Ohje pääministerille

Tänään nauhoitimme Jyrki Kataisen kanssa pätkän "Aristoteleen kantapäähän".

Olen ajatellut, että poliitikkoja pitää kohdella ilkeästi, mutta en raaskinut, joten runsan viikon kuluttua on kuultavissa ystävällistä rupattelua. En iljennyt edes kysyä, että miten Siilinjärven pojalta luonnistui oekee savo. Mikä ettei olisi luonnistanut.

Politiikka on vaikea ammatti. En ymmärrä, kuinka he jaksavat.

Tuli kuitenkin repliikki, joka on kiirehdittävä kertomaan eteenpäin, koska Katainen esitti sen ulko-ovella mustan auton kaartaessa noutamaan saaliinsa - Kiinaan, kuulemma, ja asettuessani jo miettimään seuraavaa radiojuttua Vesa Vierikon kanssa äänikirjojen vaikeudesta ja hyödyllisyydestä.

Katainen näet sanoi arvelevansa, että Suomen sittenkin aika onnistunut innovaatiotoiminta liittyisi - musiikkiopistoihin.

Oikeastaan aivan kaikki maailmanluokan muusikot, joiden kanssa olen puhunut tästä asiasta, pitävät musiikkiopistoja suuren oivalluksena, jonka rinnalla jopa erittäin korkeatasoinen Sibelius-akatemia kalpenee.

Nyt ajatus oli, että tuota tietä kansa on muutamassa vuosikymmenessä oppinut, että "ihan tavalliset" lapset ja nuoret voivat päästä todella pitkälle. Meillähän todella on nurkat täynnä erinomaisia instrumentalisteja, laulajia ja kapellimestareita.

Olen miettinyt tuota ajatusta koko loppupäivän, enkä pääse mihinkään siinä, että tässä voi olla perää.

Todelliset innovaatiot edellyttävät ihmisiltä jännittävää hulluuden ja lahjakkuuden sekoitusta, jota tukee suhteellisen realistinen ajatus onnistumisen mahdollisuudesta.

Tiedämme historiasta, että vahvan muutoksen ajat ovat yleensä syntyneet silloin kun "asiaankuulumattomat" ihmiset pääsevät mukaan ennen etuoikeutetuille varattuun toimintaan.

Mieleeni tulee väkisin Lars Magnus Ericsson, taivaansinisen köyhä poika syrjäkulmilta, joka osasi käyttää hyväkseen kahta yhteensattumaa. Toisaalta Ruotsin kuninkallinen lennätinlaitos oli lausunnossaan todennut, ettei telefoni-keksinnölle ole käyttöä, koska se ei tuota kirjallisia muistiinmerkintöjä. Toisaalta amerikkalainen Graham Bell oli ylimielisyydessään jättänyt keksintönsä patentoimatta takapajuisessa Ruotsissa. Ja siten Ruotsi oli jo 1880-luvulla puhelinliikenteen mekka ja Ericsson kehitti kaikki tarvittavat kojeet, verkot ja keskukset ja harjoitti vientitoimintaa Venäjältä Kiinaan ja Uuten Seelantiin.

Se oli innovaatio. Puhelimen toiinta ja rakenne oli jo keksitty mutta oivalluksen kauaskantoisuutta ei havaittu.

Omassa mielessäni innovaatio on melkei patentoitavan keksinnön vastakohta.

Mutkikas tarina omasta matkapuhelimestamme ja Nokiastamme sisältää useita tällaisia onnenkantamoisia eli unissakävijän varmuudella ja melkein pelkän aavistuksen varassa tehtyjä kehitelmiä, joista ehkä tärkein oli digitaalinen vaihde.

Nyt olemme kaikki yhtä mieltä siitä, herra pääministeri, että on palvelutoiminnan innovaatioiden aika.

On satsattava lapsiin,

He sen tekevät