Sivun näyttöjä yhteensä

20. helmikuuta 2009

NN., S:n piirikunta





Joitakin viikkoja mietittyäni tajusin viimein, mikä on Tshehovin taika. Sen olin käsittänyt jo ennen, ettei hänellä ole tyyliä. Häneltä siis puuttuu kirjallinen tyyli, vaikka hänen kirjoittamansa tekstin tunnistaa vähästäkin.

Joku ystävällinen ihminen kysyi Dostojevskin suuruudesta, varmaan viitaten kautta rantain ”Rikoksen ja rangaistuksen” tiettyyn jankuttamiseen. Vastasin kai, että Dostojevski kirjoitti oopperoita, ja se on hieno taidemuoto. Koneiston ja yleisön takia pieninkin sivellin on kuitenkin puoli kyynärää leveä ja painaa ties mitä. Ooppera on isojen viivojen taidetta.

Katselin hakuteoksista kirjallisuuden modernismin sellaisia määritelmiä, jotka opiskelijan on tiedettävä tentissä. Näkökulman ja perspektiivin vaihtelu, aikahypyt ja takautumat, pirstottu muoto, irtautuminen perinteisestä kerronnasta, usein palaavana tunteena hämmennys tai tuskaisuus tuntemattoman, liikkumattoman mutta sitä uhkaavamman tulevaisuuden edessä. Ali- ja ylitajunnan narrinpeli. Puheiden ja tekojen ristiriitaisuus.

Tshehovin takia en koskaan halunnut opetella venäjää hyvin, vaikka olisin sen muutoin voinut tehdä. Aavistin että Tshehovia saa kääntää huonostikin; ei hän siitä kärsi.

Itse asiassa etenkin Konkan suomennokset ovat oivallisia.

Tshehov puhuu jossain määrin henkilöittensä äänellä, ja hän kirjoittaa eri kieliopilla keväästä ja syksystä. Kun juttu alkaa NN. S:n kuvernementissa, joulukuun 13. päivänä…” lukija arvaa jo, että kohta tulee sotilaita. Sotilaat aloittavat varmaan ostoslistansakin noin, tilannekatsauksen tavoin – sijainti, paikka, aika.

Kun hän kirjoittaa piispan kuolemasta tai pojan ripille pääsystä, lauseissa on suitsutuksen ja kevään tuoksua ja kirkkorakennuksen kiireettömyyttä.

Tshehov oli kirjallisuuden ensimmäinen modernisti. Perinteisesti tuo sija on annettu Knut Hamsunille (”Nälkä”, 1890), mutta kun Hamsun kirjoitti, Tshehov oli jo ottanut uuden kirjallisuuden käyttöönsä ja julkaissut kymmeniä ennennäkemättömiä novelleja.

Tulevaisuuden uhka ja neuvottomuus tuon tulevaisuuden edessä on Tshehovin teema, jonka stalinismi väänsi väkisin kuvauksiksi "yläluokan" joutilaisuudesta, laiskuudeta ja typeryydestä. Mutta aivan samanlaisia Tshehov kirjoittaa alaluokasta.

Modernismi kuvastossa perusuhka on usein kaupunki, byrokratia tai ajan ajattelematon valuminen. Tshehovin uhka on hänen suuri rakkautensa: aro. Hänen tarinoissaan ei ole juurikaan metsiä. Välillä tukehduttavan yhdenkaltainen ja loputon aro tuottaa tuskaa. Metsän sijalla on yksittäisiä puita - joita hän istutti sekä todellisuudessa että teoksillaan.

Hän oli ennen kuolemaansa (1904) hyvin kuuluisa kirjaiija Venäjällä ja pian muuallakin. Rahaakin tuli. Näytelmiä juhlittiin. Moskovan taiteellinen teatteri (Stanislavski) oli saanut ensimmäiset suuret menestyksensä Pariisissa, ja ennen pitkää, Tshehovin menehdyttyä ennenaikaisesti eli 44-vuotiaana vuonnan 1904 tuberkuloosiin, sekä näytelmät että novellit tunnettiin ympäri maailmaa.

Tshehov ei saanut kirjallisuudessa seksiä yhtä helposti kuin elämässä. (Hänen ympärillään parveili naisia vaivoiksi asti.) Ymmärtäjiä riitti. Hän notkui Krimillä Tolstoin ja Gorkin kanssa, ja piti yhteyttä mm. Rahmaninoffiin ja Shaljapiniin. Hän tunsi läheisesti taidemaalareita - mutta oikeastaan hän ei välittänyt ulkomaalaisista eikä heidän hankalasta kielestään. Haeskelen edelleen tietoa, missä määrin hän kykeni lukemaan ranskaa ja saksaa. Epäilen että se oli aika heikkoa.

Tämä modernisti- ajatus selittää myös Tshehovin harjoittaman oman itsensä vähättelyn. Hänhän oli sitä mieltä, että hänen kirjoituksiaan luetaan ehkä seitsemän vuotta. Sitten ne unohdetaan. Toisin sanoen hän tiesi kirjoittavansa eri lailla. Hän ei "kuulunut" mihinkään.

Modernisti tai ei - asialla ei ole sinänsä väliä. Mutta modernismi on yksi nimi ajanjaksolle, jonka aikana lennettiin ilmattoman avaruuden halki ihmisen pimeälle puolelle.

Uranuurtaja oli kosmonautti, akateemikko, lääkäri ja kirjailija A. Tshehov.

26 kommenttia:

  1. Olen tuota viimeaikaista Tšehov-intoasi miettinyt, herkkäsiveltimisyyttä oopperan sijaan.

    Mitäpä siitä. Haluan kuitenkin kertoa pitäväni tuosta kuvastasi, että T on uraauurtava kosmonautti. Avaruus pimeää täynnä ja joku tekee sinne uran, jäljen kulkea. Kaunista.

    VastaaPoista
  2. Onko avain venäläisyyteen Volga? Google earthilla katselemalla tämä lopputoman pitkä joki on kyllä kummajainen siinä että se ylipäätään virtaa minnekään, maa on tasaista kuin pohjanmaalla... se vain tapahtuu.

    VastaaPoista
  3. Ad Anonyymi: kyllä se Volga on. Se on myös reitti ei mistään ei minnekään. Turkiskaupan taantuminen keskeytti uudistumispyrkimykset 1300-luvulla toistaiseksi.

    VastaaPoista
  4. Ad Mummo: kun ei ole kukaan keksinyt kieltää, olen kaiketi lukemassa T:n tuotantoa neljättä kertaa kokonaisannoksena. Nyt virike oli miettiä stalinismia. T. kuvaa jatkuvasti brutalistien ja vetelyksien kohtaamisia, josta hänellä oli laaja henkilökohtainen kokemus lapsuudenkodistaan.

    Vastaus näyttää olevan modernin luonnontieteen mukainen: ihmisten pahuus tai hyvyys on tarpeeton lisäoletus. Venäjän ja Saksan tiet selittyvät hitusen väärillä parametreillä. Yritän kirjoitus kirjoitukselta selvittää, ettei tämä ole relativismia, vaan ajatus, että ympärillämme jyllää kaksi voimaa, sattuma ja välttämättömyys, kuten Monod aikoinaan väitti. Ja ennen häntä Poincaré.

    VastaaPoista
  5. Ensin päätalo ja nyt (sattumalta?) tsehov. Luetteko ehkä suunnitelmallisesti?

    VastaaPoista
  6. Minä olen porsas, joka ei muiden porsaiden lailla sano Ammuuu ja kumarru pyhien lehmien aitauksen suuntaan. Minä sanon röh röh ja tuon vatsani kaikki nisät luettavaksi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Nis%C3%A4
    (Curling-kentän keskipiste)

    VastaaPoista
  7. Ei siis johdatus eikä pyrkimys, ei tahto eikä unelma. Ei älykäs suunnittelu.

    Vain sattuma ja välttämättömyys.

    Sehän on evoluutio.

    VastaaPoista
  8. Ei ilmattomaa avaruuteen juovaa jää; vaikka meistä näyttä että suihkukone sellaista sinitaivaalle piirtää, se johtuu siitä, että tyhjä avaruus on vain tausta, kone kulkee ilmakehässä, jossa vesihöyry tiivistyy. Linssi tipassa on Tshevovillakin usein, vaikka varoi valuttamasta sitä paperille.

    Olennainen viehätys Tshehovissa on venäläisyyskin. Miten puisevaa hänen tekstinsä olisikaan vaikkapa Hollantiin kirjoitettuna. Maun huomaa vertaamalla yhteen toiseen suureen venäläisen kirjallisuuden T:hen eli Turgenejeviin. Hänen novellinsa ja romaaninsa ovat varmasti perinteistä ja metsässä ollaan paljon, siellä retkotetaan päiväunetkin. Yhteistä ainesta on silti paljon.

    Kyllä venäjän opettelulle varmaan Kemppinenkin keksisi Tshehovin lisäksi lukuisia muitakin syitä, vaikka ei kertomansa mukaan ole tahtonut eikä aio Venäjällä käydäkään.

    Tshehov oli lääkäri. En saa mieleeni mistä luin keisarinvallan aikaisesta lääketieteen opiskelusta Venäjällä (muualla kuin Suomesss), minulla on käsitys että kyllä sielläkin ja silloinkin merkittävä osa materiaalista oli luettava muulla kuin venäjän kielellä. Mikä ei tietysti Kemppisen horisontissa osoita kielitaidosta vielä mitään, mutta mainitsenpa.

    VastaaPoista
  9. Nina Berberova/"Kursivointi
    minun"/WSOY 1990,s.535:
    "Muistan yhden nimen venäläisen
    kirjallisuuden historiassa,yhden ainoan kirjailijan,joka ei asen-
    noitunut itseensä totisesti:Tsehov.
    1700-luvun ihmisissä oli samaa
    henkeä,varsinkin Puskinissa ja
    Derzavinissa.Mutta 1800-luvulla
    ihminen alkoi kasvattaa itselleen vatsaa,tuli tärkeäksi ja menetti
    koomisen tajunsa.Gogol,joka poltti
    Kuolleiden sielujen toisen osan,Herzen sellaisena kuin hän kuvastuu muistelmiensa kuudennesta
    osasta ja Dostojevski Puskin-
    puheessaan suhtautuvat kaikki it-
    seensä hirvittävän vakavasti."

    P.S. Gogol ei ollut venäläinen
    vaan ukrainalainen.Ja Yves Montand
    ei ollut ranskalainen vaan aito
    makaroni Milanon lähettyviltä.
    Hyvää päivänjatkoa ja Herran hal-
    tuun!
    "Rappelez-toi,Barbara?"

    VastaaPoista
  10. Ad variis - Päätalo. Tshehov - en tunnusta enempää kuin että molemmilla on kiinteä yhteys Turun kulttuurihistorian luentoihini.

    Kaunokirjallisuus ei ole varsinaisesti lähde, mutta ei totisesti haittaa hankkia hyvähoksaisten kirjoittajien valmiiksi keräämää tietoa vaikeasta aiheesta: tapahtumien ja niiden herättämien tunteiden suhteesta menneisyydessä.

    VastaaPoista
  11. Neljatta kertaa... Eiko tuo jo vahan vahemmalla alkaisi heikkoalyisemmallekin selvita?

    Ne jotka aaneen kehuvat lukeneensa raamattunsa niin ja niin moneen kertaa, ovat helposti asiansa jankkaajia?

    VastaaPoista
  12. Siteeraan itseäni
    Kiovan Suuriruhtinas Vladimir Monohain kuoltua, 1125, tilanne alkaa revetä, ja vaikka Kiova on muodollisesti edelleen johtava kaupunki ja valtakunnan keskus, hyödyntävät uudet oligarkiruhtinaat perinjuurin omaa henkilökohtaista omistusoikeuttaan alueisiinsa.
    Tämä oli Venäjällä askel feodalismia ja länsimaistumista kohden.

    Venäjä: Veljessotia serkkujen kesken

    VastaaPoista
  13. ”Jos se on tekemisen arvoista -
    se ansaitsee tulla tehdyksi kunnolla.”

    VastaaPoista
  14. Ad Anonyymi - useaan kertaa lukemisesta.

    Luulen että tämä on arvokas neuvo: erittäin hyviä teoksia kannattaa käyttää hyväkseen eri ikäkausina.

    Kun näin viimeksi van Goghia museossa, käsitin järkyttävästi, että katsoja oli nyt toinen kuin edelliskerralla.

    Tshehov ja Dostojevski ovat kirjailijoita, joiden teokset ovat aivan eri kirjoja 20-, 40- ja 60-vuotiaalle lukijalle.

    Itse asiassa tämä väite on dokumentoitavissa teatteriesityksillä. Stanislavskin "Kirsikkapuistosta" 1901, 1911, 1926 on tietoja.

    Näkisin itse mielelläni Kalle Holmbergin "Seitsemän veljestä" m./ 2010.

    VastaaPoista
  15. Minusta hyvä romaani on lähdekirjallisuudeksi sopivaa.

    Luettuani kolmasti Mikael Karvajalan ja Mikeal Hakimin, kuuntelen sen nyt äänikirjana. Huomaan kirjan olevan paljon mielenkiintoisempi kuin Sinuhe ja toisaalta taas paljon enemmän Sinuhen kaltainen kuin muistin.
    Eräällä tavalla Waltari kirjoitta Sinuhen ainakin neljästi.

    VastaaPoista
  16. Useaan kertaan lukemisesta;
    congratulations Jukka K!
    Hienosti ja viksusti ajateltu!
    Yhdyn mielellani naihin perusteltuihin ajatuksiisi!

    Tuo muisti piru! En ole aivan 100 varma, josko 60 vuotiaana muistan reunasta reunaan,mita savayksia/tuntemuksia 'kirsikkapuisto' aiheutti 40 vuotiaana. Toki keskeisista savayttaneista kohdista jaanee hyva kuva, jota tietysti aika saattaapi patinoida.

    VastaaPoista
  17. Alleviivaan Petjan sanomaa - Mikael Karvajalka ja etenkin Hakim ovat parhaita mahdollisia väyliä menneisyyteen.

    "Ei lähteeksi" -mainintani tarkoitti tietenkin vain itsestäänselvyyttä: esimerkiksi Waltarin kuvaamaa henkilöä tms. ei välttämättä ole ollut olemassa.

    Eräässä aika kauan sitten ilmestyneessä blogikirjoituksessani yritin osoittaa Carvajal -nimisen espanjalaisen vaiutuksen Waltariin ja nyt tarkoin tunnetun "luopion" tarinan Hakimin käänteiskuvaksi (islamin uskoinen, luultavasti vakooja, Italiassa mm. korkeissa katolisen kirkon tehtävissä jne.)

    VastaaPoista
  18. Anonyymille: jos kirja kannattaa lukea kerran, se kannattaa lukea useamminkin. Jos kirjaa ei lue useammin, ensimmäinenkin kerta oli virhe. Vaikka mistä sen etukäteen tietää?

    En nyt juuri muista, kuka aikoinaan kirjoitti, että yhtä hyvin voisi sanoa, että miksi kannattaa tavata sama ihminen useammin, kun kadulla tulee uusia ihmisiä vastaan koko ajan. (Tätini kirjasuosikki Voitto Viro?)

    Olen juuri huomannut, että Dostojevski oli aivan eri kirjailija 20-vuotiaalle kuin nyt 60-vuotiaalle.

    VastaaPoista
  19. Mummo: "... Avaruus pimeää täynnä ja joku tekee sinne uran, jäljen kulkea. Kaunista."

    Entä jos olisikin "järjen kulkea"?

    Olisiko enää kaunista?

    VastaaPoista
  20. Entä jos olisikin "järjen kulkea"

    "jäljen sielulle kulkea"


    Paljonkohan sanmalehdet tuolloin Tsehoville maksoivat, niin Suomessa kuin Venjälläkin? Millimetrin mukaanko?

    VastaaPoista
  21. Kaikki on läsnä kaiken aikaa, me vain näemme sen, minkä milloinkin kykenemme näkemään.

    Tsehov on lohduttaja, ainakin tässä (keski)iässä.

    Lauri h, ketähän/mitähän ne itselleen kumartelijat loppujen lopuksi kumartavat?

    VastaaPoista
  22. Venäläiset ovat aron kansaa: tärkein-
    tä on että näkee kauas. Pohjalaisena on myös tottunut katselemaan hori-
    sonttiin, mutta enpä koe yhteisyyttä siihen suuntaan.

    Lennart Meri ihmetteli venäläisiä, että mitä he tänne tahtovat, kun on "lääniä" Tyynellemerelle asti.

    VastaaPoista
  23. Kerta kaikkiaan. Tapaan eksyä noiden tarinoidenne kerroksiin.

    terv variis

    VastaaPoista
  24. Ad JarMo: - xx ruplaa peer sivu, enintään n sivua. Kun hän ryhtyi kirjoittamaan taantumuksellisen Suvorinin Novoje Vremjaan, palkka parani.

    Hän myi koottujen teostensa oikeudet kustantaja Marxille (ei sukua) ja vaihtoi jälleen paremmin maksavaan lehteen.

    Siis novelleista maksettiin kolmeenkin kertaan.

    Se on hyvä selitys novelleissa pysyttelemiseen.

    Toisaalta hän kaihtoi miljonääri-suojelijoita.

    Sekä Melihovossa että Jaltalla hän pani hyvin merkittäviä summia omia rahojaan koulujen ja sairaalojen rakentamiseen.

    Alituisilla matkoilla hänellä ei ollut rahasta kiinni asua Euroopan hienoimmissa hotelleissa. Yksin, esim. Nizzassa hän asui vaatimattomasti ja söi niukasti.

    VastaaPoista
  25. Sanotaanhan toisaalta,että kirjailijat kirjoittavat vain yhtä kirjaa, aina uudelleen ja uudelleen. Lukijaa on siunattu, jos hän löytää "elämänsä kirjan", saa hivuttautua kohti jaettua tietoisuutta. Uudelleen ja taas.
    Tshevov tarinoista kaunis kiitos.

    VastaaPoista
  26. Useaan kertaan lukemisen ihmettelystä...

    Yhtä hyvin voisi ihmetellä, miksi joku haluaa kuunnella vaikkapa jonkun sinfonian toisenkin kerran, tai kolmannenkin, vaikka on sen jo kerran kuullut joskus aikoinaan.

    Tai miksi katsoa joku elokuva uudestaan, jos on sen joskus jo nähnyt.

    VastaaPoista