Luvallinen henkilötieto

Tämä blogi on riittävän julkinen paikka ilmoitukseen. Sovin Heikki Haavikon kanssa, että jatkossa häntä avustaa etenkin isävainajaansa Paavoon liittyvissä asioissa asianajaja, jonka hän itse valitsee. Jos vallan käytävissä ja kaupungin kaikissa kanslioissa liikehtisi M. Fredman, en ihmettelisi. Mutta ratkaisu ei ole minun.

Juristilla ja lääkärillä on sama ongelma ja sama käytäntö: ei pidä ajaa omaa asiaansa / hoitaa itseään tai omaistaan.

Minulla ei mielestäni ollut omaa asiaa Mauno Saaren käsikirjoitusta koskevissa kysymyksissä, kunnes luin ennen kirjan ilmestymistä tehneeni vääryyttä noin vuonna 1995.

Eräs professori kaiketi ilmoittautuikin jo vastapuolen avustajaksi siitä huolimatta, ettei oikeusjuttua ole ja tuon yli 10 vuoden takaisin jutun aikana välini P. Haavikkoon olivat samat kuin esimerkiksi J. Virolaiseen – tunsin, olin puheväleissä, mikä etten arvostanutkin, kun oli aihetta, tiedossani ei ollut vastenmielisyyden syytä mutta en toisaalta tuntenut tarvetta lähempään kanssakäymiseen. Kireys tuli kuvaan myöhemmin, 1995. Mutta noudatetaan nyt juuri tuohon aikaan hitaasti käyttöön tullutta esteellisyysperustetta eli ei pidä antaa aihetta edes perättömään luuloon puolueellisuudesta.

Asia on kuitenkin vanha, yli 10 vuotta, ja taas ilmenneen mediakohinan yhteydessä on esitetty jo niin paljon kummallisia väitteitä, etten lisää niiden määrää.

Minussa on sellainenkin vika, että kierrän mielelläni riidanhaluiset henkilöt. Syy on osittain raukkamaisuus, osittain mukavuudenhalu.

Ei ole vasta- eikä myötäpuolta. Vasta- ja myötämäkiä riittää, toivon.

Kemppinen kääntyy haudassaan.

Näin kuuluu kirjoittaneen talouslehti jonkin retkeilyyn ja luontoon liittyvän asian yhteydessä.

Hetken luulin, viikon virityksessä, että puhe on minusta mutta että nyt minulta on itseltäni jäänyt jotain tärkeää huomaamatta.

Kävi ilmi, että kysymys oli isästäni Kullervosta. Otsikko nauratti häntä kovasti. Ei hän kääntynyt muuta kuin vuoteessa, kylläkin vaivalloisesti.

Tämä oli viikon vitsi. Isä oli soittanut lehteen ja huomauttanut tiedon ennenaikaisuudesta. Olivat pyytäneet kauniisti anteeksi.

Hänelle edellisen viikon vitsi oli havainto, että hän, isäni siis, on nyt elänyt selvästi vanhemmaksi kuin Mannerheim ja Paasikivi, ja päätellen siitä, että taas käytiin läpi tiliotteita ja pohdittiin palohälyttimiä viimeaikaisten tapahtumien johdosta, myös Kekkosella oli reippaasti nuorempana tiettyjä vaikeuksia. KK, kuten juristipiireissä lyhennetään, on vasta 88 vuotta ja vaikka hänestäkin on turha mennä arvailemaan, ei kuulemma ole hädän päivää.

Onneksi en muistanut sanoa, että Antero Jyränki kertoi saaneensa pahanlaatuisen tartunnan KK:n lapinkirjoista. Ottaen huomioon, miten sen nyt sanoisi, perustavaa laatua olevat poliittiset käsityskantojen erot, tästä tulee sitten ensi viikon vitsi.

Yksi basillinkantajista on muuten oman tunnustuksensa mukaan Heikki Haavikko, tässä kirjoituksessa aikaisemmin mainittu henkilö, jonka muita harrastuksia kuuluvat olevan avomerisoutu ja umpihankihiihto.

Todellinen naurupommi tuli televisiosta, tätä kirjoittaessani, ykkösdokumenttina tullut Jaak Kilmin ”Disko ja ydinsota”.

Katselin huolimattomasti, koska luulin tietäväni asian, mutta ei sinne päinkään. ”Kuumemittarikuume” oli mainio. Paikallinen keksijä oli asialla, kun KGB yritti 70-luvulla tiputella antenneja Tallinnan katoilta. Katkaistu kuumemittari ja elohopeaan työnnetty hyvin ohut kuparilanka toimi mainiosti adapterina, ja taas näkyi.

Asiassa oli tosin varjopuoli. Kuva katosi muilta 30 kilometrin säteellä, myös paikalliselta ohjusasemalta. Niinpä apulaitetta käyttäessä oli hyvä pitää ikkunasta silmällä armeijan jeeppejä.

Ja Tallinnassa riehui influenssaepidemia, kun kaikki jonottivat apteekista kuumemittaria.

Juhannuksena – oliko se nyt 1984 – Etelä-Viro tyhjeni ja Tallinnasta ei ollut löytää parkkipaikkaa. Illansuussa kaupungilla ei ollut liikkeellä kuin kaksi kyyhkystä. Kaikki muuta seurasivat Suomen television lähettämää ”Emmanuellea”.

Tekijä oli huolellisesti hankkinut dokumenttiin parikin venäjää äidinkielenään puhuvaa tutkijaa todistelemaan, että lihakaupan Väiski oli CIA:n leivissä. Tekijä itse kertoo ydinsotaharjoituksista koulussa. Pojat keksivät heti, miten kaasunaamari päässä voi tehdä hienoja ”Tähtien sota” –ääniä.