Jukka Kemppinen, fil. tohtori, kirjailija, s. 1944, eläkkeellä. Johtava tutkija, professori, hovioikeudenneuvos, korkeimman oikeuden esittelijä, asianajaja. Runokokoelmia, tietokirjoja, suomennoksia, tuhansia artikkeleita, radio-ohjelmia. ym. Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 10 miljoonaa. Palkintoja; Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apuraha 2017 tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä koskevaan työskentelyyn.
Sivun näyttöjä yhteensä
2. helmikuuta 2009
Muistelma kuolleesta talosta
Toinen taloista on oikeasti kuollut. Sen paikalla on halpahalli. Toisessa Jukka Tarkka kielsi minua kuljeskelemasta, kun olin vaimoni luona omassa entisessä työhuoneessani 1986 – epäilikö YYA-sopimuksen 13. artiklan rikkomisesta, sitä en ole tullut myöhemminkään kysyneeksi.
Varmuudeksi: nykyisessä johdossa on läheisiä, henkilökohtaisia ystäviä ja harvakseltaan on ilmennyt lainopillisia kysymyksiä, mutta Otavan kustannustoiminnasta en tiedä enempää kuin muutkaan lehdenlukijat.
Näin kolmen lapseni äidin tietosanakirjan kirjastossa eli Otavan talon kolmannessa kerroksessa talvella 1964. Hän kirjoitti koneella lappuja ison Tiedon indeksiin, kirjaimen K loppuosaa. Ilmari Havu hissutteli siellä ja L. Arvi P. Poijärvi poikkesi välillä. Teoksen tärkein avustaja oli Helsingin yliopisto ja toinen keskeinen oli Teknillinen korkeakoulu. Kaikki tunsivat toistensa huonot puolet ja esimerkiksi Edvin Linkomies ja Rolf Nevanlinna pelottelivat pyynnöstä erilaiset dosentit kansallisen sivistysprojektin vonkamiehiksi, hyvien ystäviensä kustantajien pyynnöstä.
Itse olin neljännessä kerroksessa aloittanut edelleen jatkuvan urani (”erilaisia tehtäviä”) viime kädessä maisteri Reenpään toimesta. Olin lyhyen aikaa mainostekstien kirjoittaja ja sitten muuta. Pienissä huoneissa istuivat maisteri Schreck, jonka toimittajakumppani maisteri Anhava oli hiljattain siirtynyt muihin tehtäviin, eversti Hovinen, tohtori Kauppinen, toimittaja Reenpää, johtaja Marttila, maisteri Stenqvist ja maisteri Suurpää.
Kohtalo viskasi toimittamaan ja suomentamaan tekstejä maisteri Palménille, ja kun hän joutui sairaalaan, vetämään valmiiksi erilaisia toimitustöitä yhdessä lasteni tulevan äidin kanssa.
Tietosanakirjan toimituksessa oli ainakin 50 eri tietosanakirjasarjaa ja erittäin suuri määrä erilaisia tietoteoksia, kuten 1890-luvun Pietarin Baedeker, jonka Haavikko luullakseni nappasi, kun kirjastoa jälleen kerran vajennettiin.
Äidinisällä oli lapsuuteni talossa ”Iso Musta” eli 10-luvun tietosanakirja, jota luin ahkerasti. Käytettävissä oli myös 30-luvun tietosanakirja ja lisäksi äidinisän luultavasti itsepanttauksen kautta juopolta vuokralaismaisterilta omaan hyllyynsä ottama parikymmenosainen Meyers Konversationslexicon 1890. Niinpä osasin lukea myös fraktuuraa kansakouluun mennessäni, koska olin selvittänyt itselleni, että mahtavassa, hämähäkkivoipaperilla suojatussa värikuvassa luki ”Hottentotte und Bushmanne Afrikas”.
Yleishakuteoksesta valtavan vaikutuksen teki ”Uusin tieto I-III” (60-luku) ja Tietojen kirja I-VIII (30-luku). Etevä veljeni Pekka luki Grimbergin Kansojen historian kokonaan ja luullakseni useampia hakuteoksia. Rikas veljeni Seppo joutui perheen muuton vuoksi tapiolalaisuuden pauloihin ja paikallisen koulun asiakkaaksi. Veljeni Mikko, kuollut, lauloi rahasta elokuvateatterissa, jos äiti ei huomannut. Väitetään että hän olisi syönyt onkimatojakin, 50 markkaa (penniä) kappale.
Eri vaiheiden kautta vaimoni oli Otavan palveluksessa kuolemaansa asti 1994 ja tyttäreni sen jälkeen viime aikoihin asti.
Luin sata keskinkertaista käsikirjoitusta ja laadin niihin hylkäyskirjeet. Sain palkkioksi Otavan Ison tietosanakirjan 16.10.1966. Luin kaksisataa käsikirjoitusta ja toimitin muutamia isoja antologioita. Hyllyyni ilmestyivät Suomen Kirjallisuus I-VIII ja Suomen kirjallisuuden antologia I-VIII. Kirjoitin Fokus-tietosanakirjaan useita satoja artikkeleita. Olin mukana hankkimassa Larousselta oikeuksia teossarjaan, jonka nimeksi tuli Otavan suuri ensyklopedia, ja kirjoitin siihen ainakin sata artikkelia ja suomensin toisen mokoman. Samoin musiikkitietosanakirjaan jne.
Tämä ei ole pelkästään paljastus artikkeleiden huonosta alkuperästä ja heikosta laadusta. Kyllä niitä toimitus tutki ja täsmensi.
Toisin kuin annoin ymmärtää, vanhoissa kirjasarjoissa on erinomaisia osioita. Läpikotaisin tuntemissani Otavan suurteoksissa eläin- ja kasvitiede loistivat. Päätoimittajana oli Matti Nurminen, alan tohtori.
Eurooppalaisen mittapuun mukaan ehkä paras kirjallisuuden hakuteos on MMM maailman kirjat ja kirjailijat 1. painos, toim. T. Anhava. Jatko ei ollut yhtä rikkeetön.
Suurteokset menivät kaupaksi liian hyvin ja niitä ilmestyi liian paljon. Kun ajattelun olisi täytynyt uudistua myynnin tasaannuttua 1980-luvulla, uutta potkua ei enää löytynytkään. Tietokirjoittamisen ryöstöviljely nimellisillä palkkioilla (joita ei voinut olla vertaamatta oppikirjan tekijöiden jättipotteihin) todella hyvä ja todella hyödyllinen tietokirjallisuus jäi aluksi Haavikon ja Pietiäisen niskoille – ja lisäksi muutamat ihailtavat joukkokunnat, kuten Vastapaino, ovat jaksaneet suomennuttaa korvaamattomia monografioita.
Te ette tiedä, lapset, miten ohuen langan varassa vaativampi tietokirjallisuus on edelleen, koska todellisuudessa ylioppilaat eivät osaa ihan riittävän hyvin edes englantia, ja monen yhteiskuntatieteen taustakielet ruotsi, tanska ja saksa ovat miltei poikkeuksetta ylittämättömiä esteitä jopa tohtoritasolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tässähän oikein hengästyy, kun lukee tota Kemppisen tekstiä.
VastaaPoista"monen yhteiskuntatieteen taustakielet ruotsi, tanska ja saksa ovat miltei poikkeuksetta ylittämättömiä esteitä jopa tohtoritasolla."
VastaaPoistaMistä mieleeni.
Poikani pyysi englannin sanakirjaa nimipäivälahjaksi 5-vuotiaana.
"Onko sellaisia kirjoja joissa sanotaan mitä asiat ovat englanniksi?"
"On, sanakirjoja."
"Olisiko mahdollista saada sellainen sanakirja, vaikka nimipäivälahjaksi?"
"Kyllä se varmaan onnistuu. Mihin tarvitset sellaista?"
"Kun minä haluan tehdä isona elokuvia, ja suomalaset elokuvat on niin huonoja, niin pitää osata englantia, että voi tehdä elokuvia ulkomailla."
Poika sitten sai sanakirja, käänteli itse lelujen käyttöohjeita. Kävi koulunsa englanniksi. Oli ensimmäisen kerran minulla tulkkina mukana kahdeksan vanhana, Lontoossa ilman minua 14-vuotiaana ja tuli sitten jonkun viranomaiserheen johdosta merkityksi papereihin englannin kieliseksi.
Siviilipalveluksessa käänsi eräälle virastolle ulkomaille menevää kirjeen vaihtoa ja piirsi käyttöohjeita.
"taustakielet ruotsi, tanska ja saksa ovat miltei poikkeuksetta ylittämättömiä esteitä jopa tohtoritasolla"
VastaaPoistamaantieltä hiljaa mun lauluni kuuluu ja liinukka harjaa heittää
Näitten pienkustantamoitten tietokirjallisuuspanosten joukosta suosittelisin lämpimästi Le Monde diplomatiquen suomenkielistä versiota. Kustantaja on muistaakseni Voima. Tekstit ovat sävyltään pääosin vasemmistolaisia, mutta tasapainottavat mukavasti muun median angloamerikkalaista maailmankuvaa. Joskus Ranskan ulkopoliittisten painotusten näkyminen hiukan häiritsee.
VastaaPoistaMielenkiintoista.
VastaaPoistaLuen juuri Suurpään muisteluksia - ja huomaan, että kehtasit mennä kehumaan vanhan (työ)kaverisi kirjaa... No, aiheesta toki.
Anoppini aina ihmetteli, kun kylässä käydessä lueskelin hänen 30-luvun tietosanakirjojaan, että olisihan tuossa uudempiakin.
Tiedolla on sellainen ominaisuus, uskokaa pois, ettei se vanhene. Tulkinnat vanhenevat.
Lue mitä laitoin Iineksen päreen viimeiseksi kommentiksi tänään koskien sitä, mitä mm Hbl kirjoittaa laajasta kiusaamisesta.
VastaaPoistaOnneksi Tervo on nyt nousemassa junaan ja tulee kirjoittamaan nykypäivästä eikä historiasta. Minä toivotan Tervolle onnea sekä 50-v päivien johdosta ja siitä, että minulla on niin upea naapuri myös.
Onnea Jarille, voitko välittää?
...
Ps. voin antaa minun kirjeeni hänelle, jos hän haluaa niistä materiaalia miten olen haukkunut kaikki ne, jotka kiusasi minua: ellei hän jo tiedä? Tulee parempi kirja, jos Tervo sen kirjoittaa kuin minä itse. Mutta kirjoituskoulua aion silti käydä; olenhan kuulemma muutenkin huono kirjoittamaan ja oppia ikä kaikki.
Saksaksi p.o. kenties
VastaaPoistaHottentotten und Bushmänner (Bushleute)
"...koska todellisuudessa ylioppilaat eivät osaa ihan riittävän hyvin edes englantia, ja monen yhteiskuntatieteen taustakielet ruotsi, tanska ja saksa ovat miltei poikkeuksetta ylittämättömiä esteitä jopa tohtoritasolla."
VastaaPoistaHuh, että oon ylpee lapsistani: heille ei tee heikko noi kielet (toinen on kääntäjä ja toinen on hist.tohtori). Vois vielä lisätä muitakin kieliä, joilla he pärjäävät (suomi, venäjä, ranska, espanja..., Saksassa lukivat jopa latinaa)!
(Ja itekkin saan kiittää "pakko"ruotsia ja pitkää saksaa siitä, että pärjään ilman englantia Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa.)
Olisi tosi tärkeää että voisi lukea tärkeää tietokirjallisuutta omalla äidinkielellään, varsinkin alalta jota ei tunne kovin hyvin. Ja kun ajattelen vaikka Kimmo Pietiläistä, niin tuntuu että liian harvan niskoilla on liian paljon. Hallintoon tässä sublunaarisessa maailmassa tuntuu riittävän varoja, mutta olisipa superlunaarisen mahtavaa jos joku instanssi palkkaisi Pietiläiselle kustannustoimittajan.
VastaaPoistaSamaa mieltä Toipilan kanssa!
VastaaPoistaHillitse vänhän tätä "kirjaviisaudella" ja kielitaidolla pullistelua! Alkaa pian omakehu haista ja me "sivistymättömämmät" kommentoijat kaikotaan ja ethän Sinä siihen pyri...vai?
En pääse huomenna, töiden takia, Turun luennollesi. Voit palauttaa "Sahalinin" seuraavalla viikolla, tulen kyllä.
Vielä vähän nuuskaa: Älä hukkaa mainioitten tarinoittesi tärkeä omaan hihitykseesi! Kolme kertaa minulta jäi vitsin kärki kuulematta ja siis vitsi ymmärtämättä! (näin vaan teatteriohjaajan ja ilmaisutaidonkouluttajan vaikuttavasta kuulokulmasta kommentoin!)
pekka s-to.
En tiedä onko tohtorintutkinto koskaan ollut todiste sivistyksestä, ehkä vain epäsuorasti: vain sivistyneistö harrasti sellaista. Nykyisen opintotehoputken aikoina tohtorinhattu on pikemmin alibi sivistyksestä, merkki siitä, että oli muuta tekemistä kun sivistystä harrasteltiin.
VastaaPoistaKymmenien suurten ajatusten, satojen sivujen ja tuhansien huolella valittujen substantiivien, tehokkaiden verbien ja pidättyvästi harrastettujen adjektiivien sijasta englanninkielisissä väitöskirjoissa yhä useammmin tulee vastaan vain muutama artikkeli.
Tunnustan: oli hyvä pihlajanmarjavuosi.
Ad Tapsa P - kehun mielelläni kavereitani. Sana tosin on vaikeaselkoinen. Suurpään Matti siirtyi Otavasta 70-luvun alussa, ja sen jälkeen olemme tavanneet valitettavasti vain sattumoisin. Onneksi muistin hänet noin vuosi sitten "Aristoteleen kantapäähän".
VastaaPoistaAd Omnia - kielitaidosta ja Kemppisestä - kirvesmiestä on turha moittia työkalujen harrastamisesta.
VastaaPoistaOlen suunnattoman kiinnostunut kielestä, en kielistä.
Toisaalta taas... tuttavapiiriini kuuluu henkilöitä, joiden kielitaitoa kyllä ihailen. Omani ei ole alkuunkaan sitä luokkaa.
Kuten taatusti on käynyt ilmi, viime aikoina olen opiskellut Taivalkosken kieltä, etenkin käytöstä jääneitä alatyyppejä.
Ad Erastotenes Aleksandrialainen: - samaa mieltä. Le Monde diplomatique (suomeksi) on todella ilahduttava - siksikin että "Foreign Affairs" on käytännössä liian laaja.
VastaaPoistaSiellä radion aamukahvilassakin homma meni loppuaikoina aikamoiseksi omien pierujen haisteluksi, jos kasassa oli sopiva paappaporukka. Täällä kommentaattoreista Petja yllyttää moiseen toimintaan.
VastaaPoistaWSOY:ssä näköjään on tehty "järjestelyjä" ja nopean käynnin johdossa ollut Elonen "vastaa mahdollisuuksiin ja haasteisiin" toisessa yrityksessä. Pystyykö pomminvarman kustannusalan vanhan yhtiön saamaan kuralle muutamassa kuukaudessa?
VastaaPoistaSaahan sitä...työkaluista haastaa, vaan mieluummin hyvän päivän lastuja, kuin pelkkää puhetta kirvesvarresta!
VastaaPoistapekka s-to.
Samaa mieltä Veijon kanssa. Arto Salmista mukaillen: ikkunat auki Eurooppaan!
VastaaPoista"Arto Salmista mukaillen: ikkunat auki Eurooppaan!"
VastaaPoistaTähän on varmaan kätketty niin monisyiset ja monikerrokselliset viitteet eri suuntiin, etten pysy kärryillä. Miten se Salminen sitten tuota iskulausetta mukaili?
Rienzi kirjoitti...
VastaaPoista"En tiedä onko tohtorintutkinto koskaan ollut todiste sivistyksestä, ehkä vain epäsuorasti: vain sivistyneistö harrasti sellaista. Nykyisen opintotehoputken aikoina tohtorinhattu on pikemmin alibi sivistyksestä, merkki siitä, että oli muuta tekemistä kun sivistystä harrasteltiin."
Äskettäin näin kierrätyskeskuksen näyteikkunassa tohtorinhatun. Hintaa oli 25 euroa.