliittinen tavoite oli selvä: Baltian maat ja Suomi olivat sinänsä vähäisiä häiriötekijöitä, jotka oli likvidoitava. Tämän täysin loogisen päätelmän mukaan sitten toimittiin 1939-1940, vaikka Suomi aiheutti hyvin harmillisen yllätyksen.

Sodassa 1941-1944 Suomi oli sivunäyttämö, joka ei aiheuttanut Neuvostoliitolle sanottavia ongelmia eikä menetyksiä, mutta harmia kyllä.

Jos Suomi olisi ollut Ruotsin yhteydessä, Saksa olisi voittanut ensimmäisen maailmansodan. Valloittamalla Pietarin ja ottamalla käyttöönsä vihollistensa Venäjälle lähettämän ase- ja elintarvikeavun se olisi päässyt neuvottelurauhaan Ranskan, Englannin ja Yhdysvaltojen kanssa.

Samalla Saksa olisi tietysti valloittanut tai alistanut Ruotsin, kun siellä oli niin hyvä teollisuus ja mainioita raaka-aineita ja omaa väkeä valmiiksi hovissa asti.

Suomi ei siis ole pelastanut Ruotsia yhtä kertaa, vaan kolme kertaa. Vuonna 1809 Venäjän armeija oli Uumajassa eikä Ruotsilla ollut panna mitään vastaan. Silloin Venäjä tyytyi valloittamaan tämän alueen, jonka sotilaallinen merkitys tuli hyvin selväksi jo Krimin sodassa 1850-luvulla.

Suomi pelasti Ruotsin talvi- ja jatkosodassa. Suomi pelasti Ruotsin ensimmäisessä maailmansodassa.

Johtopäätös? On hyvin vaikea uskoa, että Paasikiven ja Kekkosen toiminta olisi vaikuttanut sitä tai tätä Neuvostoliittoon. Stalin muodosti satelliittivyöhykkeensä johdonmukaisesti ja taitavasti, henkilöihin katsomatta. Niskoittelijat hirtettiin, välillä kannattajatkin.

Ainoa uskottava selitys Suomen selviytymiselle sodista on Ruotsi.

Ruotsi oli avustanut Suomea talvisodan aikana summalla, joka vastasi Suomen silloista yhden vuoden bruttokansantuotetta. Välirauhan aikana rahat Salpa-linjan rakentamiseen ja armeijan uudelleen aseistamiseen tulivat ehkä osittain Saksasta mutta luultavasti merkittävin osin Ruotsista. Linkkinä toimi sosialidemokraattinen puolue.

Asiasta ei ole olemassa pienintäkään todistetta. Loppuun kulutettu maa oli kuitenkin hyvin varustettu noustessaan ellei Hitlerin kelkkaan niin kumminkin jalaksille kesällä 1941.

Nykyisin on tiedossa, että Ruotsi oli koko kylmän sodan ajan Yhdysvaltojen uskollinen liittolainen ja vastasi ennen kaikkea sotilaallisesta lähitiedustelusta. Kun Ruotsi itse ei ollut sotilaallinen uhka, Neuvostoliitto piti Suomea lyhyessä liekanarussa mutta miehittämättömänä.

Ruotsi on toisin sanoen maksanut monin kerroin takaisin velkansa länsimaiselle sivistykselle…

En väitä että tämä olisi ollut tietoista toimintaa tai suunniteltua. En väitä edes olevani oikeassa. Esitän vain hauskan kertomuksen. Ellette pidä mielipiteistäni, voin vaihtaa ne.

Suomi on ollut kuin humalainen kansimatkustaja, joka kerran toisensa jälkeen putoaa reelingin yli suoraan pelastusveneeseen.