Sivun näyttöjä yhteensä

12. maaliskuuta 2009

Esimerkiksi kalliolle tai kukkulalle



Chydeniuksen merkkipäivää ja muistelmaa arvioidaan. Minua hänen poliittinen menneisyytensä ei kiinnosta.

Sitä olen odotellut, saako kukaan sanotuksi, että Chydenius oli oikeaan aikaan oikea mies, sillä aikaisemmin ja myöhemmin tuskin olisi saanut suosiota niin vaatimattomilla musiikillisilla kyvyillä.

Laulut, joilla on monen sydämessä sija, ne kun koskettavat korvaamattomia muistoja, ovat pikku laulelmia. Tangoissa (Nuoruustango ja pari muuta) häntä ei voi edes verrata mestareihin, kuten Unto Monoseen.

Piti jatkaa että Toivo Kärkeen, mutta tuli mieleen, että mahtaako hänellä olla lainkaan alan koulutusta. Sävelmät ovat karuja nelisointujuttuja, ja pianoakaan hän ei osaa oikeastaan soittaa.

Toisaalta hänen teoksensa, esimerkiksi ”Lapin kesä”, sopivat erikoisen hyvin esittäjille, jotka eivät osaa laulaa. Mutta sitä ei saa sanoa, jos esittäjä on vasemmistolainen ja ”jatsahtava”, mikä tarkoittaa rytmin epätarkkuutta. Nuoruustangon Kiti Neuvonen oli unohtumattoman hyvä; sen voi todeta esimerkiksi YouTubesta. Kristina Halkola tekee rataennätyksen laulussa rakastamisen vaikeudesta – loppuintervalli C-duurin dominantista toonikaan menee kauhistuttavasti metsään. Sävelmän vaikeus on samaa luokkaa kuin ”Jänis istui maassa” ( G - C).

Chydeniuksen paras ja ehkä ainoa kikka kuului jo ”Lapualaisoopperasssa”, resitatiivi eli puhelaulu. Kun siihen lisättiin esittäjän hyökkäävä, syyttävä ja päällekäyvä meno, tulos oli taattu. Näytelmän parhaat kappaleet olivat vanhoja vallankumouslauluja, kuten ”Warshawjanka”. Kaisa Korhosen laulamista puolusteltiin sanomalla, että kysymyksessä oli brechtiläinen vieraannuttaminen.

Iskelmän tyyppisiä sävelmiä on verrattava iskelmiin ja poliittisia lauluja poliittisiin lauluihin. Jälkimmäisissä ei voi olla ajattelematta Kurt Weilia ja Hanns Eisleria. Eisler oli hänkin hyvä lainaamaan aineistoa muilta – ”Laulu Moldausta” on suosikkini. Kabareelaulun ja Brechtin ympäriltä tulevat mieleen Ute Lemper, Gisela May ja oma suosikkini Lotte Lenya.

Am Grunde der Moldau wandern die Steine
Es liegen drei Kaiser begraben in Prag.
Das Große bleibt groß nicht und klein nicht das Kleine.
Die Nacht hat zwölf Stunden, dann kommt schon der Tag.
Es wechseln die Zeiten. Die riesigen Pläne
Der Mächtigen kommen am Ende zum Halt.
Und gehn sie einher auch wie blutige Hähne
Es wechseln die Zeiten, da hilft kein Gewalt.
Am Grunde der Moldau wandern die Steine
Es liegen drei Kaiser begraben in Prag.
Das Große bleibt groß nicht und klein nicht das Kleine.
Die Nacht hat zwölf Stunden, dann kommt schon der Tag.

Mieleeni tulevat Stalin ja hänen seuraajansa, kun Moldau virtaa B. Smetanaan viitaten ja laulu sanoo, ettei suuri pysy suurena eikä pieni pienenä – ”Vallanpitäjien valtavat suunnitelmat raukeavat lopulta.”

(Tässä kohtaa suomennos puhuu toista; vaikka suomennos on hieno, kaipailen myös ajatusta kivistä, jotka vaeltavat joen pohjassa.)

Agit-prop olikin sitten hyvä, ei kuitenkaan yhtä hyvä kuin edellinen suursuosioon noussut lauluryhmä, Kippari-Kvartetti.

37 kommenttia:

  1. Minulla on sellainen muistikuva, ettei Chydenius olisi päässyt Sibelius-Akatemiaan juuri sen tähden, että rytmitaju oli kateissa.

    Tästä suuttuneena hän oli raivonnut, että hän vielä joskus optettaa (säveltämistä?) Sibelius-Akatemiassa.

    Eräs henkilö aikoinaan väitti, että Chydenius on lainannut joidenkin lahkolaisten virsistä stemmoja.

    VastaaPoista
  2. Nuoruustango...

    ei muuten ollut mikään kevyt laulelma. Ja aika mojovia olivat vastauksensakin oliko se nyt nybergin ohjelmassa.

    on tullut annettua lämpönsä ja lempensäkin erään kerran. tosin en tiedä kenenkään jääneen suuresti kaipaamaan, muuta kuin talonmiestä ja koiran ulkoiluttajaa. hyvä niin. katson vastaisuudessa vaikka itärajan takaa...

    VastaaPoista
  3. kuka malttaa odottaa jälleen syntymistä. kun tietää, miten korttien jako meni, kuka malttaa odottaa uutta pakkaa. helpompaa metallin maku.

    VastaaPoista
  4. Tämähän kuulosti ihan perinteiseltä blogilta! Kirjoittaja dissaa jotakin ilmiötä marssittamalla lukijoiden eteen (tälläkin kertaa ihan vakuuttavan) repertuaarin oman oppineisuutensa osoituksia, kuitenkaan luomatta mitään uutta.

    Blogit ovat yleensä reaktiivisia, mutta aidosti hyvät kirjoitukset proaktiivisia. Jo lukiessani pohdin, että tällä kertaa kirjoittaja (Kemppinen) ei rakentavalla tavalla laajenna alkuperäistä pointtiaan. Chydenius on yliarvostettu, well, point taken.

    Tästä voisi jatkaa blogien ja ns. aidon journalismin eroihin laajemminkin, mutta laiskuuttani en sitä tee. Kerronpa vain ensin närkästyneeni kirjoittajan alitettua ns. oman tasonsa, kunnes oivalsin, että tätä blogia ei kirjoita kukaan rahasta tms. professiokannustimesta, vaan yksin omasta ilostaan ja vapaasta halustaan.

    Ja jatka toki. Luen mielelläni.

    VastaaPoista
  5. esimerkiksi kun rakentaa velaksi sinne kalliolle ja kukkulalle, niin huh hei, sen tuuli vei.
    eihän me osata oikaista edes yksinkertaisimpia talouden epäjohdonmukaisuuksia. tää casinoleikkikehä pitäis jotenkin rajata. että ihmiset vois rauhassa rakentaa talonsa ja kasvattaa perheensä - ja jos pitää saaha pelata, niin sitten jollakin ylimäärällä.

    VastaaPoista
  6. Ilmiselvä provo.

    Kaisa Korhosen laulettaviksi annetuista kappaleista: Rakkaus on sokea, mutta ilmeisesti se on myös kuuro.

    VastaaPoista
  7. "Kaaaaal-li-ollle kuuukku-lal-llleee" -piisi, joka siis on aivan mielisairas Chydeniuksen sovituksena, on pilannut kokonaisen sukupolven lapsuuden koulujen musiikkitunneilla. Yhteen aikaan joka saatanan musiikintunti piti harjoitella sitä ja tottakai stemmalauluna, jota kukaan luokasta ei tajunnut.

    Toinen yrjötys on Kari Rydmanin "Niin kaunis on maa", josta säveltäjä on huhun mukaan sanonut, että se pilasi hänen musiikillisen uskottavuutensa. Täältä tulee reboundia: Se on säveltäjälle ihan oikein, koska hän puolestaan on pilannut toisten musiikintunnit, perustelut osin samat kuin aloituskappaleessa, ilman stemmoja.

    VastaaPoista
  8. Laitetaan nyt sitten se vastapointti. Aika monella on ollut aika hauskaa Chydden laulujen kanssa aika usein.

    Agitpropin suurin idea oli siinä, että varsinkin naislaulajien äänet sopivat yhteen eriskummallisen loisteliaalla tavalla. Se oli kansainvälisen tason matchaus, kuten rajoitetusta, mutta pätevästä vastaanotosta aikoinaan havaittiin.

    Näin bändin eka kerran 1975 vuodenvaihteessa Vanhalla tilaisuudessa, jossa oli 300 sinipaitaa, kolme punapaitaa ja minä villapaidassa sekä ihan siististi pukeutunut Kari Rydman, joka esitteli minulle lompakostaan Batman-kerhon jäsenkorttinsa. Olin melkein kade. Terveisiä, jos sattuu lukemaan.

    Kaikki muu kuulosti konsertissa hyvältä paitsi rytminen yhteistaputus. Jostakin syystä muut seisoivat salissa taputtaessaan, kolme punapaitaa ja minä villapaidassa taputimme kyllä, mutta vain musiikille.

    Pari vuotta sitten jouduin pitkästä aikaa tekemisiin tämän musiikin kanssa, kun Jouko Aaltosen nostalgiapläjäys Kenen joukoissa seisot esitettiin Sodankylän elokuvajuhlilla täydelle teltalla elokuvakaraokena.

    Epäkiitollinen tehtäväni oli laulaa leffan biisit ns. esilaulajana tarkoin harjoteltujen esitysten päälle. Ihmiset ovat kuitenkin anteeksiantavaisia, eivätkä muistele esityksen tasoa, vaan itse tapahtumaa. Voin sanoa, että 600 ihmisen kuoro kuulosti Sodankylän yössä varsin juhlaisalta esimerkiksi Nuoruustangon kohdalla. Ei siinä intervalleja laskettu, eikä muitakaan valleja tai Berliinin muureja.

    VastaaPoista
  9. Ad Anonyymi: - ettei Sinulta olisi jäänyt huomaamatta kotimaisen poliittisen laulun lyöminen Brechtillä ja Eislerilla?

    VastaaPoista
  10. Ad Sedis: - jokainen pitää siitä mistä pitää. Analyyttisemmin: Agit-propin saundi toistui sitten 1990-luvulla, mutta tämä kurkusta tuleva näyttelijälaulu tietenkin kärsii siitä, ettei sitä voi varioida. Se todistaa koko ajan, kuin helluntaiherätys.

    VastaaPoista
  11. Ad Anonymous: - Chydeniuksen olisi kannattanut opiskella kanttori-urkuriksi. Siinä oppii säestämään ja myös aika paljon soinnutusta.

    Se käsitys, että hengelliset laulut ja virret olisivat kauttaaltaan kaavamaisia, on väärä. Kaavamaisuuden vuoksi en itse oikein kestä ns. gospel-virsiä. Sitä vastoin etenkin herännäisvirret ovat harmonisesti (ja osittain modaalisesti) ja jopa rytmisesti hurjia.

    Asiasta saa nopeasti selon katselemalla vanhaa koraalikirjaa.

    VastaaPoista
  12. Chydeniusta on aika vaikea arvioida muuten kuin 60-luvun poliittista laululiikettä vasten.

    "Sinua, sinua rakastan" on minulle kuitenkin se ykkönen.

    - Prospero

    VastaaPoista
  13. Minusta Chydenius on ollut aina mielenkiintoinen.

    Tämä "kalliolle, kukkulalle" muistuttaa minua siitä, miten tätini sanoi omalle opettajalleen kun laului jonkun toisella tapaa mitä opettaja esitti.
    "Ei musiikkia tarvitse laulaa niin kuin se on sävelletty, vaan paremmin."

    Sikäli kuin olen oppineempia kuunnellut, niin äänilevy jähmetti musiikin. Ennen äänilevyä nuotteja pidettiin enemmän tai vähemmän ohjeellisena, niin että artisti muutti laulua sen mukaan mitä katsoi tarpeelliseksi ja mihin rahkeet riittivät.

    Kun sitten äänilevy loi mallin, alkoi levitä käsitys siitä, että on olemassa joku oikea tapa esittää joku sävellys, koska ihmiset vertasivat jokaista esitystä viralliseen totuuteen, äänilevyyn.

    Tämä alkoi, näin ollen antanut itselleni kertoa, Yhdysvalloista, ja levisi sitten hyvin nopeasti, ja juuri äänilevyn myötä, myös Eurooppaan.

    Levytyspomot alkoivat myös vaatia, että se esitetään juuri niin kuin se oli kirjoitettu.

    Mutta kuulemma ennen äänilevyä käytetyissä partituureissa saattaa olla valtavat määrät orkesterijohtajien ja solistien merkintöjä, parannuksia, tai huononnuksia, mutta kuitenkin, muutoksia.

    Eräät Chydeniuksen sävellykset, niin kuin minä olen ne levyltä kuullut, kuulostavat minun korvaani enemmänkin materiaalilta, kuin valmiilta lauluilta, ja osa niistä on, mielestäni, sinällään laulukelvottomia ja ainakaan niitä ei saisi laulattaa lapsilla.

    Mistä mieleeni.
    "Suvivirren" laulattaminen lapsilla pitäisi rinnastaa laissa raiskaukseen.
    Samoin "Maa on niin kaunis". Useimmat esitykset ovat aivan kamalia.

    VastaaPoista
  14. Näyttelijälaulusta.
    Se on muutoin ihan oikeasti hämmästyttävä ilmiö.
    Olen kuullut omin korvin, miten näyttelijä opettelee näyttelemään laulamista.
    Siis ihan oikeasti, ihminen, joka periaatteessa ei juurikaan osaa laulaa, harjoittelee näyttelemään sitä että osaisi.

    Sitten on muutama näyttelijä, joka oikeasti osaa laulaa.
    Riitta Havukainen ja Eeva-Maija Haukisen olen kuullut laulavan myös muualla kuin näyttämöllä, ja varsinkin Eeva-Maijassa olisi ollut materiaalia loistavaksi laulajaksi.

    VastaaPoista
  15. En ole poliittinen ihminen.
    Kävin opiskeluvuosina 60-luvulla katsomassa kaikki ylioppilasteatterin esitykset.Niillä oli sama teho kuin ensimmäisillä kunnon rock-konserteilla paikallisella nuorisoseuralla. Hurja heittäytyminen, energia,rosoinen vimma.Voitte olla varmoja, että se vaikutti.
    Että näinkin voi tehdä ,kaikkien kouluvuosien kituliaitten laulutuntien jälkeen, Kauhavalla, Jukka.
    Ei se perustunut musiikin teorian koukeroihin.Vaikutus oli sama kuin James Deanilla ja Elvis Presleyllä muinoin.
    Siis suoraan alitajunnan ryteikköön.Sen jälkeen kaikki laulelmat ovat tuntuneet vähän pliisuilta.

    VastaaPoista
  16. Ad Anonyymi: - tämä on ruokotonta kehuskelua: minulla on tuo sama kokemus Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperasta, säv. Chydenius.

    Olin kyllä kokenut samanlaisia tunteita hyvien kuorojen konserteissa, kun ne laulavat huonoja lauluja (eteläpojalaisia kansanlauluja, Nuijamiesten marssia).

    VastaaPoista
  17. Jos tässä iässä huomaa, että on jäänyt jotakin paitsi nuoruudessa, ei kannata huolestua. Kaikki on edelleen mahdollista - melkein kaikki. Avaa vain sydämensä, ei aseta ehtoja eikä varsinkaan pitäydy runkoihin/raameihin (eli kylkiluut auki).

    VastaaPoista
  18. Petja Jäppinen kirjoitti...

    ... äänilevy jähmetti musiikin. Ennen äänilevyä nuotteja pidettiin enemmän tai vähemmän ohjeellisena, niin että artisti muutti laulua sen mukaan mitä katsoi tarpeelliseksi ja mihin rahkeet riittivät.

    On tämä toisaalta niinkin, että notaatio – se mitä siitä irti saa - on aina loputa varsin suuntaa antavaa, ja levyteollisuus on auttanut aidosti monen kirjoitetun biisin ymmärtämisessä.
    Näytin kaverille Van Morrisonin Moondancen täyttä notaatiota, ja kysyin. kuka saa biisiin sen svengin (jota ilman se ei paljon mitään ole) esille tästä paperista?

    Ja onhan esim. Olli Mustonen arvioinut, että monet Bachin teokset olivat paljon, paljon svengaavampia kuin miten niitä on totuttu tulkitsemaan.
    Niin tai näin, hienoja ne ovat Mustosen (uus)käsittelyssä. Eli äänitaltion puute jähmetti musiikin?

    VastaaPoista
  19. Voisitko J.Kemppinen imitoida M.A. Nummista ja pistää tuotoksen blogiisi ?

    VastaaPoista
  20. Ad anonyymi: - M.A. Nummisesta - en minä raatsi. Mauri on ollut aina herttainen eli täysin vailla monien kavereittensa korskeutta. Oivallinen mies!

    VastaaPoista
  21. Ad Anoyymi: - Bachista ja notaatiosta.

    E.Fischer aloitti jo 30-luvulla sykkivän, verevän Bachin. Das wohltemperierte Klavierin kokonaislevytys on aivan huima.

    Ja kauan ennen Mustosta tietenkin Glenn Gould tuli Bacheineen.

    Viime vuosina olen ollut suuresti mieltynyt Bach-pianisteista - Svj. Richteriin!

    VastaaPoista
  22. Kuuskytluvun nuori, kaunis, villi ja vapaa kun olin ja ne tunteet, kun laulettiin Savonlinnan Taidelukion käytävillä aamu"hartauksissa" esim. "Sinua, sinua rakastan". Siis kaikki lauloivat!

    Berliinissä kulkiessani, siellä Rosa Luxemburg Platz´in tienoilla, kulkee kylmät väreet selkäpiissäni. Ja Brecht´in sanat on tajunnassani koko ajan, siinä lähellä mielessäni....

    VastaaPoista
  23. muutama löytyy, aivan, mutta sanoisinko, että tässä seurassa suomalainen "ei ole mitenkään alakynnessä"
    - en tosin tiedä, onko Mustosen aatemaailma vasemmistolainen, voi wähän ollakin kallellaan, joten näin M-henkilön pseudoon täysdissaamiseen tarvittaisiin verrokiksi häntä lahjakkaampia maailmanluokan vasureita.

    ?

    VastaaPoista
  24. Kun siihen lisättiin esittäjän hyökkäävä, syyttävä ja päällekäyvä meno, tulos oli taattu.

    Niinpä. Kommentteja ainakin riittää, vaikka tämä vähän omituinen - joskin hauska -luiskahdus onkin.

    VastaaPoista
  25. Musiikista en ymmärrä mitään, mutta enpä muista aikoihin nauttineeni niin paljon kuin taannoin Kom-teatterin 30-v konsertissa ja Laululiike-leffassa.

    Se minua tosin on aina pänninyt, että taistolaiset omivat työvänliikkeen laulut. Helvetin herranpenikat.

    Oli minulla kerran takavuosina ilo olla Hurriganesinkin ravintolakonsertissa, jossa tajusin heidän suosionsa salaisuuden: se jumalaton mäiske meni suoraan ydinjatkokseen. Kuin pimeässä Afrikan yössä neekerirumpujen ylimaallinen kumu.

    Mutta miten kuvata nuorukaisen tuntoja, kun hän Vaalan Karhun talolla uskaltautuu hakemaan tyttöä tangoon, ja tajunnan täyttää sametinpehmeällä äänellä hyväilty "minkä vuoksi saa perhonen lentää yhden ainoan päivän se vain"?

    Ei mitenkään. Rakasta, kärsi ja unhoita.

    VastaaPoista
  26. Jos pitäisin oikeaa blogia, enkä loisisi toisten kommenttikentissä kestoglossalla, kokisin, että Kemppinen ja Jäppinen tyhjensivät osuvilla havainoillaan ja ilmaisuillaan pajatsosta juuri ne kolikot, jotka itsekin olin bongannut.

    Weillin suuruus on yleissivistystä, mutta Hanns Eisler, DDR:n kansallislaulun säveltäjä, pääsi yllättämään kuukausi sitten Yle Teemalla uusitussa dokumentissa Solidaritätslied. Elokuvaan oli sijoitettu useita mainioita "musiikkivideoita", ja niitä olen nyt kelaillut kymmeniä kertoja. Uskomaton teho! Englanninkieliset esitykset jäävät taas saksankielisten varjoon, mutta silti.

    Kenen joukoissa seisot -dokumentin muistaen hankin sitten pinon levyjä kotimaisesta poliittisesta laulusta. Blääh, Halkola tekee klapia kaikesta ja Sokka irrottaa suurtehojulistukselaan musiikin liitoksistaan. Ja best of -tyyppisissäkin kokoelmissa on paljon musiikillista sekundaa.

    Kuorolaulun suosioon nähden on yllättävää miten vähän kestäviä lauluyhtyeitä Suomessa on ollut. Kipparikvartetti on sikäli eri asia, että se oli itsenäisten urasolistien ensemble. Osaltaan se kertoo muutenkin tiedossa olevasta kuoroelämämme piirteeseen: yhteiselo on tärkeämpää kuin -laulu. Kuorot ovat merkittävimpiä parisuhdehautomoitamme.

    Muuten, kun asiaa sivuttiin: Ultra Bra -kappaleissa oli kyllä ns. kirkkosävellajeja eksotiikkaa tuomassa.

    Vielä levytyksistä: Eislerin taideliedeistä on tuore levytys Mathias Görneltä ja hieman vanhempi itse Dietrich Fischer-Dieskaulta. Laatumusiikkia, mutta jää kyllä tehossa säveltäjän propagandamusiikilta tai Weillin "taide"tuotannosta. Siinä minunkin suosikkini on mainittu Ute Lemper. Lotta Lenya on suuri miehensä musiikin tulkitsija (ja jotkin teksteistäkin oli Brech hänelle kirjoittanut, kuten riipaisevan Nanas Liedin), mutta eihän hän mikään erityinen laulaja ollut. Mielenkiintoista on verrata älykkään suurlaulajan, oopperarooleissaan hienosti eläytyvän Ann-Sofie von Otterin esitykseen tämän Weill-levyllä. Eron tulkinnan intensiteetissä huomaa selvästi, eroa laulavan näyttelijän ja näyttelevän laulajan voi olla näinkinpäin.

    Åttopojilla muuten on hyvä valikoima poliittisia lauluja molemmilta laidoilta, esitykset tosin ovat siedettävimmillään mukana tulevalla karaoke-levyllä.

    VastaaPoista
  27. Lapualaisoopperasta puheen ollen. Sen tekstikin taisi olla suurelta osin lainaa vaan.
    Jos nyt oikein muistan A Salo joutui lainauksistaan käräjille. Oikeuden päätöksiäkin taidettiin saada kaikilta asteilta ja hupaisasti jokaiselta erilainen.

    VastaaPoista
  28. Miten Juankosken suuri poika Kai Chydenius tai Mikkelin Kalle Holmberg sopisi tähän, eräässä blogissa kehkeytyneeseen, listaan:

    Isän poikaansa suurempi sotilaallinen menestys näyttää takaavan pojalle polittisen menestyksen, etenkin jos tulee Itä-Suomesta.

    Sotilasmestari isä- Ahtisaaren Martti-poika varttui Kuopion kasarmeilla; sankarillisten setiensä jalanjäljille varhaisiällä muuten vaan uudesti syntynyt Paavo Lipponen, Rissalan lennostoa palvelleen isä Kataisen vanavedessä upseereiden univormuja ihaillen katselleen äidin Jyrki-poika, sekä Mikkelin päämajakaupungin kiltit pojat Erkki Liikanen ja Olli Rehn.

    Myös Seppo Kääriäinen on ollut puolustusministerinä, samoin kuin maalaisten ääntä käyttävä Matti Vanhanen vaikka tuleekin Espoosta.

    Lipposen ärhäkkä tappelupukari Heidi Hautala on everstin tytär, samoin pohjoiskarjalaisten edusnainen Tarja Cronberg joka on käynyt elitistisen koulutiensä Suomalaisen Yhteiskoulun kautta Erkki Tuomiojan ja Suvi-Anne Siimeksen tapaan.

    VastaaPoista
  29. AD Heikki Rönkkö: - Kalle Holmbergin isä oli pääkonsuli ja äiti o.s. Ehrnrooth.

    Heidi Hautalan isä ei ollut kuka tahansa eversti, vaan SE Hautala, Karjalan Armeijan esikuntapäällikkö ja yhdessä Nihtilän ja Tähtisen kanssa yksi jatkosodan ajan armeijan suurimmista kyvyistä, kenraalit mukaan luettuna.

    Herrat hoitivat myös hengenvaarallisen demobilisoinnin eli armeijan saattamisen rauhantilaan. Siinä rytäkässä Nihtilä joutui sitten istumaan asekätkennästä.

    Lieneekö legendaa, mutta Mannerheim lienee sanonut, että näistä kolmesta olisi nimettävä asekätkennän vetäjä ja seuraava puolustusvoimain komentaja.

    VastaaPoista
  30. Jokaisella liikkeellä on oma Greenspaninsa.

    On hykerryttävä ajatus palata rikospaikalle myllynkivi kaulassa testaamaan onko 'kannatusta'.

    Individualismi, sen enempää kuin 'sokea uskokaan' ei lisänne kannattelevuutta.
    'Testihypyn' motiivit paljastaa onko vilpitön tarkoitus lisätä kannatusta vai painoa – omaa tai naapurin.

    VastaaPoista
  31. Ad Sakari: - tunnen Lapualaisoopperan oikeudenkäynnin sangen hyvin - ajoin asiaa Arvo Salon ja Tammen puolesta.

    KKO:n ratkaisu on edelleen tärkeä parodian ja satiirin kannalta. Salo käytti hyvin runsaasti Artturi Vuorimaan tekstiä teoksesta Kolme kuukautta Kosolassa, ja lisäksi kuin revyyssä erilaisia tekstisirpaleita ja viittauksia ("Nytpä tahdon olla ma - pienen päämajan laittaja...)

    Tuota perua osaan teoksen kevyesti ulkoa ja sen vuoksi jouduin selvittämään sen valmmistumisen ja esityksen hyvinkin yksityiskohtaisesti.

    KKO:n ratkaisua ei muuten löydä helposti muualta kuin toimittamastani kirjasta Immateriaalioikeudelisia oikeustapauksia.

    VastaaPoista
  32. "Ennen äänilevyä nuotteja pidettiin enemmän tai vähemmän ohjeellisena, niin että artisti muutti laulua sen mukaan mitä katsoi tarpeelliseksi ja mihin rahkeet riittivät."

    Ilmeisesti tämä ei aivan täysin rajoittunut laulajiin. Muistelen lukeneeni Arthur Rubinsteinin muistelmista, ettei tämä ennen äänilevyjen aikaa koskaan vaivautunut harjoittelemaan. Kukaan ei huomannut pieniä poikkeamia nuoteista, koska teosten kuuleminen oli niin harvinaista.

    Terv.
    Pekka

    VastaaPoista
  33. Häh? En tiedä oliko tämä niitä blogistin täkyjä mutta tärppäsi kyllä. Korpeamaan rupesi!


    KC on aivan uskomattoman luova ihminen. Kaikkea muuta kuin vaatimattomilla kyvyillä varustettu köyhän miehen Unto Mononen!

    Kyvyssä tehdä kaunis melodia on jotain jumalallista vaikka olisi tulipunakommari. Se on universaalin höyrytislausta!

    Lisäksi "Sinua, sinua rakastan" sisältää tosi hienoa harmoniaa. Eikä jää ainoaksi lajissaan KC:n tuotannossa.

    Ja kyllä, kuulun siihen porukkaan, jonka mielestä hyvä iskelmä on parempi kuin huono sinfonia. Tosin mikä tahansa on parempi kuin huono sinfonia.

    VastaaPoista
  34. No, kuunneltuani koko illan Gouldin Goldberg-variaatioita tuli mieleeni sellainenkin, että eiköpähän kaikki muu musiikki olekin ihan turhaa.

    VastaaPoista
  35. Ad Ruokonen: - tai toistoa, muuntelua.

    Tästä asiasta ei erimielisyyttä tule.

    VastaaPoista
  36. Rienzi kirjoitti...

    , kokisin, että Kemppinen ja Jäppinen tyhjensivät osuvilla havainoillaan ja ilmaisuillaan pajatsosta juuri ne kolikot, jotka itsekin olin bongannut.

    Esim. tällainen Kaj Chydenius - Kauneimmat rakkauslaulut on mielestäni, jos ihan oikeasti kuuntelee, kuitenkin aika ehjä kooste. vaikka hän itse, kuten jäppinenkin totesi, sanoi: "materiaalia" - eri tarkoituksiin eri aikoina tuotettua materiaalia.

    VastaaPoista
  37. Säästyin kaikelta tuolta poliittiselta roskamusiikilta, kun emme pitäneet radiota emmekä TV:tä noina aikoina - kuuntelimme levyjä, joita lainasimme mm DDR:n kirjastosta (Bachia, täysin käyttämättömiä levyjä).

    Kaikki täällä mainitut suomalaiset musiikkikappaleet ovat minulle täysin tuntemattomia, näin myös lapsilleni, jotka kävivät Suomessakin vieraskielistä koulua. Se oli yksi tapa selviytyä sen ajan poliittiselta saasteelta.

    Sitten läksimme Kanadaan yhdeksäksi vuodeksi. Olen miettinyt, oliko tyhmää palata, kun mikään ei ole tuntunut muuttuvan. Viime aikoina on tuntunut, että muuttuu sittenkin.

    Yllättävän monet läksivät Suomesta samasta syystä, siitä ei vaan ole puhuttu.

    VastaaPoista