Joe Kavalier on merkillisellä tavalla Prahasta
Neuvostoliiton kautta 1939 pakoon päässyt hyvän perheen juutalaispoika. Sammy
Clay on huonon perheen juutalaispoika Brooklynistä. Pojat ovat serkuksia.
Romaanin tyylilajista mieleeni tulevat ensimmäisinä Paul
Auster, Kurt Vonnegut, Doctorow ja ehkä Saul Bellow. Kirjallinen taso on samaa
luokkaa eli kovaa Nobel-luokkaa. Luettavuuden kannalta Chabon on ehkä näitä
kaikkia helpompi. Vaikka ”maaginen realismi” on mukana ja voisi sanoa niinkin,
että tapahtumat pyörivät rinnakkaisessa todellisuudessa, itse teksti on
konstailematonta, maukasta ja runsasta.
En on ehtinyt vielä siihen asti, mutta joku sanoi, että ”The
Yiddish Policemen’s Union” on vielä parempi. Historiassa näet kävi muka niin,
että suuri määrä juutalaisia pakeni Hitleriä Alaskaan, jossa kirjailija kuvaa
juutalaisten poliisien järjestön vaiheita.
Chabon on menestynyt joka suhteessa. Arvostelut ovat olleet
ylistäviä, palkintoja on riittänyt ja esimerkiksi The New York Times on
ruinannut ja saanut jatkokertomuksia.
Kun ainakin Bellow (ja Nabokov) sijoittuvat kielensä ja
aiheittensa takia amerikkalaiseen akateemiseen maailmaan ja edustavat siis
joillekin lukijoilla tuntematonta, sivistynyttä USA:ta, Chabon on asiaan
kuuluvista opinnoistaan huolimatta aivan uskomaton populaarikulttuurin tuntija.
Kavalier ja Klay innostuvat ”Teräsmiehestä” ja kehittävät
sensaatiomaisen menestyksen saavan sankarin, ”The Escapist”. Tämä romaaniin
keksitty lehti on nykyisin olemassa. Totuus on tarua ihmeellisempi.
Sarjakuvalehti (comic book) oli amerikkalainen keksintö,
jota ei juuri nähty Suomessa. Meillä comic book Aku Ankka on kansallinen
instituutio. Jenkeissä Disneyn sarjakuvalehtiä on kymmeniä, eikä Aku ole
erikoisen tunnettu eikä suosittu.
Romaanin sankarit ovat mukana tuttavansa O. Wellesin
elokuvan ensi-illassa (Citizen Kane) ja istuvat jatkoilla kuuntelemassa Tommy
Dorseyn yhtyettä. Eräillä kokkareilla vieraana on muiden joukossa Salvador
Dali.
Eräänlainen teema on New Yorkin maailmannäyttely 1939-1940.
Voisi lyödä pienen vedon siitä, kuinka moni lukija on kuullut tällaisesta
näyttelystä. Arvaukseni on 5 – 10 %, ja hekin vain siksi, että Suomen
paviljongin suunnittelivat Alvar ja Aino Aalto.
Tuossa näyttelyssä esiteltiin ennustuksena tulevaisuudesta
stereolähetykset, faksi, astianpesukone, automaattinen kaukopuhelu ja muuta uskomatonta.
Sitä ei tarvitse kysellä, miksi Pariisin 1900 näyttely
muistetaan niin hyvin ja tätä ei ollenkaan. Tulevaisuus ei ole enää sitä mitä
ennen. Eikä nostalgia.
Chabonista voi mykistyä. Miehe mielen lentoa pystyy
seuraamaan, kirjoitti hän sarjakuvista, sodasta, teknologiasta tai
kaksitoistasäveljärjestelmästä. Kaikki on samaa kappaletta, suurta New Yorkia
ja sen leveitä ja pitkiä kaupunginosia. Suurimman vaikutuksen tekee silti se,
että kirja on aito, hieno romaani ja kirjoittaja selvästi yksi sukupolvensa
(synt. 1963) parhaista.
Liikuttava lisä on toisen päähenkilön kiinnostus lukkoihin
ja tiirikoihin, taikureihin ja kahletaitureihin (Houdini). Kuka ei olisi? Lukot
on tarkoitettu esteiksi ja kahleet pidäkkeiksi, mutta yhdet menevät niistä läpi
tuosta vain. Upeaa. Myös romaanin kirjoittaminen on eräänlaista tiirikointia.
Tuloksen on suuri synteesi. Illuusio eli harhakuva on
lavaesiintyjän tavoite, ja illuusiot vaikuttavat todellisuuteemme. Emme vain
tiedä, mikä on illuusiota ja mikä todellisuutta. Merkin ja merkityksen ero on
epäselvä.
Romaanin muoto on kehitetty ”Citizen Kanesta”. Kaikki on
uskottavaa, ja joka sana valetta. Ja ”kamera” kuljeskelee kaikkivoipana milloin
missäkin.
New York 1939 oli kaikkien aikojen maailmannäyttely. Tulevaisuuden maailma hehkuvissa Kodakin väreissä: http://archive.org/details/Medicusc1939_2 (Bonuksena paljaita rintoja)
VastaaPoistaMutta mitenkäs satuinkaan juuri tänään lukemaan kaikkien aikojen hämmästyttävimmän sarjakuvalehtikokoelman löytymisestä Coloradossa 1977: http://www.milehighcomics.com/tales/cbg12.html
Erinomaasta, upeeta, mahtavaa, loistavaa...
VastaaPoistaMinulle tuli New Yorkin maailmannäyttelystä 1939–40 ensimmäisenä mieleen J. Hobermanin teos The Red Atlantis (1998), joka alaotsikkonsa mukaisesti käsittelee "kommunistista kulttuuria kommunismin poissaollessa". Kirjan päättää Rosenbergin atomivakoilijapariskunnasta kertova eräänlainen pienoisromaani, jossa tuolla näyttelyllä on hyvin merkittävä rooli – siitä jopa ikään kuin tulee eräs kertomuksen päähenkilöistä. Ja mukana on muutenkin hauskaa epookkia, vähän samanlaista kuin nämä Chabonin tässä mainitut Tommy Dorseyt ja muut. Julius Rosenberg muun muassa arvioi kommunistipuolueen näkökulmasta vuoden 1939 Hollywood-elokuvia...
VastaaPoistaSen sijaan Suomen paviljongin suunnittelijaa en todellakaan olisi kysyttäessä osannut edes sanoa, enkä ole varma, olenko sitä koskaan missään kuullutkaan ennen kuin nyt.
Sakraaliriitit sakramentit ja muu kirkonmeno vakuuttaa keitä suojelusenkeleistä keitä ihmismötikän sisimmästä sielullisuudesta. Flirttivihjailut ovat lupausta toivetta uskoa suova jos heti kohta sitä nakertava mielen pilvitodellisuuden suuremmoinen utualue. Ja näitähän piisaa. NHL iskä- ja äiskäunelmoijat loruttavat kasvuhormooooneja kaurapuuroihin. Se näkyy. Mutta kiinnostusta ja huolenpitoa se on tuokin ja sillä ylittyy usealta ailahteluvaikutteisimmat kehitysvaiheet liki yhtä määrätietoisesti kuin ainakin perheyrityksissä eli koti- ja sukutalousyrityksissä, joissa kaikki ihmiset ruuanhankinnassa elivät, kunnes insinööri (ensin ei-civilsellainen) päästettiin irti. Ruudinhajuko se tainnutti,vaiko tappoteho lumosi ? Ei tarvihe rynnätä pomon urhona hurmehesehen, vaan noukkia tappeluksen hedelmät esikunnassa tai jossakin muussa Kalevassa. Tästä syntyi manageriekspertti.
VastaaPoistaNämä Pertit ylläpitävät Talletusturvarahastoja saadakseeen rahamme paremman allokaation eli asiantuntijavalintojen piiriin. Espanjakin pitää. Frop on nimi. Tämä on lumetta, kuten Suomestakin tiedetään 20 vuoden takaa, eikä muuksi tarkoitettukaan. On niissä silti pikkasen varojakin. Sitä kertyy "kannatusmaksuista". Frop näkyy ostaneen valtioiden obligaatioita. Ihan fyysisiä,jolloin niitä kutsutaan "käteiseksi". Nyt erä näistä Fropin saamisista siirretään sen pikkubyroossa kassakaapin hyllynnurkaan ja listaan kiinnitetään tarra "Suomi". Järjestelyä kutsutaan "tiliksi". Siinä se on paljon pulinaa nostattava vakuus -vihdoinkin. --Kreikan osalta neljä pankkia instrumentoi ad hoc (menikö oikein?) off-balance vekslauksen ja siirsi hyviä saamisia kirjekuoreen postitettavaksi Suomeen. Takaisin Suomeen jos sisältö hyviä saamisia Suomen Pankilta. Niitähän Frankfurtin nivelen sinkauttamana ovat Kreikan pankit pullollaan sikäläisen pääomapaon vastavirtauksena ja -kirjauksena. Suomeen on tullut vuoden 2011 alun jälkeen suojaan pankkisiirtoina etelästä kesäkuuhun 2012 tultaessa tuollaiset 75 mrd €. Asia tunnetaan koska Dagens Industri -Gunnar Örn- tekee työtään ja Kauppalehti käänsi (16.7.).
Suomen vakuus on siis arvopaperinipun siirto kassakaapin hyllyjärjestelyssä. Tyhjää parempi ja Suomihan pinkan saisi. Tai mitähän saamista tässä olisi kun vakuus on ostettu. Ostaja luopuu lainanantonsa korosta tätä takaisinmaksun (40 % osaa) varmistumista vastaan. JNE
Hataran sosiaalisen köyttämistähän tämä yhteiselämä on , etten sanoisi naruttamista. Mutta näillä mennään huomenna eduskuntaan ja jatketaan mätäkuuta. Pakkohan tähän on lisätä että Hakaniemellä / Siltasaarella on hyviä kokemuksia Vakuuksista. Kun palkansaajarahastot Ilmarinen ja Varma eivät koskeneet osakkeisiin,niin takaisinlainausta swapattavaksi valuuttalainatuotoiksi firmoissa, ja kiinteistölainaa no-realeille pukattiin luottaen pankkivakuuksiin - oikein Garantioihin. Ja pitiväthän ne. Mädät saamisvahingot korvattiin pankeista. Pankin jämä annettiin Nordea-Sverigeen kun Säästöpankkien vuosisatainen omaisuus sentään vielä nosti nettoarvon plussan puolelle. Säästöpankkejahan ei kukaan ollut koskaan omistanutkaan, joten joutivat hukkua. --Suomessa olisi kongressikuulemisille sijaa. Mutta kuka kysyisi ja kuka puhutetuista tajuaisi tuon höppäystä ytimiin käyvistä kysymyksistä, jollaisilla amerikoissa sielunvoimia pidetään iskussa ? Yrittäisikö Timo Soini huomenna, vaiko hillitsee, kun tietää hallitusvastuun olevan nurkan takana -ja kun tämä ei ole mullistusta vaan polunpäänetsimistä -konsensuksen ikiriittien alla. Käytännön elämä on ikävää. -Runostelu on kivempaa.Siksi tämäkin osa sarjistani.
Jukka Sjöstedt
Kavalier & Clay, kuten myös The Yiddisch Policemen's Union, ovat molemmat häkellyttäviä (vaikkakin haastavia) lukukokemuksia. Hienoa että esittelit tämän lukijoillesi, Jukka!
VastaaPoistaEn oikeastaan ihmettele yhtään, että New Yorkin maailmannäyttelyä 1939 ei Suomessa tunneta, mutta vähän ihmeissäni olen siitä, että Chicagon maailmannäyttelylle 1893 ei suomalaisessa Wikipediassa ole edes omaa sivua.
VastaaPoistaChicagon maailmannäyttelyssä sentään esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa koko elämäntapamme mullistanut keksintö, eli vaihtovirta.
Chicago ja / tai St. Louisin maailmannäyttely 1904 esittelivät myös elämäämme syvästi vaikuttaneet ilmiöt, nimittäin hodarin ja hampurilaisen.
PoistaSellaisen ihmismärän ruokkinen sivummalla on pelottava logistiikkaongelma.
Sekä hotdog että hampurilainen ratjkaisivat ongelma käyttämällä syötävää käärettä (sämpylää). Varhaisvaiheessa ostaja sai kertakäyttöhansikkeen. Se havaittiin pian tarpeettomaksi.
Suurin voittaja Suomen vakuusväännössä Kreikan ja Espanjan kanssa on lontoolainen asianajotoimisto, joka kuittasi jo Kreikan vakuuspaketin väännön osalta vaivojensa palkaksi n. 700 000 euroa. Espanjan sopimuksen osalta palkkio nousee jo 1 miljoonaan euroon. Suomalaisista asianajotoimistosta, ei edes siitä Boreniuksesta, ollut tällaisen sopimuksen synnyttämiseen!
VastaaPoistaOli sitä sopimusta tekemässä myös Asianajotoimisto Hannes Snellman. Sen laskun määrää ei mainittu, mutta osaan kyllä arvioida.
PoistaTuon tyyppisissä tehtävissä suomalaisen ja nimenomaan lontoolaisen asianajotoimisto yhteistyö on sääntö.
En kommentoi summia, mutta kun Espanja näyttää luovuttavan papereita käteispantiksi - joita muuten tässä blogissa ehdin kaipaillakin - operaatio on todella mutkikas ja kokemusta vaativa. Suomen valtiovarainministeriöllä ei sellaista kokemusta tietenkään ole.
Oppositiojohtajat Timo Soini ja Juha Sipilä - kumpikohan herroista mahtaa olla se ykkösjohtaja (?) - kitisevät nyt kilpaa, etteivät kansanedustajat ehdi perehtyä "yhdessä illassa" Espanjan kanssa solmittavaa vakuutuspakettiin, jota eduskunta käsittelee ja josta se päättää huomenna.
VastaaPoistaKitinä turhaa, sillä ovathan oppositiojohtajat ilmoittaneet jo hyvissä ajoin etukäteen, että sekä persut että keskusta tulevat joka tapauksessa äänestämään sopimusta vastaan. Mitä se sopimukseen perehtyminen muka auttaisi? Hallituspuolueiden edustajat joka tapauksessa sokeasti sopimuksen hyväksymisen puolesta.
Kyllä Snellmanin osuus mainittiin myös, se oli vain 39.000 euroa, mitätön summa siis. Ilmeisesti Snallmanin toimisto on lähettänyt vain pari kirjettä lontoolaiselle toimistolle!
VastaaPoistaOlli Mäenpää loisti Hesarissa "päivystävänä dosenttina" siltä osin kuin arvioi palkkioiden määriä. Harvemmin häntä on kv. rahoituksen keikoilla kuultu saati nähty.
VastaaPoistaNew Yorkin maailmannäyttelystä tulee lukevalle ihmiselle tietenkin mieleen E.L. Doctorowin "Maailmannäyttely", ("World's Fair").
VastaaPoistaMaineensa huipulta ehkä turhan nopeasti unohdettu ja kenties viime vuosikymmenellä väsähtänyt kirjailija. (Voi toki olla että uudelleen luettuina hänen parhaimmatkin teokset vaikuttaisivat hieman väljähtäneiltä, mutta en ole vielä halunnut ottaa sitä riskiä...)
http://www.nytimes.com/books/00/03/05/specials/doctorow-revisits.html
Tämä[kin]kommenttini on armottomasti myöhässä mutta en malta olla mainostamatta Glen David Goldin kirjaa Carter Beats the Devil, joka sijoittuu 1930-luvulle. Carter on silmänkääntäjä, lukkojen murtaja, teknologiapioneeri ja tuntee monenlaista porukkaa poliisipäälliköstä presidenttiin.
VastaaPoistaGlen David Gold taitaa olla Chabonin kaveri, koska Escapistin jossain osassa on hänen tekstiään (tunnustan etten ole lukenut). Goldin vaimo taas kirjoitti n 10 v sitten suositun kirjan "The Lovely Bones".
Sarjakuvalehti/albumi ei ole amerikkalaisten keksintö kuten monet luulevat. Maurice Hornin mukaan Rodolphe Töpffer ja Wilhelm Busch olivat ensimmäisiä, joiden töitä koottiin kansien väliin. Japanilaiset puolestaan julkaisivat ensimmäisinä halpoja, massatuotettuja ja säännöllisesti ilmestyviä lehtiä jo 1920-luvulla.
VastaaPoista