Urheilureportterit, tuo säälittävä ammattikunta, tekee
parhaansa ja saa haukut palkakseen. Tai kai heillä palkkakin juoksee. Joskus
hyvin harvoin eksyn iltapäivälehtien verkkokeskustelun palstoille, jossa
näyttävät pitävän valtaa ihmeelliset kusipäät.
Itse syrjään vetäytyvää ja itkeskelevää elämä viettävänä
saatan välillä unohtaa, että kodeissa istuu noin miljoona kovan tason
asiantuntijaa, ja näemmä osa heistä jakelee tuomioitaan kuin entinen jumala
salamoita olympialaisista korkeuksista.
Jotkut eivät ota uskoakseen, että yhdet tykkäävät äidistä ja
toiset äidin tyttärestä. Verestäessäni muistojani haeskelin kuuluisaa vuoden
1954 potkupallo-ottelua verkosta, ja vastaan tuli myös Zimmermannin selostus,
saksaksi siis, joka taitaa olla parasta mitä olen alalta kuullut. Meidän Martti
Jukolamme oli nostalgiasta riisuttuna huono ja Tiilikainen – Noponen aika
lailla samaa tasoa kuin Pekka ja Pätkä.
Mutta miten toimia, kun yleisö haluaa sankarin tai kaksi,
mutta ainakin jalkapallossa näyttäisi vahvasti siltä, että itse joukkueen panos
on sekin merkittävä, lopputulosta siis ajatellen.
Se Unkarin kuuluisa joukkue, jonka vaiheet olivat myös
dramaattiset, loi maineensa voittamalla Englannin Wembleyllä. Englantia ei
ollut vuonna 1953 voitettu siellä 90 vuoteen, mutta nyt meni 1 – 7. Sen Unkarin
joukkueen suurimmat nimet olivat Ferenc Puskás ja Sándor Kocsis.
Urheilutapahtumat tulivat siihen aikaan elokuvateattereiden
alkufilmeihin suhteellisen pian. Väittäisin muistavani hyvinkin
”jalkapalloihmeen”, kun Unkari sitten hävisi Saksalle maailman Cupissa Bernissä
3 – 2. Lähdeteokset kertovat, että Saksa oli ensimmäistä kertaa sotien jälkeen
mukana kansainvälisissä kisoissa. Tuota en olisi muistanut. Saksalla oli
käytössä Adi Dasslerin (adidas) uutuus, vaihdettavat nappulat kengissä – ja
satoi.Sitä vastoin muistan, että Neuvostoliitto osallistui Helsingin
olympialaisiin 1952.
Helsingin olympiastadion on yksilön palvonnan temppeli. En
osaa perustella sitä paremmin, mutta jotenkin näen sen kentän soikeuden ja tornin
korkeuden suhteesta. En keksi, että maailmassa olisi muita yksitornisia
suurstadioneita. Ainakaan sillä tornilla ei ole toiminnallisesti mitään virkaa.
Mutta rakennus on, kiitos Yrjö Lindegrenin, Helsingin kauneimpia.
Isäni oli kotilomalla intistä kesäkuussa 1939 katsomassa,
kun Taisto Mäki juoksi stadikalla maailmanennätyksen 14.07.7. Matka oli siis
viisi tuhatta metriä. Lapset ja sotamiehet pääsivät joka paikkaan puolella
hinnalla, elleivät ilmaiseksi.
Nyt Puskas ja kaikki kauneimmat maalit löytyvät YouTubesta,
josta ei maailman komeimpia maaleja liioin tarvitse kauan etsiä. Puskasista
muuten mainitaan, että hän kerran vanhoilla päivillään potkaisi
koripallo-ottelun väliajalla keskiympyrästä pallon koriin. Kun palloilijat
virnistelivät tapausta vahingoksi, hän teki sen heti uudestaan…
Jalkapallo ei ole kiinni televisiosta, siis kuvan laadusta.
Katselin ja vertailin. Puhelimesta näkee melkein paremmin kuin isolta näytöltä:
pallossa on jotain maagista, ja kaikkien pelaajien liike ja katsesuunta
osoittavat pallon paikan, ja mitä sille onnettomalle tapahtuu.
Yleisurheilu voisi hyötyä muutamista mielettömistä ideoista.
Esimerkiksi: miksi hypyissä on se kiusallinen lankku? Eikö hyppyalue riittäisi?
Mittaaminen on nykyisillä laitteilla joka tapauksessa helppoa ja varmaa.
Mihin korkeus- ja seiväshypyssä sitä rimaa enää tarvitaan?
Koristeeksi? Eikö värillinen valoseinä olisi uljaan näköinen? Kolme hyppyä sen
läpi. Siinä jäisi sirkus toiseksi, ja ennätyksetkin paranisivat. En voi sille
mitään, että riman pudottamisesta tulee mieleeni veräjän yli hyppääminen tai
risuaidan päältä kiipeäminen – josta kaikilla lukijoilla ei taida olla omia
kokemuksia eikä henkilökohtaisia palkeenkieliä pöksyissä.
Tämä on kirjoitettu ennen mestaruusottelun alkua. Kuva on
liian vaikea urheilutietokilpailuun – Uruguayn José Nasazzi, maailman Cupin
mestarijoukkueen kapteeni vuodelta 1930.
Tuntuu hiusten reistaaminen olevan pysyvä muoti. Auttaahan se
tunnistamaankin.
"Helsingin olympiastadion on yksilön palvonnan temppeli. En osaa perustella sitä paremmin, mutta jotenkin näen sen kentän soikeuden ja tornin korkeuden suhteesta. "
VastaaPoistaNiin, asian ydintä tässä nyt lähestytään. Freudit vaan esiin kirjahyllystä ja selailuun, ja ehkä Frazier (The Golden Bough) siihen viereen apupöydälle, niin se on siinä.
Toisaalta on nyt hyvä sanoa tämä: jos joku tohtii kirjoittaa seuraavasti:
"Meidän Martti Jukolamme oli nostalgiasta riisuttuna huono ja Tiilikainen – Noponen aika lailla samaa tasoa kuin Pekka ja Pätkä."
...niin on kyllä jyrkästi todettava, että jos minulla olisi näin kesäkuumalla hansikkaat, löisin jommallakummalla niistä kirjoittajaa poskelle ja pyytäisin hänen sekundanttejaan ottamaan minuun myöhemmin tänään yhteyttä siitä, mihin aikaan huomisaamuna läheisellä sumuisella nummella kirjoittaja saisi tuon väittämänsä hyvittää, ja tapahtuisiko se piilukkopistoolien vai säilien avulla.
Kyllä minäkin, Mr Peru, vaikka asiahan ei minulle tietenkään kuulu, niin kuitenkin olisin taipuvaimen kaksikkoa vertaamaan paremminkin vaikkapa Rahikaiseen ja Vanhalaan kuin Suomen filmitaivaan huippuihin.
PoistaRasittavia tyyppejä molemmat. Kertoo jotakin kansakuntamme henkisestä tilasta, että täällä vielä joku osa kansasta jaksaa arvostaa selostajaa, joka Jouko Törmäsen kultamitalihypyn jälkeen vuodattaa varttitunnin Lapin polttamisesta etc. ennen kuin joku tolkullisempi kollega älysi kytkeä äijän irti valtakunnan verkosta.
PoistaMinä näin Virénin juoksevan stadikalla hienoon voittoon Maailmankisoissa vuonna 1976, juuri ennen Montrealia.Hänhän oli muuten vähän huonoa huonompi olympialaisten välillä.
VastaaPoistaYleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa kävin vuonna 2005, silloisen vaimokkeeni pakotuksesta(!) Kauhistuin rötiskön kuntoa: "Tämä pitää purkaa tai restauroida toimivaksi!"
Jälkimmäinen on parempi, jos museovirasto sen vain sallii.
Wembleyllä tulos oli "vain" 3-6, pian sen jälkeen kotona 7-1 - pienenpieni täsmennys.
VastaaPoistaEn ollut kuullut koripalloanekdoottia Puskásista, mutta kun sen ajan pallot olivat käsittääkseni (en ollut paikalla) painavampia, eräänlaisia "kuulia", puhdas tekniikka saattoi hyvinkin tietyiltä osin kehittyä vaikka nykyhuippuja paremmaksi. Esimerkiksi salijalkapallossa eli futsalissa on myös pieni, kuulamaisempi pallo, ja parhaat pelaajat ovat varsinaisia jalkapalloilijoita joissain suhteissa selvästi näppärämpiä.
Oli miten oli, kun äijä, siis Puskás, tuotiin vanhana ja raihnaisena potkimaan aloituspotkuja erinäisiin tapahtumiin, kuten maaotteluihin, oli erikoista nähdä, että sen liikkeet ovat tosiaan kuin "geeneissä". Täysin hioutuneita, hyvässä mielessä maneerittomia sivalluksia kaljamahan suojista.
Se vielä, että tämä on kyllä hieno mesta tämä Kemppisen blogi kaikessa monipuolisuudessaan ja avoimuudessaan.
Kyllä on aina puhuttu jalkapallon maailmanmestaruudesta, kuten myös
VastaaPoistaespanjaksi, ruotsiksi ja saksaksi.
Voisi tosiaankin joihinkin urheilulajeihin harkita hieman lisää näyttävyyttä ja dramatiikkaa. Estejuoksusta tulisi väsyneille urheilijoille haastavampaa ja yleisölle hauskempaa, jos vesieste olisi vaikkapa edes kaksi metriä syvyydeltään. Vesi saisi olla jääkylmää, onhan niitä jääntekokoneita olemassa. Korkeutta ja seivästä hypättäisiin luonnollisesti piikkilangan ylitse, rimahan on sen korvike selvästikin. Kumpikin laji lienee syntynyt vaarallisen esteen ylittämisen simuloinnista. Pituushyppy ja kolmiloikka voisivat tapahtua leveän kaivannon ylitse, pohjalla vaikkapa ilkeän näköistä metalli- tai lasiromua. Niin ja vielä, ampumahiihto talvella! Sehän palautuu tietenkin talvisodankäyntiin. Nyt kilpailijat tähtäävät vakaasti paikallaan jököttäviin tauluihin. Aivan uutta jännitystä ja tunnelmaa syntyisi, jos taulu ampuisi takaisin, ainakin kilpailijan ohilaukauksen jälkeen! Siinä olisi Mäkäräis-Kaisalla kiire uusiin asemiin ennen seuraavaa laukausta... Tietysti aseen kaliiperi saisi olla kohtalaisen vaaraton. Tuli vaan mieleen. -nelimjaa-
VastaaPoistaIsäni aikanaan ehdotti kiintoisaa uutta lajia: korkeeltahyppy.
PoistaKuka korkeammalta hyppää - ja kovalle alustelle tietenkin.
Tuossa taisi olla jokin turhan takia reuhtomisen mielekkyyteen liittyvä viesti mukana.
Jeee !!! Urheilu on niin vakavaa nykyisin ( raha ? ) ja katsojat fanaatikkoja tappeluihin asti . Muun muassa Siiri Rantasen muistelmia on ollut hauska kuunnella.
PoistaAseen kaliiperi voisi olla mustikkasoppaa (terveellistä).
Professori yllättää jälleen laajalla osaamisella! Toden totta José Nasazzi se siinä johtaa taitavan ja tulisen joukkueensa pelikentälle. Uruguay voitti ensimmäiset jalkapalloilun MM-kilpailut kotikisoissaan vuonna 1930. Vanhoissa sen ajan lehtiartikkeleissa mainitaan, että joukkue oli parhaimmillaan jo kaksi vuotta aiemmin Amsterdamin olympiakisoissa. Siellä tapahtui sen aikainen skandaali, kun Nazazzi otti viheriöllä oikean nyrkkeilymatsin Saksan tähden Richard Hoffmaninnin kanssa. Molemmat lähtivät suihkuun. Uruguay voitti silloinkin ja vei olympiakullan.
VastaaPoistaKautta aikojen urheiluun on kanavoitu sotien ja muiden "riots"- ien energia/aggressiota. Ja hyvä niin - ehdottomasti parempi vaihtoehto ja esim. ranskalainen UEFA:n kokoonjuoksija ansaitsee nimenesä voittopystiin.
VastaaPoistaLieveilmöitä liittyy futikseen erityisesti etelän mailla. Ultra-kannattajat isoloidaan omaan sektoriinsa stadionilla esim. Barcelonassa. Siellä sytytellään tulitteita ja häiritään otteluja. Jälkeenpäin hakataan nyrkeillä poliisiautoja ja huudetaan kaartilaisille.
Rio de Janeiron Maracana- stadionilla tunnelma kymmentkunta vuotta sitten Brasilia-Argentiina ottelussa oli hyvä ja rauhallinen. A voitti 1-0. Kenttä oli erotettu katsomosta mm. juoksuhaudalla ja järjestystä valvoivat aseistetut ratsupoliisit. Ottelu oli urehilullinen ja mieleen jäivät sirkkelimäiset Brazillll- ja haikean vahvat Arrhhentiiiinaaa- kannustukset.
Monessa yhteydessä on muuten todettu, että uruguylaiset kehittivät jalkapalloiluun näyttelemisen ja sukellukset. Heiväröisten maailmantähtien kontaktipelaaminen ei tahtonut riittää 1920-luvulla varsinkaan romuluisia saksalaisia ja brittejä vastaan. Kun uruguylaisia taitopelaajia lähti vuoden 1930 MM-kullan jälkeen ammattilaisiksi Italiaan, he veivät mukanaan taiteeksi kehittämänsä vapaapotkujen kalastelun, josta italialaiset ovat tulleet sittemmin kuuluisiksi.
VastaaPoistaTahko Pihkala muistaakseni kritisoi pituushyppylankkukäytäntöä. Hänen mielestään olisi luontevinta, jos varvastaipeet osuisivat lankun sille reunalle, jota nyt ei saa ylittää. Kipristyvillä varpailla, vaikkakin kengässä - ja miksei avojaloin -, olisi luontevampi ponnistaa.
VastaaPoistaEM-jalkapalloturnauksen päätyttyä pitää vapautunut aika täyttää jotenkin ennen MM-karsintojen alkua ja Mestarien liigaa.
VastaaPoistaToki voi istua kauniina päivänä myös kotimaisilla liigakentilläkin, mutta kyllä hyvä kirja ja inspiroiva analyysi jalkapallosta voittaa huonon vaapapotkun, esimerkiksi:
http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=281
http://online.wsj.com/article/SB10001424052748704764404575287104083260026.html
Jalkapallon ja pesäpallon tunnettu kädenvääntö Suomessa 1920-luvulla kääntyi ylivoimaisen lobbarin (Pihkala) voitoksi. Suojeluskuntien sekä kansakoulujen liikuntatuntien kautta pesäpallo voitti tämän vaiheen kisan kansallisesta pallopelistä. Tärkein peruste oli silloin järkeenkäyvä: pesäpallossa harjoitettiin puolustuskyvyn kannalta monipuolisemmin sekä jalkoja että käsiä, jalkapallossa vain jalkoja.
Armeija oli kuitenkin tasapuolisempi kuin suojeluskunta; jalkapallolla oli sijansa armeijan liikuntaohjesäännössä ja jalkapallovarusteet hankittiin jopa panssarilaiva Väinämöiselle ja Ilmariselle.
Jalkapallo on kuitenkin nyttemmin paikkansa löytänyt Suomessakin vaikka takamatkalta lähdettiin. EM-jalkapallon loppuottelu taisi kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin yleisurheilun EM-kisat.
Tälle on myös järkeenkäypä selitys: pesäpallon analogia on taistelu ja sota, jalkapallon analogia on koko elämä.
(P.S. En huomannut, onko joku tutkinut pallopelien ja heittolajien korrelaatiota; johtuisiko Suomen taannoinen suhteellinen menestys keihäänheitossa pesäpallon vaikutuksesta ja ovatko koripallo- ja käsipallomaat parempia heittolajeissa kuin jalkapallomaat ?)
Loistava P.S.!
PoistaAttn: Kemppinen
VastaaPoistaTäytyy kyllä ihailla teitä. En olisi odottanut näin urheilullista blogia. Historiaan tietenkin mentiin, ei paha. Kun jään eläkkeelle, toivon, että on aikaa perehtyä kaikenlaiseen mielenkiintoiseen, siihen olette antanut oivallisia eväitä matkan varrella.
Kaksi lisäystä:
VastaaPoistaPuskasin ja Kocsisin rinnalla kannattaa muistaa Nándor Hidegkuti, pelkästään jo nimensä mutta myös maalintekotaitonsa vuoksi.
Yrjö Lindegrenin rinnalla kannattaa muistaa Helsingin olympiastadionin suunnittelijana Toivo Jäntti.
Jos pituushypystä poistetaan lankku ja korkeushypystä rima, niin menetetään tärkeä elementti: kilpailuhermojen merkitys. Olisihan se tylsää, jos fyysisesti paras aina voittaisi. Entäpä juoksut - satasellakin jokainen lähtisi milloin huvittaa ja paras aika ratkaisisi?
VastaaPoistaJoltakin voittajalta meni hermot kun töni maskottia, pikkutyttöä, olisi luullut halaavan. Rankkaa on.
PoistaSuomalaiset kädellisiä ? Itse ajattelen että lätkä ja pesis on mukavia lajeja kun ei ihan pelkällä juoksemisella pärjää, tarvii järkeillä ja voi olla fyysisesti minkä kokoinen/ kuntoinen vaan. Pitkät talvet voi sisällä pelata lentopalloa. Eikä kannata unohtaa kovaa autourheilun tasoa, joka on piirikunnallisellakin tasolla kovaa kun vertaa tasoa kansainvälisesti. Varmaan linkittyy tämä jälkimmäinen havainto voimakkaasti pk-tason metalli- ja konepajateollisuuden sekä maatalouden vaikutukseen ?
VastaaPoistaMutta ehdottomasti kiitos tästä blogista. Sekä loistava idea laittaa rimaksi fogscreen, johon projisoitaisiin sponsorin logo tai kerrostalo. Rimaa tai lankkua ei saa poistaa koska sitten kilpailtaisiin vain fysisillä ominaisuuksilla, urheiliu on ennen kaikkea tyyli- eikä vain tuloslaji.
Jo Amsterdamissa oli "maratontorni".
VastaaPoistaArkkitehtonisesti torni tarvittiin tietenkin horisontaalisen massan vastapainoksi. Sen julkituotu funktio oli toimia näköalatornina (jollaista ei aiemmin tainnut Helsingissä olla).
Nimitys tuli ymmärtääkseni ajatuksesta että torni näkyy kauas ja merkitsee lähestyvää maalia maratonjuoksijoille, jotka tarvitsevat rohkaisua jaksaakseen.
Pohjimmaltaan kysymys lienee siitä että arvorakennuksessa (kuten esim, kaupungintalossa) ja ennen kaikkea kirkossa piti olla torni.
Potkupalloa pitää kuulemma sanoa jalkapalloksi. Ne, jotka tätä vaativat eivät kuitenkaan osaa selittää, miksi pelissä ei ole aloitus-, maali-, rangaistus-, ja vapaajalkoja vaan -potkuja. Potkupallisteista parhaimmistoon lukeutuu brasilialainen Garrincha, hillitön juoppo, mutta ei se pelaamista haittaa. kvg
VastaaPoista