Sivun näyttöjä yhteensä

29. maaliskuuta 2009

Varottava kirja



Eräitä opiskelijoiden tenttivastauksia lukuun ottamatta Helsingin yliopiston professori Rainer Oeschin kirjoitus ”Tekijänoikeus, kuluttaja ja Lex Karpela”, joka sisältyy tänä vuonna ilmestyneeseen niteeseen ”Tekijänoikeus ja digitaalitalous” (WSOYPro) taitaa olla helposti kuvailtavissa: en muista lukeneeni mitään huonompaa.

Kun kustantaja haluaisi laihasta niteestä lähes 50 euroa, se hipoo petosta. Lukija näet voi kuvitella, että teoksella olisi rahallista arvoa.

Ainoa niteeseen sisältyvä artikkeli, joka on täysin järkevä, on professori Niklas Bruunin katsaus tekijänoikeusneuvoston ratkaisuihin, mutta sekin on nolostuttavan lyhyt ja pintapuolinen. Muutoin niteessä on luultavasti korkeakoulun syventävien opintojen yhteydessä syntyneitä pikku kirjoitelmia, joissa silmään pistää kirjoittajien kypsymättömyys ja lähteiden riittämättömyys. Se koskee koko kirjaa – ei ole korkeimman oikeuden digitaalimuotoisista teoksista antamia prejudikaatteja eikä keskeisimpiä eurooppalaisia oppikirjoja (Bently-Sherman jne.). Alan uusimmat väitöskirjat on sivuutettu ja jätetty maininnatta (mm. Virtanen, Pitkänen, Välimäki, Hietanen, Oksanen).

Tosin kirjasta ei saa vihiä, mitä ”digitaalitaloudella” tarkoitetaan. – Olen itse pohtinut tätä asiaa satoja sivuja kirjassani ”Digitaaliongelma”; sitäkään ei mainita.

Muuan kirjoittaja selittää sivulla 43, että suppean tulkinnan periaate on laajalti hyväksytty kotimaisessa oikeuskirjallisuudessa. ”Periaatteen ”voimassaolosta” ei liene pienintäkään epäilystä.” – Ja lähdeviittaus mm. Haarmannin Tekijänoikeus-teokseen, jossa esitetään epäilyjä periaatteen sovellettavuudesta.

Se on epätavallista, että professori ottaa näin jyrkän kannan. On pakko. Tämän kirjan mukaan toimiva henkilö, etenkin lakimies, aiheuttaa todennäköisesti murhetta ja menetyksiä toisille ihmisille.

Oesch on keksinyt jostain kirjoitukseensa ja sen otsikkoon käsitteen ”kuluttaja”. Sana ei esiinny tekijänoikeuslaissa, jossa puhutaan yleisöstä. Ero on suuri ja tärkeä. Teos on saatettu yleisön saataviin, kun sitä on toimitettu esimerkiksi osakeyhtiömuotoisille vähittäiskauppiaille. Osakeyhtiöt eivät ole kuluttajia.

Koko kirja sivuuttaa keskeisen ongelman – tekijänoikeuden siirtyminen saajalta saajalle, esimerkiksi tuottajalta kustantajalle. Se onkin vaikea ongelmaryhmä verrattuna alkuperäisen tekijän ja hänen sopimuskumppaninsa suhteeseen.

Oesch mainitsee tekijänoikeuden kulumisesta, jolla hän kai tarkoittaa samaa kuin muut tekijänoikeuden sammumisella. Viimeistään tässä kohdin lukija kauhistuu. Artikkelin alussa oleva yhteenveto on näet kielellisesti niin sekava, että siitä ymmärtää vain yhden virkkeen: ”Lex Karpela on osoittautunut tarpeelliseksi ja toimivaksi lainsäädäntöratkaisuksi esitetystä kritiikistä huolimatta.”

Oesch ei nimittäin mainitse mitään tekijänoikeuden perustarkoituksesta. Kysymys ei ole tekijän ja ”kuluttajan” vastakohtaisuuksien sovittelemisesta, vaan säännöistä, joiden turvin tekijä voi saada taloudellista etua teoksestaan ja sen ohella hiukan kunniaa.

Kappaleen valmistusoikeus luovutetaan sopimuksella esimerkiksi kustantajalle ja oikeus näin valmistettujen kappaleiden saattamiseen yleisön saataviin (levittämisoikeus) sammuu – jotta teoksia voitaisiin myydä.

Teoskappaleiden levittäminen on kauppaa kaupan ehdoin. Levittämistä on selvitetty kirjallisuudessa ja oikeustapauksissa. Tärkeän lähdekoodin luovuttaminen kilpailijalle ei ollut tekijänoikeusrikos, koska se ei ollut levittämistä.

Kirjoittaja puolustaa niin tarmokkaasti nykyistä lakia, jota hän syystä tai toisesta nimittää Lex Karpelaksi, että häneltä unohtuu itse asia. Nimittäin eiköhän teoksia (teoskappaleita) kumminkin myydä enemmän kuin käytetä luvattomasti?

Asiavirheitä on runsaasti. Oesch: ”Yhden yksittäisen kopion maahantuonti on tuskin sanatarkasti ottaen käytännössä rangaistavaa.” Sanatarkasti se on rangaistavaa.

Kielenkäyttö on viheliäistä: ”Tekijänoikeus nousee ja kaatuu kuluttajan ja muun käyttäjän kanssa.” – Mitä tarkoittanee?

Kuluttajansuojaan viitataan useasti. Sitä ei mainita, että kuluttajansuojalaki soveltuu vain eräin kohdin teoksiin; laki koskee tavaroita, markkinointia ja tiettyjä palveluja (rakentaminen).

Teoksen kieltä ei ole tarkastettu eikä sitä ole oikoluettu.

Arvoisia lukijoita kehotetaan tutkimaan edelleenkin Haarmannin Tekijänoikeus-kirjaa ja Harengon – Niirasen – Tarkelan käsikirjaa. Oivallinen yhteenveto tekijänoikeudesta sisältyy Haarmannin Immateriaalioikeus –teokseen.

Helsingin yliopiston immateriaalioikeuden opetuksen ja tutkimuksen heikko taso on ollut julkinen salaisuus jo kauan.

Olen kirjoittajien kanssa eri mieltä joistakin tulkinnoista, mutta tässä olen kuvaillut heidän perustelujaan. En ole vihainen vaan järkyttynyt. Kaipaan Jukka Liedestä. Hänen kanssaan on helppo olla eri mieltä, koska toinen saa selvän, mitä mieltä hän on. Tässä kirjassa tilanne ei ole niin onnellinen.

Tilaus, vedätys vai ymmärtämättömyyttä? – En tiedä.

14 kommenttia:

  1. Muistan Oeschin väitöksen. Kuulijalle oli selvää, että paikalla oli poikkeusyksilöjä. Vastaväittäjä oli Kirsi Rissanen. Mutta ei minulla ole kompetenssia, syytä tai tarvetta vähätellä, nykyisin kirjallisuutta, myös oikeus-, tuotetaan niin toisin kuin ennen.

    Kuluttaja on juridiikassa yhtä kiusallinen sana kuin lunastus joskus, monta käyttöä, yksi merkitys varjostaa muut.

    VastaaPoista
  2. Tämän päivän Hbl yläreunan viisaus: "Asiantuntija on ihminen, joka tietää enemmän ja enemmän erikoisesta asiastaan kunnes hän tietää kaiken ei-mistään"

    Ja niin käy kun lukee vain mitä on tekstissä. Kun ei enää osaa lukea mitä siitä puuttuu.

    Sekin on taito joka vaatii oikeastaan enemmän mutta minä olen huomannut, ettei siitä ainakaan mitään pisteitä saa: opettajahan ei voi tarkistaa mistään facit-kirjasta onko vastaus oikea vai ei.

    ..

    Kauheaa.....(tämä on se Russellin ananasteoria, jota minä korostan ja jonka Himanen nappasi omiin kirjoitelmiinsa kuten aina ennenkin. Minun kirjoituksiani, pieniä erikoisuuksia - kuulostaa kuin olisin narri vaan - pohjaantuu siihen, että luen jatkuvasti: mutta minun uskottavuuteni on tämän lauma-sektorin takia silti alhaalla koska heitä harmittaisi kamalasti, aivan kamalasti voi voi, jos heillä olisi ollut väärin.

    Voi voi. Eihän nyt heitä voi laittaa noloon tilanteeseen ja siksi minä jään kuoppaan ja Pimanen ja Pallgren ja muut pöllöt saavat ilmaisia asioita lusikalla. Ottavat mielellään koska he ovat minun vastakohta; he oppivat sitä mitä kirjoissa on, ei siis kuten minä mitä kirjoitettu on.

    VastaaPoista
  3. JK:
    ”Periaatteen ”voimassaolosta” ei liene pienintäkään epäilystä.” – Ja lähdeviittaus mm. Haarmannin Tekijänoikeus-teokseen, jossa esitetään epäilyjä periaatteen sovellettavuudesta.

    Yksi tapa kusasta silmään - kyse ei ole lähdekriittisyydestä tai sen enempää lähdekritiikin puutteesta, vaan lähteiden käytön itsekritiikin ongelmasta - lähteiden enemmän tai vähemmän vilpillisestä alistamisesta jonkinlaisen manipuloinnin välineeksi. Ohitetaan suuri linja, joka on teoksen perusta mutta samalla briljeerataan jollakin atomistisella siteerauksella. Hämminkiä aiheuttaen.
    Ja tietenkin: mitä taitavammin ja perusteellisemmin tämän tekee, sitä vaikeampi metodiin on puuttua.
    Esimerkki ei olle vaikeimpia.
    Tulee mieleen Mikael Niinimäki - Teosofian juuret, 1979, jossa komeili prof. Reijo Wilenius teoksen tarkistajana: lähteet tarkistikin muttei niiden käyttelyä, manasi.
    Kirjalla lienee myös ansionsa (myöhemmin tosin Niinimäki yhden kirjansa julkaisussa käski katsausta aiempaan lotikoineen kustannustoimittajan vaieta tästä ko. teoksesta).

    VastaaPoista
  4. Eikö olisi mukavaa , jos kaikki tieto ja kulttuuri olisi yhteistä eikä rahaa tarvittaisi. Mitä rahatalouden tilalle oikein voisi ajatella

    VastaaPoista
  5. Lukaisin. Samalla katselin lapsellisen yksipuolista Ykkösen ohjemaa digitaalisista oikeuksista.

    Kesti 2 minuuttia luoda tyhjästä samanlainen runkuttava kappale kuin ohjelman alussa kopioitiin muilta tekijöiltä. En käyttänyt apuna free-sävellyksiä.
    Tähän käytin laillista Sibelius5-ohjelmaa.

    Samalla kopion (näkyykö logista) koko Kemppisen blogin kuvineen ja kommentteineen pdf:nä ja valmiiksi julkaistavaksi iPodissa ja muissa lukulaitteissa.

    Voinko myydä Kemppisen blogin PDF:nä, vaikkapa 5 euron hintaan lukijoille? Saisinn pdf:nä ilmaiseksi, muutoin olisin joutunut maksamaan ohjelman tekijöille 217 taalaa.
    Vai haluaako Kemppinen ostaa bloginsa PDF:nä valokuvineen kaikkineen 20 eurolla minulta? =)

    VastaaPoista
  6. No joo.

    Tässä on osa tuosta kirjasta hintaan 2,95 taalaa:

    Kemppisen blogi!

    VastaaPoista
  7. RiP: A remix manifesto, "Web activist and filmmaker Brett Gaylor explores issues of copyright in the information age, mashing up the media landscape of the 20th century and shattering the wall between users and producers.(...)"

    Uusinta lauantai 04.04.2009 nimellä "Ykkösdokumentti: Kenen tekijänoikeus?" (TV1, klo 13.05)

    Täydentää hyvin Kemppisen esiin nostamia teemoja.

    VastaaPoista
  8. Ad JarMom: - blogiani valokuvineen (tarkkaan ottaen saan määrätä vain itse ottamistani kuvista, joita ne enimmäkseen ovat), saa kopioida, myydä, muunnella, väärentää jne.

    Yritän kirjoittaa kuin puhuisin eli ikään kuin olisi asiaa. Jos joku viitsii kuunnella, kiva.

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: - TV:n remix-juttu oli kyllä asiaa mutta mielestäni vähän pitkä ja jankuttava.

    Ehkä tämä penseys johtuu siitä, että tunnen nuo asiat jo osan ohjelmassa esiintyneistä henkilöistä.

    Air Pirate Funniesin piirtäjä oli mainio tuttavuus. Minulla oli se lehti. Hauska!

    VastaaPoista
  10. No, tilasin lukuversiona ja pari kappaletta lahjaksi printattuna eräälle vanhemmalle lukijalle.
    Nuo kommenttiosuudet myös kiinnostivat kuulema paljonkin.

    Entäs sitten kun tulee se ensimmäinen bloginpitäjä, joka kieltää bloginsa tulostamisen lukulaitteelle pdf-formaatissa, tai jopa painettuna...

    VastaaPoista
  11. Ad JarMom: - totta puhuen minulla olisi itselläni kovastikin käyttöä muutaman viime kuukauden pdf-failille. Vanhempani lukevat näitä jostain syystä ja pitävät hekin kommentteja tärkeinä. Olen näpräillyt tiedostoja ja printannut - isällä varsinkaan ei pysy pieni esine kädessä, mutta paperiliuska oikein hyvin. Spastisuutta.

    VastaaPoista
  12. Tuolta linkistä saat PDF:n vaikka 3 vuoden blogikirjoituksistasi hintaan 2.99 taalaa.

    Ohjelma siis Blog2Print

    http://blog2print.sharedbook.com/blogworld/printmyblog/index.html

    VastaaPoista
  13. Ad ninni: Olen pohtinut samaa kysymystä (Mitä rahatalouden tilalle oikein voisi ajatella?) esim. täällä http://teroheiskanen.net/?p=30

    VastaaPoista
  14. Rahatalouden voisi korvata orjuudella ja kartanotaloudella.

    VastaaPoista