Vahvemman henkiinjäämisestä

Biologien darwinismia ei pidä ottaa aivan todesta, koska niin monella heistä on taipumusta laajentaa luonnonvalinnan havaintoja muun muassa yhteisöjen ja kulttuurin puolelle.

Lajiutumisessa luonnonvalinta on tieteellinen tosiasia – ei totuus. Tieteellinen tosiasia tarkoittaa, että asia kokeiden ja riippumattomien havaintojen mukaan merkittävästi uskottavampi kuin sen kanssa ristiriidassa olevat selitykset.

”Totuus” merkitsisi monissa tieteissä falsifioimisen kiistämistä, ja se taas tarkoittaisi, ettei tiede voisi kehittyä toteamalla aikaisemmin tosiasioina pidettyjä käsityksiä vääriksi ja korvaamalla ne paremmilla.

Sellaisilla aloilla kuin yhteiskuntatieteet käytetään usein muotoilua ”vallitseva kanta”. Historia ei ehkä ole tiede, mutta se ei tee siitä merkityksetöntä. Tieteellisyys on keskeisessä asemassa historiantutkimuksen menetelmissä. ”Epätieteellisyys” on kai auttamatonta, koska historia koskee aina tavalla tai toisella ihmisten ja ihmisryhmien käyttäytymistä, joka puolestaan ei ole jäännöksettömästi selitettävissä.

Minusta näin on hyvä. Tuota ”jakojäännöstä” voi sanoa vapaaksi tahdoksi, ja siitä voi jatkaa sanomalla, että tämä tekee ihmisestä ihmisen. Nämä ovat löysiä puheita, mutta eivät ihan turhia.

Oikeustiede, tai oikeastaan lainoppi, on tieteellistä vain siltä osin, että havaintojen on oltava toistettavia ja johtopäätösten vakuuttavia. Vakuuttelun kohde on kuulijakunta, jonka oletetaan olevan kohtuullisesti selvillä alan perinteistä ja kielenkäytöstä.

Darwinismin vajaaversio joutuu julistamaan ihmisen lainsuojattomaksi. Maailma menisi omaa menoaan eli hyvään suuntaan, ellei ihminen olisi sotkenut asioita. Siksi ihminen on paha ja luonto hyvä.

Minusta tämä ajatusrakenne on samaa tasoa kuin perinteinen rasismi. Se ei perustu oikein mihinkään, ei myöskään luonnonvalintaan.

Lajinvalintaa laajempi ilmiö on lajien keskinäinen kilpailu rajallisista resursseista, kuten energiasta sen eri muodoissa. Lajeja katoaa ja syntyy jatkuvasti. Mikroskooppisten ja sitä pienempien eliöiden maailmassa tämä on erityisen selvää. Virus – josta on tiettävästi vaikea sanoa, onko se elävä eliö vai muu biologinen järjestelmä vailla aineenvaihduntaa – on luonnonvalinnan suuri menestyjä, puhumattakaan arkkibakteereista, joille onnistuu kaikki.

Sekava saarnaileminen ei auta ketään. Ne kuuntelevat, jotka ovat valmiiksi samaa mieltä, ja ne jotka eivät ole, tunkevat vahaa korviinsa.

Saarnailulla on kaksi taka-ajatusta. Toinen on tätä arkista juridiikkaa, jossa aivan liian usein huolellisesti sorvattujen perustelujen takaa kuulee 1800-luvun sosiaalidarwinismin äänen: meillä on oikeus takanamme, koska olemme parempia ihmisiä, edistyneempää lajia, ja meistä riippuu ihmiskunnan tulevaisuus ja hyvinvointi.

Minusta sosiaalidarwinistit ovat useita kertoja onnistuneet työntämään sivilisaation ja tällä hetkellä myös eliökunnan tuhon partaalle.

Jotta jonkinlainen järjellinen mittakaava säilyisi, voisi sanoa, että viime ja edellisvuonna Yhdysvaltain parhaat ja älykkäimmät rahamiehet aiheuttivat mylläkän, joka ilman muuta iskee pahiten heikoimpiin. Edelleen on tapana kohdella kunnioittavasti sellaisia finanssitietäjiä, joiden viisaus supistuu liikevoiton tuottamiseen ja jotka eivät alkuunkaan hyväksy ajatusta, että ihmisyhteisön uskottava selviytyminen mitataan uhanalaisimpien tilasta, ei menestyneimpien.

Toinen pohdinnan aihe on rasismi aidossa muodossaan. En jaksa suhtautua vakavasti outoutta oirelevien kansalaisten kiukunpurkauksiin enkä muoteihin, joilla nyt vastustetaan maahanmuuttoa ja ja vieraita kulttuureja.

Haluaisin ymmärtää jonain päivänä, miten 1800-luvun antisemitismi syntyi, miten helposti se puhkoi kaikki niin sanotun sivilisaation kuoret ja etenkin miten helppo se oli siirtää juutalaisista puolalaisiin, venäläisiin ja omiin saksalaisiin ”elinkelvottomiin” yksilöihin, joiden hengissä pitäminen arvioitiin turhaksi.

Saksalaisilla on ollut täysi syy ohjailla myös kansallisen katumuksen rituaaleja. Miljoona tai kymmenen miljoonaa saksalaista uskoi huhtikuussa 1945 johtajansa väitettä, että sodan olivat aloittaneet juutalaiset ja sitä olivat jatkaneet ennennäkemättömän barbaarisesti toiset, nimittäin kansainvälinen juutalais-bolshevistinen salaliitto.

Minulle 1970-luvun alun punaisten prikaatien viholliskuva on pinnakkaisvedos tuosta ajattelutavasta.

Valitettavasti en ole saanut selville muuta kuin sen, että pohjaltaan kysymys oli erittäin huonosti koulutetun ydinjoukon täysin virheellinen käsitys tieteen, tieteellisen tosiasian ja ennen kaikkea lajivalinnan luonteesta. Siihen he kaatuivatkin. V 2 on esimerkki: uskomattoman hienoa tiedettä ja insinööritaitoa vailla väitettyä sotilaallista merkitystä.