Linen Bank

Jyväskylä-niminen paikkakunta tuli tietoisuuteeni paperista. Etsin sen seinäkartalta ja kysyin aikuisilta, liittyykö siihen mitään erikoista. Kenellekään ei tullut mieleen mitään erikoista.

Olen myöhemmin tutustunut ihmisiin, jotka ovat jopa asuneet siellä, mutta sitä en ole selvittänyt itselleni, miksi kaupungin nimi on kylä.

Viime kesänä liippasi likeltä, kun olin kahden vaiheilla, mennäkö Laukaan kirjastoon katsomaan, olisiko siellä Otto-Ville Kuusisen, tuon paikkakunnan suuren pojan patsasta, ja seutukunnan paikallishistoriaa, vai jatkaako valokuvaamaan Kuusaan koskia, jotka ovat kuuluisia siitä, että Kekkonen kävi siellä kerran kalassa. Luultavasti.

Arvaisin että paikka on ollut Laukaan kylä, kunnes joku sai päähänsä, esimerkiksi 1801, että tehdäänpä tähän yksin tein kaupunki, kun on hyvät vesiyhteydet vähän joka suuntaan.

Linen Bank eli pellavapankki oli Skotlantiin 1700-luvulla perustettu yritys, joka sai nimensä siitä, että oli tarkoitus edistää pellavanviljelyä. Tarkoitus ei kuitenkaan toteutunut, joten ryhdyttiin sitten pankiksi.

Kankaan paperitehdas, jolle luettiin eilen madonluvut, aloitti toimintansa Tourujoen rannalla 1872, ja paperimies Jouko Ahonen hiukan myöhemmin tuossa tehtaassa.

Tehtaan lopettamispäätös on vastaus kysymykseen, jota Helsingin kirjamessuilla asiantuntijoiksi väitetyt henkilöt heittelivät toisilleen: miten meidän nyt käy. Vastaus on: huonosti. Painopaperi ei mene kaupaksi, ei myöskään päällystetty, aikakauslehtien ja muiden mainostuotteiden valmistukseen aiottu.

Suomen kirjallisuus alkoi huojua, kun Linen Bank –paperia lakattiin myymästä. Minun on hiukan vaikea eläytyä siihen ajatukseen, että aidosti lukemisen arvoista tekstiä, joka kohisee kohuamatta, voisi saada aikaan jollain uudemmalla tekniikalla.

Kuvasta ilmenevä pakka, jota säilytän jälkipolville, on lähtöisin korkeimmasta oikeudesta. Muistaakseni keskustelin kansliapäällikkö Tulenheimo-Takin kanssa aiheestaa. Aikansa arveltuaan hän myönsi todeksi, että kun esittelijän tuli laatia konseptit työhuoneen puuttuessa kotonaan, hänellä kukaties oli oikeus kuljettaa kohtuullinen määrä virallista paperia numero 2 asunnolleen, ja että yksinkertaisempien määräysten ja vastaavien laatiminen Linen Bankille oli valtiolle selvää säästöä.

Näin kyllä, että asiassa oli hänestä jotain hämärää. Ehkä hän aikoi saattaa asian täysistunnon ratkaistavaksi. Mutta tässä tämä pakka on, tallella.

Myös virallista paperia löytyy, neula ja valkoista rihmalankaa sekä lisäksi auskultointiajoilta (1970) jokin määrä hauenkoukkulankaa asiakirjavihkojen niputtamiseen.

Kuten tunnettua, Gaddin paksu teos tuomarin toimista käräjillä (Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjat, 1. p. 1935) oli jokaiselle varatuomarin arvoa ansaitsevalle välttämätön. Jo kirjan alussa mentiin korkeaan juridiikkaan. Ensimmäinen tehtävä, neuvottiin, pöytäkirjan laatimista aloitettaessa, on tarkastaa valoa vasten, että vesileima on oikein päin.

Tämä oli minusta itsestään selvää. Miten monta kertaa olin jäljentänyt kovalla (2 H) lyijykynällä (Koh-I-Noor) vesileiman ”Linen Bank” jo varhaisessa nuoruudessani! Isäni piti verotoimistoa asuntomme yhteydessä, koska hän oli verolautakunnan puheenjohtaja, vaikka puhelinluettelossa luki ”hovioik. ausk.”. Jos löytäisin jostain puhelinluettelon, katsoisin mitä minulle lukee. Luullakseni ”varatuomari”.

Isä soitti päivällä ja pyysi tutkimaan, mistä päin Suomea on kotoisin sellainen henkilö kuin Huotari. Satuin muistamaan ulkoa oikein, että joka puolelta, ja nimi esiintyy jo 1400-luvun lopulla sekä Hämeessä että Kainuussa.

Hyvä kysymys. Täytyy muistaa viedä Uusi suomalainen nimikirja lainaan. Isä on ollut aina kiinnostunut nimistä, ja tuon kirjan alussa on hyvä yhteenveto nimistömme kerrostumista, kuten siitäkin, että etenkin Länsi-Suomessa talon nimeen tyytynyt väestö alkoi ensin ottaa sukunimiä, joissa on luonto-osa ja pääte –nen – Virtanen, Nieminen, Mäkinen, Koskinen. Seuraavaksi tulivat vuoden 1900 tienoilla muotiin päätteettömät luontonimet, kuten Laine, Aalto, Niemi, Lahti, Saari, Nurmi ynnä muut.

Itäisissä nimissä arvellaan olevan suurikin määrä ortodoksisia eli siis venäläisiä etunimiä. Huotari voi olla alkujaan Fjodor, ja Lipponen Filippos.

Ei sillä, on tuo Filippus voinut asettua maahamme sekä idän että lännen tietä, kuten asiaan kuuluu, mutta kummasti se on keskittynyt Kuopion ja Mikkelin seuduille. Kekkosen taustalla voi olla jo 1200-luvun lopulla käytetty sotilasnimi Käck (riuska) > Kekki tai sitten ajatuksena jotenkin osuvamman tuntuinen Kekkapää.