Miellyin suuresti, kun
käsitin, että maiseman tutkimus on aine, jota opetetaan yliopistossa. Sain
käsiini pienen kirjoituksen, jossa kerrottiin muutamasta Sigurd Dahlbäckistä,
ruotsalaisesta pohjoisen Ruotsin tutkijasta, josta kuultuaan ymmärtää äkkiä
kaikki kummalliset tarinat meidän Samuli Paulaharjustamme.
Herrat eivät katsele
hyvällä Ruotsissakaan, että joku tuo lisiä ja vivahteita lukkoon lyötyyn
käsitykseen siitä, mitä on ruotsalaisuus (Götanmaata). Vastaavasti meillä
varhaiset kulkijat joutuivat turvautumaan liioiteltuun ”isänmaallisuuteen’”
selvittäessään, että Suomessa on paljon sellaista, mitä Topelius ei tunne.
(Lönnroth tunsi mutta ei itse oikein pitänyt pohjoisia maita selostamisen
arvoisena, panokset kun olivat Vienan Karjalassa.)
Dahlbäck lähenteli kovasti
museoita, mutta jopa Skansenilta jätettiin Lappi - Norlanti pois, koska se ei
siis kuulunut kuvaan. Ja Norlanti oli vain puolet valtakunnan maa-alueesta. Ja
ulkoilmamuseo puolestaan esitteli ”koko Ruotsin”, melkein kokonaan alkuperäisin
rakennuksin.
Ehkä kirjoitan johonkin
pienen pätkän asiasta, jolla ehkä voin täydentää isäni Lapin kirjoituksia.
Ihmiset näkevät lähinnä sen, mitä on käsketty nähdä ja on siis sopivaa.
Kellä on silmät, hän
kuulkoon.
Se piirre, joka tekee
Saariselän tunturialueesta ainutlaatuisen maassa, Euroopassa, kukaties
maapallolla, on rytmi. Maiseman rytmi.
Tämä ajatus muotoutui,
kun vasta nyt, muitten suuruuksien hurmaamana, kuuntelin kunnolla sen
Gardinerin Johannes-passion levytyksen, jonka kansakuvana on sähkötolppa.
Olen itse valokuvannut
meidän sähkötolppaamme ja pylväsmuuntajaa monta vuotta, joten tiedän, että kansikuva
on erittäin osuva. Tietenkin siinä voi nähdä ristin, mutta mielestäni
voimavirta on todellisuudessa kuvauksen kohde.
Eräänä keskiviikkona oli
torstai. Juutalaiset kiivastuivat siitä suuresti.
Kahta passiota
kuunnellessa tulee käsittää, että Matteus on kirjallisuutta, Johannes taas
filosofiaa, ja sellaisena hiukan sekavaa. Molempiin passioihin on siroteltu
virsiä, kuten aikakauden tapa oli. Edelleen on paikoin tapana, että jos
paholainen tai poliisi ahdistaa, kansanjoukko puhkeaa laulamaan.
Lauloiko seurakunta
mukana virsiä, siitä en osaa sanoa painavaa sanaa. Saksan kaupungeissa äänissä
laulaminen ei kuitenkaan ollut sinänsä poikkeuksellista. Suomaan tuo tapa ei
ole kotiutunut. Meillä on yleensä vain kirkkokuoroja, joissa on kolme ääntä ja
yksi kiekuva altto.
Aariat on kirjoitettu ja sommiteltu
erikseen. Monesti niissä on soittimellinen johdanto, jonka jälkeen solisti tai
solistit aloittavat.
Kysymyksessä on
musiikkiteatteri, musikaali. Joukko repliikkejä on osoitettu roolihenkilöille.
Tässä ollaan ehkä hyvinkin lähellä miraakkelinäytelmää ja toisaalta sellaista
uskonnollista kuvaelmaa, jota Suomessa edustaa nyt komeasti Via Crucis,
käsittämättömän suosion saavuttanut katunäytelmä piinaviikon tapahtumista.
Kun siis kuuntelin, tällä
kertaa olin työlästyä Pilatuksen ja Jeesuksen juridiikkaan, joka tuntuu
pysäyttävän Johannes-passion toiminnan.
Johannes-passion teksti
on erikoisen huono. Sen sutaisi eräs leipzigiläinen postiljooni. On aihetta
epäillä, että kaupungissa katosi postia paljon, kun edes katuosoitteita ei
ollut vielä keksitty. Tuo etenkin armeijan tarpeisiin tehty uudistus on
peräisin suunnilleen 1750-luvulta eikä ole vielä ehtinyt esimerkiksi Japaniin.
Ennen tuota postiljoonia
(Heinrici) Saksan mailla oli nähty ja kuultu paljon runoilijoita, joista osa
oli aivan erinomaisia.
(Todellisuudessa passion
tekstien kirjoittajista on edelleen erimielisyyttä ja teoksesta on eri vuosiksi
tehtyjä erilaisia käsikirjoituksia, joita jyrsijät ovat epäilemättä käsitelleen
vuosikymmenien ja -satojen aikana.)
Gardiner välttää niille,
jotka tyytyvät maailman parhaaseen kuorolauluun ja joita lisäksi miellyttää
elävä esitys. Muutoin Spotify on tehnyt ihmeitä vanhalle musiikille.
Esimerkiksi sellainenkin Konrad Junghänel, josta en ollut koskaan kuullut, on
levyttänyt aivan oivallisen, rientoisan esityksen.
Gardiner
Monteverdi-kuorineen ja ne pari vanhaa – myönnän punehtuen, että heihin kuuluu
myös Karl Richter, joka oli aloittamassa Bachin laajaa levyttämistä sodan jälkeen
hätinä paikatuilla uruilla ja kokoon haalituilla solisteilla, joista yksi kyllä
sattui olemaan nuori Fischer-Dieskau – ovat jättäneet pääsiäisviikkooni pysyvän
jäljen, myös tällaisiin, jolloin en ole ahtautumassa tuomiokirkkoon, vaikka
siellä laulaa sukulaispoikia mukana.
Gardiner voi olla se
kapellimestari, joka on siirtänyt motettien kertomuksellisuuden kaikkein
vahvimmin passioihin. Bachin uudelleen löytämisen jälkeen kaikki jotka kynnelle
kykenivät, myös Lisz, hehkuttivat vanhaa kirkkomusiikkia. Luultavasti siitäkin
kilpailtiin, kuka osaa valmistaa esitykseen imelimmän version, jonka
tunteellisuudella ei ole mitään rajoja.
Sitten tuli runsaat sata
vuotta sitten etenkin instrumenttipuolelle perinne, että Bachia on esitettävä
kuin sahapukki kuutamolla, ja musiikin on tuotettava vivahteettomuudessaan
jaloa kärsimystä kuulijoille.
Tuon esiripun vetäisi
ylhäältä alas halki Glenn Gould Goldbergeillaan, joista on tietenkin lupa
keskustella; minusta ne on sivuutettu ja ohitettu sekä vasemmalta että
oikealta, ja lisäksi markkinoilla ja konserttitaloissa kuullaan suurin määrin
robotiikkaan perustuvaa eli siis automaattiohjattua Bachia, myös Goldberg-sarjoja.
Gardinerin ”tshehovilainen”
draaman taju on korvissani ylittämätön. Hän ei kuvita kohtauksia, vaan tekee
niistä oikeita. Jos ja kun sointukulku on kuuma, siihen polttaa kätensä.
Jukka, Lemin kirkossa neliääninen virsilauluperinne on jatkunut päiviimme asti.
VastaaPoistaEilen kolahti postilaatikkooni Gardinerin Matteuspassion tuliterä cd-albumi, äänitys viime syyskuulta Pisan katedraalista. Nyt vain odottelen sopivaa hetkeä antaa sormenpäälleni käskyn painaa play-näppäintä ja unohtaa ajatuksistani nämä nykyhetken maailman menot ja meinigit...
VastaaPoistaErittäin onnistunut levyn kansi.
VastaaPoistaPassioista tuli mieleen aivan asiaankuulumaton muistikuva. Joitakin vuosia sitten eräät Sibeliusakateemisesti opiskelevat suunnittelivat "Latteus passiota" ja keräsivät siihen tekstejä. En tiedä miten asia myöhemmin eteni mutta kai tekstiä ainakin kertyi. Tiedä sitten miten latteita säveliä.
VastaaPoistaBachin passioissa voi aina keskittyä musiikkiin, ei siinä vikaa juuri ole. Schubertin lauluissakaan ei teksti ole aina kovin ihmeellistä. Jos kokonaistaideteos on tärkeää, voi pääsiäisenä kuunnella vaikka Barberin lauluja Ageen runoihin tai Wagnerin Parsivalia. Kuluu se aika siinäkin. Hyviä pyhiä siis!
VastaaPoistaPori, jos ette ole ennen huomanneet, on kulttuuri ja yliopistokaupunki. Viime keskiviikkoiltana Keski-Porin kirkossa G.F. Händel: Messias-oratorio.
VastaaPoistaPori Filharmoninen kuoro, joht. Ognian Vassilev, Pori Sinfonietta, esityksen johtaja Janne Nisonen.
Musiikkia kuuntelevalle harrastajalle elämys, joka ylittää minkä tahansa koneella tuotetun äänityksen.
Yliopisto: Kulttuurituotantoa ja maisematutkimusta ja paljon muuta.
http://www.ucpori.fi/fm
PT
eihän kai siinä ny muuta puhdetta kuin könytä suurkirkon rappuja joku vitunmoinen puuristi seläs. hymistähän voi jotain Händelin oratooriota, jos on vähin lahjoi saanu.
VastaaPoistaOnko tuo Gardiner teknomusiikkia, koska on tuollainen kansi?
VastaaPoistaPidin J.S.Bachin Johannespassiota vaikeana ja jopa luotaaantyöntävänä vanhan konserttikokemuksen takia. Tuore Rene Jacobsin johtama levytys avasi teoksen syvyyden ihan uudella tavalla. Suosittelen.
VastaaPoistaSigurd Dahlbäck paitsi tutki "väärää aihetta" oli myös "väärä mies" sillä hän oli ennen etnologiksi rupeamistaan vahvasti leimaantunut "työväenliikkeen asianajajaksi" aikana jolloin Ruotsissa lakkolaisia vastaan taisteltiin rikkureiden, järjestysvallan ja lainsäädännön avulla eivätkä lakkolaisetkaan olleet turvautumatta väkivaltaisiin keinoihin.
VastaaPoistaKyllä mielestäni virsi 538 on säveleltään ja sanoiltaan kohdallaan. Jos ihminen todella haluaa nauttia sielunsa nautinnoksi hengellisyyttä.
VastaaPoistaOlen tuota virttä usein soittanut ja laulanut ja saanut siitä tyydytyksen.