Sivun näyttöjä yhteensä

21. lokakuuta 2009

Dedicated



Yhden kerran totesin, ettei Panasonic-kameran laturia saanut koko Lontoosta. Tuli kierretyksi aika leuhkoja liikkeitä. Kamera ja laturi olisi myyty, hyvin halvalle vain teille, sir. Kun kysyin, eikö mikään muu laturi sopisi, sanottiin ettei sovi, kun on ”dedicated”. Sopii vain siihen, ei muuhun.

Vuonna 1942 saksalaiset laskivat, että Junkers Ju-88 –pommikoneeseen piti tehdä 18 000 teknistä muutosta. Heinkel He 77:n tekniset speksit täyttivät 56 mappia. Junkersissa oli 4 000 eri tyyppistä ja pituista ruuvia.

Siitä on puhuttu paljonkin, että saksalaisilla oli ja voi olla edelleen taipumus tehdä teknisesti liian hienoja laitteita. Ne eivät sitten toimi tai niiden huoltaminen ja korjaaminen on ylivoimaista.

Ainakin merkittävä osa saksalaisten sota-ajan uusimmista ja hienoimmista panssarivaunuista oli samalla tavalla automaattisia kuin Heinkelin raskaat pommikoneet – ne tuhosivat itse itsensä, tavallisesti syttymällä palamaan omia aikojaan kesken kisojen. Speerin kertoman mukaan Hitler oli pitänyt pahana panssarivaunujen maalipinnan viimeistelemättömyyttä.

Kerran tapasin Yhdysvaltain merijalkaväen luutnantin, joka sanoi, että Vietnamissa he heittivät AR 16 –rynnäkkökiväärin lähimpään rimpeen ja tilasivat postimyynnistä haulikon ja riittävästi täyteisiä.

Erään lähteen mukaan ainoa amerikkalainen sotateollisuustuote, joka oli todella hyvä myös verrattuna venäläisiin, saksalaisiin ja brittiläisiin, oli M 1 Garrard –kivääri, joka oli käytössä 1903-1963.

Suositun tarinan mukaan standardointi aloitettiin toden teolla Yhdysvaltain sisällissodan aseteollisuudessa. Jopa Villin Lännen Coltien ja Smith & Wessonien osat voitiin sitten valmistaa eri tahoilla ja koota; osia oli vain runsaat sata ja toleransseista oli tieto.

Yksinkertaistus on liian raju.

Tänäkin päivänä patenttioikeus edellyttää uutta, keksinnöllistä ja teollisesti toteutettavaa laitetta, käyttöä, ainetta tai menetelmää. Uutuusvaatimus on aika keskiaikainen. Mieleeni tulee aina koneruuvin historia, josta on kirjoitettu paljon ja etevästi. Koneruuvi näet oli tykin suuntaamisen, kaukoputken ja mikroskoopin välttämätön edellytys, mutta kierteiden täsmällinen valmistaminen, useimmiten sorvaamalla, oli luja haaste aikakauden parhaille yleisneroille. Valamallahan niitä ei voi tehdä.

Oikeastaan uudenlaiset, kaupaksi käyvät, kysyntää nostattavat tuotteet ja palvelut ovat konfiguraatioita.

Se on hiukan niin kuin mestarikokin piirakka tai Goscinnyn-Uderzon ”Asterix”. Koko resepti kaikkine yksityiskohtineen on entuudesta tunnettu, mutta mestari kykenee konfiguroimaan tuotteen niin että kokonaisuus on unohtumaton.

Göring ei ollut lainkaan mielissään, hän hävittäjäsankari Galland vastasi kysymykseen, mitä tämä tarvitsisi pyyhkiäkseen britit taivaalta: ”Hurricaneja.”

Hurricane ja Spitfire eivät olleet missään suhteessa erikoisen hyviä hävittäjäkoneita, mutta ne olivat parhaita. Lisäksi niitä valmistettiin melkein tikuista ja päreistä ja suunnattomina määrinä. Hurjimpia lentäjiä olivat pudotustilastojen mukaan puolalaiset ja tshekit. Heidän ei tarvinnut miettiä motiivejaan.

Spitfire ei ollut lainkaan ”dedicated”. Eri tarkoituksiin sopeutettuja versioita on tuhottomasti.

En ole vieläkään lakannut tuijottamasta pitkään iPhonea. Apple on tehnyt jatkuvasti tuotteita toisin tuplahinnalla ja sitten vähä vähältä panostanut yhteensopivuuteen. iPhone oli ilman muuta kova juttu puhelinmarkkinoilla, mutta sen myyntitapa on loukkaava. Lisäksi tuote (ässä) menee liian hyvin. Kuuluu olevan kymmenen viikon jono, leuhkaistiin Soneran myymälässä.

Amazonin Kindle, joka tulee nyt siis munansa menettäneenä myös Suomeen, on kouluesimerkki sidotusta ratkaisusta. Apple epäonnistui kauan sitten suurenmoisen hienolla Newtonilla, jossa muuten oli kosketusnäyttö, 1990-luvulla. Kindle on hieno, mutta Googlen ilmoitus nettiselaimella toimivista e-kirjoista oli sähköistävä.

Asiasta on toistaiseksi vaikea saada selvää tietoa. Mutta jos Google todella onnistuu myymään huokealla hinnalla loppuunmyytyjä kirjoja – sellaisia kuin Google Booksissa on, ja käyttäjä pääsee pelaamaan niiden kanssa myös ilman verkkoyhteyttä, esimerkiksi välimuistista, niin kiinni veti!

EU (Europeana) ja ainakin Ranska (Gallica2) ovat tekemässä juuri samaa mutta tyypillisen kankeasti.

Minä haluan lukea joku päivä kotona 50-luvun Apu-lehdestä, miten Matti Jämsä osallistui transsuna missikisoihin ja mitä Isaskar Keturi sanoi siitä.

Sanoi luultavasti:”Kjeh kjeh.”

25 kommenttia:

  1. Nyt Kemppinen puhuu höpöjä. Esimerkiksi amerikkalaisten 75 mm pack howitzer on vertaansa vailla oleva tuote ja loistava esimerkki rationaalisesta aseesta.

    Mitä tulee teollisen tuotannon mahdollistamiseen, niin koskaan ei voi olla liikaa ylistämättä ruotsalaista C. E. Johanssonia, jonka mittapalasarja oli vertaansa vailla oleva innovaatio. Onhan tulkkeja ja rakoja sekä rakotulkkeja ollut maailman sivu, mutta kyllä se keksii ruotsalainenkin saksalaisen rinnalla.

    VastaaPoista
  2. My iPhone
    Vaihtoehto Surina
    564€ +Minun Sonera-liittymän kk-maksu, 12*2€ =588€

    Vaihtoehto Lako
    Apple iPod touch 8GB digitaalinen soitin. Ilmainen toimitus Tallinnan varastostamme ilman hyvitysmaksua! =189€
    Nokia N79, DNA:n Citykäytävän poistotarjouksena =175€


    Tivoli iYiYi, Stockmannin kanta-asiakastarjous =199€
    DNA:n JoikuSpot = 7€
    Yhteensä =570€

    Kumman vaihtoehtoehdon valitset?

    MyiPhone

    VastaaPoista
  3. Että Google Booksissa tuhnuin kuvin
    Veikko Ennala puolestaan tainnuttaa napakalla niskaotteella "tappavan vaarallisen käärmeen".
    Juttu ei kerro, eikä tule kertomaan, oliko selvä päivä?

    VastaaPoista
  4. “Advertising doesn't create a product advantage. It can only convey it.”
    sanoi Bill Bernbach
    http://en.wikipedia.org/wiki/William_Bernbach

    Itse pidän tätä varmana asiana:

    http://blog.melchersystem.com/2009/09/30/the-future-is-promising/

    http://www.9to5mac.com/Tablet-Apple-September

    Tuskin se iPhone jono lyhenee jollei itse ole siinä - sen voi ostaa pois operaattorilta niin halutessaan (oliko se jotain 100 vai 150 € en muista) - paitsi että maksaa vuoden (ko se oli) sen euron kuukaudessa siitä halvimmasta liittymästä sillä yhdellä operaattorilla, jos siis haluaa kytkeä sen siihen nykyiseensä.

    Kun Apple 5.syyskuuta vuonna 2007 julkaisi tiedotteen iPod Touchista - se tuli myyntiin seuraavana päivänä - niin joka sadaskahdeksaskymmenes blogikommentti maailmassa koski iPod Touchia. iPodeja myytiin silloin 30% katteella. Markkinointia ei juurikaan tarvittu.

    Applen strategia on selkeä - pienet kiinteät kustannukset merkitsevät suurta katetta ja pienet muuttuvat kustannukset merkitsevät vähäisiä mainoskuluja.
    Ja iPodin - sekä iPhonen - kustannus- ja tuottorakennetta laskettaessa ei voi sivuuttaa iTunesia, sillä Applen tulonlähteenä ovat sekä laitteet, että niihin saatava sisältö.

    http://www.apple.com/fi/pr/library/2009/09/28appstore.html

    Tammikuussa 2009 kaikista iPhone-käyttäjistä oli USA:ssa 61 %, mutta kesäkuussa luku oli pudonnut 54 %. Applen puhelimen suosio on kasvanut 2009 erityisesti Länsi-Euroopassa, jossa asuu nyt noin 26 % kaikista iPhone-käyttäjistä. Kun Japanissa vielä 2008 myytiin (Nomura Research) alle miljoona iPhonea, on tällä hetkellä jo 7 % maailman iPhone-käyttäjistä japanilaisia.

    http://www.businessinsider.com/chart-of-the-day-apple-rim-swallow-mobile-industry-profits-2009-6

    Nokia myymän puhelimen keskihinta oli huhti-kesäkuussa 2009 62€ ja liikevaihto 9,9mrd €, mistä tulos 380milj €
    Applen myymän puhelimen keskihinta oli huhti-kesäkuussa 557$ ja se liikevaihto oli 8,34$, ja tulos silloin 1230milj $

    Nokialle jäi siis katetta 3,70€ per puhelin. Applelle jäi silloin yhdestä iPhonesta 260€. Siis Nokian piti myydä 70 puhelinta, jotta se sai saman verran katetta kun Apple sai yhdestä puhelimesta.

    Tammikuussa 09 Applella oli kassavarantoja 24,5 miljardia dollaria (noin 19 miljardia euroa). Microsoftin kassavarannot olivat samaan aikaan noin 20,7 miljardia dollaria (noin 16 miljardia euroa). Ja Nokian kassa ja muut likvidit varat olivat yhteensä 8,1 miljardia euroa 31.3.2009. Nokialla ja Microsoftilla on velkaa, mutta Apple on velaton yhtiö.

    Ja nyt 2009 neljäs verotettava vuosineljännes on Applen kaikkien aikojen tuottoisin vuosineljännes. Sen liikevaihto ylsi 9,87 miljardiin dollariin, nettovoitto 1,67 miljardiin dollariin ja käyttökate 36,6 prosenttiin.

    Kuluvalla vuosineljänneksellä Apple uskoo kykenevänsä vielä petraamaan tulostaan ja arvioi liikevaihdon nousevan 11,3-11,6 miljardiin dollariin ja nettovoiton 1,70-1,78 miljardiin dollariin.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Steve_Jobs

    VastaaPoista
  5. Pikku korjaus: Garrard on levysoitinmerkki, Garand pyssy.

    Muutoin, luettuani kirjan SOE:n erikoisrakenteluista, tuli taas mieleen että Britannialla ei ollut ennen toista maailmansotaa -- eikä heti sen jälkeenkään -- erityistä insinöörikoulutusta. Siellä mentiin mestari--kisälli -järjestelmällä, ja se leimasi kaikkea englannin tekniikkaa. Edelleenkään Lucas ei tee kunnollisia sähköjärjestelmiä, ja Jaguar-autoissa on ihan mahdottomia järjestelmävikoja. 1940-luvulla se merkitsi ajattelutapaa "second best tomorrow"; edistyneitten amatöörien rihkamakauppaa.

    VastaaPoista
  6. Galland pyysi muistaakseni Spitfireja. :)

    VastaaPoista
  7. Muistuu mieleen ARU:n vierailu Parolaan parikymmentä vuotta sitten. Majuri kehui neuvostovenäläisen panssarikaluston luotettavuutta kenttäolosuhteissa. Ja mitä huoltoon tulee: "Mitä suurempi vika, sitä suurempi leka.

    Nythän puolustusvaunumme ovat waffenkameradiemme tekoa.

    VastaaPoista
  8. Eero R: "Edelleenkään Lucas ei tee kunnollisia sähköjärjestelmiä..."

    Ilmankos alan miehet ennen sanoivatkin, että Luukas on hyvä apostoli, mutta huono sähkömies.

    VastaaPoista
  9. Ad Tapsa P et alii: - Uotin tapauksesta on selostus J. Virolaisen blogissa.

    Lisään siihen vain yhden huomautuksen: ihmisoikeussopimuksen määräys, jonka mukaan ketään ei saa painostaa puhumaan itseään vastaan, ei ole uutuus. Se on keskeistä prosessioikeutta.

    Ongelma, johon korkein oikeus nyt kompastui, on tuon periaatteen täsmentäminen joskus aika epähavainnollisiin talousrikoksiin.

    Sanoisin siis kerrankin jyrkemmin kuin Virolainen, että KKO olisi aivan hyvin voinut osua oikeaan myös ilman ihmisoikeustuomioistuimen ohjausta.

    Ja tähdennys: nyt ei ole päätetty mitään Kari Uotin "syyllisyydestä" hänen joidenkin tekojensa lainvastaisuutta ajatellen. On todettu, ettei häntä olisi saanut tuomita rangaistukseen tuon syytteen perusteella noilla perusteilla.

    Käytännössä juttu on loppuun käsitelty hänen osaltaan ja kun tuomio on purettu, hän on syytön.

    VastaaPoista
  10. GOOGLE VISIO

    Sitten kun Jukka K:n visioimalla tavalla alkaa olla vanhoja kirjoja
    ja artikkeleita saatavissa Googlesta, niin --please--
    kirjoitapa isolla blogiin, etta nyt se pelaa. -- Tahan on mielenkiintoa.

    Googlella ynna muilla on fantastiset markkinat. Panisivat nyt vaan toimeksi!

    VastaaPoista
  11. Olet minun levysoittimeni hani Kemppinen. Soitat minua kuin lyyraa.

    Vähän ruosteinen, joku sliiraa noista kielistä - but what the fk eller hur - huyvinkäyttäyminen on out.

    Olet minun cappucinokuppini, jonka maito pysyy jatkuvasti huokeana ja kuohkeana - sitä olet

    Olet myös minun kävelykeppini, johon nojaan kun haluan kävellä akateemisesti


    Olet myös hattuni, jolla peitän karvaisen pääni sillä kaljuus on ollut muodissa ja kaljuksi tulee kun silittää myötäkarvaa jatkuvasti (tämä oli ystäväni vitsi, sanottakoon ettei pahastu lainaamisesta)

    Olet kirjani jota luen unohtaakseni maailman

    Olet alushameeni jolla nostan hameen helmaa

    Olet kukkakeppini, joka pitää minut pystyssä

    Olet turvallinen kuin äiti vaikka rumempi

    Olet silti miehekkäin mies jota tunnen

    Olet tuntematon tosin - mutta tunnen sinut kirjassani jota en malta lukea koska nukun kuin lapsi sylissäsi

    Olet siinä ja se on kaikki mikä lasketaan

    Olet kemppinen isolla K:lla

    Olet Hän mutta ei ole totta

    Olet minulle dedikaatio eli de- (=uudelleen) di- (=kaksois) kaato, = kaadat kahdesti. Kaada minut kuin lehmä, joka teuastetaan niin vajoan polvilleni
    - eivaisiskaa - hyi hitto ku mauton juttu - ei oteta sitä tähän ollenkaan pilaamaan eihän Kemppinen hanibeibi

    Olet minulle kuin ovi, joka avautuu kun tulen sisään ja tunnen kotoisan kanelipullatuoksun

    Olet minulle parfyymi, jota rakastan

    Olet minulle tunne, että maailmassa kannatta elää

    Olet minulle mies, jonka päämäärä on vain minä

    Olet minulle saari, jonne voi mennä meditoimaan

    Olet minulle kuin avain, joka avaa itsestään ovet

    Olet minulle rakkain virtuaali-tuttavuus jonka haluan tuntea myös oikeasti

    Olet minulle ihminen, joka ei pettänyt kun kaikki muut petti

    Olet minulle suurempi kuin ikinä odotin että olisi olemassa

    Olet silti vieras - rakkaudenkaipuuni on kiinnittynyt sinuun ja sinun pitää käyttää hyttysenlämäyttäjää
    saadaksesi minut iholtasi

    Olet minulle punaiset verisolut joista otan rautaa

    Olet minun aarteeni kallein päällä maan

    ....

    vieläkö?

    no ei sit, Rässi tulee mustasukkaiseksi miehestäni puhumattakaan - stop here: kerro Leeville ,että voin olla poeetti jos on pakko - stop

    VastaaPoista
  12. Uoti-tapauksesta:

    Koko pesäluettelon oikeaksi vannominen on ongelmallinen. Kirjanpitovelvollisen on pakko lausua jotain. Toden kertominen voi viedä linnaan. Valehtelusta joutuu linnaan. Ja jos ei sano mitään, joutuu linnaan. Ja kaikki nämä näiden lausumisten tai vaiti olojen takia.

    Normaalissa rikosprosessissa syytetyllä eli linnakundikandidaatilla on oikeus ilman rangaistuksen pelkoa vaikka valehdella. Näytön pitää perustua muihin seikkoihin.

    En ole millään tavalla talousrikoshuijareiden puolella, mutta systeemiä pitäisi muuttaa esimerkiksi siten, että nämä tapaukset saataisiin aikaisemmin kiinni ja vaikka siten, että kirjanpitovelvollisuutta kontrolloitaisiin hieman reaaliaikaisemmin kuin nykyään. Esimerkiksi jopa laskukohtainen ALV-seuranta olisi nykytekniikalla mahdollista toteuttaa jos haluttaisiin.

    VastaaPoista
  13. Erkki-Mikaeliin törmää kyllä harvoin missään. Hyvä että muistutit. Aikanaan tuli ahmittua kaikki Samuel Väsy ja Isaskar Keturi kirjat yhden kesän aikana landella.
    Pakinoitsijoista puhuttaessa Aapelit ja Ollit ja pientenkin maakuntalehtien suuruudet kyllä muistetaan, mutta Erkki-Mikael ei.
    Voi olla että on uudelleen arvioinnin paikka kun edellisestä lukukerrasta on jo yli 30 vuotta..
    Silloin ne ainakin olivat tolkuttoman hauskoja.

    Lucaksen sähköistä Brittiajoneuvo harrastajat tietävät pari slogania:
    - Do it in the dark - Lucas
    - Lucas - Prince of darkness

    VastaaPoista
  14. Konsolistani teksti; olen pyytänyt huoltofirmaa tarkistamaan kun minua häiriköidään koko ajan ja konsoli kertoo nyt, että big deal vaikka avainnipun salasanakin on muutettu. Kyse on siitä, että kone käyttää toista reittiä uskoisin; menee takaisin vanhaan ikäänkuin poistettuun mutta sitä ei voi ilmeisesti poistaa (yritin ehdottaa huoltomiehelle, että nollattaisiin mutta hän epäröi - ). Joten tekisi mieli kirjoittaa lasten presidentille että tätä menoa ollaan oltu "dedicated" kun kyseessä on huolto. Kukaan ei siis välitä vaikka on Paariassa: eivät välitä ja kysyin kuitenkin oikeuksistani ja kuulin, että ovat minun ja ongelman olen myös selittänyt aivan selvästi ja silti se annetaan vaan jatkua. Jotenkin tuntuu, että tässä pidetään pellenä oikein kunnolla eli kun ihmisen aivoista yritettiin jatke koneeseen kuten politiikka tai uskonto on eräille ryhmille jokin ajattelun jatke niin nyt toivotaan että voidaan sitouttaa aivot tekstiin koneiden avulla ja ITSE JUMALA näyttää pitävän siitä, että hän hallinnoi minun kirjoittamista tulemalla minun koneeseeni vaikka siis olen pyytänyt n. 6 kertaa apua. Ei ilmeisesti ole oikeutta siihen - eli presidenttikö se täällä kuikkuilee ja lukee miten "filosofiska funderingar" kirjoittaa kaikenlaista hassua jota voi myydä sitten ennenkuin tämä paha nainen menee itse ulos? Näinkö? Nyt ovat ottaneet uskottavuuteni, valehdelleet ystävilleni, että olen sairas, ylläpitäneet minua kuin vankia kotonani - ja täällä ollaan eikä muuta voi.

    Miten kauan Kemppinen? Leevi on saanut 60 sivua filosofiaa - aika kovaa kamaa - mutta siinäkin pidettiin nyt jatkoaikaa eli tekevät saman kuin aina. Pidetään huolta, että asia menee ennen minua ja siten kun tulisin vihdoin se on jo julkaistu suurella rummutuksella - yleensä Himasen tai Åbo Akademin kautta - uudelleen ja uudelleen. Kuka laskee näitä TAUTOLOGIA-KERTOJA - KYSY vaikka wWallgrenilta jota innosti tautologiat. Kysy filosofeilta miksi minut laitettiin Non Grata- tilanteeseen eikä voi edes pyytää ulostuloa jos joku presidentin kokoinen on sitä vastaan? Minne menen?

    21.10.2009 17.16.12 com.apple.DirectoryServices[11] change_password: Principal does not exist while changing password for "coach-centerfinland@LKDC:SHA1.A8C68E2AAF741940C2F7B8D99E898F84D9AADE74".

    VastaaPoista
  15. Erääseen Lounais-Hämäläiseen kauppalaan piti ostaa traktori. Oli kaksi merkkiä, Fiat ja Belarus. Ja oli synkkä ja sateinen syyspäivä kun ko. vehkeillä suoritettiin koeajot. Tai oli oikeastaan satanut koko kesän, pelto oli pehmeä kuin vesisänky. (Tosin niitä ei vielä 50-luvulla ollut, vesipetejä.) Belarus jäi heti jumiin, se oli niin iso ja painava, pyörät vain pyörivät. Fiat oli pieni ja vikkelä ja pomppi kuin pupu poikkisänkienkin yli. Se sitten valittiin. Vaikka skdl:ää edustava valtuutettu mutisikin että "toimiikohan se myös teoriassa yhtä hyvin...".

    VastaaPoista
  16. En minä kyllä ymmärrä miksi Hurricane-hävittäjää pitäisi kehua. Suomalaiset hävittäjälentäjät totesivat sen olevan erään helpoimmista alasampua, eteenkin matalalla lennettäessä.

    VastaaPoista
  17. Ad Anonyymi - Hurricane - Hurricanet ampuivat prosentuaalisesti koko sodassa ilmassa olleista hävittäjistä alas toisia hävittäjiä kuin mikään muu merkki.

    Pääsyy on tietenkin "saaliin" riittävyys 1940. Luonnollissti Spitfire oli parempi. Mutta ratkaiseva on koneiden määrä ja käyttäkelpoisuus juuri silloin kun niitä tarvitaan.

    Amerikkalaisilla oli kohtalaisia vaikeuksia kehittää hävittäjiä, koska pääpaino oli tukialuksissa. Meistä mainio Brewster oli amerikkalaisten itsensä vieroksuma.

    Hurricanesta - siinä oli pitkään sellainenkin vika polttoaineen suihkutuksen puuttuessa, että moottori tahtoi pätkiä nopeissa nousuisssa ja syöksyissä...

    VastaaPoista
  18. Ad Omnia: - panikok kukaan merkille Googlen ensimmäistä logoa jutussa? Löytyi Internet-arkistosta.

    VastaaPoista
  19. Apple Newton ei ollut puhelin. Nokia julkisti ensimmäisen kosketusnäyttöpuhelimensa 7700:n jo vuonna 2003, ja sillä oli seuraajamallikin. Communicator oli ja on kauan ennen iPhonea syntynyt ja yhä ylivoimainen raa'ssa käytettävyydessä.

    "Koko resepti kaikkine yksityiskohtineen on entuudesta tunnettu, mutta mestari kykenee konfiguroimaan tuotteen niin että kokonaisuus on unohtumaton."

    Tuo on hyvin sanottu. Voisiko saman sanoa siten, että tuotteen vow-vaikutus on designilla luotu emergentti ominaisuus, kokonaisuus on eri suuri kuin osiensa summa. iPhonella se on suurempi (päätin sittenkin vaihtaa 3GS:ään, se läy nopeasti kun tietää mitä tekee - on se kiva), N97:lla valitettavasti pienempi. Tulen juuri Nokian N900-miitistä, voin vakuuttaa että siinä kokonaisuus on vahva, vielä vahvempi kuin laatuosiensa summa.

    Naiskauneushan toimii samoin. Valiopiirteitä voi olla, mutta kokonaisuus ei innosta, mutta hyvällä confauksella arkipäiväusistäkin osista tulee musiikkia. Parhaat piirteet parhaassa järjestyksessä häikäisevät, olettehan sen kokeneet. Liian hyvä on jo pahaksi.

    VastaaPoista
  20. Jukka,

    Sinulla on varsin hyvät tiedot tekniikan historiasta, selvästikin. Kiinnostavia nuo ruuvit ja kierteet.

    Annatko pari sopivaa kirjallisuusvinkkiä tutustumista varten, suomeksi tai englanniksi.

    VastaaPoista
  21. Suomalaisten - J.Kemppisen mainostamien - hävittäjä-ässien edessä oli yleensä suorastaan pilvi viholliskoneita. Kyllä siitä kelpasi napsia. Hurricane oli vanhentunut jo sodan alussa ja hävisi Mersuille kepeästi.

    Kaikissa koneissa oli omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Jos niiden kanssa tuli sinuiksi, ja tiesi viholliskoneiden vastaavat piirteet, osasi tulla toimeen. Pääongelma oli olla tulematta alas ammutuksi. Siinä tarvittiin taidon lisäksi tuuria.

    Varovaisimmat "ässät" säilyivät hengissä koko sodan läpi, mutta eivät saaneet ainoatakaan ilmavoittoa. Pilvenveikkojen kesken on selvä nokkimisjärjestys, jonka huomasi taannoin mm. tämän dokumenttielokuvan ensi illassa.Nämä viimeksimainitut ässät hyväksytään joukkoon hyväntahtoisesti, mutta ne Kemppisen ylistämät ovat varsin itsetietoista joukkoa.

    VastaaPoista
  22. Ad Jari:

    One Good Turn: A Natural History of the Screwdriver and the Screw by Witold Rybczynski (Paperback - Aug 28, 2001)

    Useat Henry Petroskin kirjat.

    Yllättävän paljon tietoa löytyy ranskalaisesta 1700-luvun filosofien tietosanakirjatsa (Dictionnaire), joka on verkossa. Kuparipiirrokset mm. laitteista ja käsityön vaiheista ovat upeita.

    VastaaPoista
  23. Ad Anonyymi: - hävittäjä-assistä - panet nimiini asenteita.

    En tietenkään halua tölviä kenenkään muistoa, mutta eri ässien henkilökohtaisesta sietämättömyydestä olen kuullut koko ikäni. Jopa isäni (FK-lentue) uskaltautui varhain 60-luvulla mainitsemaan ässien ja ritarien toiminnasta suojaustehtävissä. Kun IT avasi tulen, suojattava - esimerkiksi tulenjohtokone - jäi kuin nalli kalliolle. Sitä vastoin vähämaineiset Curtisit ja vastsavat, jotka eivät lentokoneittensakaan takia koreilleet pudotuksilla, hoitivat tehtävänsä.

    Hävittäjien rooli on korostunut kaikkialla maailmassa Englannin vuoden 1940 takia.

    Kun katsoo pommittajien tappioita, näkee missä kovat miehet olivat. Ja Luftwaffen kärkimiehet menivät varhain.

    VastaaPoista
  24. Ad Rienzi: - ei tokikaan. Talteen ottamani Newton - tablet kiertää tätä nykyä HIITin piirissä väitelleiden kiertopalkintona, jost ajoku hyväkäs on muokannut ikään kuin vyön (vrt. ammattinyrkkeily).

    VastaaPoista
  25. Myöhästynyt lisäys:

    "..Kerran tapasin Yhdysvaltain merijalkaväen luutnantin, joka sanoi, että Vietnamissa he heittivät AR 16 –rynnäkkökiväärin lähimpään rimpeen ja tilasivat postimyynnistä haulikon ja riittävästi täyteisiä."

    Syy tähän oli suunnittelufeature, ei se että pyssy olisi sinällään ollut huono. Sen kaliiperista oli tahallaan tehty pieni (ja luodista suurinopeuksinen). Sille ei oltu rakennettu pysäytysvoimaa vaan tarkoitus oli haavoittaa. Teoria meni siten että tällöin tarvittiin kaksi muuta kantamaan haavoittunut pois, joten saatiin kolme solttua poistettua paikalta. Teoria ei vain toiminut tilanteessa jossa hyökkääjä ei jäänyt kantamaan haavoittuneita heti pois.

    Toinen pienemmän kaliperin hyöty oli tietysti että makasiiniin meni enemmän ammuttavaa. Vietnamissa saatiinkiin 50 000 ammuksella tapettua aina yksi vihollinen.

    (Dave Grossman, On Killing) http://www.amazon.com/Killing-Psychological-Cost-Learning-Society/dp/0316330116

    VastaaPoista