Winchester II

Tietokirjan suuri ongelma on aiheeksi otetun asian istuttaminen ympäristööneli muihin asioihin.

Winchester ei emmi suotta. Vaikka kirjan aihe olisi tulivuorenpurkaus Jaavan merellä, ennen pitkää kirjoittaja selittää hyvin käsitettävästi Tyynen valtameren läikkymistä eli El Nino -ilmiötä.

Vaikka aihe on 188-luvulta, lukija viisastuu ja vähän kauhistuukin hyökyaalloista, jotka taisivat saada japanista tsunamin nimen vasta aivan hiljan. 

Lukijan aktivoituminen on miellyttävä seuraus. Kamikaze eli jumalan tuuli puhalsi nurin mongolien Japanin valtausta yrittäneen laivaston 1300-luvulla. Mutta ellei se ollutkaan taifuuni, vaan tsunami? Winchesterin toisen kirjan mukaan vuonna 1905 San Franciscossa meni satoja laivoja päreiksi maanjäristyksen yhteydessä. Tsunamin mekanismi selitettiin vasta muutamia vuosikymmeniä sitten. San Andrea faultin pelottavuus liittyy siihenkin, että kolme mannerlaattaa hiertää toisiaan. Kun laatan reuna joutuu toisen alle, silloin jälki voi olla todella kauheaa.

Merkittävien miesten toilailut ovat tietysti kiinnostavia mutta helppoja. Suosikkini on Winchesterin kirja ”The Men Who United States”, jossa käydään läpi maanmittaus ja sitä edeltänyt tutkimus, rautatienrakennus, maantiet, Yhdysvaltojen oloissa hiukan pulmallinen osavaltiot yhdistävä I-valtatieverkosto, lennätin ja puhelin, kanavat, radio ja televisio ja sitten Internet. 

Suomen teidän historiasta on kaksiosainen peruskuiva esitys, jonka jäljiltä saa aika pitkään mietiskellä, miten Helsingistä todellisuudessa matkustettiin esimerkiksi Pohjanmaalle ennen 1880-lukua ja siis rautatietä. K.J. Ståhlberg kävi elämäkertansa mukaan opintonsa päätettyään tapaamassa sukulaisia ja koulutovereita Oulussa – kävellen. Oulusta ja Kemistä esimerkiksi papinpoika T.I. Itkonen käveli kesäksi kotiin Inariin, keskenkasvuisena ja yksin.

Olen selittänyt, miten kirkonkylästä otettiin puhelu vaikkapa Vaasaan. Ensin oli soitettava omaan keskukseen ja sanottava ”saanko valtio”, ja pian puhelimesta vastattiin ”valtio – riks”. Joku varakas saattoi ottaa ihan pikapuhelun. Ja sitten odotettiin, joskus tuntejakin.

Ja kauhavalainen kauppias Kujanpää, joka Helsingissä soitti matkustajakodista huutaen (puhelimeen oli tapana aina huutaa) ”Haloo, onko Tokmannilla (Stockmann)? Onko Tokmanni itte?”

Merkittävintä näissä hyvissä tietokirjoissa on kirjoittajan tilaisuus yhdistellä aloja. Meilläkin puhutaan monitieteisyydestä, mutta todellisuudessa ajatus on monille vieras. Koulu- ja korkeakoulujärjestelmämme toimii edelleen lokeroilla ja erikoistumista jollekin alalla yritetään yhä aikaistaa.

Se on saatanallinen virhe. Kunpa voisi poistaa kielenkäytöstä sanan ”yleissivistys”. Peruskoulumme on hyvä, mutta saako se toimia sillä periaatteella, että tarpeettomin tieto on tarpeellisinta. Vaikka olisi kuinka ekonomi, on hyvä erottaa silakka vasikasta ja tietää, ettei bakteeri (mikrobi) ole ”pöpö”, vaan meillä on sitä seuruetta kilokaupalla omassa elimistossämme, sillä ilman emme tulisi toimeen.

Olisiko Topelius tässäkin asiassa ensimmäinen ja viimeinen, joka osittain kavereittensa Lönnrotin ja Nervanderin avulla teki parhaansa jakaakseen tietoa. Tieto kun on kuin solu. Se lisääntyy jakautumalla. 

Winchester I

Mielihyvää raakana on kirjoissa tarjolla kuitenkin vähän. Tietokirjaiijan ammatti taitaa olla hyvin epäkiitollinen. Esimerkiksi Suomesta ei tule mieleen ainuttakaan käännettäväksi päätynyttä.

Kauan sitten kustantajat kokeilivat. Otava tyytyi enimmäkseen suomennoksiin (Jokamiehen koreakoulu) eikä oikeasti etevä Armas Salonen tiettävästi herättänyt mielenkiintoa muissa maissa ja Suomessakin vain vähän. Summeri ja Assyria oli kuitenkin kuvattu suomeksi aivan hyvin. Samaan sarjaan päätynyt Eino Kailan Persoonallisuus on kirja, josta nyt vain harva ammattilainen sanoo, että akateemikolla oli mielenkiintoisia ajatuksia. Itse en osaa kuvitella tilannetta, jossa sanoisin, että se kannattaa lukea. Tietenkin joku voisi yrittää kronikoida sellaista suomalaista kirjallisuutta, jossa kirjoittaja oli ainakin hiukan selvillä Freudista ja hänen ajatuksistaan.

WSOY julkaisi muutaman ”yliopistollisen kirjan”, joista Oiva Ketosen esitys filosofiasta tuntui kerran kiinnostavalta,  kunnes lukija huomasi, että jo ruotsiksi ja tietenkin englanniksi oli huomattavan hyviä yleisesityksiä filosofiasta, ellei siis B. Russel vetänyt ja populaari Will Durant tuntui hiukan lapselliselta. Hyvin arvostettu oli Rolf Nevanlinnan yleisesitys johdatuksena suhteellisuusteoriaan. Nyt en oikein näe, miksi kukaan lähestyisi Einsteinia suoraan ja melkein pelkästään matematiikan kautta. Sattumalta aivan näinä päivinä jututtamani jälkikasvu pitää fysiikkaa yhtenä mahdollisena ainevalintana korkeakouluun, kun menestys lukiossa on ollut erinomainen ja sekin tiedetään, että sekä Helsingissä että Aallossa taso on hyvä. Ajattelin ostaa ylioppilaslahjaksi Feynmanin laajan kolmiosaisen korkeakoulufysiikan. Uskottavien ammattilaisten käsitys on sama kuin oma maallikon arveluni eli että se on ylimalkaan oppikirjana kaikki aineet huomioon ottaen parhaita mitä on. Syy voi olla se, että kysymyksessä on yliopiston (CalTech) luentosarja niin että myös tekstistä välittyy aivan aidon neron innostus, joka on tarttuvaa laatua. Havaintoja voi tehdä verkko-osoitteessa www.feynmanlectures.edu 

Erinomaisten tietokirjojen tekijä, kuten nyt esimerkiksi S. Winchester, joutuu tunnustamaan julman totuuden: alkeet ovat aina vaikeita, ehkä vaikeimpia. Feynman selittää, mikä on sähkömagneettinen kenttä, koska moni opiskelijakaan ei heti usko, että se on matemaattinen abstraktio, joka ei sinänsä tarkoita mitään ja jota ei voi oikeastaan piirtää viivoina ja kaarina. ”Kenttä on relativistinen käsite.”

Esimerkiksi San Franciscon maanjäristystä kuvaavassa kirjassaan Winchester selittää kärsimättömälle lukijalle, mitä tarkoittaa ”maanjäristys”. Lukija toki haluaisi sanoa, että hän kyllä tietää ja juoksee pakoon jos pääsee. Winchester kertoo tässä ja Tyyntä valtamerta ja Atlanttia kuvaavissa kirjoissaan mannerlaattojen surullisen tarinan päätyäkseen toteamaan, että esimerkiksi sulaa massaa maan päällimmäisen kuoren alla liikuttelevat konvektiovirtaukset tulivat kuvan vasta vuosikymmeniä sitten, ja paljon on edelleen selvittämättä.

Itse tutkimusala on nimennyt itsensä uudestaan. Englanniksi se on ”earth science”.

Harva osaa kirjoittaa luonteeltaan teknisestä aiheesta – esimerkiksi maanmittauksen kehityksestä ja toteutuksesta – aidosti kiinnostavalla tavalla tinkimättä kuitenkaan esityksen tasosta ja uskottavuudesta. Vuosikymmeniä johtavien lehtien toimittajana ja itse hyvän koulutuksen saaneena maailmanmatkaajana Winchester kestitsee lukijaansa suurenmoisesti. Moni kuitenkin edelleen haluaisi syvällisempää tietoa asioista, eivätkä YouTube ja dokumentit riitä läheskään kaikkeen. Yliopistolliset kirjat, kuten edellä mainittu Feynman – taas edellyttävät lukijaltaan itsekuria, joka taas puolestaan edellyttää harjoiteltua oppimisen taitoa.

Virkavalehtelijoista

Markku Kuisman kanssa olemme keskustelleet ajatuksesta herättää pahennusta kirjoituksilla historiasta. Ajatuksen tiellä on käytännön ongelmia. Asiaa puoleen ja toiseen mietittyäni uskaltaisin sanoa, että ainakin ennen historia oli osa poliittista toimintaa, kunnes siitä tuli vahvasti kaupallista toimintaa, kunnes kauppa lakkasi käymästä.

Ehkä amerikkalaiset olivat tässäkin asiassa parhaita. Ensimmäinen suurelokuva li ”Kansakunnan synty” (Griffit, 1915). Tarina meni täydestä. Tekijät käsittivät, että katsoja innostuu enemmän mielikuvista kuin tosiasioista.

Ranskalainen Thiers kirjoitti suunnattoman laajat historiateokset etenkin Napoleonin ajasta, toimi välillä pääministerinä ja presidenttinä ja tuki lämpimästi Pariisin kommunardikapinan tukemista antamalla ampua erittäin suuren määrän kapinallisia.

Luulen että tämä ajatus oli Paasikiven ja Svinhufvudin takaraivossa 1918. Thiers oli niin suuri nimi, että nämä herrat tunsivat sen, ja ainakin Paasikivelä oli etevät tiedot historiasta.

Tieteellisen historiankirjoituksen kaksi suurta nimeä olivat Saksassa Leopold Ranke ja Ranskassa Jules Michelet. Ranken mukaan todellinen tiede perustui asiakirjoihin eli ensisijaislähteisiin.

Jo hänen aikanaan huomautettiin, että ellei ensisijaislähteitä ole tai löydy, sitten ei ole tosiasioitakaan. 

Michelet’n Ranskan historia käsitti vain 19 laajaa osaa, mutta hän julkaisi paljon muutakin. Hän sanoi kirjoittaneensa papistovastaisen, tasavaltalaisen historian. Hänen suhteensa tosiasioihin oli luova ja hänelle kansa oli historian päähenkilö. Tuo kansa astui esiin lopullisesti suuressa vallankumouksessa, jonka yhteydessä saattoi tapahtua, kirjoittaja mainitsee, jotain vähäisempiä ylilyöntejä.

Suomen eli siis Ruotsin historia on olemassa, mutta sitä ei ole koskaan julkaistu. Ruotsinkielinen kirjallisuuden seura lupaa ainakin osia runsaan vuoden kuluttua, luultavasti käsin kirjoitetun kuvina.

Zachris Topeliuksen yliopistoluentojen käsikirjoituksessa on yli 2000 liuskaa. Niistä saa jonkin käsityksen V. Vaseniuksen neliosaisesta Topeliuksen elämäkerrasta, joka on nyt minulla kaukolainassa.

Topelius huomauttaa luentojensa alussa, että nyt ei esitetä Välskärin kertomuksia, ja huomauttaa samalla, etteivät luennot perustu omaan tutkimustyöhön.

Hämmästyin lukemastani. Topelius osasi maailmanhistorian, joka siis tarkoitti kauan Euroopan eräiden osien historiaa, todella hyvin. Hänen otteensa aineistoon on hämmästyttävän moderni. Sellaiset aikakauden ajatukset kuin että hyvä voittaa aina lopulta pahan (Jumalaa tai kaitselmusta mainitsematta), eivät ehkä kuuluisi meidän mielestämme yliopistoluentoon. Retorisesti ne ovat oivallisia, koska historian näkeminen pelkästään ihmiskunnan kollektiivisena rikosrekisterinä on kyynisyyttä eli siis tunteenomainen asenne toiseen suuntaan. Toisin kuin härkämäinen Snellman Topelius piilottaa poliittisen kannan eli siis Venäjän mielivallan, josta Nikolain I:n ajalta oli tavattomasti kokemuksia, sanomalla ettei tutkijakaan saa koskaan lakata pyrkimästä  parempaan eli ihmisen ja hänen olojensa kohentamiseen.

Olipa löytö. Sanomatta lienee selvää, että Topelius loistavana kirjoittajana pesee 1900-luvun ”kilpailijansa” mennen tullen.

Mustekala

Sain muistutuksen koulussa ja jälki-istunnostakin oli puhe. Piirustuksen opettaja anti tehtäväksi piirtää ja värittää mustekalan. Ne ovat, kertoi hän, ihan mahdottoman suuria otuksia ja syövät vaikka laivaveneen tuosta vain, niin että napsahtaa.

Opettaja kierteli luokassa ja pysähtyi katsomaan ja kysyi, mitä piiperrän. Selitin lukeneeni, että mustekalat ovat enimmäkseen tuollaisia sormen mittaisia otuksia ja että niitä syödäänkin. Kalmarit ovat vähän eri asia ja tursaat aivan muuta.

En muista, mainitsinko tietolähteeni, joka oli Valitut Palat, mutta rehtorinkansliaan tuli käsky. Rehtori opetti minulle uuden sanan, auktoriteetti. Opettajan auktoriteettia ei saa vaarantaa. Sitäkään en muista, opinko tuosta yhtään, ettei pidä olla oikeassa ajattomalla ajalla. 

Ehkä osasinkin sen, periaatteessa. Poikajoukossa, joka kokoontui tarvittaessa jokirannassa, keskusteltiin yleensä todella mielenkiintoisista aiheista. Kukaan ei ollut kuitenkaan tästä aiheesta yksityiskohtaisemmin selvillä, vaikka väitti päässeensä peiton alla hypistelemään, joten helposti siirryttiin luonnontieteen puolelle; moottorioppi oli kuitenkin heikkoa, kun vasta noihin aikoihin alkoi ilmetä mopoja ja kuuluisat Zetor-traktorit ilmestyivät pelloille.

Poikien maailmassa paras tieteellinen todista oli isot nyrkit. Ei siihen muuta tarvittu. Aika yleinen mielipide oli sekin, että jos koulukirjassa oli väitetty jotain, se ei voinut olla totta. Paitsi ison siskon kemian kirjan tieto ruudista, eli salpietaria, rikkiä ja hiiltä, toimi sittenkin, ja kokeilija oli hyvillään, kun ei mennyt kuin yksi sormi ja siitäkin itse asiassa vain pätkä.

Eläinlääkäri kai siihen pani jodia ja laastarin, koska se ihmislääkäri, joka kyllä asui kirkolla, oli taas niin juovuksissa, että väitti olevansa papukaija. 

Tieteen auktoriteetista ja oikeassa olemisesta riittäisi puhumista. Yhdysvallat lienee omaperäisten oivallusten todellinen kotimaa, sillä erilaisia salaliittoteorioita riittää. Ne eivät suinkaan aina liity uskonnollisiin liikkeisiin. Eräässä vaiheessa huomasin, että vankka väestönosa on varma siitä, että kuussa ei ole koskaan käyty. Televisio-ohjelmat oli lavastettu studioissa ja muut tiedot olivat sumutusta. Mutta kyllä kansa tietää.

Hyvin kuuluisa esimerkki tieteeksi väitetyn toiminnan takapajuisuudesta on tohtori Semmelmayr-paran kohtalo. Tämä rohkeni epäillä ääneen, että Wienläisen sairaalan normaali käytäntö saattoi näkyä synnyttäjien suurena kuolleisuutena. Lääkärit kun tulivat kovitetuissa kauluksissaan ja silinterihattu kallellaan suoraan kellarista ruumiinavauksista tutkimaan edelleenkin paljain käsin potilaita.

Ajatus naurettiin nurin, mutta pari vuotta myöhemmin, 1800-luvun puolivälissä, englantilainen Lister alkoi tutkia samaa asiaa, vaikka koko maailma ”tiesi”, että tulehduksia aiheuttivat haitalliset huurut eli miasmat. ”Tieteellinen tosiasia” alkoi väistyä, kun Pasteur ja Koch kykenivät näyttämään mikroskoopilla valikoiman erilaisia bakteereita. Muutamat vain toistelivat, että kuolevat ne kuitenkin ja eihän köyhien hengellä ole niin väliä. 

Lääkäri ei voi olla toimeton ilmastoskeptikko. Hippokrateen valassa on jo 2500 vuotta tähdennetty velvollisuutta tehdä kaikki, mikä on tehtävissä, ihmisen ja hänen yhteisönsä kärsimyksen vähentämiseksi. Jo Hippokrateen aikana korostettiin, että tämä velvollisuus koskee köyhiä ja rikkaita, epävapaita ja orjanomistajia. Haittojen vähentämisen leimaaminen mahdottomaksi ei muuta asiaa. Onko se mahdotonta, sen tietää vasta yritettyään. Eikä tämä velvollisuus rajoitu omaan heimoon, kansaan tai isänmaahan.

Vallankumous ei tarvitse kemiaa

Otsikko oli kansankiihottajien vastaus Lavoisierille, joka menetti päänsä giljotiinissa. Ja kansa ulvoi ihastuksesta. Meneillään oli Ranskan vallankumouksen suuri terrori. Ja Lavoisier oli sanonut, että hän voisi kyllä kehittää esimerkiksi parempaa ruutia ja tehokkaampia räjähteitä.

Vähän hätä tuli Stalinillekin, kun vakoilutiedot alkoivat kertoa hiukkasfysiikan hyvin todennäköisistä merkityksistä pian alkavassa maailmansodassa, ja hän kun oli huvikseen ammuttanut juuri sen nuoren matemaattisen neron, joka osasi jopa kehittää Heisenbergin, Diracin ja Bohrin ajatuksia.

Ja Hitler antoi myydä länteen juuri ne tiedemiehet, joiden osuus oli ratkaiseva ydinasetta ja ennen sitä ydinreaktoria suunniteltaessa. Hän tiesi, että juutalainen ei todellisuudessa osaa eikä voi oppia fysiikkaa, eikä Einstein varsinkaan. Sääli ettei kukaan uskaltanut kysyä, voisiko der Führer näyttää, miten arjalaiset laskevat Lorenz-muunnoksen edellyttämän toisen kertaluvun tensorin kahdesta kontravariantista vektorista.

Muuan blogin kommentoija tiesi eli oli kuullut jostain, että ilmasto se omia aikojaa lämpenee ja jäähtyy mutta syy ei ole tiedossa. Hän tarkoitti, ettei syy ole hänen tiedossaan. Ehkä hänen pitäisi mennä alan järjestön kokoukseen ja sanoa, että lähtekää pojat kaljalle turhia höpisemästä.

Neuvoni voi olla varomaton. Tämähän voisi mennä. 

Kuten otsikon tapauskin antaa ymmärtää, monilla ihmisillä on tapana luottaa omaan ymmärrykseensä sitä lujemmin, mitä vähemmän sitä on.

Lämpeneekö ilmasto (ei siis sää)? Jotkut tietävät, että ei lämpene. Tutkijat eivät tiedä tätä asiaa. He esittävät päätelmiään, jotka saavat esimerkiksi minut vakuuttumaan. 

Asia on hyvin monimutkainen. Se on erittäin paljon vaikeampi kuin tulevan kesän sää, josta meteorologit eivät esitä arvauksia.

Tiieteen eräs tunnus on että se tietää voivansa olla väärässä. Mielipiteiden esittäjät ovat harvemmin väärässä.

Edellisen vuosisadan eli 1900-luvun häpeällisimpiä tarinoita oli kysymys mannerlaatoista ja niiden liikkumisesta. Etenkin A. Wagener nimettiin tiedemiespiireissä pelleksi ja hän ehti kuolla ennen kuin faktat saatiin 1960-luvun lopulla kerätyksi niin että äkisti tiedämme mannerlaattojen reunat ja liikkeiden suuruuden. Välittömästi samassa yhteydessä kartoitettiin Atlantin ja Tyynen valtameren keskusselänteet ja löydettiin ja kuvattiin harmaat ja mustat savuttajat. Tiedämme, miten maapallo kierrättää ainetta ja kuin bonuksena löysimme kasveja ja eläimiä syvyydestä, jossa niitä ei missään tapauksessa voinut olla. Mutta oli. 

Samalla löytyi bakteereja, jotka viihtyvät hyvin usean sadan asteen lämpötilassa, ja toisia, joille kelpaa ravinnoksi rikki.

Näin tieteen, filosofian ja uskonnon sekä terveen järjen pohja notkahti pahemman kerran: elollisen ja elottoman välillä on yhteys. Jako orgaaniseen ja epäorgaaniseen ei ole täsmällinen. Ja vastaavasti elämän synnystä ja ilmakehän todella uskomattomista seikkailuista esitetyt selitykset on tarkistettava. – Sillä puhuessamme ilmastosta puhumme varmaan ilmakehän ja maapallon keskinäisistä vaikutuksista, unohtamatta salaperäisyytensä säilyttänyttä painovoimaa ja kosmista taustasäteilyä? Ja aurinkoa.

Miten kustannustoimittajaksi tultiin

Otava tapasi vielä 1960-luvulla palkata joutoväkeä erilaisiin tehtäviin. Vuonna 1964 keväällä olin päässyt armeijasta ja lukenut oikeustieteellisen pääsykoekirjat, joten päädyin Otavan mainososastolle sepittämään takatekstejä. Otavalla ei silloinkaan ollut varsinaista liikkeenjohtoa. Niinpä jo pian tohtori Kauppinen alkoi antaa minulle tehtäviä ja kertoilla iloisia muistoja nuoruuden päiviltä, Heikki A. Reenpää, joka mainospäällikkönä vastasi julkaistavien käsikirjoitusten valikoinnista ainakin setänsä juovuksissa ollessa eli usein, luetutti minulla ”massaa”, josta sain piankin editoidakseni etenkin sissi- ja lentosotaa koskevia käsikirjoituksia, ja maisteri Aili Palmén osoitti korjattavaksi iänikuisia nuorten seikkailukirjoja, joita sitten jullkaistiin koko rivi uusina, tarkastettuina painoksia. 

Ette muuten uskoisi, miten huonoja etenkin englannista käännetyt kirjat olivat. Muistan sen työmäärän, minkä Kapteeni Marryat, Robert Louis Stevenson ja tämäkin Sienkiewicz aiheuttivat. Syy oli selvä. Suomentajat eivät osanneet yhtään englantia.

Ei sillä. Huomasin että itse Eeva-Liisa Manner käytti näppärää keinoa suomentaessaan. Kun tuli ikävä sana tai vaikea kohta, hän hyppäsi sen kylmästi yli. Kun näitä suomennettavia alkoi tulla omaksikin työkseni, opiskelin alaa muun muassa lukemalla ja alkutekstiin vertaamalla. Parhaita kääntäjiä olivat Kristiina Kivivuori ja Kai Kaila ja saksasta Aarno Peromies.

Vaikka Otava maksoi palkkaa avustajilleen vain sikäli kuin joku sattui muistamaan, ja silloinkin niukasti, on yllättävää, että ”oikean” kirjallisuuden suomentamisesta maksettiin suorastaan hyvin. Enää ei makseta. Eikä se käy kaupaksikaan.

Muistan ajan ja olin siis mukana, nuorena kirjakaupassa ja juuri aikuistuneena kustannusliikkeessä. Itse asiassa näin läheltä myös musiikkitallenteiden murskaavan esiinmarssin. Eli: kirjat ja lehdet ovat eläneet aikansa. Ne ovat tarpeettomia. 

Sellaiset ihmiset kuin minä saisi toimittaa lukkojen taakse saamaan hoitoa. En ole rikas. Varallisuuteni on kahdelle hengelle kovin väljä oma asunto ihanteellisella seudulla, ja lähes käyttämättömänä nököttää hyvä henkilöauto. (Vertauskohta ei ole autottomuus vaan esimerkiksi vuokraaminen tarpeen tullen.) Kaiken huipuksi säilön asunnossani lähes kymmentä tuhatta kirjaa ja tuhatta äänitallennetta (suureksi osaksi CD).

Näin sen haluan ja muistan siis ajan, jolloin kirjojen ja lehtien lukemiseen suhtauduttiin epäluuloisesti. Miehen piti tehdä jotain työtä ja naisen hoitaa huushollia ja lasten lukea läksyjä. Kirjan lukeminen oli laiskuuden ja vetelyyden merkki ja mahdollisesti merkki alkavasta sairasmielisyydestä. Lukiossa ja yliopistossa luettiin kirjoja, jotta pääsisi hyvätuloiseen toimren ja komentelemaan muita.

Se mitä ihmiset itsestään tekevät, on kautta aikojen ja kautta rantain kuvailtu vähintään epäilyttäväksi. Ne joilla on ollut siihen lihasta (Stalin) ovat kieltäneet kirjojen lisäksi myös kirjoituskoneet.

Nyt surraan lasten ja nuorten ”verkkoaikaa” joka on muka jostain pois. ”Laatuajan” esimerkit ovat säälittäviä. Pidetään pahana, että lapset roikkuvat älypuhelimessa. Muistan että ”Erämaan halki” -kirjaa luettiin taskulampun (Airam) valossa peiton I(S.A: Int) alla sängyssä (Heteka).

Mahdi

Eilen puheena olleen Kraktau-kirjan yhteydessä herää epäsopivia ajatuksia, joita lisäävät mielikuvat ja tiedot kuvassa esiintyvästä kenraali Gordonista, joka kaatui mahdistien valloitettua Khartumin kaupungin.

Gordon oli kauan aitojen imperialistien sankari, jota kannattivat etenkin Britanniassa kaikki ne, jotka huokailivat, miten voimille käyvää siirtomaiden ryöstely osaakin olla. Niinpä hänen nimensä ja hahmonsa on haihtunut muistista muilta paitsi meiltä, jotka luimme Maailman parhaita seikkailukirjoja ja suoriuduttuamme ”Kuningas Salomon kaivoksista” siirryimme suremaan urhoollisen kenraalin kohtaloa.

Mahdi (Mahdiya) on perus-islamin tuleva pelastaja ja vapauttaja. Indonesia saattaa olla maailman suurin islaminuskoinen valtio. Tulivuoren purkautuminen pani vauhtia kapinointiin, jonka kohteena olivat siirtomaaisänniksikin erikoisen kolkot hollantilaiset, ja muuan paikallinen pyhä mies julistautui Mahdiksi. Kapina tuli muutaman vuoden kuluttua. Mahdistit tappoivat miekalla ja keihäällä satoja eurooppalaisia ja suuren määrän näiden paikallisia myötäilijöitä, mutta hollantilainen jalkaväki osoitti heille saman mikä kävi ilmi Kiinan boksarikapinassa. Suurikaan henkilökohtainen hurskaus ja etevät kung-fu -keinot eivät sitten kuitenkaan pysäytä valkoisten koirien ampumia luoteja.

Sekä nämä Batavian seudun eli siis myöhemmän Indonesian kapinalliset että Sudanissa toiminut Mahdi, panivat ensi töikseen toimeen sharia-lain, ilmoittivat olevansa jumalan sanansaattajia ja osoittivat sanoin ja teoin, että se joka oli heitä vastaan tai edes laimea heidän pyrkimyksiään kohtaan, toimi ainoaa jumalaa vastaan ja oli siis tavattaessa tapettava.

Olemme oppineet toisen maailmansodan jälkeen, että siirtomaavalta oli hirvittävä asia ja englantilaiset ovat erikoisen hirvittäviä ihmisiä.

Eri mieltä oltiin Etelä-Afrikassa. Apartheidistä tuli sitten vuosikymmeniksi ongelma, lopuksi myös harjoittajilleen.

Mahdin ja hänen kannattajiensa ydinalue oli suunnilleen nykyisessä Jemenissä, ja heidän oppinsa ja opetuksensa hätkähdyttää. Siinä on hyvin paljon samaa kuin tämän päivän Isis-tyyppisessä terrorismissa. Jo 130 vuotta sitten tämä aatesuunta menestyi käännytystyössään suurenmoisen hyvin. Esimerkiksi kristillinen lähetystyö ei nouse lähellekään. Asiaa ei auta perus-islamin suoraviivaisuus verrattuna kristinuskon (ja hindulaisuuden) vaikeaselkoisuuteen. 

Enemmän tai vähemmän selvä tavoite on ollut käännyttää kaikki oikeauskoisiksi ja tapaa loput.

Tuollaista suuntausta on vastustettava myös uskonnonvapauden nimessä. Uskonnon- tai omantunnonvapaus on ihmisoikeus, jolla halutaan taata kaikille ihmisille suunnata uskonnolliset ja siis myös osa moraalisista mietteistään minne itse katsoo parhaaksi ja harrastaa näitä toimintoja toisten kanssa.

Uskonnonvapauden raja on selvä. Se on tuon vapauden kieltäminen toiselta.

Sekä uskonto että isänmaallisuus rynnäkkökiväärillä harjoitettuina ovat poliittista toimintaa, rajoittamista. On surullista, että uskonto – islam – ja rodut sekoitetaan valmiiksi vaikeaan ylivaltapolitiikkaan. Ja surullista on sekin, että monet kieltäytyvät näkemästä luonnonkatastrofien ja poliittisten olojen yhteyttä. Ilmastonmuutos lisää maahanmuuttopaineita, ja tilanne on paha, koska EU:n etelärajalla ilmastopaineet tuntuvat ensimmäisenä ja pahasti.

Krakatau

Tiedän. Englantia käytettäessä tuo tulivuori, joka räjähti huuti helvettiin Sundasalmessa Jaavan ja Borneon suunnassa, kirjoitetaan usein ”Krakatoa”. Muita laillisia oikeinkirjoitusmuotoja on toistakymmentä, ja sanan merkitys on tuntematon.

Räjähdys oli kaikkien aikojen valtavin. Kaikki ajat tarkoittaa tässä ”ainakin viimeksi kuluneiden 40 000 vuoden aikana”. Sitä ennen oli Toba, kaikkien aikojen suurin purkaus, jonka vaikutus ihmisten elämään on aiheuttanut laajaakin tieteellistä keskustelua.

Mutta Krakatau sai aikaan välittömästi laajan tieteellisen tutkimuksen ja vielä laajemmat kyselyt. Asialla oli brittien Royal Society. Tuolloin saatiin jo erittäin mielenkiintoista numeroaineistoa. Tulivuoren räjähdyksen paineaalto näkyi ympäri maapallon piirtävissä ilmapuntareissa. Aalto kiersi maapallon yli kymmenen kertaa. Tsunameja oli lähes kymmenen. Välittömiä kuolonuhreja oli 35 000, ja taidemaalarit kävivät vuosia kuumina, koska väreiltään ihmeellisiä auringonlaskuja oli vuosia – mikronin tai puolen mikronin kokoiset tuhkahiukkaset laskeutuvat kovin hitaasti, mutta taittavat valoa oikullisesti.

Kun joku toistelee, kuten eräillä on tapana, että ilmasto ei ole lämpenemässä eikä lajien monimuotoisuudesta tarvitse välittää, Suomi on tehnyt osansa ja että yksityisen ihmisen toiminta lentomatoineen ei vaikuta kuitenkaan mitään, vastatkaa ”Krakatau 1883”.

Ehkä ilmastoskeptikkonne on puoluekantaan katsomatta veistellyt makkaratikkuja koulun liiterissä silloin kun muut oppivat lukemaan ja laskemaan. Pidän sitä suorastaan todennäköisenä. Siksi hitusen teknisempi selitys voi jäädä ymmärtämättä. Esimerkiksi päästöt ilmakehässä eivät kasva lineaarisesti eivätkä edes geometrisena sarjana (1, 2, 4, 8, 16…), vaan monin verroin nopeammin. Kysymyksessä on verkkoilmiö. 

Katsokaa lähemmin ”eksponenttifunktio” tai ”Power law”.

Ajatelkaa kulkutautia. Taudin aiheuttaja, mikrobi, lisääntyy jakaantumalla, ja kun uudet palaset jakaantuvat vuorostaan, käsillä on geometrinen sarja. Mutta lisäksi tartunnat saaneet tuottavat kukin vuorollaan mikrobeja, jotka jakaantuvat, joten tauti menee nopeasti ”katosta läpi”, kuten esimerkiksi ruton raivotessa tapahtui.

Krakatau liittyy tähän asiaan siten, että tieto räjähdyksestä oli lennättimen ansiosta ensimmäinen tapaus historiassa, kun luonnonmullistuksesta saatiin tietää lähes kaikkialla parissa päivässä. Ja sen jälkeen alkoi tulla konkreettisia todisteita esimerkiksi ilmakehän ja vesien siihen saakka tuntemattomista piirteistä. Suihkuvirtaukset muuttuivat jopa näkyviksi. Tsunameista nähtiin, että niitä on monenlaisia, myös samanaikaisesti eli päällekkäin, ja koska varoitus tuli ajoissa, tsunamin vaikutus aallokossa mitattiin vedenkorkeuden outoina muutoksina jopa Englannin kanaalissa asti. Siellä se tosin oli tuuman tai pari – mutta silti.

Vaikutusten verkosto on aidosti kompleksinen. Itsestään selvästi lämpötilan muutokset ja valon määrän väheneminen vaikuttavat kauan ja kauas. Kun biologiassa oli juuri päästy kiinni tieteeseen ja A.R. Wallace oli esittänyt oivalluksensa vahvimman henkiin jäämisestä tutkimalla saarten – esimerkiksi Jaavan – eläimiä ja kasveja, tuo ajatus johti evoluutiobiologiaan eli oivallukseen maantieteellisen ympäristön vaikutuksesta suoriutumiseen. Ja se puolestaan on täsmällinen vastakohta mm. natsien rotuopille, jonka mukaan jokin joukko olisi ”vahvin” missä vain. Ei ole. Kaikki mikä maapallolla elää, on vahvinta, niissä oloissa joissa se elää. Ja näin ollen tuho voi tulla odottamattomalta taholta, kuten ihmisen toiminnasta, ja se voi tulla uskomattoman nopeasti. 

Nuotio

Lehti kertoo, että kaverini Kimmo Nuotio täytti 60 vuotta, ja tapahtuman johdosta hän lausui pari painavaa sanaa haastattelussaan.

Sitä hän ei voinut suoraan sanoa, että oikeustieteessä rikosoikeuden opetuksen taso on noussut odottamattoman paljon. Samalla oppikirja ja käsikirjat ovat todella hyviä. Nuotio on ollut itse rikosoikeuden professorina nostamassa tuota tasoa.

Siitä ei ole lainkaan pitkä aika, kun esimerkiksi itse käytin jokseenkin säännöllisesti ruotsalaisia tutkimuksia apuna yrittäessäni tuomarina selvittää vaikeita kysymyksiä. Miten määrittyy osallisuus, esimerkiksi avunanto, taloudelliseen rikokseen? Tai – tätä ei kysytä opiskelijoilta eivätkä muut halua keskustella asia: oliko lain mukaista tuomita 1918 vangiksi otettuja punaisia maanpetoksesta?

Punaisten toiminta näyttää vahvasti rikokselta, jonka nimi oli kapina. Siitä oli säädetty kuritushuonerangaistus.

Nuotio viittaa nyt 60-vuotiaana asiaan, jonka taisi ensimmäisenä ottaa esiin yhteinen ihanteemme professori Inkeri Anttila. Ja tuossa asiassa vuosi 1918 on hyvä esimerkki.

Ainakaan tutkijoiden ja tuomareiden ei pitäisi sekoittaa toisiinsa rikosoikeutta ja oikeudenmukaisuuden kaipuutaan.

Aina ja aina olisi huolella mietittävä, onko laki ja etenkin onko rangaistus hyvä keino päämäärien tavoittamiseksi.

Tiedämme hyvin, että esimerkiksi vankilan selvin konkreettinen vaikutus on, että vankilaan kerran joutunut joutuu sinne toistekin. Yhtä hyvin tiedämme, että monissa tapauksissa vankilaan kerta kaikkiaan on tuomittava, ja senkin tiedämme, että on ihmisiä, joita ei pitäisi päästää sieltä koskaan pois.

Mutta miten tällaisen toteuttaa, se on se kysymys.

Vuoden 1918 oikeudelliset selvittelyt ei ollut mielestäni ”laillisuuden haaksirikko”. Sitä nimitystä on käytetty. 

Mielestäni karkea virhe oli yrittää selvittää kymmenien tuhansien vahvasti talonpoikaiskapinaa muistuttanutta menettelyä oikeudenkäynneillä.

Rikosoikeudellisia keinoja käytettiin asiaan, johon ne eivät lainkaan sovi.

Miten aiomme toimia ympäristöongelmissa? Väittäisin ettei rikoslaki ole niille hyvä ympäristö.

Lisätään siihen viestintä ja sananvapaus ja tietosuoja. Sen jälkeen kysytään, olisiko nyt aika perääntyä hienosta ajatuksesta, että kaikki merkittävät rikokset kootaan samaan rikoslakiin.

Kun ei niillä ole juuri mitään yhteistä enää. Paitsi lainvastaisuus. Ja lainvastaista on vaikka mikä. Ongelmana ei ole vähempi kuin rangaistusjärjestelmän perusteet.

Passion kuuntelijalle

Nyt Johannes-passion esitys tuomiokirkossa, Cantores Minores kuorona, oli ehkä paras luonnossa kuulemani.

Kyllä siitä voisi mainita myös Urheiluruudussa, että näin pienessä maassa on noin hyvä musiikki. Ja mukana olivat erikoisuutemme, tämä miespuolinen altto ja Korhonen, käsittämättömän kaunis ja syvä basso, Jyrki Korhonen.

Käsiohjelmassa toistuu tavallinen kuvailu. Matteus-passio on pitkä ja draamallinen, hyvin oopperamainen. Johannes-passio on lyhyempi ja hyvin sisäinen, vaikka siinäkin monta ”sata parasta” -sarjaan kuuluvaa. Loppukuoro (Ruh’t wohl) kuuluu kaiken musiikin parhaisiin.

Johannes-passion tarkka kuunteleminen voi viedä pohjan ammatilta. Lakimies, ainakin tuomarina toimiva, ei voi olla panematta merkille, miten Pilatus yksin asiassa tuomarina sanoo kiihtyneille populisteille, että syytetty on viaton (en löydä tästä miehestä syyllisyyttä), tuomitsee hänet kuolemanrangaistukseen ja jättää juuri julistamaansa päätökseen eriävän mielipiteen.

Vielä vakavampi on oikeusteoreettinen eli teologinen pohja. Bachin aikana suurikin teos esitettiin vain kerran tai kahdesti ja jäi sitten syrjään. Säveltäjillä ei ollut mitään sitä vastaan.

Johannes-passiosta kuulee, ettei tuota musiikkia ole sävelletty julkiseksi eli julkistettavaksi eli yleisön kuultavaksi. Sen läheinen kirkollinen vertauskohta on ripittäytyminen. Sen sävy on täysin vilpitön. Se on yksityiskohdissa ja kokonaisuutena täysin kahdenkeskeinen.

Tuossa on 1700-luvun valistusfilosofiaa ennakoiva ero. Katolinen kirkko jatkoi aina yhteisöllisenä. Sana ”katolinen” tarkoittaa yleispätevää. Kata ja holos.

Bach oli hyvin syvästi protestanttinen eli luterilainen ihminen, jolle oli luontaista olla kahden kesken jumalansa kanssa. Johannes-passion loppuun on tämäkin kirjoitettu: kuoleman murheen es-mollista siirrytään Jumalan kunnian c-molliin. Gloria.

Luulen etten ole ollut mäin keskittynyt tähän teokseen muutamaan vuosikymmeneen. Seurasin partituurista kaiken. Keskittymistä täydensivät mielessä virtaavat kuvat menneisyyden muusikoista. Ensimmäisellä levyllä tästä teoksesta lauloivat mielestäni Kurt Equilutz ja Heta Töpfer. Etenkin Matteus-passiosta kannattaa koota talteen Karl Richter-vainajan levyjä, joissa baritonina on usein Fischer-Dieskau ja teosten konsertoivuus on tuotu näkyviin.

Ei kaikki ole yksinkertaista. Furtwängler johti tämän Berliinissä pommien putoillessa. Lontoossa Myra Hess ei keskeyttänyt ilmaiskonserttejaan National Galleryssä ilmahälytysten takia 1940, vaan soitti järkähtämättä omaa sovitustaan kantaatista (147, ”Kristus valo valkeuden”).

Kaksi ranskalaista, Albert Camus ja Simone Weil, kirjoittivat Jumalan poissaolosta pahuuden ja kärsimyksen (sodan) keskellä. 

Weil pani kirjansa nimeksi kaiken, mikä on tärkeää, ”Painovoima ja armo”. Kumpikaan ei ollut uskonnollinen kirjailija. Bachiin tämä liittyy tyhjän haudan mysteerinä. Kaksi tuntikausia kestävää passiota päättyy samaan: hauta avataan, mutta se on tyhjä.

Populaarikulttuuria

Kuten yleisesti tiedetään, Marco Polo oli peräkamarin poikia verrattuna 1300 -luvulla eläneeseen Ibn Battutaan. Gibbsin englanninnos hänen matkakertomuksestaan löytyy ja 1800-luvun huolellinen ranskannos suorastaan verkosta.

Kotikulmansa eli Pohjois-Afrikan hän tunsi tarkoin ja Lähi-Idän tarkoin. Hän tutustui muistettaviin paikkoihin ja keräsi tietoa. Keski-Idässä ja Kiinassa hän matkaili laajemmin kuin kukaan ja Saharan takaisesta Afrikasta hän tunsi Malinlisäksi Timbuktun ja toisaalta Sambesin. 

Erikoinen tapaus. Mieleen palautuu myös se, että kalifaatin suuruuden aikana, jonka me tunnemme ehkä Tuhannen ja yhden yön saduista nykyisen Irakin seutu oli kaikissa mahdollisissa suhteissa valtavasti Eurooppaa edellä. Siellä harrastettiin geometriaa, lääketiedettä ja esimerkiksi musiikkia.

Erikseen selvitettäväksi jää, mitkä seikat ovat johdattaneet muusikko Jordi Savallia hänen tiellään. Ensin hänet tunnettiin viola da gamban soittajana ja siinä roolissa hän ilmestyi näyttelijänä ja soittajana suurenmoiseen elokuvaan ”Kaikki elämän aamut”. 

Nyt kun olen illalla menossa kirkkoon kuuntelemaan Johannes-passion, jonka esiintyjät lupailevat lähes parasta mitä Euroopasta saa – olen kuullut Tammisaaressa oleellisesti saman joukon esithyksen, gtreenasin kuuntelemalla Jordi Savallin johtaman Markus-passion, joka siis on kooste Bachin kahdesta täysin säilyneestä passiosta, erilaisista palasista ja kantaateista poimituista pätkistä.

Tulos on suurenmoinen ja menee heittämällä samaan sarjaan kuin Gardiner, Herrewege, Koopman ja Suzuki.

Mutta samalla löytyi paljon uutisaiheita tuottavan Katalonian kulttuurinen panos. Siellä on vaikka mitä.

Ja mieltä kiihdyttää Savallin teos, joka on koostettu Ibn Battutan matkakertomukseen ja asiaan kuuluvasti koostettu keskiajan musiikista, jota korvani väittäisi lähinnä turkkilaiseksi.

Siellä on luutun kaltaisen soittimen virtuoosi, puhaltajia – puuttuva rengas Euroopan renessanssin musiikkiin, joka on yhä suuremman mielenkiinnon kohde.

Ensimmäistä kertaa kuulen tämän puolen Bachin taustoista. Vanha kanttori oli hyvin kiinnostunut muistakin kuin Vivaldista. Kiinnostus näkyy omin käsin tehdyistä kopioista ja sovituksista, joita on tallella.  Kyllä tämä on aarrearkku.

Pääsiäisviikkoa kruunaa Yo-Yo Man vielä yksi levytys Bachin soolosellosonaateista. Tulkinnaltaan ja äänitykseltään suurta supertasoa, mutta samalla Ma on pannu soimaan sonaattien sisältämät muistumat cantus firmuksesta, joka oli oikeastaan Bachin aikana jo etäistä menneisyyttä. Otettiin tunnettu melodia ja sävellettiin sen päälle jotain ihan muuta. Melodia pudotettiin usein bassolinjaksi.

Ma tekee jotain sellaista. Spotify on tarjolla. Levyn nimi on Six Evolutions. Vaikutelma on kuin yksi mies soittaisi kuutta selloa samanaikaisesti.

Eliittiä vastaan

On syytä täsmentää eilistä. Eliittiä vastustava liikehdintä lähtee käytännössä aina eliitistä. Eliittiin kuuluminen näkyy nykymaailmassa tutkinnoista tai muuten havaitusta poikkeuksellisesta kyvykkyydestä.

Esimerkiksi 1700-luvun ja 1800-luvun vallankumouksissa olivat kärkenä kirjoitustaitoiset kiihkoilijat, kuten esimerkiksi lehtimiehet, ja alkuvaiheessa mukana oli joitakin arvovaltaisia hahmoja, jotka tietenkin tapettiin ensimmäisinä, kun vallankumous alkoi syödä lapsiaan.

Suomi säästyi sotien jälkeen paljolta, koska meillä ei ollut eteviä tai taitavia kommunisteja. Nyt johtavia eliitin edustajiamme ovat Li Anderson, joka osaa puhua kuin mies miehelle, ja Pekka Haavisto. Jos perustettaisiin Eduskunnan eliittikerho, sen puheenjohtajaksi olisi ylivoimainen ehdokas, Erkki Tuomioja. Jos joku uumoilee tässä piruilua, hän uumoilee väärin.

Halla-ahon taustan otin ihmeellisyytenä esiin siksi, että hänen tohtorintaustansa herättää minussa kunnioitusta. Olen tietävinäni, että tie oli kivinen mutta tulos mainio. Väitöskirjan arvosana oli eximia ja aihe hyvin vaikea.

Pienemmässä seurassa myönnän arvostavani väitelleitä tohtoreita, koska heillä on näyttö harvinaisen pitkän ja pitkästyttävän työn toteuttamisesta. Suoranaista lahjakkuutta väitöskirja ei vaadi, vaan kykyä omaksua menettely- ja tutkimustavat ja pitää niistä johdonmukaisesti kiinni. Minulle opponentit ja tiedekunta sanoivat, että hyväksytty väitös on ajokortti tieteeseen. Joillekin – usein poliitikoille – se on koreilun väline.

Olen jo kirjoittanut muistelmiini, joista näyttää tulevan hyvin kummalliset, huomioita ja havaintoja oman väitöskirjani ajalta eli 1990-luvun alusta. Siirryin korkeimmasta oikeudesta hovioikeuteen hyvässä yhteisymmärryksessä, eli ainakin korkein oikeus oli tyytyväinen.

Samalla vein mahdollisuuden jatkaa instituutiohistorian tutkimista. Olen ja kukaties tulen olemaan ainoa ihminen maassa, joka on tutkinut tuomioistuimen ensisijaislähteet. Niistä nimittäin kiinnostavimmat eli käsin kirjoitetut muistiot ja konseptien marginaaleihin kirjoitetut maininnat ovat salaisia. Joskus välissä oli myös hovioikeuden Ei Julkinen -kansio. Myös täysistuntojen niin sanottuun koeäänestykseen vieneet muistiinpanot olivat ilahduttavassa määrin tallella. Niissä pohdittiin esimerkiksi jonkin nimeltä mainitun hakijan ”sopivasuutta”.

Tietenkin luin myös nimikirjat eli tiedot jäsenistä ja esittelystä, ja sen kassakaapillisen, jossa säilytettiin salaisiksi julistettuja asiakirjoja. Kassakaappi näkyi unohtuneen usein auki. Ehkä se oli hankala avata lukosta?

Tässä ei ole uutisaineistoa. Mutta ainoa tapa selvittää juuri tuomioistuimen toiminta on käydä läpi kaikki aineisto diaareista liikkeelle lähtien. Sen jälkeen tietää, mitä on tehty ja miten, ja lisäksi, mitä ei ole tehty.

Koska esimerkki on vaaraton, mainitse että Kempin ja Bäckmanin oikeusjuttu Viipurin menettämisestä kesäkuussa 1944 on mielenkiintoinen. Asiassa on myöhemmin selvitetty, että kaupungin puolustamisen romahtaminen johtui muista syistä, eikä se ole rikosjutun aiheeksi riittävä, että henkilökohtaisten syiden takia kumpaakaan syytetyistä ei olisi lainkaan pitänyt määrätä noin vaativaan paikkaan. Tavanomaisen todisteiden punninnan puuttuminen viittaa vahvasti siihen, että korkeampi taho (Mannerheim) halusi tätä. Niin… Valtionarkistosta varmaan löytyisivät vuoden 1918 erikoistuomioistuinten paperit. Sangen moni lakimies on vaiennut huolellisesti osuudestaan tuohon toimintaan; minulle se on nurinkurisen ajatuksen nurinkurinen toteutus.

Naiset

Noin sata vuotta sitten syntyneitä tunsin viisi tai kymmenen, joista olisi toisissa oloissa tullut kevyesti fysiikan tai lääketieteen professoreita. Ei kuitenkaan tullut.

Meillä oli perinteisen maatalousyhteiskunnan asenteet. Naiset tekivät raskaat työt ja lapset. Silti kansakunnan lähes käsittämättömän nousun takana 1871 – 1992 olivat naiset eli kansakoulunopettajat ja oppikoulun opettajat. 

Julkisessa elämässä Suomi alkoi muuttua, kun Uosukainen, Rehn ja Halonen nousivat esiin. Luettelen näin siitä huolimatta, että sivullisen kirjoittajan koirankatsein Halosen asema alkoi hiipua loppua kohti ja sitten S. Niinistö on hoitanut virkaansa erinomaisesti. 

Perussuomalaisten murskaavan menestyksen takana on Antti Rinne, joka on täsmälleen sellainen henkilö, jota hoksaavaiset naiset eivät kannata, toisin sanoen menneen maailman edustaja. Mitäs luopuivat Urpilaisesta ja pitävät Sanna Marinia jonossa. Kepu oli edelläkävijä. Jo kaksi naista epäonnistui pääministerinä (Jäätteenmäki, Kiviniemi).

Toinen maailmansota on monessa hyvä mittari. Saksa piti naiset kotona. Yhdysvallat kasvatti ilmiömäisen naisjoukon levysepiksi ja hitsaajiksi ja niittaajiksi. Neuvostoliitto ei muistellut virallisesti, ettei kuoleminen tai tappaminen syrji sukupuolen perusteella. Suomen ratkaisu oli hyvin taitava. Omien laskelmieni mukaan ainakaan mikään eurooppalainen maa ei saanut väestöstä irti yhtä paljon kuin me. Ja kyllä niin on, että naistenosuus oli valtava, sillä lottien lisäksi kotirintaman liian raskaat ja likaiset työt tekivät naiset.

Nyt olisi nähtävä vaalisalaisuuden sisään. Se ei ole mahdollista. Silti kysyisin, ovatko opitut totuudet oikeita.

Ovatko perussuomalaisten äänestäjien kaaderit sittenkään pettyneitä peräkamarin poikia vailla koulutusta ja osaamista? Jakautuminen vaalipiireissä ei viittaa ollenkaan sellaiseen.

Aalto-yliopistossa muuri kuuluu puhjenneen ja lasikatto sortuneen myös IT-alalla ja luonnontieteissä. Yliopistolta tiedot lääketieteellisen ja oikeustieteellisen valinnoista ovat aivan hurjia.

En ole muistaakseni maininnut mitään dosentti Halla-ahosta. Nyt mainitsen että kun Soini vetosi äijä-kulttuuriin, Halla-aho siis onnistui mahdottomassa. Häntä äänesti hyvin merkittävä osa keskiluokkaa ja luulen että mukana oli paljon naisia. 

En voi muta kuin viedä tämän poliittisen historian aikakirjoihin. Akateeminen tausta ja vielä sekin hyvin eksoottinen. Väitöskirja kantaslaavin nominien muoto-opista etenkin muinaiskirkkoslaavin pohjalla, englanniksi. Olemus kuin erämaan erakolla. Ja jossain välissä tuntemattomalta taholta aivan erinomainen esiintymiskoulutus jopa niin että hän on laskenut puhenopeutensa puoleen.

Panettehan tämän alajärveläisen sukunimen muistiinne presidentinvaaleja ajatellen. Halla-ahon ja hänen mielenmaailmansa jyrkkänä vastustajana esitän arvauksen, ettei hän ole nyt valtansa huipulla eikä ylittänyt itseään. Paitsi jos tulee joku todella hyvä nuori nainen. Kannattaisi käydä katsomassa muinaiskirkkoslaavin kursseilta.

Sivuvaikutukset

Miettiessäni japanilaisvalmisteisia männänrenkaita päädyin J.V. Snellmaniin. Kuvittelin mielessäni tapaamisen, jolla oli kauaskantoiset seuraukset. Saman kylän poikana juuri senaattoriksi nimitetty Snellman lienee harmistunut Voltissa rehvastelevaan Antti Isotaloon ja ryhtyi toimeen. Nimismies Hägglund siirrettiin Lappajärveltä Kauhavalle eli vastaamaan myös Härmän rauhoittamisesta, ja hyvin luultavasti keinoksi nimettiin ”keinoihin katsomatta”.

Snellmanin toimi on dokumentoitu. Ja mitä saman kylän poikiin tulee, todellisuudessa Snellman oli siis syntynyt merikapteeni-isänsä kotona Tukholmassa, josta perhe muutti tietoisesti ja tahallaan toiseen valtakuntaan eli Suomeen ja asettui Kokkolaan. Oman äidin kuoltua lapsivuoteeseen Janne vietti kesällä aikaansa äitipuolen ja isän luona Alahärmän Voltissa Palon tilalla. Koska Isotalo ja hänen Ylihärmästä ollut kaverinsa A. Rannanjärvi tavoittelivat kuuluisuutta ja saivat sitä, tapaaminen luonnossa on täysin mahdollista. 

Pohjanmaan rata tuli käyttöön näillä main vasta vuotta Snellmanin kuoleman jälkeen 1882, ja se lopetti myös häjyjen ajan. Ainakin Kauhavalla majaili monin ajoin kasakoita, joita saatiin nopeasti lisää tarvittava määrä.

Tuon tosiseikan puuttumista häjyjä koskevista kirjoista en lakkaa ihmettelemästä, kuten en sitäkään, että häjyilyn huippuvuodet sattuivat nälkävuosiin 1866-1868. Ylihärmästä oli muuten kotoisin ja lähtöisin myös Vihtori Kosola. 

Männänrenkaat liittyvät tähän asiaan siten, että Tokion seudulla niitä valmisti aluksi herra Honda, joka kehitti sitten renkaiden ympärille pienoisen mopon ja sen jälkeen jatkuvasti suurempia, ja autoja myös.

Honda ja Seiko ovat esimerkkejä siitä, miten aluksi jäykkä ja kohteliaaseen kopiointiin tyytynyt ja siitä huonomaineiseksi tullut teollisuus lopulta ymmärsi yhdistää käsityön ja taiteen ainakin kolme tuhatta vuotta jatkuneen tarkkuuden ja taidon palvonnan tehdastyöhön. Jopa Seikolla tehdään edelleen käsin kelloja, joita pidetään parhaita sveitsiläisiä parempina, mutta niitä ei myydä muualle ja kotikulmillakin hinta hirvittää.

Kaksi herraa, joista toisen takana oli 13 sukupolven riisiviinateollisuus rahoineen, luki sanakirjan avulla, että USA:ssa on keksitty aivan uudenlainen vekotin, joka vahvistaa heikonkin signaalin, ja onnistui ostamaan lisenssin transistoriin. He olivat keksineet, että nyt pitäisi olla radio, joka mahtuu paidan taskuun. Myyntimiesten rintataskuja suurennettiin vähän, mutta mukana kannettava pikkuradio oli valtava menestys. Nimi muokattiin latinasta (sonus), ja perään tuli nauhuri (Walkman) joka toistaa uudenlaista päätöntä kasettinauhaa, ja sitten väritelevisio, joka murskasi muiden markkinat.

Tarinasta käy ilmi, että kunnon ihmisille mahdoton ajatus oli kokeilla ja epäonnistua ja jatkaa näin, kunnes onnistuu. Nämä olivat sotateollisuudessa karaistuneita henkilöitä, joilla ”kasvojen menetys” ei ollut koko maailma. Mutta vähä vähältä Korea ja Kiina ymmärsivät yskän.

Taskussa kannettavaa höyrykonetta ei koskaan keksitty, mutta ilmastoa säästävä robotiikka tulee Kiinasta. Japanilaiset eivät koskaan keksi kunnon softaa, koska he pelkäävät epäonnistumista. Ehkä siksi katseet ovat jo kääntyneet Intiaan. Ja Kiina voitti jo Huawein ja Samsungin kannettavien laitteiden markkinoilta. 

Automatiikka

Tänäänkin eksyin Akateemiseen, jossa kaikki hyllyt ja hyllynpäät olivat täynnä Roslingin kirjaa Factfulness, huokeana pokkarina. Kiistän että olisin jollain tavalla mukana salahankkeessa. Päinvastoin myyjä arveli, että kaikki lukivat tuon kirjan jo ennen joulua suomennoksena. Minä en asiasta tiennyt, koska Otavan tiedotus ei lähetä minulle edes sähköposteja. Kysymyksessä lienee henkilökohtainen loukkaus. 

Tiedossa ei ole, miksi antiikki ei välittänyt koneista, vaikka osaamista tunnetusti oli. Hiljan on löytynyt jopa hyvin monimutkainen ratas- ja vipukoneisto roomalaisajalta. Tämäkin päivänä roomalaista vesijohtoa (akveduktia) ei voi olla ihailematta: kallistus aivan kohdallaan ja muuraus on kestänyt jo kaksi tuhatta vuotta.

Klassinen ja siis luultavasti väärä vastaus on orjatalous. 

Sana ”robotti” on Karel Čapekin keksimä (näytelmä, 1920). 

Mikä lienee syy, että keisarillisen ja kuninkaallisen Itävallan alueella oli sellainen määrä yleisneroja, ja että profeetallisia ja tulevaisuuteen näkeviä yleisneroja oli monta, tämän salamanterisotijan lisäksi esimerkiksi Zweig ja sitten Kafka.

Vaikkei se kuulu robotiikkaan millään tavoin, en malta olla kirjoittamatta, kun näet pitelin joitakin päiviä sitten kädessäni Hašekin Švejkiä, sitä erinomaista uutta suomennosta, että sinä on teos, jonka reipashenkisen pinnan alla on piilossa arvaamattomia syvyyksiä ja samalla tietoja tulevaisuudesta, ja että vuosisadan paras muistelmateos puolestaan on Canettin suomennettu kolmiosainen sarja, se joka tuli Tammen keltaisina kirjoina.

”Digitaalinen” on niin kovin väärinkäytetty sana. Viestin ilmaiseminen numeroina – sanan ’digit’ viittaa sormeen, joita käytettiin yleisesti laskemiseen. Niinpä olojen historia on laiminlyöty.

Simon Winchester kertoo järkyttävästi, miten Franklin D. Roosevelt nousi valtaan edistämällä suuren pulakauden jälkeen maaseudun sähköistämistä. New Yorkin miljonäärit, jotka olivat kelmi Edisonin aloitteesta päättäneet, ettei köyhille vedetä sähköjä, vaikka maksaisivat, olivat tikahtua kiukkuun, kun Roosevelt yllytti ja onnistui tiristämään valtiolta luottoa sähköosuuskuntiin. Sodan ollessa ovella joka mökissä oli sitten sähkö, ja se näkyi heti emäntien terveydessä (pyykkääminen) ja lasten koulumenestyksessä (läksyjen lukeminen). Isännät olivat puolestaan joutuneet kantamaan viisikymmentä vuotavaa ämpäriä vettä elukoille joka aamu ja sitten talikoimaan tallit ja kaiken.

Ja näiden sorrettujen ja solvattujen tuotannosta Amerikka eli.

Polttomoottorin sanotaan muuttaneen maailman. Ehkä se ei ollut niin. Muutoksen toi robotiikka, siis sähkömoottori. Sellaiset taas toimivat hyvin Edisonin vastustamalla vaihtovirralla. Ja virrasta välittämättä lennätin ja varsin pian sen jälkeen tullut puhelin muuttivat maailmaa ehkä vielä enemmän kuin radio.

Näissä mietteissä ilmaisen jälleen kerran epäilyni, että akkujen eli siirrettävien virtalähteiden kehittämisen laiminlyönti lienee ollut tahallinen teko. Sen tiedän tarkasti Kalifornian historiasta, että junien ja raitiovaunujen päästäminen tuhoutumaan oli öljyteollisuuden tietoinen politiikka.

Ja kaiken kaikkiaan, energiaa on. Itse en ehkä ole sitä näkemässä, mutta lapset kyllä, kun kuukauden energia henkilö- tai kyläkohtaiseen raitiovaunuun tankataan noin kolmessa sekunnissa.

Päättämisen asiantuntijat

Saska Saarikosken kirjoitukset on syytä lukea, koska ne ovat hyviä. Nyt en tiedä hänen käyttämäänsä lähdettä, mutta taannoin hän kertoi jo menestyneen, nousevan yläluokan alkaneen epäillä demokratiaa, joka tuntuu heistä tarpeettomalta. Asiantuntijat voisivat päättää ja päästäisiin vaalien vaivasta. Eduskuntataloa voitaisiin vuokrata hotellina. Edullinen sijainti.

Eilistä juttua yksi kommentoi: ”Normaalielämässä tuolla tiedolla ei tee mitään.”

Viikonlopun vaalit ollaan voittamassa ”tiedoilla”, että liiallinen väestönkasvu on väistämätön tuho ja kaikki on muutenkin ulkomaalaisten syytä.

Tällä hetkellä koko maailmassa lapsia syntyy naista kohden keskimäärin hiukan alle 2,5. Määrä on puolittunut 50 vuodessa. Korkein se on kaikkein köyhimmissä maissa (Somalia, Tsad ja ne pari muuta). 

Rosling naureskelee, etteivät suurpankkiirit, joille hän luennoi usein, tienneet asiasta. Länsi lakkaa olemasta Länsi muutamassa vuosikymmenessä. Markkinoiden painopiste on siirtymässä pysyvästi Aasiaan. Maailman paras bisnes olisi rokotteiden ja eräiden lääkkeiden valmistaminen ja myynti. Yksi lapsimäärän vähenemisen syy on lapsityön tarpeen helpottaminen ja sen yksi syy on lapsikuolleisuuden romahtaminen ja sen keskeinen syy on rokottaminen yhdessä äitien valistumisen kanssa.

Rosling kertoo uskottavasti tunteistaan, kun hän useita vuosikymmeniä sitten käsitti suuressa intialaisessa kaupungissa, että lääketieteen ylioppilaat olivat reippaasti parempia kuin Karoliinisen instituutin hänen itsensä kaltaiset kandit. Intialaiset olivat lukeneet kolme kertaa paksummat kirjat kolme kertaa useammin ja ahkeroineet klinikoilla. Siksi he hallitsivat esimerkiksi syöpäsairaudet reippaasti paremmin kuin ruotsalaiset kollegansa.

Toinen kommentoija pilkkaa, että kaikki on siis hyvin. Haluaisin nähdä hänen nilkkansa. Siihen pilkka osui. Lainaan vielä Roslingiä, joka kertoo oppineensa vanhemmalta lähetystyössä kauan toimineelta maanmieheltään, että hyvä työ on avustustoiminnassa suuri synti ja paha virhe. On väärin askarrella tunti neulaa vastasyntyneen hentoon suoneen, jos lääkintäteltan ympärillä kuolee sata, joita olisi voinut auttaa. Yleensä kuolee. 

On muistettava aina resurssit, jotka eivät koskaan ole hyvät. Syvin taloustieteenkin sääntö on niukkuus: kaikille ei ole kaikkea. Syvä politiikan sääntö on taito jakaa niukkuutta. Ja demokratiasta – poliitikot ovat päättämisen asiantuntijoita. Tiedemiehet ja muut asiantuntijat eivät ole. 

Kehityslinjat, kuten Aasia aasialaisille, edellyttävät tietysti katastrofien välttämistä. Voi tulla rutto tai vastaava. Biologinen järjestelmä voi pettää.

Mutta kun on itse saanut elää maailmanhistorian väkivallattomimman kauden, sitä tietenkin miettii, kauanko tätä jatkuu.  Mutta ihmiselle, joka on valmis panemaan kiertoon omalakiset molekyylinsä, tieto on iso asia. Vääräkin tieto. Sana ”tieto” tarkoittaa, että se voi olla väärää. Tunne, esimerkiksi viha tai pelko, ei ole koskaan väärää, vaikka olisikin aiheetonta.

Rosling vei opiskelijoita myös pimeimpään Afrikkaan. Eräs täti oli auttanut synnytyksissä koko ikänsä, paikkana lähes aina savimaja ja maalattia ja vettä ei käytettävissä. Joku opiskelija oli kysynyt, miten lääketieteellistä apuvälinettä hän eniten kaipaa. ”Taskulamppua. Etenkin yöllä käärmeitä on niin vaikea huomata ajoissa näin vanhana. ” – Musta mamba on muuten erikoisen hankala tapaus.