Narsut ja psykot

Liike-elämän, yliopistojen ja median huipulle on keskirunsastai runsas joukko narsisteja ja psykopaatteja, joita sopiva lääkehoito auttaisi. Ken kielin voisi kertoa, miten paljon se helpottaisi heidän kanssaan asioivia. Jopa puheet kiusaamisesta ja lähentelystä loppuisivat siihen paikkaan.

Sellaisen henkilön tunnistaa esimerkiksi jäljistä. Kun toiset jättävät ihmisen jälkiä, tarkkaan katsoen huomaa, että näistä jää telaketjun jäljet, myllättyjä sammaleita, kolhittuja puita ja hiekkaa ja pieniä kiviä, jotka on paiskottu toisten silmille.

En ole suuttunut kehenkään enkä saanut huonoa kohtelua. Hiukan olen harmissani siitä, että narsistisen eli hullun ihmisen arvot esitetään kakistelematta yritysten (Nokia, UPM) arvoina – minulle mahdollisimman paljon mutta köyhät kyykkyyn.

Kun tuo ajattelutapa on osoittautunut kelvottomaksi ihmisten välisissä asioissa, miksi kummassa se toimisi yhteisöjen ja yritysten asioissa.

”Staatsräson” eli kansallinen itsekkyys oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten pappienkin hyväksymä ajatus, mutta nyt yhä useampi käsittää, mihin sen kanssa on jouduttu. Uusimmat ongelmamme, kuten ilmasto, eivät liioin taatusti ratkea kansallisen itsekkyyden merkeissä.

Tämä ei ole moralisointia. Kunhan taas kerran sanon, että kireä kvartaalitalous tuhoaa kansantaloudet.

Se on moralisointia, että henkilökohtaisesti en pidä rahan kahmimista arvokkaana elämänsisältönä.

Narsisti on ihminen, jolle ovat ominaisia suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja pystyy käyttämään muita häikäilemättä hyväkseen.

Ihminen, joka on kova kehumaan itseään ja tuomaan itseään esiin – nimiä tässä yhteydessä mainitsematta – ei ole sen takia narsisti. Tuo erikoiskohtelu-ajatus (”olen poikkeustapaus”) ja toisten hyväksikäyttö on sitä itseään. Narsisti ei siis oikein osaa hävetä.

Lisäksi hän kuvittelee, että onnistuminen jossain hankkeessa on osoitus siitä, että hanke oli oikea ja moitteeton.

Psykopaatti on haukkumasana, mutta se liittyy väljästi harhaisuuden käsitteeseen. Ihminen näkee ja kuulee omiaan. Joissakin tapauksissa psykopaatille on tyypillistä kyvyttömyys edes käsittää, että kun toista ihmistä lyö, häneen sattuu.

Asia on niin surullisesti, että psykopaatin piirteissä näyttäisi olevan uusimman tutkimuksen mukaan periytyvyyttä, mutta tämä ei ole determinismiä. Periytyvyys on aika usein alttiutta. Heikkous juovuttavien juomien käyttämiseen näyttäisi olevan jossain määrin periytyvää. Tiedätte kaikki, että sen heikkouden voi voittaa – tosin yleensä ei kohtuujuomisella. Dopamiinin ja serotoniinin mutkikas yhteisvaikutus saattaa vaikuttaa heikkouteen nautinnoille – taipumus lihomiseen, tupakointi ja monet muut asiat eivät ehkä olekaan pelkästään huonon luonteen merkkejä. Toiset välttävät vaarat vaivatta, toiset vain hirveällä vaivannäöllä tai eivät ollenkaan.

Epäilen että liikunnallisuus eli taipumus pitää itsensä kunnossa liittyy sekin perintötekijöihin. Ainakin tunnen ja olen tuntenut ihmisiä, jotka tarvitsevat oman ruumiin rääkkäämisestä seuraavaa mielihyvää. Eräs espoolainen, nyt jo iäkäs asianajaja, tapasi pinota työpäivän jälkeen tietosanakirjan muovikelkkaan ja hiihtää puoliväliin Suomenlahtea ja takaisin. Pelkkä hangessa tarpominen ei ihan riittänyt eräretkeilijälle.

Ja sitten on toisia, joiden ajatus onnesta on mukava asento sängyn päällä, kirja ja torkahtelua.

Tämä oli pieni johdanto päivän teemoihin. Psykopaatteihin ja osan narsisteista eivät rangaistukset tehoa. Ajatukset tiettyjen rikoksentekijöiden hoitamisesta lääkkeillä vaarattomiksi saa kyllä nekin haudata. Lääkkeitä on ja niillä saavutetaan tuloksia, mutta harvoin muutoin kuin valvotusti. Jos pannaan kuka tahansa pedofiili pillerikuurille ja hän vetää siihen päälle muita lääkkeitä ja viinaa, tulos voi hyvinkin olla kahta kauheampi.