Pääsiäissyöte

Tärkeä hengellinen pääsiäissanoma poliitikoille ja osalle virkamiehistä on propagandan vaarallisuus.

Tiedämme ettei asioiden värjääminen katsojaa miellyttävään suuntaan ole liike-elämän yksinoikeus. Julkisessa toiminnassa se on yhtä tärkeää ja viihteessä kaikki kaikessa.

Järjestelmällisen huiputtamisen suurin vaara ei ehkä ole vastaanottajan päässä. Harmihan se tietysti on, että eksyy uskomaan pötypuheita. Oikeasti vaarallista on, että valehtelija alkaa nopeasti uskoa omia puheitaan.

Myös tässä blogissa puhutaan usein tosiasioista, ja monta kertaa ollaan niiden kannalla. Tosiasiat eivät kuitenkaan riitä. Voi olla kirjaimellisesti totta, että jonain päivänä PipS teki 3 maalia ottelussa PöpSiä vastaan. Jos kuitenkin kävi niin, että samassa ottelussa jälkimmäinen teki maaleja neljä, ei pidä puhua totuudesta, jos siis puhe on ottelun tuloksesta.

Uutistoiminta ja laajemmin maailmankuva näyttävät perustuvan tosiasioiden huolelliseen valikointiin. Maailma ei kuitenkaan ole shakkilauta, eikä nappuloiden lukumäärästä ja sääntöjen sallimista liikkeistä ole selvyyttä.

Pyhäpäiviksi turha sotaisa esimerkki olisi Suomen neljä sotaa, Lapin sota siis neljäntenä. Kaikissa suunniteltu ja välitöntä suosiota saavuttanut mielipiteiden ohjailu vaikuttaa tänäkin päivänä. Ettei kukaan kiihtyisi aiheettomasti, tyydyn vain mainitsemaan, että Talvisodan rauha ja Jatkosodan suurhyökkäys vaikuttivat shokkeina, koska uskomukset oli johdateltu aivan eri suuntaan. Lapin sodasta taas ei yleensä mainita, että saksalaisia kiinnosti lähinnä vetäytyminen Keski-Norjaan, ja suurtaistelu käytiin Jäämeren rannassa saksalaisten ja neuvostoarmeijan kesken marraskuulla 1944.

Esimerkki, joka ei taida enää kiihdyttää juuri ketään, on ”proletariaatin diktatuuri”. Alkujaan ajateltiin ja Marxin suulla toistettiin, ettei valtio todellakaan ole mikään historian hengen luomus, vaan omistavan luokan aikaansaannos, jonka tarkoitus ja tehtävä on pitää muut kurissa ja kahleissa. Muut tarkoitti ihmisiä, jotka eivät omistaneet mitään, työväenluokkaa.

Erikoislaatuinen oivallus oli, että nämä sorretut ja siis sortamisen kokemusta vailla olevat olivat sopivia hallitsemaan. Heille kaavailtiin välineeksi eräänlaisia valtuustoja, jotka olisivat olleet pieniä ja joita olisi ollut paljon.

Kokemus, Pariisin kommuuni 1871, ei luonut luottamusta tällaisiin pienyhteisöihin, vaan ennen pitkää alettiin julistaa, että oli turvauduttava poikkeustilahallintoon, joka sitten esimerkiksi Neuvostoliitossa jatkui yhtäjaksoisesti lähes 70 vuotta. Arasti aloitelleet neuvostot eli soveetit unohdettiin vähin äänin elleivät sitten säilyneet pelkkinä niminä.

Poikkeustilahallinnon nimitys oli proletariaatin diktatuuri. Se jäi historiaan esimerkkinä myös siitä, miten vähällä vaivalla myös lukeneemman väen saa etenkin länsimaissa aivan pyörälle päästään.

Vaikka nimi tarkoittaa jotain samanlaista kuin ”kerjäläisten kuningaskunta” eli asioiden panemista ylösalaisin, sitä kannatettiin kiihkeästi. Nostetaan hallitsijoiksi ne jotka eivät osaa!

Omassa sukupolvessani oli väkeä, joka halusi, että opiskelijat opettavat, tai siis määrittelevät opetuksen tavoitteet ja osallistuvat voimakkaasti opettajien valintaan.

Siinäkin tapauksessa, että asianomainen julistaisi aivan päätöntä oppia, hän voi päätyä uskomaan siihen itse.

Juuri Pohjoismaissa olojen parantuminen ja yleensä toiveikkaat mielialat 1930-luvulla perustuivat siihen varmaan tietoon, että sotaa ei tule. Esimerkiksi Väinö Tanner piti tätä juuri oikeana ajatuksena.

Kuuluisa tuokiokuva kertoo hallituksen neuvottelukokouksesta Talvisodan ensimmäisten pommien räjähdellessä kaupungilla. Muuan valtioneuvosto jäsen oli ilmaissut kantanaan, että valtioneuvoston olisi nyt siirryttävä sirpalesuojaan pihalle koottujen halkopinojen suojaan. Väestösuojaa ei ollut, joten aloittanut pääministeri Ryti tarjosi kokouspaikaksi jatkossa Suomen Pankin kultaholvin.

Toisin kuin jotkut muut keskiluokan jäsenet ja tutkijat en panisi erityisesti painoa väitteille keskiluokan kurjistumisesta. Niille ei ole katetta, mutta länsimaiden perikatoa opettaville puheille on.

Länsi-Eurooppa ja Yhdysvallat ei ottanut millään uskoakseen, miten vakavissaan uudet diktaattorit olivat ja miten riemuiten heidän riiputtamansa syötit oli nielty. Kun diktatuurin valmistusvälineitä kaupitellaan nyt jälleen avoimesti, on toisteltava, että yllyttäjät ovat tosissaan ja ettei heidän houkutuksiaan torjuta pelkillä puheilla. Menneen vuosisadan ”sosiaalidarwinismi” osoitti ajattelutavan suurimman heikkouden. Vahva, joka hankkii itselleen väkisin elintilaa, tuhoaa myös itseltään elämisen mahdollisuudet. Elämä on monimuotoisuutta, eisikojen eikä sinivalaiden yksinvaltaa.