Jatkamme eilisestä. Jos
nyt aikoo aloittaa blogin, se on hyvä ajatus, ja se on toteutettava viimeistään
2005-2007. Miten tämän toteuttaa käytännössä, sitä en osaa neuvoa. Sitäkään en
tiedä, mitä järkeä hankkeessa olisi.
Nyt ilmestyy vähän väliä
kirjoja, joita myydään romaaneina, ja joissa on kussakin noin 807 sivua. Siihen
voi olla syy, ettei niitä niteitä tule luetuksi, ainakaan kokonaan.
Tuo mainittu sivumäärä on
lyyristä proosaa, jonka paino ja massa mahtuisi kahteentoista riviin.
Katselin niitä muinaisten
ihmisten vanhempia tekstejä. On siellä klassikkoja, joiden välttäminen
esimerkiksi yliopisto-opinnoissa on vaikeaa eli siis erilaisia ritarirunoelmia
ja jumaltaruja. Vaikutelma on sellainen kuin vanhan mestarin parta olisi jäänyt
kahden myllykiven väliin ja itse joutuisi kuuntelemaan myllytuvan voihketta.
Joseph Conradin romaanit,
oikeastaan koko tuotanto, voi siis nousta suurten modernistien eli Proustin,
Joycen, Musilin rinnalle. Tätä olen näin aikoina toistellut. Nyt alkaa tuntua,
että Conrad voi nousta ylikin.
Jokainen pitäköön ovman
uskonsa. Minä näen kirjallisuudessa ja musiikissa ensi merkit muutoksista,
jotka vaikuttavat kaikkien elämään. Hämmästyn, jos muiden mielestä vuoden 1968
opiskelijalevottomuuksien ja siitä seuranneen yleismaailmallisen vallansiirron
ja reaalisosialismin kukistumisen selvää reseptiä ei näe 1462 kuolleen Francois
Villonin runotuotannossa.
Villon kirjoitti
globalisaation globalisaation eli meritien Intiaan ja kohta Amerikkaankin
avautuessa ja hän oli digitalisaation suuri näkijä, sillä vain pari vuotta
hänen jälkeensä oikaisi koipensa Johannes Gutenberg, joka keksi Mainzissa
informaatioähkyn ja tarjosi siten esimerkiksi Lutherille tilaisuuden
Twitter-toimintaan eli laajaan ja nopeaa viestintään, jonka keskeinen tarkoitus
on olla antamatta viestin kohteelle suunvuoroa. Luther toimi lentokirjasilla
eli pienpainatteilla, joita tuli todella paljon.
Conrad kuvasi
sadunomaista maailmaa, jossa merimatka saattoi kestää esimerkiksi neljä
kuukautta niin ettei nähty maata eikä toisia aluksia. Jos lasti meni mereen tai
laivalta loppui kokonaan syötävä, oli mahdollista etsiä satama, jossa olisi
lennätin ja mahdollisuus jäädä odottelemaan vastausta viestiin
laivanselvittäjälle tai varustamolle.
Mutta esimerkiksi ”Narkissoksen
neekerissä” vanha merimies Sinclair, sama henkilö, joka seisoo myrskyssä
ruorissa 30 tuntia yhtä kyytiä ja skanssiin kannettuna kaatuu päälleen
rasituksesta ja kohmeesta, on kirjan maininnan mukaan purjehtinut meriä 43
vuotta, ja siitä ajasta viettänyt maissa jotain 15 kuukautta. Valittamiseen hän
ei tunne aihetta eikä kohtalonsa pohtimiseen tarvetta.
Oma Confradin ymmärrykseni
heräili, kun olin joutua suomentamaan hänen kirjojaan useampiakin, mutta Otavassa
tultiinkin siihen tulokseen, että vähempikin riittää. En ehtinyt muuta kuin
ymmärtää muutaman teoksen luettuani, miten uskomattoman vaikeaa tekstiä se oli
ja miten mielenkiintoinen kirjallinen ilmiö oli käsillä, koska luultavasti
kukaan ei ole koskaan ymmärtänyt niitä kirjoja ainakaan sillä tavalla, jota
kirjoittaja itse tavoitteli. Monien brittien mielestä kieli ei oikeastaan ole
englantia, vaan jollain salaperäisellä tavalla lähempänä Dostojevskia kuin
Dickensiä tai sitten englantia vailla Shakespearen ja Chaucerin pohjaa, eli
siis vailla perinteen painoa.
En tiedä, tulisiko sekin
päivä, että joku kääntäisi osaamalleni kielelle puolalaisen puolaksi
kirjoittaman tutkielman Conradista. Kun edelleen luulen, että sellainen asia
kuin mentaliteetti eli kansallinen mielenlaatu on todellisuudessakin olemassa,
tuo kieli on ehkä englantilaisin sanoin enemmän puolaa kuin englantia.
Tämä kummallinen ajatus lentää
mielessä, kun ajattelee, että runous säilyi hengissä Puolassa. Heillä on
Szymborska ja Czeslaw Milosz, hän joka oli Yhdysvalloissa Berkeleyssä
professorina ja ehti vielä palata maahan, jonka oli kirjoittanut. Hänellä
kuuluu nykyisin olevan viihtyisä hauta Krakovassa.
Miloszin kielessä ja
aiheissa on sitä väkialtaisuutta ja julmuutta, joka on kirjallisuuden yksi
määritelmä.
Viihteellinen
kirjallisuus, romaani tai ei, pyrkii herättämään kauhua lukijassa.
Ei-viihteellinen kirjallisuus, kuten tässä mainitut puolalaiset, on kauhuissaan
omasta itsestään, kielestä joka kirjoitetaan sellaisenaan.
Aika moni on sittenkin
osannut kirjoittaa samalle näyttämölle monta henkilöä, joista kullakin on oma
äänensä, luonteensa, asiansa.
Parhaat runoilijat kuten
nämä tässä ja siis Conrad – joka ei kirjoittanut runoja – osaavat harvinaisen
ja ihmeellisen keinon vaieta niin monesta asiasta yhdellä ainoalla
hengenvedolla.
Muistan senkin hetken,
kun vedessä posahti. Ajattelin kirjoittaa siitä hyvin lyhyen, helposti unohtuvan
runon, mutta unohdinkin sen itse. Siitä on nyt yli kolmekymmentä vuotta.
Yhden se teki
että vedessä
posahti jokin
kenties kala
tai hauki.
Yhden se teki.
Ääni hätkähti.
Jukka, Jukka
VastaaPoistaSinut perii hukka,
jos et muista... ottaa lääkkeitäs!
parrasta toivoen pekka s-to.
Noin. Lienee tarpeen olla vähän myötähäpeämättä.
PoistaIhmeellisiä veikkoja nämä, joista tulee mestarikirjailijoita muulla kuin äidinkielellään. Nabokov on toinen esimerkki.
VastaaPoistaReformaation juhlavuonna ja Agricolan päivän jälkimietteissä muistamme, että kirjapainotaito Euroopassa ja reformaation suoma lupa kääntää pyhä sana kansalliskielille johtivat kirjallisuuden kukoistukseen. Suomen kirjoitettu kirjallisuus alkoi Agricolasta.
Englannissa reformaatiota (Henrik VIII) seurasi elisabetiaaninen kulta-aika. Shakespearen lisäksi Florio, Spenser, Marlowe, Jonson... Englannin kieli kohosi kukoistukseensa. King James Bible on yhä arvossaan.
PoistaNabokov oppi lapsena, kolmea kieltä, ilmeisesti venäjä,ranska ja englanti. Hän sanoo olleensa aivan tavallinen kolmikielinen lapsi. Hän taisi oppia kirjoittamaan englantia ennen kuin venäjää. Nin että kyllä englanti oli jo vähän äidinkielen tapainen. Lolitan luin englanniksi melko pian sen jälkeen kun olin oppinut englantia niin paljon että pystyin lukemaan kirjoja englanniksi. Arvelin että hänen englantinsa olisi helppoa kun se ollut hänen alkuperäinen kielenä. Erehdyin. Nabokov kylläpä joskus murehti että joutui vaihtamaan äärettömän ilmaisuvlimausen venäjänsö englantiin. Vähän venäjää harrastaneena voin yhtyä tähän.
Presidentin rouva julkaisi runokokoelman, jota varmasti ostetaan mutta myös luetaan. Eilinen on toki mennyt, mutta tänään se saa uuden tulkinnan. Tämä näkökulma on Suomea laajempi. Esimerkiksi Afrikan ja Aasian ensimmäiset Wagner esitykset ovat Etelä- Afrikan ja Singaporen Lentävä Hollantilainen viime vuodelta ja kolmen vuoden takaa. Historia ei ole päättynyt, vaikka siinä onkin syklisiä piirteitä. Myös Blogimaailma on iso kansainvälisesti. Lutherin viitaten:
VastaaPoistahttps://ketovuori.blogspot.fi/2017/03/ten-theses.html
"Kansankirkkomme isän mielestä juutalaiset ovat vääräuskoisia, saastaisia, laiskoja, ahneita, kieroja kyykäärmeensikiöitä ja verenhimoisia perkeleenlapsia. Heitä on kiellettävä harjoittamasta uskoaan kristittyjen keskuudessa. Tora-kääröt ja talmud-kirjallisuus on otettava pois. Juutalaiset koulut ja synagogat on poltettava. Juutalaisten talot on hävitettävä eikä heille saa antaa turvaa maanteillä. Asukoot he talleissa ja ulkosuojissa.Kirja avaa silmät siltä joka vaalii mielikuvaa luterilaisesta lähimmäisenrakkaudesta.
VastaaPoistaToistuvasti ja kiivaasti Luther varoittaa valtaapitäviä ruhtinaita sortumasta helläsydämisyyteen juutalaisia kohtaan. Karkottamis-, kurittamis-, hyväksikäyttö- ja pakkotyöohjelma on pantava toimeen säälittä.
1930-luvun Saksassa Lutherin teoksesta tuli antisemitismin kivijalka. Nürnbergin puoluepäivillä kirjan ensipainosta esiteltiin lasivitriinissä. Arjalaisten rotulakien arvovaltaisessa tulkinnassa viitattiin siihen. Se levisi lukuisina kansanpainoksina ja siihen tukeuduttiin niin valtakunnan laajassa antisemitistisessä kirjallisuudessa kuin luterilaisten johtajien ja kirkkokansan hyväksyessä juutalaisvainot." Noin kirjoittaa Jari Ehrnrooth ja kyllähän minä jotakin tiesin tästä Lutherista, mutta että se oli oikein arkkinatsi, niin se on uutta minullekin. No onnekseni älysin lähteä tästä Martin kirkosta jo nuorna miesnä.
Niin Martin EVL kirkko on jo kokolailla tuhottu. Ei siellä enää aikoihin ole olleet Martin opit ohjenuorana. Kiitos mm nykyisten piispojen jotka toimivat juuri niin kuin raamatuissa on kauan sitten ennustettu. Mutta on kuitenkin sanottava että kaikilla myös uskonnoilla on lähinnä oma lehmä ojassa. Kaikki ovat oikeassa ja muut väärässä. Yksi oppi on kuitenkin ylitse muiden ja se on lusiferin oppi se kelpaa nykyihmiselle tosi hyvin. Jännä vaan että nämä asiat on ennustettu jo niin tarkoin jo kauan sitten. Minäkin voisin siihen tukeutuen kertoa seikkaperäisesti mitä tulee vielä piankin tapahtumaan mutta ei se ketään kiinnosta. Silmät kiinni vaan ajetaan suoraan kadotukseen.
PoistaMuutetaanpas logistiikkaa.
PoistaKyseen lienee enimmältään ihmisen ylihyvinvoinnin aikaansaamasta henkisestä velttoudesta.
Voisin osallistua köyhälistön konkurssiin ja sen myötä seuraavaan kansanhalveksuntaan jos siitä saa hyvän mestan jostain öklöttävän rikkaiden mutta henkisesti jälkeenjääneiden varkaiden eläkerannikolta. Tosi hyvän, vaikkapa vartijan...
Arvatkaapa olisiko asennetta!
Väitän ettei Eilat tule kyseeseen vaikka mainio urheilusukellussuotuisuus onkin ollut sen valtti turismissa.
Uskon vedenpitävyyteen, ja eikös se pitäis tulla se antediluviaalisen ajan loppu ja onko aikataulusta tietoa?
Tämäpäs onkin Vesihiihtoliiton hyväksymä kommentti.
Czesław Miłosz ja Vangittu mieli. (Zniewolony umysl, 1953.)
VastaaPoistaKirjahyllyni aarre.
Puolaa minäkään en osaa. Kun kerran Varsovalaisessa kuppilassa yritin tehdä vaikutusta juuri äsken tapaamiini puolalaisiin ystäviini, ja lausuin Auschwitz nimen puolalaisittain Oświęcim.... Kaikki he räjähtivät nauramaan.
Polski tuntuu jotenkin hankalalta kieleltä. Kauheesti kerakkeita. Ei välillä tiedän mihin kielen suussaan pistäisi.
Tapsa P kommentoi Hellaakosken samansisältöisellä Viestillä täällä 19.2.2008. Se on edelleen hieno runo!
VastaaPoistaMinulle itsellenikin tuli professorin runosta mieleen Hellaakosken Viesti, johon Aake viitannee:
PoistaTyyntyvän vetten alan
posahdus pilkkoi kai!
Tuntemattoman kalan
syvyys takaisin sai.
Viestinä syvyyksistä
hetkinen läikkymistä
pinnalla vetten alan.
Tuntisinpa sen kalan.
Tuli minulle mieleen myös Mirkka Rekolan tunnettu runo, vaikka sen viesti ei taida ihan sama ollakaan:
Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea
Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.
Yhdyn edellisiin, todennäköisesti myös seuraavaan puhujaan. Mutta miksi vasemman Leitzin vv-suoja on viturassa?
VastaaPoista"Ei-viihteellinen kirjallisuus, kuten tässä mainitut puolalaiset, on kauhuissaan omasta itsestään, kielestä joka kirjoitetaan sellaisenaan".
VastaaPoistaMiloszevin "Vangittu mieli" on mimenomaan tutkielma älymystön itsepetosmekanismeista ja alistumisesta tyrannian oloissa.
Vangitun mielen suomalaiskäännös on jotain säästöpainantaa, sivut irtoilivat lukiessani toista kertaa.
No nyt se on alkanu taas runoileen. Onkohan sen runoja julkaistu Jenni Haukion toimittamassa antologiassa? En usko.
VastaaPoistaAntaa professorin runoilla, siinä tuntuu ikuisuuden siipien havina ja väärät jumalatkin vaikenevat hetkeksi.
PoistaTätä professorin aforistista lausumaa parhaista runoilijoista minä aina joskus mietin: "...osaavat harvinaisen ja ihmeellisen keinon vaieta niin monesta asiasta yhdellä ainoalla hengenvedolla".
Tässä näen jotain zeniläistä. Pulma on tämä: miten nostaa tietoisuuteen se Asia, josta pitää vaieta?
Ja höpö höpö.
PoistaSilloin zenmestari Anyymiys huudahti "Höpö höpö!" ja huitaisi ryhmysauvallaan oppipoika Aspatia otsaan, jolloin tämä rojahti selälleen Kemppilän tunkiolle, ymmärsi ja valaistui.
PoistaAina ei kirja löydä oikeaa lukijaansa - tai toisin päin. Lukas-kirjastossa joku oli antanut Lordi Jimille 2 pistettä kymmenestä ja sanallinen arvio oli vielä murskaavampi: "Käsittämättömän huono kirja, vaikka on filmattukin ainakin kaksi kertaa. Kautta Juppiterin - upotettakoon vaikka Valpolen matalikolle koko teos!" Innosti se sentään lukijan näin temperamentikkaaseen huudahdukseen!
VastaaPoistaSzymborskan runot ovat kekseliäitä ja selkeitä ja viisaita, ne mitä muistan. Niiden parissa viihtyy. Miloszia en ole tainnut lukeakaan, kummallista.
EG
Minun aarteeni on edelleen Shakespearen teokset alkukielellä, siis aivan sillä vanhalla engelskalla. Joka lause on nautinto vaikka joukossa on joskus sanoja joita pitää arvailla, mutta pieninä haarukkapaloina nautittavaksi. Teksti on sellaista ilotulitusta että muualla ei taida nähdä. En ihmettele että teoksensa ovat innoittaneet muita kirjoittajia.
VastaaPoista"Kieleni rajat ovat maailmani rajat". Sokrates ei halunnut kirjoittaa vaan vain keskustella, koska hänen mielestään kirjoitettu sana on kuollut sana, ja häntä kiinnosti vain elävä sana. Shakespearen erikoisasemassa on keskeistä se, että hänen tuotantonsa syntyi ääneen lausuttavaksi.
VastaaPoista"Kieleni rajat ovat maailmani rajat".
PoistaJa suomalaiset kaivavat itseään yhä syvemmälle pakkoenglannin pimeään perunakuoppaan.
Kieltä vaihtaneista kirjailijoista kannattaa mainita myös Joseph Brodsky.
VastaaPoista