Suosiopankki

Lahjoista on esitetty sellainen käsitys, että niitä annetaan vain vastalahjan toivossa. Tämä koskisi sekä teollisia että muita kulttuureja ja pitäisi sisällään senkin viisauden, ettei ilmaisia lounaita ole olemassa.

Ajatus kuulostaa hiukan Max Weberiltä eli teoreettiselta yleistykseltä. Ainakin on niinkin, että lahjojen antaminen – ja siis lahjominen – voi olla antajan ja saajan yhteisten etujen edistämistä. Annan koska se on minulle hyödyllistä ja palkitsee samalla sinua.

Biologian symbioosissa (mutualismi) eläimet tai kasvit hyötyvät kumpainenkin. Parasiitti vain hyötyy isännästä. Kasvi tarvitsee typpeä; alihankkijana on bakteeri, joka toimittaa sitä, ja järsii kasvia kohtuullisesti.

Jäkälää ei ole olemassa tai se on kaksoiskasvi, sieni ja levä. Täydellinen korruptio, eikä poliisi mahda asialle mitään.

Virus on usein parasiitti, joka aiheuttaa omaksi edukseen taudin. Ihmisen monet bakteerit ovat liki välttämättömiä jo siksi, että ne osallistuvat muun muassa ruuansulatukseen pontevasti.

”Suosiopankki” toistuu Tom Wolfen ”Turhuuksien rovioissa”. Juristit vaihtavat asiakkaita ja jättävät toistensa tihutöitä ilmoittamatta, koska haluavat ”tehdä talletuksia”. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tarvitsee ”käteistä” eli voi tukeutua kokoamaansa kiitollisuuden velkaan.

Wolfen kuvaus muutaman vuosikymmenen takaisista Manhattanin asianajajista on karu ja tiettävästi tosi. Niille miehille olisi kelvannut rahakin, mutta ”vastapalveluista” ei mene veroa.

Tässä on siis jatkoa eiliseen tekstiin rahan ylivallasta ihmissuhteissa ja taannoiseen tekstiin lahjonnasta.

Teollisuusmaissa ainakin kuudennes kaikesta kaupankäynnistä eli tavaran ja palvelujen vaihdannasta tapahtuu edelleen vaihtokauppana. Ranskalainen alan klassikko F. Braudel esitti tätäkin korkeamman luvun ja piti järjestelmää kauppiaiden ja pankkien kapitalismin oleellisena osana.

Ilmiö ei ole läheskään aina moitittava eikä korvattavissa. Esimerkiksi henkilökohtainen luottamus, joka muutetaan luotoksi, kuuluu asiaan. Joillekin järjestyy lainaa, toisille ei. Lainan hakijan menneisyys ja maine vaikuttavat asiaan.

Tavoitellut työpaikan saaminen tai saamatta jääminen tai ylennys työssä tai virassa ratkeavat joskus ”pärstäkertoimella”. Tässäkin ratkaisut ovat joskus aivan oikeita ja onnistuneita.

Tällä ei voi auttaa korruption ongelmaa. Mutta luottamus rahan taivaalliseen voimaan on typeryyttä.

Internet ei, kuten tiedetään, ole kenenkään. Ne jotka ahkeroivat vähättelemällä Wikipediaa ja muita vertaisryhmiä unohtivat aina World Wide Webin, joka on muuttanut maailmaamme. Sillä kohdin voidaan kuurnita hyttysiä, että onko verkko ilmainen mutta ainakin se on suurelta osin vastikkeeton.

Kirjoitin eilen salaperäisesti analyyttisestä omistusoikeuskäsitteestä, joka ymmärrettiin myös väärin. Se on juristien yli puoli vuosisataa käyttämä tekniikka, jolla vältetään hedelmätön olemusajattelu selvittämällä, kuka on suojattu ja velvoitettu ja millä tavoin ja millä ehdoilla, kun puhutaan omistusoikeudesta tai sanotaan omistusoikeuden siirtyneen.

Tekijänoikeudessa on se suuri ongelma, että niin sanottua vilpittömän mielen suojaa ei ole, ja melkein yhtä suuri ongelma – asiantuntijat puhuvat liian epämääräisestä ”tekijänoikeudesta” selvittämättä, onko käsillä riita kahden tekijänoikeuden saajan kesken vai alkuperäisen tekijän ja esimerkiksi oikeuden loukkaajan kesken.

Kun lakikin on kirjoitettu näitä eroja noteeraamatta, ei ole ihme, että säännökset ovat sekavia. Tekijänoikeus alkuperäistekijän määräysvallassa (staattinen näkökulma) on koko lailla toisin käyttäytyvä ilmiö kuin tekijänoikeus, joka siirtyy jonkin yrittäjän liikkeen mukana fuusiossa jollekin toiselle liikkeelle.

Tekijänoikeuden saaja (kirjankustantaja, levy-yhtiö), voi tuskin vedota omissa nimissään moraalisiin oikeuksiin, jne.

Omistusoikeus-käsitteen ongelmiin sekaannun myös siksi, että haluan löytää teknisiäkin selityksiä nykyiselle talouskriisille.

Lieneekö korostettu tarpeeksi, että subprime-luottojen paloittelu ja saamisten treidaaminen erillään tuotannosta eivät ole edes ajateltavissa ilman Internetiä?

Että tämä on ”sähköistä kaupankäyntiä”? Että sähköisen kaupankäynnin ominaisuuksia ovat suuri nopeus ja varsin suuri nimettömyys?